1. Korkein hallinto-oikeus ei myönnä asiassa valituslupaa A:n tuloon lisättyä peiteltyä osinkoa ja hänen oikeudenkäyntikulujensa korvaamista hallinto-oikeudessa koskevilta osilta.

2. Korkein hallinto-oikeus on myöntänyt A:lle valitusluvan ja tutkinut asian siltä osin kuin A:n valitus koskee veronkorotuksia. Korkein hallinto-oikeus kumoaa hallinto-oikeuden päätöksen tältä osin ja poistaa A:lle määrätyt veronkorotukset.

Perustelut

1. Asian saattamiseen peitellyn osingon ja oikeudenkäyntikulujen korvaamisen osalta korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi ei ole aihetta lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi eikä silläkään perusteella, että asiassa olisi tapahtunut ilmeinen virhe. Valitusluvan myöntämiseen ei ole myöskään painavaa taloudellista tai muuta syytä. Koska asiassa ei näin ollen ole verotusmenettelystä annetun lain 70 §:ssä säädettyjä valitusluvan myöntämisen perusteita, korkein hallinto-oikeus ei myönnä valituslupaa eikä siten anna näiltä osin ratkaisua A:n valitukseen.

2. Veronkorotus

Sovellettavat oikeusohjeet

Hallintolainkäyttölain 53 a §:n (364/2009) mukaan, jos asia koskee hallinnollisen taloudellisen seuraamuksen määräämistä tai muutoksenhakua hallintoviranomaisen päätökseen, jolla tällainen seuraamus on määrätty, hallintotuomioistuin tai muu lainkäyttöelin voi ottaa ratkaisussaan huomioon, että asian käsittely on viivästynyt ja loukkaa asianosaisen oikeutta oikeudenkäyntiin kohtuullisen ajan kuluessa. Hallintotuomioistuin tai muu lainkäyttöelin voi viivästyksen hyvittämiseksi alentaa hallinnollisen taloudellisen seuraamuksen määrää tai poistaa sen kokonaan.

Hallintolainkäyttölain 53 a § on tullut voimaan 1 päivänä tammikuuta 2010. Koska säännöksen voimaantulosta ei ole muuta säädetty, tätä menettelysäännöstä on sovellettava myös tässä asiassa, joka on ollut vireillä lain tullessa voimaan.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa turvataan oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Artiklan 1 kappaleen mukaan jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin laillisesti perustetussa riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa silloin, kun päätetään hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan tai häntä vastaan nostetusta rikossyytteestä.

Hallituksen esityksen 233/2008 vp perustelujen mukaan hallintolainkäyttölain 53 a §:ssä tarkoitettuja hallinnollisia taloudellisia seuraamuksia olisivat esimerkiksi verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) mukaiset veronkorotukset. Oikeudenkäynnin kestoa ja viivästymistä tulisi arvioida vastaavasti kuin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa sovellettaessa ihmisoikeussopimuksen 6 artiklaa. Asian käsittelyn alkamisajankohta määräytyy niin, että ratkaisevaa on, missä vaiheessa asianosaiselle esitetään sellainen viranomaisen alustava kanta, että hän tulee tietoiseksi hallinnollisen sanktion määräämisen mahdollisuudesta. Viivästymistä arvioitaessa tulisi ottaa käsittelyn keston lisäksi huomioon erityisesti asian vaikeusaste, asianosaisten, viranomaisten ja tuomioistuinten toiminta käsittelyssä sekä asian merkitys asianosaiselle. Erityisen vaikeissa asioissa hyväksyttävä kokonaiskäsittelyaika voi muodostua huomattavankin pitkäksi, vaikka missään yksittäisessä vaiheessa ei tapahtuisikaan valtion vastuulle jäävää viivästymistä. Yli 10 vuoden käsittelyajat eivät kuitenkaan yleensä tällöinkään ole hyväksyttäviä.

Hallituksen esityksen perustelujen mukaan hallintotuomioistuin tai muu lainkäyttöelin voisi viivästyksen hyvittämiseksi alentaa hallinnollisen taloudellisen seuraamuksen määrää tai poistaa sen kokonaan. Ratkaisussa käsittelyn viivästyminen olisi todettava ja otettava seuraamusta alentavana seikkana mitattavalla tavalla huomioon. Alentamisen määrään voitaisiin hakea johtoa oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä annetun lain 6 §:ssä tarkoitetun hyvityksen määrästä.

Oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä annetun lain (362/2009) 6 §:n 2 momentin mukaan hyvityksen määrä on 1 500 euroa vuodessa kultakin vuodelta, jona oikeudenkäynti on valtion vastuulla olevasta syystä viivästynyt.

Saman lain 6 §:n 3 momentin mukaan hyvitys on enintään 10 000 euroa. Hyvityksen enimmäismäärä voidaan erityisestä syystä ylittää.

Tapauksen tosiseikat

A:n verovuosien 1998 - 2000 jälkiverotukset perustuvat B Oy:tä koskevaan verotarkastuskertomukseen. Verovirasto on 28.3.2002 ja 15.10.2002 toimittanut yhtiön tuloverotusta ja arvonlisäverotusta koskevat jälkiverotukset. Helsingin hallinto-oikeus on antanut arvonlisäveroa koskevassa asiassa yhtiön valituksesta päätöksensä 3.9.2004. Korkein hallinto-oikeus on päätöksellään 26.5.2006 taltionumero 1396 kumonnut Helsingin hallinto-oikeuden päätöksen ja palauttanut asian hallinto-oikeudelle suullisen käsittelyn toimittamista varten. Helsingin hallinto-oikeus on antanut asiassa suullisen käsittelyn jälkeen uuden päätöksen 29.8.2007.

Verovirasto on lähettänyt tarkastuskirjeen tiedoksi A:lle 31.1.2002. A:n verovuosien 1998 - 2000 jälkiverotukset on toimitettu 23.10.2002. A:n jälkiverotuksia koskeva oikaisuvaatimus on tullut vireille 28.10.2002. Asiakirjojen mukaan verovirasto on tiedustellut Helsingin hallinto-oikeudesta B Oy:n arvonlisäveroa koskevan asian käsittelyaikataulua 22.8.2003 ja 10.3.2004. Verotuksen oikaisulautakunta on antanut oikaisuvaatimukseen päätöksensä 6.11.2007 eli hieman yli kaksi kuukautta sen jälkeen, kun hallinto-oikeus oli 29.8.2007 antanut yhtiön arvonlisäveroasiassa viimeisen päätöksensä. Toimitetut A:n verovuosien 1998 - 2000 jälkiverotukset on verotuksen oikaisulautakunnan päätöksellä kumottu ja asiat palautettu verovirastolle uudelleen käsiteltäviksi. Yritysverotoimisto on toimittanut jälkiverotukset uudelleen 8.5.2009. A:n uudelleen toimitettuja jälkiverotuksia koskeva oikaisuvaatimus on tullut vireille 1.6.2009. Verotuksen oikaisulautakunta on antanut uudelleen toimitettuja jälkiverotuksia koskevan päätöksensä 3.12.2009 ja Turun hallinto-oikeus on ratkaissut A:n valituksen 26.4.2011.

Oikeudellinen arviointi

A:n verovuosien 1998 - 2000 jälkiverotuksia koskevan asian käsittely on kestänyt laskettuna siitä, kun A on saanut tiedon tarkastuskirjeestä, hallinto-oikeuden päätöksen antamiseen asti noin 9 vuotta 3 kuukautta. Tarkasteltaessa asian käsittelyvaiheiden etenemistä, voidaan todeta, että A:n oikaisuvaatimukset on pantu vireille nopeasti jälkiverotuspäätösten tekemisen jälkeen. Suurimman osan ajasta, kaikkiaan noin viisi vuotta, on kestänyt verotuksen oikaisulautakunnan päätöksen antaminen A:n ensimmäiseen oikaisuvaatimukseen. Verotuksen oikaisulautakunnan on sinänsä ollut perusteltua odottaa asian käsittelyyn vaikuttavaa B Oy:n arvonlisäveroa koskevassa asiassa annettavaa lopullista päätöstä. Tässä mielessä viivästys on johtunut yhtiön valituksen pitkään kestäneestä käsittelystä, eikä syy ole ollut Verohallinnossa tapahtuneessa oikaisulautakuntakäsittelyssä. Hallintolainkäyttölain 53 a §:ää sovellettaessa ei kuitenkaan ole merkitystä sillä, minkä viranomaisen tai tuomioistuimen menettelystä käsittelyn viivästyminen on johtunut. Riittävää on, että asian käsittely on viivästynyt valtion vastuulle jäävästä syystä siten, että pitkä käsittely loukkaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa turvattua oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin.

Hallintolainkäyttölain 53 a §:n soveltamisessa on nyt kysymys veronkorotuksen määräämisestä siten, että säännös otetaan huomioon veronkorotuksen mittaamisessa muiden veronkorotuksen määrään vaikuttavien seikkojen ohella. Edellä selostetut hallituksen esityksen perustelut viittaavat siihen, että veronkorotusta koskevassa päätöksessä on todettava viivästyksen tapahtuminen ja tuotava esille se, minkä verran säännöksen soveltaminen on vaikuttanut veronkorotuksen määrään. Hallintolainkäyttölain 53 a §:ää sovellettaessa vähennys mitoitetaan siten, että viivästyksen voidaan katsoa tulevan hyvitetyksi Euroopan ihmisoikeussopimuksen tulkintakäytännön mukaisessa määrin. Tämän vuoksi vähennystä ei voida jättää tekemättä sillä perusteella, että veronkorotus on muutoin tavallista alhaisempi.

Kysymys ei nyt ole oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä annetun lain soveltamisesta. Kyseisen lain säännöksiä hyvityksen määräämisestä voidaan käyttää johtona veronkorotuksen määrästä päätettäessä. Tässä asiassa on riittävää todeta, että asian käsittely on viivästynyt valtion vastuulla olevasta syystä useita vuosia. A:lle on määrätty veronkorotusta kaikilta verovuosilta yhteensä 41 400 markkaa eli alle 7 000 euroa. Jotta viivästys tulisi riittävästi hyvitetyksi, A:lle määrätyt veronkorotukset on perusteltua poistaa kokonaan.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Esa Aalto, Ahti Vapaavuori, Irma Telivuo, Tuula Pynnä, Matti Halén, Eila Rother ja Hannele Ranta-Lassila. Asian esittelijä Outi Siimes.