Rovaniemen hallinto-oikeuden päätös 15.8.2008 nro 08/0390/1

Ivalon paliskunnan kevätkokous on 31.5.2007 pöytäkirjan 28 §:n kohdal­la hyväksynyt teurastuksen toteutumislistan poronhoitovuodelle 2006 - 2007 ja pöytäkirjan 29 §:n kohdalla poroluettelon poronhoitovuodelle 2006 - 2007. Samassa kokouksessa on pöytäkirjan 32 §:n kohdalla hy­väksytty teurastussuunnitelma poronhoitovuodelle 2007 - 2008 paliskun­nan hallituksen 19.5.2007 pitämän kokouksen pöytäkirjan 45 §:n koh­dassa hyväksymällä tavalla. Päätöksen mukaan ensisijaisesti vähenne­tään mui­den kuin paliskunnan osakkaiden porot (paliskunnan myyntiin kelpaavat porot), sitten paliskunnan osakkaiden poroista vähennetään ensin ne po­rot, joita omistajilla on yli heille vahvistetun enimmäismää­rän, ja sen jäl­keen paliskunnan osakkaiden porojen määrän mukaisessa suhteessa. Päätöksen mukaan poronhoitovuoden 2006 - 2007 eloporojen luvun mu­kaisessa suhteessa teurastetaan 70 prosenttia. Ensin teuraste­taan poron­hoitovuoden 2006 - 2007 teurastamatta jääneet porot. Nämä niin sanotut rästiporot teurastetaan ensimmäisessä erotuksessa. Vähen­nyksenä huo­mioidaan poronhoitovuoden 2006 - 2007 aikana yliteuraste­tut porot, au­ton alle jääneet porot, petojen tappamat porot ja muuten tu­houtuneet po­rot. Päätöksessä viitataan poronhoitolain 22 §:n 3 moment­tiin (ennakoiva pakkoteurastus).

Ivalon paliskunnan syyskokous on 7.10.2007 pöytäkirjan 32 §:n kohdalla päättänyt paliskunnan hallituksen 23.9.2007 pitämän kokouksen pöytä­kirjan 45 §:n kohdassa hyväksytyllä tavalla suorittaa poronhoitovuoden 2006 - 2007 teurastamatta jääneiden niin sanottujen rästiporojen teurasta­misen. Vähentämisen poronomistajan puolesta suorittaa poronhoitolain 22 §:n 4 momentin mukaisesti paliskunta. Ensimmäisestä erotuksesta al­kaen osakas ei saa jättää elämään poroa ennen kuin rästiporojen määrä tulee kokonaan teurastetuksi. Määrä on vahvistettu paliskunnan kevätko­kouksessa 31.5.2007 pöytäkirjan 28 §:ssä. Osakkaan teurastettavien po­rojen määrä ilmoitetaan osakaskohtaisesti, ruokakunnan osakkaiden teurasporot voidaan lukea päämiehen hyväksi. Päätös ei koske kiima-ai­kana hirvasporoja. Hyvitykseksi luetaan 1.6.2007 alkaen paliskunnan teurastuksen seurantalistauksesta löytyvät porot. Omistajalla on oikeus ottaa teurastettu poro käyttöönsä ehdolla, että hän ilmoittaa paliskuntaan tästä päätöksestä tiedon saatuaan tai viimeistään erotuksen alkaessa. Muutoin teurastettu poro menee paliskunnan hyväksymän poronlihakau­pan kautta ostajalle ja saadut varat tilitetään poronomistajalle.

A,B, C ja D ovat valittaneet paliskunnan syyskokouksen 7.10.2007 tekemästä päätöksestä Rovaniemen hallinto-oikeudelle ja vaatineet, että paliskunnan päätös, jonka mukaan paliskunta vähentää valittajien porolukua, kumotaan tai poistetaan.

Valittajat ovat muun ohessa todenneet, että valituksen kohteena on A:n, B:n, C:n ja D:n ruokakuntien porojen pakkoteurastuspäätös, jonka paliskunnan kokous on tehnyt poronhoitolain 22 §:n 4 momentin perus­teella. Asiassa on kysymys niin sanottujen vanhojen rästien pakkovähen­tämisestä. Valittajille on heistä riippumattomista syistä kertynyt rästejä paliskunnan teurastussuunnitelman vuoksi. Teurastusvelvoite on rasitta­nut paliskunnassa toimivista kahdesta tokkakunnasta Nellimin tokkakun­taa tavalla, joka on aiheuttanut huomattavan epäsuhdan tokkakuntien po­romäärissä. Rästien kertyminen Nellimin poronhoitajille johtuu tokan suuresta vasahävikistä, mikä on aiheutunut muun muassa tokkakunnan vaikeista laidunolosuhteista. Paliskunnassa ei ole ollut poronhoitovuon­na 2006 - 2007 ylilukua. Jos rästit ovat kertyneet niin sanotusta ennakoi­vasta vähennyksestä, nämä vähennykset ovat liiallisia. Paliskunnan po­roluku on ylittynyt vain poronhoitovuonna 2004 - 2005. Teurastettavien porojen määrä on kasautunut edellisten vuosien rästien pohjalta, eikä pa­liskunta ole kehottanut lain määräämällä tavalla vähentämään edellisen vuoden rästejä. Paliskunnan päätös merkitsee kaikkien neljän päätoimi­sen poronhoitajan elinkeinon päättymistä, sillä pakkoteurastus tarkoittaa myös heidän niin sanottujen pääomaporojensa eli vaatimien teurastamis­ta. A:lle, B:lle, C:lle ja D:lle ei käytännössä jäisi yhtään poroa.

Valituksenalaisen päätöksen täytäntöönpano tarkoittaa valittajien ja sa­malla myös Nellimin alueen saamelaisten elinkeinon päättymistä. Pak­koteurastus loukkaa valittajien omaisuuden suojaa ja oikeutta saamelai­seen kulttuuriin. Suomen perustuslain 22 §:n mukaan julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Saamelai­sen kulttuurin säilymiselle on siten luotava tosiasialliset edellytykset. Li­säksi Suomi on ratifioinut ja sisällyttänyt osaksi Suomen voimassa ole­vaa oikeutta valituksessa tarkemmin mainitut saamelaiskulttuurin kan­nalta keskeiset kansainväliset ihmisoikeussopimukset.

Valittajat ovat pyytäneet suullista käsittelyä asiassa sen selvittämiseksi, miten on päädytty tilanteeseen, jossa heidän tulisi lopettaa koko elinkei­nonsa.

Rovaniemen hallinto-oikeus on 19.10.2007 antamassaan päätöksessä katsonut, että paliskunnan päätös on tarkoittanut porojen vähentämistä koskevan päätöksen täytäntöönpanoa, ja jättänyt valituksen tutkimatta.

Korkein hallinto-oikeus on 2.4.2008 antamallaan päätöksellä taltionume­ro 679 kumonnut hallinto-oikeuden päätöksen ja palauttanut asian hal­linto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi. Korkein hallinto-oikeus on to­dennut, että paliskunnan syyskokous on 7.10.2007 päättänyt, että palis­kunta toteuttaa pakkoteurastuksen poronomistajan puolesta. Tässä pää­töksessä paliskunta on viitannut poronhoitolain 22 §:n 4 momenttiin ja päättänyt myös tavasta, jolla paliskunta toteuttaa pakkoteurastuksen. Tällaista poronhoitovuotta 2006 - 2007 koskevaa päätöstä paliskunta ei ole asiakirjoista saatavan selvityksen mukaan aikaisemmin tehnyt. Kor­kein hallinto-oikeus on katsonut, että näissä oloissa syyskokouksen pää­tös ei ole yksinomaan paliskunnan aikaisemman porojen vähentämistä koskevan päätöksen täytäntöönpanoa, vaan hallintolainkäyttölain 5 §:n 1 momentissa tarkoitettu valituskelpoinen päätös.

Korkein hallinto-oikeus on kieltänyt Ivalon paliskunnan syyskokoukses­saan 7.10.2007 tekemän rästiporojen teurastamista koskevan päätöksen täytäntöönpanon A:n, B:n, C:n ja D:n osalta, kunnes heidän sanotusta päätöksestä tekemänsä vali­tus on lainvoimaisesti ratkaistu tai hallinto-oikeus siitä toisin määrää.

Korkein hallinto-oikeus on määrännyt, että Rovaniemen hallinto-oikeus antaa asiaa uudelleen käsiteltyään lausunnon paliskunnan oikeudenkäyn­tikulujen korvaamisesta.

Rovaniemen hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylän­nyt A:n, B:n, C:n ja D:n valituksen. Hallinto-oikeus on hylännyt myös Ivalon paliskunnan oikeudenkäyntikuluvaatimuksen. Hallinto-oi­keus on määrännyt, että Ivalon paliskunnan syyskokouksessaan 7.10.2007 tekemän rästiporojen teurastamista koskevan päätöksen täy­täntöönpano on edelleen kielletty A:n, B:n, C:n ja D:n osalta kunnes päätös on saanut lainvoiman tai korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Suullisen käsittelyn pyyntö

Kun otetaan huomioon asian laatu ja suullisen käsittelyn järjestämiseksi esitetyt perustelut, suullista käsittelyä on pidettävä ilmeisen tarpeettoma­na.

Porojen vähentämistä koskevat oikeusohjeet

Poronhoitolain 22 §:n 1 momentin mukaan, milloin paliskunnan tai po­ronomistajan eloporojen määrä ylittää saman lain 21 §:ssä tarkoitetun enimmäismäärän, paliskunnan on seuraavan poronhoitovuoden kuluessa päätettävä sen alueella hoidettavana olevien porojen määrän vähentämi­sestä sallittuun enimmäismäärään. Ensisijaisesti on vähennettävä muiden kuin paliskunnan osakkaiden omistamien porojen määrää. Paliskunnan osakkaiden poroista vähennetään ensin ne porot, joita omistajilla on yli heille vahvistetun enimmäismäärän, ja sen jälkeen paliskunnan osakkai­den porojen määrän mukaisessa suhteessa. Poronhoitolain 22 §:n 3 mo­mentin mukaan, jos ilmenee, että porojen määrä seuraavana poronhoito­vuonna tulisi ylittämään sallitun enimmäismäärän, paliskunta voi päät­tää, että poroja on jo kuluvana poronhoitovuonna vähennettävä. Vähen­tämiseen sovelletaan, mitä saman pykälän 1 momentissa on säädetty. Pykälän 4 momentin mukaan, jollei poronomistaja vähennä porojensa määrää paliskunnan päätöksen mukaisesti, poroisäntä voi päättää, että paliskunta suorittaa vähentämisen poronomistajan puolesta.

Hallinto-oikeus on todennut, että poronhoitolain 22 §:n 4 momentin es­tämättä päätös siitä, että paliskunta suorittaa vähentämisen laiminlyöjän puolesta, voidaan tehdä myös paliskunnan kokouksessa.

Saamelaisten asemaa koskevat oikeusohjeet

Perustuslain 17 §:n 3 momentin mukaan saamelaisilla alkuperäiskansana on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan.

YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen (niin sanotun KP-sopimuksen) 27 artiklan mukaan niis­sä valtioissa, joissa on kansallisia, uskonnollisia tai kielellisiä vähem­mistöjä, tällaisiin vähemmistöihin kuuluvilta henkilöiltä ei saa kieltää oi­keutta yhdessä muiden ryhmänsä jäsenten kanssa nauttia omasta kulttuu­ristaan, tunnustaa ja harjoittaa omaa uskontoaan tai käyttää omaa kiel­tään.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan 1 kappaleen mukaan jokai­sella on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä, kotiinsa ja kirjeen­vaihtoonsa kohdistuvaa kunnioitusta.

Yhdenvertaisuuslakia sovelletaan sen 2 §:n mukaan muun muassa, kun kysymys on itsenäisen ammatin tai elinkeinon harjoittamisen edellytyk­sistä tai elinkeinotoiminnan tukemisesta. Yhdenvertaisuuslain 6 §:n mu­kaan ketään ei saa syrjiä iän, etnisen tai kansallisen alkuperän, kansalai­suuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden, sukupuolisen suuntautumisen tai muun henkilöön liitty­vän syyn perusteella.

Porojen vähentämistä koskevat paliskunnan päätökset

Paliskunta on kevätkokouksessaan 31.5.2006 hyväksynyt teurastussuun­nitelman poronhoitovuodelle 2006 - 2007. Päätöksessä on viitattu poron­hoitolain 22 §:n 3 momenttiin. Lisäksi on muun ohella pää­tetty, että ensin teurastetaan poronhoitovuoden 2005 - 2006 teurastamatta jääneet porot.

Paliskunta on 31.5.2007 vastaavasti hyväksynyt teurastussuunnitelman poronhoitovuodelle 2007 - 2008 siten, että ensin teurastetaan poronhoito­vuoden 2006 - 2007 teurastamatta jääneet porot. Nämä niin sanotut rästi­porot teurastetaan ensimmäisissä erotuksissa. Samassa kokouksessa on hyväksytty teurastuksen toteutumislista poronhoitovuodelta 2006 - 2007. Listasta käyvät ilmi kunkin osakkaan kohdalta niin sanotut rästit eli teu­rastamatta jääneet porot ja niin sanotut plussat eli teurastusvelvoitteen ylitys.

Edellä mainituista paliskunnan kokouksen päätöksistä ei ole valitettu.

Paliskunnan syyskokous on valituksenalaisella päätöksellään 7.10.2007 päättänyt poronhoito­vuoden 2006 - 2007 teurastamatta jääneiden niin sa­nottujen rästiporojen teurastamisesta siten, että paliskunta suorittaa vä­hentämisen poronomistajien puolesta poronhoitolain 22 §:n 4 momentin mukaisesti. Päätöksessä on lisäksi mainittu, että ensimmäisestä erotuk­sesta alkaen osakas ei saa jättää elämään poroa ennen kuin rästiporojen määrä tulee kokonaan teurastetuksi.

Asian oikeudellinen arviointi ja johtopäätökset

Hallinto-oikeus on todennut, että valittajat eivät ole teurastaneet poro­jaan poronhoitovuodelle 2006 - 2007 vahvistetun lainvoimaisen teuras­tussuunnitelman mukaisesti. Teurastamatta jääneiden porojen eli niin sa­nottujen rästien määrä on vahvistettu paliskunnan 31.5.2007 tekemällä lain­voimaiseksi tulleella päätöksellä. Teurastussuunnitelma on ollut po­ronhoitolain 22 §:n 3 momen­tissa tarkoitettu porojen pakollista vähentä­mistä koskeva päätös, niin sanottu ennakoiva pakko­teurastuspäätös. Näin ol­len paliskunta on voinut valituksenalaisessa päätöksessään po­ronhoitolain 22 §:n 4 momentin säännökset huomioon ottaen päättää, että teuras­tussuunnitelman mukaisesti ensin teurastetaan edelliseltä po­ronhoitovuodelta teurastamatta jääneet rästit ja että paliskunta suorittaa porojen vähentämisen poronomistajien puolesta.

Valittajat ovat katsoneet, että teurastusvelvoitteen asettaminen saman suuruisena kaikille paliskunnan osakkaille ja siitä aiheutuva rästien muo­dostuminen estävät saamelaisen elinkeinon ja kulttuurin harjoittamista ja johtavat siten saamelaisten syrjintään. Näin ollen myös rästiporojen teu­rastamista koskeva päätös on valittajien mielestä saamelaisia syrjivä.

Hallinto-oikeus on todennut, että edellä mainittujen perustuslain ja yh­denvertaisuuslain säännösten sekä Suomea sitovien kansainvälisten sopi­musten tarkoituksena on muun ohella toisaalta kieltää etniseen alkupe­rään perustuva syrjintä ja toisaalta luoda sellaiset yhteiskunnalliset olo­suhteet, että saamelaiset alkuperäiskansana voivat ylläpitää ja kehittää omaa kulttuuriaan. Saamelaisten perinteiset elinkeinot, kuten poron­hoito, sisältyvät edellä tarkoitettuun kulttuurin käsitteeseen.

Asiassa on käynyt ilmi, että osa Ivalon paliskunnan osakkaista on saa­melaisia. Paliskunta hoitaa porojaan kahtena tokkakuntana, ja valittajat kuuluvat Nellimin tokkakuntaan. Teurastussuunnitelmassa on kaikille paliskunnan osakkaille asetettu edellisen poronhoitovuoden eloluvun pe­rusteella saman prosenttiosuuden mukaan määräytyvä teurastusvelvoite, joka on perustunut poronhoitolain 22 §:n säännöksiin ja vakiintuneeseen oikeuskäytäntöön.

Hallinto-oikeus on todennut, että paliskunnan osakkaita on heidän etni­sestä taustastaan riippumatta kohdeltava tasapuolisesti. Näin ollen vali­tuksenalaista päätöstä, jonka mukaan paliskunta suorittaa niin sanottujen rästiporojen vähentämisen poronomistajien puolesta, ei voida pitää pe­rustuslain tai Suomea sitovien kansainvälisten sopimusten nojalla saa­melaisia syrjivänä. Valituksenalaista päätöstä ei siis ole tälläkään perus­teella pidettävä lain vastaisena.

Oikeudenkäyntikulut

Kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 74 §:n säännökset ja se seikka, ettei valittajien vaatimuksia ole pidettävä mainitun pykälän 3 momentissa tarkoitetulla tavalla ilmeisen perusteettomina, paliskun­nalle ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta oikeudenkäyntikuluista.

A, B, C ja D ovat valituksessaan vaatineet, että Ivalon paliskunnan ja Rovaniemen hallinto-oikeuden päätökset kumotaan.

Valituksen kohteena on Ivalon paliskunnan yleiskokouksen 7.10.2007 tekemä porojen pakkoteurastuspäätös niin sanotussa Nellimin tokkakun­nassa. Paliskunnan yleiskokouksen päätös tarkoittaa kaikkien neljän pää­toimisen poronhoitajan elinkeinon päättymistä, sillä pakkoteurastus tar­koittaa myös valittajien niin sanottujen pääomaporojen eli vaatimien teu­rastamista. Päätöksen täytäntöönpano lakkauttaa valittajien saamelaisen elinkeinon. Käytännössä päätöksen täytän­töönpano tarkoittaa lisäksi Nellimin tokkakunnan katoamista itsenäisenä poronhoito­yksikkönä, sillä tokkakuntaan ei päätöksen täytäntöönpanon jälkeen jää enää riittävää määrää poroja, eikä sen seurauksena myöskään poronhoitajia.

Vaatimukset perustuvat YK:n kansalaisoikeuksia koskevan kansainväli­sen yleissopimuksen (niin sanotun KP-sopimuksen) 27 artiklaan, poron­hoitolain 2 ja 42 §:ään, sekä perustuslain 17 § 3 momenttiin ja 22 §:ään, Eu­roopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklaan, Euroopan ihmisoikeusso­pimuksen ensimmäisen lisäpöytäkirjan ensimmäisessä 1 artiklassa tur­vattuun omaisuu­den suo­jaan, yhdenvertaisuuslakiin, EU:n liittymis­asia­k­irjaan, Euroopan unionin perusoikeuskirjan 22 artiklaan, YK:n rotu­syrjintä­komitean alku­peräis­kansoja koskevaan yleisohjeeseen XXIII vuodelta 1997 sekä YK:n alkuperäiskansoja koskevaan julistuk­seen. Vali­tuksessa on viitattu myös Euroopan neuvoston vähemmistöjen suo­jelua koskeviin normei­hin, muun muassa kansallisten vähemmistöjen suojelua koskevaan puite­yleissopimukseen, jotka asettavat Suomelle vä­hemmistöjen suojeluun liittyviä positiivisia velvoitteita sekä kansainväli­sen työjärjestön ILO:n alkuperäis- ja heimokansoja koske­vaan yleissopi­m­uk­seen 169, jota Suo­mi ei vielä ole ratifioinut, mutta jonka ra­tifiointi­prosessi on Suomessa vireillä.

Edellä mainittu lainsäädäntö sekä kansainväliset sopimukset edellyttä­vät, että Ivalon paliskunta ei estä tai kiellä valittajien oikeutta yhdessä muiden saamelaisten kanssa ylläpitämästä poronhoidon kautta saame­laista kulttuuria.

Saamelaisten oikeudet ovat myös perustuslailla suojattuja. Suomen pe­rustuslain 17 §:n 3 momentissa turvataan saamelaisten kulttuurimuotoon kuuluvat perinteiset elinkeinot, kuten poronhoito, kalastus ja metsästys. Perustuslain 22 §:n mukaan julkisen vallan tulee turvata, että perus- ja ihmisoikeudet toteutuvat.

Perusoikeuksilla on niin sanottu välillinen ja välitön horisontaalivaiku­tus. Sillä tarkoitetaan toisaalta sitä, että valittajilla on oikeus vedota suh­teessa paliskuntaan suoraan perustuslailliseen oikeuteensa omaan kult­tuuriinsa. Välillisellä vaikutuksella tarkoitetaan puolestaan sitä, että saa­melaista poronhoitoa millään tavalla koskevaa lainsäädäntöä on luettava siten, että se saa sisältönsä perusoikeuksista.

Käsiteltävänä olevassa asiassa on sovellettava Suomen perustuslain 106 §:n säännöstä, jonka mukaan siinä tapauksessa, että lain soveltami­nen olisi ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa, tuomioistuimen on annettava etusija perustuslain säännökselle. Lisäksi perustuslain 107 §:n mukaan, jos asetuksen tai muun lakia alemmanasteisen säädöksen sään­nös on ristiriidassa perustuslain tai muun lain kanssa, sitä ei saa soveltaa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa.

Poronhoitolain esitöissä (HE 244/1989 vp) ja perustuslakivaliokunnan lausunnossa tunnustetaan tokkakunta saamelaisen poronhoidon yksikök­si. Perustuslakivaliokunta toteaa yksiselitteisesti, että paliskuntavetoinen poronhoitomalli ulotetaan myös perinteiseen tokkakuntamalliin.

Ivalon paliskunnassa poronhoito tapahtuu kahdessa eri tokkakunnassa, eteläisessä Ivalon tokkakunnassa ja pohjoisessa Nellimin tokkakunnassa. Sillä seikalla, että koko paliskunnan poromiesten enemmistö on saame­laisia, ja päätökset perustuisivat siten saamelaisten päätöksentekoon Iva­lon paliskunnassa, ei ole merkitystä, koska Nellimin tokkakunta jää pää­töksenteossa aina vähemmistöön sen vuoksi, että sillä on lasken­nallisesti selvästi vähemmän poroja kuin Ivalon tokkakunnalla. Nellimin tokka­kun­ta on saamelainen yhteisö, jonka olemassaolo on KP-sopimuksella ja perustuslailla suojattu riippumatta siitä, että myös Ivalon paliskunnan enemmistö olisi saamelaisia poronhoitajia. Teurastusvel­voit­teen asetta­mi­nen yhdenmukaisella laskentatavalla molemmissa tokka­kunnissa asettaa valittajat eriarvoiseen asemaan, sillä poronhoidon edellytykset tokkakunnissa ovat erilaiset ja petojen aiheuttaman vasa­hävikin takia epäsuhteiset.

Tokkakuntien laitumet ovat erilaisia. Saman paliskunnan eri osatkin voi­vat poiketa toisistaan porojen laidunten käytön mukaan. Nellimin alueel­la poronhoitoa vaikeuttavat talviolosuhteet ja erilaiset laitumet verrattu­na eteläiseen Ivalon paliskuntaan. Valittajien ja Ivalon paliskunnan po­ronhoito eroaa laitumiensa, petokantojensa ja lumiolosuhteittensa lisäksi myös siinä, että valittajien poronhoito perustuu pelkästään luonnonlaitu­mien hyväksikäyttöön. Valittajien tokassa poroja ruokitaan talvella vain ohjaavassa tarkoituksessa siten, että porot pyritään heinällä ohjaamaan hyville jäkälä- ja luppolaitumille ja pysymään niillä. Ruokinta ei ole var­sinaista ruokintaa, sillä ohjaavaan ruokintaan käytettävä heinämäärä vas­taa poron vuosikulutuksesta vain parin päivän ruokaa. Nellimin poron­hoito ei taloudellisesti kestä laajempaa ruokintaa, muun muassa siitä syystä, että se ei ole heinien suhteen niin omavarainen kuin Ivalon tokka­kunta. Porojen ruokinta ei kuulu saamelaiseen vapaaseen laidun­nukseen perustuvaan poronhoitoon. Ivalon eteläinen tokkakunta ruokkii porojaan merkittävästi enemmän.

Valittajat ovat saamelaisia D:tä lukuun ottamatta. D:n vaimo ja lapset ovat saamelaisia. Kaikki valittajat ovat päätoimisia poro­miehiä. D on aloittanut poronhoidon vuonna 1992 ja saanut oman poromerkin vuonna 1993. Sekä B että A ovat aloit­taneet poronhoidon jo 1960-luvulla. A sai oman poromerkkin­sä 1960- ja 1990-luvun vaihteessa ja B 1970-luvul­la.

Ivalon paliskunnan pelkästään poronhoitolakiin nojautuva teurastus­suunnitelma ja sen toteuttaminen syrjii vähemmistöön kuuluvia valitta­jia, sillä paliskunnan valitsema yhdenmukainen teurastus ei ota huo­mioon kahden tokkakunnan välisiä eroja. Paliskunnan teurastuspäätös johtaa syrjivään lopputulokseen.

Mikäli kaikki valittajat perheineen joutuvat lopettamaan poronhoidon tokkakunnan alueella, tulevat Nellimin tokkakunnan porot siirtymään enemmistötokkakunnan kanssa yhdessä hoidettavaksi, sillä poroja jää vanhaan tokkakuntaan niin vähän, että niiden yhdessä hoitaminen ei ole enää kannattavaa.

Asiassa on kysymys niin sanottujen vanhojen rästien pakkovähentämi­sestä. Valittajille on heistä riippumattomista syistä kertynyt rästejä palis­kunnan teurastussuunnitelman vuoksi. Teurastus­velvoite on rasittanut paliskunnassa toimivista kahdesta tokkakunnasta Nellimin tokkakuntaa tavalla, joka on aiheuttanut huomattavan epäsuhdan tokkakuntien poro­määrissä. Ivalon palis­kunnan mallissa vähennyslaskennan pohjana käytetään edellisen vuoden eloporomäärää, mistä lasketaan teurastetta­vien porojen määrä ennalta päätetyn prosentin mukaan. Teurastettavien porojen määrää laskettaessa ei huomioida syntyneitä vasoja, mutta vasat kelpaavat täyttämään teurastusvelvoitetta. Tämä aiheuttaa kohtuuttoman suuria teurastusvelvoitteita niille, joiden tokkakuntien alueella on vä­hemmän vasoja sääolosuhteista, pedoista, laitumien tilasta, laidunkier­rosta tai muista, ihmisistä pitkälle riippumattomista tekijöistä johtuen.

Paliskunnan teurastuspäätös perustuu poronhoitolain tulkintaan, jonka korkein hallinto­-oikeus on päätöksessään 10.4.2007 taltio 944 katsonut lain mukaiseksi. Tapaukseen ei ole sovellettu KP-sopimuksen 27 artik­laa, perustuslain 17 §:n 3 momenttia eikä muita yllä mainittuja oikeus­oh­jeita, vaan ainoastaan poronhoitolakia.

Ivalon paliskunnan käyttämä vähennysten laskentamalli on käytössä vain yhdessä neljäsosassa kaikista Suomen 56 paliskunnasta. Saamelais­alueella on vain kaksi paliskuntaa, Ivalo ja Kaldoaivi, joissa noudatetaan tätä käytäntöä. Valtaosa saamelaispaliskunnista noudattaa erilaisia ver­sioita niin kutsutusta kahden eri teurastusprosentin järjestelmästä, jossa raavaille (aikuisille) poroille ja vasoille on erilliset prosentit. Useissa pa­liskunnissa tämä tarkoittaa kaikkien tai lähes kaikkien erotuksissa luettu­jen vasojen ja raavaiden osalta tietyn prosenttiluvun mukaisen määrän teurastamista. Raavaat porot ovat suurimmaksi osaksi naaraspuolisia eli vaatimia. Myös Ivalon paliskunnassa noudatettiin tällaista järjestelmää aina poronhoitovuoteen 2002 - 2003 asti.

Kahden eri prosentin järjestelmää pidetään yleisesti parempana, koska se ottaa huomioon jyrkästikin vaihtelevat olosuhteet ja vuodet, jotka muu­toin kohtelisivat osakkaita eriarvoisesti. Etenkin petojen aiheuttamat va­sakadot kohdistuvat usein eri tavoin eri porokarjoihin. Ivalossa käytössä oleva teurastuskäytäntö rankaisisi suuren vasahävikin kohdanneita poro­miehiä mene­tettyjen myyntitulojen lisäksi vielä kasaantuvilla rästeillä ja vaatimien eli tuottavan pääoman teurastamisella. Tällaisissa tilanteissa vasoihin ja vaatimiin erikseen kohdistuvat teurastus­prosentit kohtelevat osakkaita tasapuolisemmin kuin Ivalossa käytössä oleva malli.

Vasoihin kohdistuva vähennyssuhde kohdistuu yleisemmässä mallissa vain niihin vasoihin, jotka ovat selviytyneet kriittisen nuoruusajan yli talven erotuksiin, missä ne luetaan. Kadonneista vasoista ei yleensä jää merkkiä maastoon toisin kuin isoluisista raavaista poroista. Niistä ei saa­da myöskään minkäänlaisia petokorvauksia, jotka maksetaan vain toden­netuista petovahingoista. Tappio jää yksin poronomistajan kannettavaksi menetettynä myyntitulona. Jos tämän lisäksi paliskunnan teurastussuun­nitelma vaatii muutoin täyttymättömän teurastusvaateen täyttämistä uut­ta sukupolvea kantavien vaatimien teurastuksella, on kyseessä epäoikeu­denmukainen, syrjivä kohtelu.

Koska vähennykset lasketaan edellisen vuoden eloporomäärän ja keski­määräisen, oletetun vasaprosentin pohjalta, ne asettavat keskimääräistä korkeamman vasaprosentin omaavan poromiehen muita edullisempaan asemaan ja keskimääräistä matalamman vasaprosentin omaavan poro­miehen muita epäedullisempaan asemaan. Tällainen asetelma on jatku­nut Ivalon paliskunnassa vuosia Nellimin ja muun paliskunnan välillä. Omistajakohtainen vähennys kohdistuu erotuksissa vasojansa suuressa määrin luontoon menettäneillä laskennallisiin poroihin, joita ei enää ole olemassa. Samaan aikaan toisilla porojen kokonaismäärä (eloporot + uudet vasat) on suurempi kuin teurastusprosenttia asetet­taessa arvioitiin. Ivalon noudattaman teurastusmallin perusongelma on se, että porojen vähennys ei kohdistu osakkaisiin suhteessa heidän todel­liseen poro­määräänsä, vaan laskennalliseen, teurastushetkellä jo voimak­kaasti vääristyneeseen lukuun. Tämä on vastoin poronhoitolain 22 §:ää.

Ivalon paliskunta on antanut valituksen johdosta selityksen, jossa se on esittänyt, että valitus jätetään tutkimatta tai hy­lätään ja muutoksenhakijat velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan Ivalon paliskunnan oikeudenkäyntikulut.

Kysymyksessä ovat selvästi saamelaisenemmistöisen paliskunnan ko­kouksen normaalissa järjestyksessä tekemät päätökset, jotka perustuvat poronhoitolain 21 ja 22 §:ää. Päätöksien tekemiseen ja sisältöön ei ole vaikuttanut eikä ole saanut vaikuttaa se, millaista poronhoitotapaa palis­kunnan kukin poronhoitaja tarkalleen harjoittaa eikä se, onko poron­omistaja saamelainen vai ei. Paliskunta ei voi myöskään kohdella Nelli­missä asuvaa saamelaista poronomistajaa eri tavalla kuin Ivalossa asu­vaa saamelaista poronomistajaa.

Valittajien tapa hoitaa porojaan ei todellisuudessa juuri poikkea palis­kunnan muiden poron­omistajien tavoista hoitaa porojaan. Porojen lai­duntamistapa koko paliskunnassa ollut ainakin kymmenen vuoden ajan kesäisin se, että kaikki paliskunnan porot ovat olleet valvomatta yhdessä ainoassa tokassa. Viime vuosina sama tilanne ja hoitotapa on toistunut myös loppusyksystä ja alkutalvesta. Ainoa merkittävämpi eroavaisuus eri poronhoitajien tavoissa hoitaa porojaan on ollut se, että Nellimissä porojen teurastukset on valittajien porojen osalta aloitettu myöhemmin kuin muualla eli joskus vasta helmikuussa. Muut poronomistajat, myös Nellimissä asuvat muut päätoimiset poronhoitajat, puolestaan aloittavat teurastukset jo lokakuussa. Mikäli poroista on aikomus saada pääasialli­nen elanto, teurastuksien lykkääminen jopa helmikuulle asti ei nykyaika­na ole perusteltua. Syksyn teurastuksilla kesän jälkeen, mutta ennen po­roille vaikean talven tuloa, poroista saadaan paras tuotto.

Nellimissä asuu ja hoitaa porojaan myös muita päätoimisia poronomista­jia kuin valittajat. Heillä ei ole ollut vaikeuksia noudattaa poronhoitola­kia eikä porojen määrää koskevia paliskunnan päätöksiä. Myös he ovat saamelaisia.

Valittajat ruokkivat todellisuudessa porojaan paljon ja käyttävät elinkei­noa harjoittaessaan kaikkia niitä koneita ja teknisiä apuvälineitä, joita on saatavissa ja käytettävissä. Paliskunta on hankkinut kaksi porojen ruo­kinnassa tarvittavaa heinän paalauskonetta, joista toisen pelkästään Nel­limin poronomistajien käyttöön. Valittajien väitteet siitä, että he hoitaisi­vat porojaan pelkästään luonnonlaitumilla ilman varsinaista ruokintaa, ovat perusteettomia.

Poronhoitolaissa ei ole mainintaa niin sanotusta tokkakunnasta eikä laki tunne tokkakuntaa itsenäisenä poronhoitoyksikkönä. Tällä hetkellä tok­kakunnan merkitys poronhoitotyössä on lähinnä se, että jokaisella tokka­kunnalla on yleensä oma työnjohtaja järjestelemässä alueen porotöitä sekä poroihin liittyviä asioita. Tokkakunnalla ei aina ole eikä ole ollut omaa työnjohtajaa.

Tokkakunnan merkitys tämän asian oikeudellisessa harkinnassa jää epä­määräiseksi. Kukaan tuskin tietää milloin tokkakunta "itsenäisenä po­ronhoitoyksikkönä" on syntynyt tai mistä alkaen voidaan sen väittää toi­mivan "itsenäisesti" omana "yhteisönä" verrattuna siihen tilanteeseen, jossa alueen jotkut poronhoitajat muuten kuluttavat aikaansa yhdessä.

Oikeuskäytännössä on katsottu, että Ivalon paliskunnan tapa suorittaa porojen teurastamista ja niiden vähentämistä on laillinen eikä riko perus­tuslakia tai Suomea sitovia kansainvälisiä sopimuksia. Vailla merkitystä on kuinka monessa muussa paliskunnassa noudatetaan samaa tai erilais­ta teurastussuunnitelmaa. Valittajien tarkoittamat paliskunnan päätökset ovat saaneet lainvoiman.

Ivalon paliskunnan vahvistamat poromäärät ja teurastusprosentit perus­tuvat kaikkien poronomistajien osalta toukokuussa tehdyssä laskennassa tehtyihin havaintoihin. Tämän laskennan jälkeen paliskunnan kaikki po­rot laiduntavat yhdessä tokassa linjan Tsarmitunturi, Tsarmijärvi ja Tsar­miniemi länsipuolella. Alue sijaitsee noin 35 kilometriä Ivalosta itään. Samassa tokassa olevien porojen petovahinkoihin tuskin vaikuttaa se, miten sanotun tokan porojen omistus on jakaantunut Nellimistä olevien ja muiden poronomistajien kesken. Samoin vailla merkitystä on se, onko poron omistaja saamelainen vai ei. Alueella oleskelevat ja sinne idästä Venäjältä tulevat pedot eivät näillä perusteilla valikoi saalistaan. Kun ke­sän jälkeen lokakuussa teurastukset alkavat, vasahävikki/hävikkiriski on siten siihen asti ollut kaikilla yhtä suuri. Kesälaidunajan päättymisen jäl­keen myös valittajat ruokkivat porojaan pitäen niitä lähellä asutusta Nel­limissä.

Valittajat ovat jättäneet teurastamatta sekä vaatimet että vasat. Seurauk­sena on silloin poroluvun kasvu, joka pakottaa muut vähentämään poro­jaan yli sen, mitä heille kuuluu.

Paliskunta on kevätkokouksessaan 31.5.2006 hyväksynyt teurastussuun­nitelman poronhoitovuodelle 2006 - 2007 ja kevätkokouksessaan 31.5.2007 vahvistanut teurastuksen toteutumislistan poronhoitovuodelta 2006 - 2007. Päätöksistä ei ole valitettu.

Valittajat ovat antaneet vastaselityksen, jossa he ovat esit­täneet muun ohella seuraavaa:

Asiassa saatu selvitys osoittaa, että valittajien vasaprosentti on suuresta vasahävikistä johtuen jatkuvasti ollut matalampi kuin paliskunnassa kes­kimäärin. Koska Nellimin tokkakunnan vasaprosentti on ollut muita hei­kompi, muiden paliskunnan osakkaiden vasaprosentit ovat keskimäärin korkeampia kuin paliskunnan keskiarvo. Tämä on johtanut vallitsevan vähennystavan takia paitsi teurastusrästien kasautumiseen Nellimiin, sa­malla myös niin kutsuttujen pluspisteiden kertymiseen paliskunnan muille osakkaille. Pluspisteet syntyvät siitä, kun osakas teurastaa teuras­tusvelvoitetta enemmän. Plussat voidaan seuraavana vuonna laskea hy­väksi teurastusvelvoitteen täyttämisessä. Väite, että muut poronomistajat olisivat joutuneet teurastamaan liikaa valittajien rästien takia, ei pidä paikkaansa.

Suuri ja lähes joka vuosi toistuva ero vasaprosentissa Nellimin tokka­kunnan ja muun paliskunnan välillä johtuu lähes kokonaisuudessaan eroista petovahingoissa. Nellimin tokan porot asuvat vasomisaikaan ja sen jälkeisenä lähiaikana itärajan läheisillä alueilla, missä petoja liikkuu enemmän kuin läntisen tokan vastaavilla alueilla. Nellimin tokkakunnan porojen kesä- ja syysalueet sijoittuvat lähes kokonaisuudessaan lähelle itärajaa. Alueet ovat asumattomia eikä niillä muutoinkaan liiku paljon ihmisiä. Pedot viihtyvät tällä rauhallisella alueella liikkuen vapaasti kol­men valtakunnan rajojen poikki. Paatsjoen molemmin puolin Venäjän, Norjan ja Suomen raja-alueella arvioidaan tutkijoiden keskuudessa liik­kuvan noin 70 karhua. Alueen Norjan puolella on katsottu elävän Norjan tihein karhukanta. Myös kotkien on havaittu Nellimissä tulevan itärajan yli saalistusmatkoillaan. Karhu ja kotka tekevät pääosan vasatapoista.

Ivalon paliskunnan vastineessa ei kiistetä sitä tosiasiaa, että teurastus­päätöksen täytäntöönpano tarkoittaa käytännössä valittajien elinkeinon päättymistä. Asiassa ei ole merkitystä sillä, että paliskunnan poromiesten enemmistö olisi saamelaisia, kun Nellimin tokkakunta jää päätöksen­teossa aina vähemmistöön, koska Nellimin tokkakunnalla on laskennalli­sesti selvästi vähemmän poroja kuin Ivalon tokkakunnalla.

Valittajat ovat 23.2.2009 toimittaneet tänne lisäselvitykse­nä kaksi karhuja koskevaa tutkimusraporttia.

Korkein hallinto-oikeus on pyytänyt valtioneuvostolta lausuntoa porojen vähentämistä koskevasta valitusasiasta. Valtioneuvostoa on pyydetty lau­sunnossaan selvittämään erityisesti poronhoitolain (848/1990) 22 §:n soveltamiskäytäntöä eri paliskunnissa ja erilaisissa vasantuotanto-olo­suht­eissa sekä asiaan liittyviä näkökohtia, jotka johtu­vat saamelaisten asemasta alkuperäiskansana.

Valtioneuvoston kanslia on toimittanut lausuntopyynnön maa- ja metsä­talousministeriölle, jonka toimialaan porotalousasiat valtioneuvos­ton ohjesäännön (262/2003) 19 §:n mukaan kuuluvat.

Maa- ja metsätalousministeriö on pyytänyt ulkoasiainministeriöltä ja oi­keusministeriöltä lausunnot etenkin valituksessa viitatuista, saamelaisten alkuperäkansa-asemaan liittyvistä kansainvälisoikeudellisista velvoit­teista ja niiden tulkintakäytännöstä. Selvitystä poronhoitolain 22 §:n so­veltamiskäytännöstä on hankittu Paliskuntain yhdistykseltä. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselta on pyydetty selvitystä liittyen valituk­sessa esiin tuotuihin Ivalon paliskunnan eri osien erilaisiin poronhoito-o­losuhteisiin.

Ulkoasianministeriö on lausunnossaan esittänyt muun muassa, että palis­kunnan väitteelle, jonka mukaan perinteistä saamelaista poronhoitokult­tuuria ei todellisuudessa ole olemassa enää ainakaan sellaisessa muodos­sa, jolla olisi merkitystä poronhoitolakia sovellettaessa, ei löydy tukea tulkintakäytännöstä.

Rovaniemen hallinto-oikeus on 15.8.2008 antamassaan ratkaisussa to­dennut, että paliskunnan osakkaita on heidän etnisestä taustastaan riip­pumatta kohdeltava tasapuolisesti. Suomea sitovat kansainväliset vel­voitteet kuitenkin edellyttävät tarvittaessa positiivista erityiskohtelua.

KP-komitean mukaan valtion on huolehdittava siitä, että kansallinen lainsäädäntö mahdollistaa saamelaisten perinteisen elinkeinon harjoitta­misen. Ulkoasiainministeriö on kiinnittänyt huomiota siihen, että poron­hoitolain 22 §:n 2 momentin nojalla paliskunta voi erityisestä syystä päättää olla vähentämättä paliskunnan tietyn osakkaan porojen määrää. Poronhoitolaki mahdollistaisi Suomen kansainvälisten velvoitteiden mu­kaisesti tarvittaessa paliskunnan saamelaisjäsenten positiivisen erityis­kohtelun heidän elinkeinonsa jatkuvuuden turvaamiseksi.

Asiakirjoista ilmenee, että saamelaiset muodostavat Ivalon paliskunnan poronhoitajien enemmistön. Rovaniemen hallinto-oikeuden päätöksestä käy lisäksi ilmi, että paliskunnan laskelmien mukaan paliskunnan ko­kouksissa syntyperäisten saamelaisten hallussa on yleensä keskimäärin 58 - 60 prosenttia äänivallasta. Ivalon tokkakunnassa on saamelaisjäse­niä, jotka ovat täyttäneet teurastusvelvollisuutensa. Valitusasiassa ei näin ole arvioitavana eriarvoinen kohtelu saamelais- ja valtaväestön välillä, vaan kahdella eri alueella asuvien saamelaisten välillä. Muun muassa puite­yleissopimuksen 4 artiklan 2 kappaleen mukaan positiivisen syrjin­nän on edistettävä täyttä ja tehokasta yhdenvertaisuutta kansalliseen vä­hemmistöön ja valtaväestöön kuuluvien henkilöiden välillä.

Rovaniemen hallinto-oikeuden päätöksestä ilmenee, etteivät valittajina olevat saamelaiset ole valittaneet niistä paliskunnan kokouksen päätök­sistä, joilla teurastusrästeistä on päätetty. Epäselvää on, onko valtion es­tettävä saamelaisten perinteisen elinkeinon lakkaamiseen todennäköises­ti johtava toiminta myös tilanteessa, jossa ne saamelaiset, joiden perin­teinen elinkeinoharjoittaminen on vaarassa lakata, ovat omalla toimin­nallaan ilmeisesti vaikuttaneet tilanteen syntyyn. Nellimin tokka­kunnan jäsenet eivät ole käyttäneet loppuun kansallisia oikeussuojakei­noja ja paliskunnan teurastuspäätökset ovat tulleet lainvoimaisiksi.

Oikeusministeriö on lausunnossaan esittänyt muun muassa, että koti­maisten säädösten ja kan­sainvälisten velvoitteiden perusteella on selvää, että saamelaisten erityiskohtelu on mahdollista asioissa, jotka liittyvät heidän asemaansa alkuperäiskansana. Saamelaisten alkuperäiskansan omaperäinen kulttuuri on arvo, jota on mahdollista erityistoimenpitein tukea sen olematta syrjintäkiellon vastaista. Tilanteesta riippuen tällaiset erityistoimenpiteet voivat olla myös syrjinnän estämisen edellytys.

Poronhoitolain tarkoituksena on varmistaa, että poronhoitoa voidaan tar­koituksenmukaisesti harjoittaa. Lain esitöistä ja perustuslakivaliokunnan lausunnosta käy ilmi, että poronhoitoalueen sisällä on eroavaisuuksia ja tämän vuoksi kaikilta osin yhdenmukainen järjestely ei välttämättä ole tarpeen. Laki on kuitenkin kirjoitettu yhdenmukaisuutta tukevaksi. Käy­tännössä poron­hoitolain 22 §:n ei voida katsoa edellyttävän ehdotonta yhdenmukaisuutta paliskunnan piirissä. Esitöiden mukaan poronhoito­alueen sisällä on erilaisuuksia.

Edellä selostetut kansalliset ja kansainväliset normit ja perustuslakiva­liokunnan sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytäntö huo­mioon ottaen saamelaisten poronhoito saamelaisen alkuperäiskansan kulttuurimuotona on mahdollista ja eri syistä perusteltua ottaa tarpeen vaatiessa erityisellä tavalla huomioon myös sovellettaessa poronhoito­lain 22 §:ää.

Paliskuntain yhdistys on selvityksessään lausunut muun muassa, että po­ronhoitolain 22 §:n tarkoituksena on antaa paliskunnalle ratkaiseva valta toteuttaa poroluvun sääntely oikeuden­mu­kaiseksi katsomallaan tavalla. Kun paliskunta on tehnyt päätöksen, joka on saanut lainvoiman, se on voitava toteuttaa. Mikäli olosuhteet tai muut seikat muuttuvat kesken po­ronhoitovuoden, voi paliskunta yleisen kokouksen päätöksellä ratkaista asian uudelleen.

Mikään paliskunnissa käytössä olevista malleista ei ole ylivertainen tai epäoikeudenmukainen. Ne on laadittu käytännössä ilmenevien olosuh­teiden ja eloporoluvun hallitsemiseksi suurimman sallitun eloporoluvun rajoissa ja poronhoitolain 22 §:n mukaisesti.

On nähtävissä, että poronhoitolain 22 §:n tulkintaan oikeusasteissa tarvi­taan laajentamista, mutta se on yhä edelleen nykyisessä sanamuodossaan riittävä sääntelemään paliskunnan eloporolukua. Niitä, jotka ovat toteut­taneet pakollista tai ennakoivaa vähentämistä, ei saa rangaista sen vuok­si, että lainvoimaisen päätöksen saaminen viipyy kohtuuttoman kauan.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos on selvityksessään lausunut muun muassa, että karhun aiheuttama vasahävikki Nellimin tokkakunnan alueella saattaa olla suurempi kuin muualla Ivalon paliskunnassa, sillä Paatsjoen laaksossa elelee tiheä karhukanta. Tiedot karhujen määristä perustuvat monivuotiseen, geneettisiin menetelmiin pohjautuvaan tutki­mukseen. Paatsjoen alueella todettujen korkeiden tiheyksien vaikutukset heijastunevat Nellimin tokkakunnan alueelle, sillä karhuilla on laajat elinpiirit. Eteläisen tokkakunnan alueella tai tokkakunnan lähialueella vastaavaa tutkimusta ei kuitenkaan ole suoritettu, minkä takia karhun merkityksen vertailevalle arvioinnille kahden eri tokkakunnan alueella ei ole arvioinnin edellyttämää tietopohjaa.

Porojen hoitotavassa on alueellisia eroja Ivalon paliskunnan sisällä niin, että etelä- ja keskiosissa paliskuntaa maastoon tapahtuvan porojen lisä­ruokinnan avulla porojen laidunnusta voidaan ohjata enemmän kuin pohjoisosassa paliskuntaa. Silti porot hankkivat talvella myös paliskun­nan etelä- ja keskiosissa selvästi pääosan ravinnostaan luonnosta.

Ivalon paliskunta on jakautunut poronhoidollisesti kahteen melko erilli­seen laidunalueeseen, joiden arvotut satunnaispisteet laiduntutkimukses­sa poikkeavat myös metsien ikärakenteen ja jäkälälaidunten (kuivien ja karujen kankaiden) runsauden osalta toisistaan. Porolaidunten kuntoa ei ole inventoitu erikseen Ivalon paliskunnan pohjois- ja eteläosassa. Mo­lemmilla alueilla talvilaidunten kunto on kuitenkin huono. Pohjoisosassa porojen käytössä on enemmän luppolaidunta, mutta vähemmän jäkälä­laidunta kuin paliskunnan keski- ja eteläosassa.

Ivalon paliskunnan eri laidunalueilla porot käyttivät tutkimuksen mu­kaan vuosina 1999 - 2000 kevättalvea lukuun ottamatta erityisen run­saasti taimikoita. Paliskunnan pohjoisosassa Nellimin alueella porot laidunsi­vat maalis-huhtikuussa vanhoissa metsissä, keski- ja eteläosassa edelleen pääosin kuivien ja karujen kankaiden taimikoissa. Pohjoisosan tulokset perustuvat kuitenkin vain neljän poromiesten valitseman vaati­men GPS-seurantaan. Lisäruokinnan mahdollisia vaikutuksia porojen talvilaidun­ten käyttöön ja ohjailuun ei myöskään tutkimuksessa selvitetty.

Porojen talvinen lisäruokinta on viime vuosina lisääntynyt ja levinnyt pohjoisiinkin paliskuntiin. Vaikeina vuosina joudutaan turvautumaan hä­tä- ja tarharuokintaan, normaalivuosina lähinnä heikon laiduntilanteen vuoksi paimennuksen yhteydessä tapahtuvaan lisäruokintaan maastossa. Lisäruokintakulut olivat poronhoitovuonna 2003 - 2004 Ivalon paliskun­nassa Inarin alueen paliskunnista toiseksi korkeimmat eli neljä euroa/eloporo. Porojen tarharuokinta Ivalon paliskunnassa on nykyään vä­häistä. Myös maastoruokinta on viime vuosina hieman vähentynyt hy­vistä talviolosuhteista johtuen. Ruokinnan kustannukset ovat kuitenkin kasva­neet. Eloporoa kohti ruokinnasta aiheutui kustannuksia erityisellä­kin po­ronhoitoalueella yli 11 euroa poronhoitovuonna 2007 - 2008, Iva­lossa noin viisi euroa. Ivalon paliskunnan pohjoisosassa poroja ruokitaan ny­kyään lähes yhtä paljon kuin keski- ja eteläosissa.

Lumiolosuhteet vaihtelevat Ivalon paliskunnassakin suuresti eri vuosina. Tutkimuksen mukaan lumiolosuhteet eivät poikenneet oleellisesti met­sän kehitysluokkien välillä. Lumiolosuhteissa oli kuitenkin selvät erot paliskunnan eri osissa. Suurin osa näistä eroista selittyi mittauspisteen korkeudella merenpinnasta. Mitä korkeammalla metsämaalla mittaus­piste oli, sitä vaikeammat olivat yleensä myös porojen kaivu- ja laidun­nusolosuhteet. Lumiolosuhteiden vuoksi porot laidunsivatkin Ivalossa talvisin keskimääräistä alempana sijaitsevilla laidunalueilla.

Maa- ja metsätalousministeriö on lausunnossaan esittänyt, ettei poron­hoitolaki syrji mitään ryhmää eikä estä saamelaisia tai muitakaan ryhmiä harjoittamasta poronhoitoa haluamallaan tavalla. Poronhoitolailla sään­nellään poronomistajien välisiä suhteita niin, että poronhoitoa voidaan harjoittaa tarkoituksenmukaisesti. Valituksen yhtenä oikeusperusteena mainitun KP-sopimuksen 27 artiklan tarkoituksena ei ole suojata tiettyä poronhoidon tapaa, vaan ylipäätään oikeutta perinteisen elinkeinon har­joittamiseen siten, että yhteiskunnan kehitys ja saamelaisten kulttuuri­-identiteetti otetaan huomioon. Sanottu artikla velvoittaa valtiota otta­maan huomioon porotalouden harjoittamisen edellytykset suunnitelles­saan ja myöntäessään lupia muun muassa erilaisille maankäyttötarkoi­tuksille. Saamelaisten poronhoito-oikeus on nykyisen lainsäädännön tur­vin jo suojattu puheena olevan velvoitteen edellyttämällä tavalla.

Poronhoitolain mahdollistamat pakkoteurastustilanteet eivät ole vastoin Suomen perustuslakia tai kansainvälisoikeudellisia velvoitteita. Poron­hoitolaki on väljä yleislaki, joka ei puutu poronhoitotapaan, vaan jättää tämän paliskunnan määritettäväksi. Poronhoitolaki ei velvoita ketään hoitamaan porojaan esimerkiksi talviruokinnan avulla.

Suomen porotalous ja sen kannattavuus perustuvat kestäviin laidunmai­hin, jota varten poronhoitolaissa on säännökset muun muassa porojen määrän rajoittamisesta etenkin tilanteissa, joissa paliskunnissa ei saavu­teta yhteisymmärrystä. Poronhoitolaissa tarkoitettu poronhoitoalue ja­kautuu 56 paliskunnan alueeseen, joille maa- ja metsätalousministeriö määrää suurimman sallitun poroluvun siten, että porojen määrä vastaa kunkin alueen laitumien kantokykyä.

Porojen vähentämistä koskeva poronhoitolain 22 § ei syrji poronomis­tajia, vaan sillä pyritään nimenomaan osakkaiden yhdenvertaisen ase­man turvaamiseen. Poronhoitolain valmistelussa on lähdetty siitä, että osakkaiden porojen pakollinen vähentäminen sen jälkeen, kun on vähen­netty osakaskohtaisen enimmäismäärän ylittävät porot, tulisi tapahtua osakkaiden eloporojen määrien mukaisessa suhteessa.

Poronhoitolakia valmistelleen työryhmän mietinnössä ja hallituksen esi­tyksessä 244/1989 vp todetaan, että vasoihin ei voida kohdistaa vähen­nystä muista poroista poikkeavassa suhteessa, vaan teurastamisvelvoit­teen tulee yhdenvertaisuuden vuoksi kohdistua samassa suhteessa kaik­kiin osakkaisiin. Hallituksen esityksen mukaan yhdenvertaisuustavoit­teen saavuttaminen edellyttää lisäksi, että paliskunnan päätökset voidaan panna erotuksissa viipymättä täytäntöön. Näin ollen vähennys voidaan tehdä ainoastaan eloporomääriin perustuvana prosentuaalisena vähen­nyksenä. Toisenlainen vähennystapa, jolla esimerkiksi kohdistettaisiin suurempi vähen­nysvelvoite vasoihin, johtaisi käytännössä poromäärien osakaskohtaiseen kiintiöittämiseen paliskunnan päätöksellä.

Poronhoitolakia koskeneen hallituksen esityksen johdosta antamassaan lausunnossa eduskunnan perustuslakivaliokunta (PeVL 3/1990 vp) tote­si, että lakiehdotus merkitsi paliskunnan aseman vahvistumista poron­hoidossa ja sen valtuuksien kasvamista yksittäisiin poronomistajiin näh­den. Valiokunnan käsityksen mukaan tällaiset omistusoikeuteen puuttu­miset voitiin kuitenkin toteuttaa tavallisessa lainsäädäntöjärjestyksessä poronhoitoelinkeinon erityisluonteen vuoksi. Lausunnossa valiokunta to­tesi lisäksi, että paliskuntajohtoinen poronhoitomalli laajeni ehdotuksen myötä myös alueille, joissa poroja hoidetaan perinteisellä tavalla. Valio­kunnan mukaan paliskuntajohtoisen poronhoitomallin toteuttaminen saattaa osoittautua hankalaksi ja epätarkoituksenmukaiseksi tällaisilla alueilla, minkä vuoksi valiokunta kiinnitti maa- ja metsätalousvaliokun­nan huomiota siihen, että yhdenmukaiseen järjestelyyn ei tältä osin vält­tämättä pidäkään pyrkiä.

Vaikka poronhoitolaki on kirjoitettu yhdenmukaisuutta tukevaksi, on sii­nä kuitenkin otettu huomioon se, että poronhoitoalueen eri alueilla on eri tarpeet, minkä takia paliskunnilla on tiettyä harkintavaltaa lain sovelta­misessa. Kohtuullisuus- ja joustavuusnäkökulma on otettu huomioon esimerkiksi 22 §:n 2 momentissa, jonka mukaan paliskunta voi erityises­tä syystä päättää, että paliskunnan osakkaan porojen määrää ei vähenne­tä, jolloin vastaava määrä vähennetään muilta poronomistajilta heidän porojensa määrän mukaisessa suhteessa. Säännös mahdollistaisi esimer­kiksi sen, että kun valittajien poroluku olisi laskettu ja todennettu, voitai­siin heidän poroihinsa kohdistuvia teurastuksia sovitella ja kohtuullistaa teurastussuunnitelmaa laadittaessa. Näin ollen poronhoitolain nojalla pa­liskunta voisi tarvittaessa turvata kansainvälisten velvoitteiden mukai­sesti saamelaisjäsentensä positiivisen erityiskohtelun heidän elinkeinon­sa jatkuvuuden turvaamiseksi.

Valituksen kohteena olevassa päätöksessä on ollut kysymys poronhoito­lain 22 §:n 3 momentin mukaisista niin sanotuista ennakoivista pakko­teurastuspäätöksistä. Teurastussuunnitelman tekeminen ja sen toteutta­minen on tärkeää paliskunnan ja sen osakkaiden kannalta. Sillä pyritään pitämään paliskunnan eloporomäärä poronhoitovuoden loppuun men­nessä suurimman sallitun poromäärän rajoissa. Mikäli raja ylitetään, voi seurauksena olla lääninhallituksen, 1.1.2010 alkaen Lapin aluehallinto­viraston, määräämä sakko, jonka maksuvel­volliseksi joutuu paliskunta eli kaikki osakkaat. Sakkoa ei voida osoittaa sille, joka on jättänyt teu­rastusvelvoitteensa suorittamatta ja siten aiheut­tanut ylilukutilanteen. Lisäksi poromäärän ylitys voi johtaa eloporotu­kien menettämiseen. Täl­laisten seuraamusten toteutuminen heikentäisi paliskunnan muiden, mu­kaan lukien saamelaisten, poromiesten edelly­tyksiä poronhoitoelin­kei­non harjoittamiseen. Teurastusten kautta poron­omistajat myös saavat elinkeinostaan tuloa.

Suomessa kaikki poronhoitajat kuuluvat samaan poronhoitoyhteisöön, paliskuntaan, jolla kullakin on oma toiminta-alueensa. Saamelaiskäräjis­tä annetun lain (974/1995) mukaan saamelaiskäräjien vaaliluettelo sekä sellaiset vaaliluettelon laatimiseen liittyvät asiakirjat, jotka sisältävät tietoja henkilön etnisestä alkuperästä, ovat salassa pidet­täviä asiakirjoja muuna kuin vaaleja edeltävänä laissa säädettynä rajoi­tettuna aikana. Lain mukaan vaaliluetteloa ja siihen sisältyviä tietoja ei saa käyttää muuhun tarkoitukseen kuin saamelaiskäräjien vaalien toimit­tamiseen. Poronhoitolain mukaisten toimivaltuuksien käyttämisessä pa­liskuntien tulee ottaa huomioon myös Suomen kansainväliset velvoitteet ja siten tulkita ja toteuttaa poronhoitolain mukaisia toimenpiteitä ihmis­oikeus­myönteisellä tavalla.

Saamelaisella poronhoidolla tarkoitetaan yleensä vapaasti laiduntavaa poronhoitoa, jossa porot liikkuvat talvilaitumien ja kesälaitumien välillä siten, että ne kootaan keväällä merkittäviksi ja syksyllä tai talvella teu­rastettaviksi. Muun muassa saamelaiskäräjien puheenvuoroissa saame­laiseen poronhoitotapaan liitetään yleensä myös laidunmaiden hyödyntä­minen porojen ravintona ja rehuruokinnasta pidättäytyminen. Nykyaika­na saamelaistaustaisten poromiesten harjoittama poronhoito ei poikkea radikaalisti ei-saamelaisten poronhoidosta. Poronhoito elinkeinona ei ole pysäyttänyt kehittymistään muun yhteiskunnan kehityksen mukana. Po­ronhoito on muuttunut kohti tavanomaisia yritystoiminnan käytäntöjä. Aikaisemmin sen kannattavuus perustui luonnonvaraiseen ravintoon. Talviruokintakustannukset ja muut nykyaikaisen elinkeinon edellyttämät investoinnit kuten esimerkiksi moottorikelkat ja mönkijät, ovat lisänneet kustannuksia merkittävästi.

Poronhoidon teknistyminen ja poromäärien voimakas kasvu ovat muut­ta­neet saamelaistenkin poronhoitoa. Porotalous on muuttunut elämän­tavas­ta nykyaikaiseksi erikoistuneeksi elinkeinon harjoittamiseksi ja laidun­kiertojärjestelmästä pitkine, yli valtakunnan rajan ulottuvine vaelluksi­neen kesä- ja talvilaidunten välillä on jo luovuttu. Täysin vapaasti lai­duntavaa poronhoitoa ei ole enää missään Pohjoismaiden alueella, mikä johtuu muun muassa valtakuntien välisistä poroaidoista.

Käytännössä saamelaisten keskuudessa ei ole yhtä ainoaa poronhoitota­paa. Porotaloutta harjoitetaan eri tavoin poronhoitoalueen eri osissa, mutta poronhoitotapa ei ole jakautunut etnisen taustan, vaan alueen omi­naispiirteiden mukaan. Kansainvälisten velvoitteiden mukaan saamelais­ten oikeus harjoittaa perinteisiä elinkeinojaan, kuten poronhoitoa, ei ra­joitu pelkästään perintei­siin poronhoitomenetelmiin, vaan kattaa myös nykyaikaisen poronhoidon harjoittamisen.

Poronhoidon pääongelma on tällä hetkellä liian suurien poromäärien yl­läpitämisestä johtuva laidunmaitten kuluminen. Esimerkiksi Norjassa eloporojen lukumäärä on lähes kaksinkertaistunut 1990-lopulta nykypäi­vään. Kuitenkaan poronlihantuotto ei ole kasvanut läheskään samassa suhteessa, vaan porot on teurastettu entistä laihempina. Norjassa Finn­marken-lain voimaantulon jälkeen porotalous on joutunut suuriin vai­keuksiin. Eloporolukumääriä ei ole pystytty leikkaa­maan, laitumet ovat kuluneet ja porot laihtuneet. Tähän tilanteeseen ei Suomessa haluta pää­tyä ja sen takia on välttämätöntä, että poronhoitolain pääperiaatetta poromäärien sopeuttamisesta laidunmaiden kestokykyyn ei muuteta.

Poronhoitajien välisiin eroihin porokarjojen vasatuotossa ja vasakuollei­suudessa vaikuttavat useat tekijät. Tutkimustulosten mukaan vasatuot­toon vaikuttavat vasontaa edeltävän vuoden luonnon­olosuhteet. Vaati­men hyvä kunto, korkea paino ja sopiva ikä indikoivat tiinehtymisen to­dennä­köisyyttä. Nuoret 2 - 3 -vuotiaat sekä heikkokuntoiset ja kevyet vaatimet tiinehtyvät huonommin. Vasatuottoprosentti muodostuu pienek­si, mikäli porokarjasta säännönmukaisesti jätetään vaatimet teurastamat­ta. Eloon jätettyjen vaadinten joukossa on luonnostaan lisääntymiskyvyt­tömiä yksilöitä, jotka laskevat porokarjan vasantuottoprosenttia.

Käytössä olevien tietojen perusteella petovahingot Ivalon paliskunnan alueella eivät ole ainakaan vuonna 2006 olleet erityisen suuret verrattuna muihin paliskuntiin.

Porojen lisääntyminen, kasvu ja vasojen selviytyminen kesän yli seuraa­van syksyn ja talven teurastuskauteen on poronhoidon ja porotalouden kannalta tärkeää, koska nämä tekijät määräävät paljolti porotalouden tuoton ja kannattavuuden. Hyvä ja vakaa vasatuotto on yksi nykyporon­hoidon jatkuvuuden ja kannattavuuden tärkeimmistä edellytyksistä, sillä noin 70 prosenttia kaikista teurasporoista, joista poromies saa elantonsa, on vasoja. Vasatuotto ja vasoihin kohdistuneet menetykset heijastuvat suoraan ansioihin. Hyväkuntoisista, runsaista vasoista on helppo valita parhaimmat yksilöt jatkamaan porokantaa.

Tutkimuksen mukaan vasatuotto ja vasojen kuolleisuus riippuvat monis­ta tekijöistä, jotka vaihtelevat eri alueiden ja paliskuntien sekä vuosien välillä. Riista- ja kalatalouden tutkimus­laitoksen tutkimusraportissa on kuvailtu näitä tekijöitä kattavasti kaikkien tutkimuksessa mukana ollei­den paliskuntien osalta. Ivalon paliskunnan alueella oli luppolaitumia 1990-luvun puolessa välissä tehdyn inventaarion mukaan vielä noin kol­mannes maa-alasta, eli eniten vertailupalis­kunnista. Ivalon paliskunnassa porot hoidetaan luonnonlaitumilla, vaikkakin lähes kaikki porot ovat tal­vella maastoruokinnassa. Tarharuokintaa ei harjoiteta tai se on hyvin vä­häistä. Ivalon paliskunnassa poronhoitotyöt tehdään kesällä pääsääntöi­sesti mönkijöillä ja moottoripyörillä, joilla porot kootaan vasanmerkintä­aitauksiin. Lokakuusta alkaen porot kootaan aitauksiin erotuksia varten helikopterilla, moottoripyörällä ja mönkijöillä. Talvisin käytetään moot­torikelkkaa.

Ivalon paliskunta on vastaselityksessään muun muassa esittänyt, että asiassa on kysymys paliskunnan velvollisuudesta huolehtia siitä, että pa­liskunnalle maa- ja metsätalousministeriön toimesta määrättyä porolukua ei ylitetä sekä siitä, miten paliskunta käytännössä toteuttaa sanotun vel­voitteensa.

Paliskunnan toimintaa ja yleensäkin poronhoitoa säätelevä poronhoitola­ki lähtee siitä, että paliskunnan asiana on päättää, miten poroja hoidetaan ja miten poroluvun pysyminen paliskunnalle määrätyssä poroluvussa käytännössä toteutetaan. Nykyisen poronhoitolain tavoitteena on ollut vahvistaa ja lisätä paliskunnan asemaa poronhoidossa ja tämän tavoit­teen saavuttamiseksi on nykyisessä laissa paliskunnan valtuuksia lisätty. Lain henki on ollut, että yksittäinen poronomistaja joutuu tyytymään paliskunnan päätöksiin mitä erilaisimmissa asioissa.

Lailla paliskunnalle annettu valta voidaan toteuttaa hyvin eri tavalla. Esimerkiksi Käsivarren paliskunnan vuosia noudattama poronhoitotapa pohjautuu ajatukselle, että paliskunnan eri kyläkunnat ja perheet/suvut käytännössä täysin itsenäisesti päättävät omien porojensa hoitamiseen liittyvistä kysymyksistä. Silloin paliskunnan tehtäväksi jää vain palis­kunnan velvollisuudeksi laissa säädettyjen tehtävien suorittaminen.

Olipa paliskunnan valitsema poronhoitomalli millainen tahansa, palis­kunta on vastuussa siitä, ettei paliskunnalle määrätty poroluku ylity. Jos niin käy, seuraukset kohdistuvat koko paliskuntaan ja ovat paliskunnan kaikkien poronomistajien kannalta vahingollisia.

Lähtökohta paliskunnan päätöksenteossa on poronhoitolain mukaan, että eri poronomistajia tulisi kohdella samalla tavalla. Vaikka poronhoitolaki mahdollistaa saman paliskunnan eri poronomistajien erilaisen kohtelun, poikkeukset eri poronomistajien samanlaisesta kohtelusta ovat tähän asti olleet käytännössä vähäisiä. Ne ovat rajoittuneet tilanteisiin, joissa nuo­ren aloittavan poronomistajan on sallittu kasvattaa porojensa lukumäärää muutaman vuoden ajan ilman muita poronhoitajia koskevia teurastus­määriä. Tässä asiassa poikkeusmenettelyn ja siis valittajien vaatiman eri­tyiskohtelun perusteita ei ole. Ivalon paliskunnan toiminta ei ole eikä ol­lut missään muodossa syrjivää. Valittajat poikkeavat paliskunnan muista poronhoitajista pääasiassa vain asuinpaikkansa johdosta. Nellimin ky­lässä asuvista muista saamelaisista poronhoitajista he eivät poikkea edes tuolta osin.

Poronhoitolaki ja sen mahdollistamat pakkokeinot ovat riidattomasti osa suomalaista oikeusjärjestystä. Myös vähemmistöjen tulee silloin sitä noudattaa. Poronhoitolaissa ei ole yksityiskohtaisia säännöksiä siitä, mi­ten poronhoitoa harjoitetaan eri alueilla. Sitä koskeva päätösvalta kuuluu palis­kunnalle, jolla tulee olla joustavat toimintamahdollisuudet vähentää po­rojen lukumäärää erilaisissa tilanteissa.

Päätösvalta teurastusasiassa on paliskunnalla, joka joutuu valvomaan po­rolukuja siitä riippumatta, mihin etniseen ryhmään paliskunnan jäsenet kuuluvat. Paliskunnalle määrätyistä poroluvuista poikkeaminen johtaisi koko paliskunnan kannalta kestämättömiin tilanteisiin. Äärivaihtoehtona on paliskunnalle määrättävä uhkasakko.

Poronhoitolain 22 §:n tarkoittama poikkeusmenettely, jossa paliskunnan osakkaan poroja ei vähennetä, mutta vastaava vähennys tehdään muilta paliskunnan jäseniltä, johtaisi tässä asiassa siihen, että Ivalossa paliskun­nan eteläosassa asuvan saamelaisen poronomistajan porojen määrää vä­hennettäisiin yli hänen oman teurastusvelvoitteensa, jotta valittajien, sa­man kunnan Nellimin kylässä, noin 43 kilometrin päässä Ivalosta asu­vien poronomistajien ei tarvitsisi vähentää porojensa lukumäärää. Tämä kaikki tapahtuisi, koska valittajien mukaan heidän olosuhteensa merkit­tävästi poikkeavat paliskunnan muiden jäsenten olosuhteista. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkansa.

Valittajien vaatima erityiskohtelu ei perustu mihinkään objektiiviseen eikä hyväksyttävään syyhyn eikä valittajien väitteille ole olemassa hei­dän olosuhteitaan koskevia asiallisia perusteita.

Valittajien toiminta ja valitusmenettely sekä täytäntöönpanokielto ovat aiheuttaneet sen, että teurastuksia ei ole voitu toteuttaa päätetyssä järjes­tyksessä yli kahteen vuoteen. On mahdollista, että valittajat ovat asian alkuvaiheessa, siis ennen Rovaniemen hallinto-oikeuden päätöstä, ehkä perustellustikin voineet olla väärinymmärryksessä siitä, mitä poronhoi­tolaki asiasta sanoo. Sen sijaan päätöksen jälkeen epätietoisuutta asiassa ei ole voinut olla. Tämän vuoksi on kohtuullista määrätä valittajat kor­vaamaan paliskunnan oikeudenkäyntikulut asiassa.

Valittajat ovat vastaselityksessään esittäneet muun muas­sa, että Suomen lainsäädäntö estää karhun kevät- ja kesäaikaisen metsäs­tämisen ja häirinnän. Tämän vuoksi Nellimin tokkakunnan poronomista­jat joutuvat harjoittamaan elinkeinoaan sellaisissa luonnonoloissa ja sel­laisten valtion asettamien rajoitusten puitteissa, ettei heillä ole mahdolli­suutta säilyttää porokarjaansa ilman korjaavia mekanismeja nykyisen vähennystavan ollessa käytössä.

Kyseinen vähennystapa olisi hyväksyttävissä lain mukaiseksi, jos kysy­mys olisi lyhytkestoisesta vaihtelusta vasaprosentissa paliskunnan eri osissa ja eri omistajien kohdalla. Ivalon paliskunnassa kysymys on kui­tenkin koko nykyisen vähennystavan sovellusajan kestäneestä epäsuh­dasta, jolloin poronhoitolain tarkoittama tasavertaisuus ei ole toteutunut. Rästien jatkuva ja kumuloituva kasaantuminen Nellimin tokkakuntaan huolimatta sen laskevasta poromäärästä olisi tullut huomata paliskunnas­sa jo vuosia aikaisemmin ja siihen olisi tullut vastata korjaavilla toimen­piteillä.

Kaikissa muissa vähennysmalleissa prosenttimallia lukuun ottamatta vä­hennysmääriin vaikuttaa suoraan todellinen erotuksissa löytyvä elossa pysynyt poromäärä. Kesästä ja syksystä selvin­neiden vasojen vuosittain omistajakohtaisesti jyrkästikin vaihteleva määrä otetaan huomioon ja vä­hennys tehdään todellisista poroista eikä laskennallisesta määrästä kuten prosenttimallissa. Muissa malleissa tasavertaisuus toteutuu suhteessa vaihteleviin vasaprosentteihin paremmin kuin prosenttimallissa. Muut mallit tekevät mahdolliseksi poronomistajan suhteellisen osuuden säilyt­tämisen paliskunnan kokonaisporomäärästä huolimatta suuresta kadon­neiden vasojen määrästä.

Maa- ja metsätalousministeriön lausunnon liitteenä oleva Riista- ja kala­talouden tutkimuslai­toksen selvitys vahvistaa sen, että Nellimin tok­kakunta on erillinen ja itsenäinen. Tämä erillisyys tulee ottaa huomioon. Nellimin tokkakunta muodostaa paitsi oman poronhoitoyksikkönsä myös poronhoidon pohjalle rakentuvan erillisen saamelaisen sosiaalisen yhteisönsä.

Poronhoitolain 22 §:n 2 momentin mukaan paliskunnan eloporojen enimmäismäärää määrättäessä on kiinnitettävä huomiota siihen, että tal­vikautena paliskunnan alueella laiduntavien porojen määrä ei ylitä palis­kunnan talvilaitumien kestävää tuottokykyä. Nellimin tokkakunnan po­rojen laidunnus ei kuluta muun paliskunnan käyttämien laidunalueiden laidunvaroja. Tämän vuoksi olisi tarkasteltava kummankin tokkakunnan kestävää poromäärää suhteessa niiden käyttämän oman laidunalueen lai­dunvaroihin. Tällöin on otettava huomioon se, että Nellimin tokkakun­nan kokonaisporomäärä on jo laskenut viimeisen kymmenen vuoden ai­kana lähes 2 000 eloporosta noin 1 000 eloporoon.

Merkittävin hävikki syntyy karhujen keväisin ja alkukesällä harjoitta­masta vasojen saalistamisesta. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen selvityksen mukaan karhun aiheuttama vasahävikki Nellimin tokkakun­nan alueella saattaa olla suurempi kuin muualla Ivalon paliskunnassa, sillä Paatsjoen laaksossa elää tiheä karhukanta.

Valittajat ovat uudistaneet vaadinkarjaansa suurin piirtein samassa tah­dissa kuin muukin paliskunta. Pienet vaihtelut yksittäisten poromiesten kohdalla johtuvat ilmeisesti tarkastelu­jaksojen suhteellisesta lyhyydestä. Tarkemman kuvan saamiseksi vasatuotannosta olisi hyvä tarkastella esi­merkiksi kymmentä ikäluokkaa välillä 1 - 10 vuotta. Poroluetteloja ei täl­laiselta ajanjaksolta ole käytettävissä. Kun otetaan huomioon, että valit­tajat uusivat vuosittain noin 10 prosenttia vaatimistaan sekä se, että vaa­timet yli 10-vuotiaanakin tuottavat vielä hyvin vasoja, ei valittajien ma­talaa, erotuksissa todennettavaa vasaprosenttia voi pitää heikon tiinehty­misen tai vasomisen seurauksena. Kysymyksessä on vasakato touko- ja kesäkuussa tapahtuvan vasomisen ja porojen erotuksissa tapahtuvan lu­kemisen välisenä aikana.

Nellimin tokkakunnassa ei vasanmerkkauksessa lasketa vaatimia, vaan ainoastaan vasat. Tämän vuoksi valittajilla ei ole esittää selviä lukuja va­somisprosentista. Valittajien arvion mukaan noin 90 - 95 prosentilla vaati­mista on vasa mukanaan.

Valittajat eivät ole näissä olosuhteissa saaneet eläinkohtaista tukea, sillä he eivät ole vähentäneet poroja paliskunnan antaman päätöksen mukai­sesti. Asiassa on kuitenkin tärkeintä saada väärä ratkaisu oikaistuksi.

Muiden poronomistajien laillisiin oikeuksiin ei kuulu hyötyminen siitä, että valittajat alistetaan epäoikeudenmukaisiin vähennyspäätöksiin. Pak­koteurastuspäätöksen toteuttaminen merkitsisi Nellimin saamelaisen po­ronhoidon lakkautumista samalla, kun Ivalon paliskunnan enemmistön poronhoito kasvattaisi porolukuaan. Pakkoteurastuspäätöksen ja valitta­jille asetettujen teurastus­rästien mitätöiminen ei johda Ivalon pa­liskun­nan muiden jäsenten epäoikeudenmu­kaiseen kohteluun. Valittajien rästien poistamiseen olisi liitettävä etenkin Ivalon tokkakunnan poron­omistajille kasautuneiden niin kutsuttujen pluspisteiden poistaminen. Kyseessä olisi ainoastaan epäoikeudenmukaisesta teurastuskäytännöstä heille muutoin koituvan hyödyn menetys. Enemmistöltä jäisi toteutumat­ta mahdollisuus edelleen kasvattaa porolukuaan valittajien kustannuksel­la. Valittajien kohdalla puolestaan päätösten mitätöinti tarkoittaisi heidän nykyisen porolukunsa säilymistä.

Valittajat ovat vaatineet, että Ivalon paliskunnan oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus hylätään.

Ivalon paliskunta on lisäselityksessään esittänyt, että valitus hylätään ja valittajat velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan paliskunnan oi­keudenkäyntikulut asiassa.

Voimassa oleva oikeus ja siihen liittyvät suomalaiset ja kansainväliset säädökset ja Suomea sitovat sopimukset eivät voi johtaa siihen, että va­littajien syntyperä ja väite saamelaisen perinteisen poronhoidon harjoit­tamisesta aiheuttaisi sen, että valittajat pääsisivät muita saman paliskun­nan saamelaisia poronhoitajia parempaa asemaan. Asiaa ratkaistaessa on otettava huomioon, että Nellimin tokkakunta on lähinnä valittajien it­sensä keksimä nimi yhteenliittymälle, joka vastoin muiden paliskunnan, osittain myös Nellimissä asuvien muiden poronhoitajien käsitystä, pyr­kii saamaan itselleen lisäetuuksia muiden poronhoitajien kustannuksella. Vastoin valittajien väitettä heidän tapansa hoitaa porojaan ei oikeastaan juuri lainkaan poikkea siitä, miten paliskunnan muut poron hoitajat har­joittavat poronhoitoa.

Eräissä asioissa valittajat ovat jopa olleet edellä muuta paliskuntaa. Kun eteläosan eräät poronhoitajat vasta vuonna 2007 perustivat oman jalos­tuslaitoksen Ivalojoen Poro Oy:n poronlihan käsittelyä ja jalostusta var­ten, valittajat olivat jo edellisenä vuonna perustaneet itselleen oman ja­lostuslaitoksen, jonka nimi on Nellimin Poro Oy. Sanottu yritys, jonka hallituksessa kaikki valittajat ovat, harjoittaa elintarvikkeiden valmista­misen ja kaupan ohella myös ohjelmapalveluita ja urakointia.

Valittajien harjoittamassa poronhoidossa on kyse tavasta/toimintamallis­ta kasvattaa teuraseläimiä siinä tarkoituksessa, että sanottu toiminta an­taisi vuosittain mahdollisimman suuren tuoton. Asia ei muutu sen joh­dosta, että kyseessä on poronhoito eikä tuotteiden kasvattaminen aitauk­sessa tai navetassa.

Ivalon paliskunnan soveltama porojen vähentämiskäytäntö on hyväksyt­ty oikeuskäytännössä. Poromäärien tarkastelua ei voi tehdä valittajien väittämällä tavalla. Pelkästään se seikka, että osa paliskunnan eteläosan poronhoitajista on lisännyt ostojen kautta porojensa määrää, vääristää valittajien väittämiä tilastoja. Valittajat eivät ota huomioon, että poron­hoitajat myös luovuttavat toisilleen teurastuspisteitä. Mikäli esimerkiksi joku elinkeinoaan lopetteleva poronhoitaja teurastaa porojaan selvästi yli oman teurastusvelvoitteensa, hänellä on oikeus luovuttaa sanotut plus­pisteensä toiselle. Silloin pisteiden saajan teurastamatta jätettyjen vasojen prosenttiluku näyttää muita huomattavasti suuremmalta.

Toiset poronhoitajat osaavat hoitaa ja kasvattaa karjaansa, johon kuulu­vat porot saavat vasoja paremmin. Toisten poronhoitajien osalta elin­keino ei onnistu. Tilanteet ja tuotokset vaihtelevat eri vuosina hyvin paljon jopa naapureiden kesken. Esimerkkinä C, jonka vasa­prosentti oli vuonna 2001 - 2002 peräti 86 prosenttia, vaikka hänen naa­purinsa D pääsi vain 58 prosentin suuruiseen vasapro­senttiin. Palis­kunnassa keskimäärin päästiin samana vuonna 73 prosentin suuruiseen vasaprosenttiin. Sanotut erot eivät voi selittyä petovahinkojen määrällä eivätkä eroilla olosuhteissa.

Jokainen poronhoitaja päättää itse, miten hän käytännössä toteuttaa po­rojensa määrän pitämisen sallitussa luvussa. Tältäkin osin kyse on siitä, että joillakin poron hoitajilla oikeitten yksilöiden valinta teurastuksissa onnistuu, toisilla ei. Kyse ei ole matematiikasta, vaan siitä, että on osat­tava valita oikeat yksilöt ja osattava hoitaa niitä oikein ja riittävän kauan, mutta ei liian kauan. On pystyttävä myös havaitsemaan, onko jostakin yksilöstä vastoin oletusta tullutkin tuotannon kannalta huono yksilö ja jos niin on käynyt, on osattava reagoida ajoissa, huomattavasti ennen kuin tilastot näyttävät jo liian suurta porolukua.

Paliskunnan alueella on paljon petoja ja ne liikkuvat nopeasti alueelta toiselle onnistuen vuosittain yllättämään poroja myös paliskunnan etelä­osissa.

Porojen ruokinnassa ja siihen liittyvissä toimintamalleissa ei ole kysy­mys eroista eri poronhoitajien välillä tai perinteistä. Valittajien mukaan he ruokkivat porojaan vuosittain siten, että määrä vaihtelee 10 - 30 heinä- ja rehukilon välillä. Paliskunnan nykyinen poroisäntä E, joka on etniseltä taustaltaan saamelainen, käyttää vuorittain noin 15 kiloa hei­nää yhtä poroa kohti. Tämä tapahtuu maaliskuussa ja sen jälkeen ennen kuin luonnossa olevat porot alkavat sieltä löytää syötävää.

Osa poronhoitajista käy joko päätoimisesti tai osa-­aikaisesti myös muual­la työssä. Porokarjan pitää olla suuri ja poronhoitajan taitava, jos aikoo saada pelkästä poronhoidosta elantonsa.

Ivalon paliskunnan kaikki porot ovat vasomisaikana yhdessä ja samassa tokassa. Poroerotuksien ja merkintätilaisuuksien osalta, olipa kyseessä kesä- tai talvierotus, Nellimin tokkakunnalla on oma työnjohtaja, joka määrää poroerotuksien ajankohdan ja tarkemman paikan siitä riippumat­ta, miten paliskunnan eteläosissa toimitaan. Tämä työnjohtaja on tällä hetkellä D. Hänellä on halutessaan oikeus yksin määrätä erotuksien aika ja paikka. Väitteet siitä, kuinka paliskunnan eteläosien poronomistajat pyrkisivät erotuksien kautta puuttumaan Nellimissä ole­vien valittajien poronhoitotapaan, ovat perusteettomia.

Paliskunnan alueen ympärillä on joka suunnalla erämaata. Niissä oleske­lee karhuja ja ahmoja, jotka liikkuvat päivässä kymmeniä kilometrejä. Keväällä touko-kesäkuussa, kun karhu löytää porotokan, se saattaa tap­paa muutamassa päivässä jopa sata poroa. Petovahingon kohde ei vali­koidu niin, että vain valittajien porot olisivat uhattuina. Kysymys on sii­tä, että petoja on joka paikassa niin paljon ja niiden liikkuminen niin no­peaa, että pedon kohdatessa porotokan, vahingot yleensä ehtivät syntyä ennen kuin toimenpiteisiin ehditään ryhtyä. Olosuhteet ovat petovahin­kojen kannalta yhtä huonot kaikilla Ivalon paliskunnan poronhoitajilla.

Paliskunnan kaikilla alueilla asutusta on todella harvassa. Väitteet siitä, että paliskunnan enemmistö harjoittaisi valittajia enemmän poronhoitoa lähellä kyliä ja lähellä alueen muutamaa matkailukeskusta, perustuvat väärinymmärrykseen paliskunnan alueen maantieteellisistä olosuhteista.

Valittajat ovat antamassaan lisäselityksessä uudistaneet asiassa aikaisemmin lausumansa ja kiistäneet Ivalon paliskunnan oikeu­denkäyntikuluvaatimuksen perusteeltaan ja määrältään.

Sodankylän oikeusaputoimisto on päätöksillään 1.11.2007 myöntänyt B:lle ja C:lle oikeusapua tässä asiassa 11.10.2007 lukien ilman omavastuuta. Sodankylän oikeusaputoimisto on päätöksel­lään 9.11.2007 myöntänyt A:lle oikeusapua tässä asiassa 11.10.2007 lukien 20 prosentin omavastuulla. A:n, B:n ja C:n oikeudenkäynti­avustajaksi on määrätty asianajaja F.

F on esittänyt 5 185 euron suuruisen palkkiolaskun. F on ilmoit­tanut, ettei hän vaadi maksupäätöstä A:n omavastuun osalta.

Asian arvioimisen lähtökohdat

Korkein hallinto-oikeus asian nyt tutkiessaan ottanut huomioon asian edellä selostetuista vaiheista erityisesti sen, että korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä 2.4.2008 Rovaniemen hallinto-oikeuden aikaisem­pi päätös on kumottu ja asia palautettu uudelleen käsiteltäväksi. Korkeimman hallinto-oikeuden tuolloin antamassa päätöksessä on erik­seen perustelluissa näissä oloissa katsottu, ettei paliskunnan syyskoko­uksen päätös ollut yksinomaan paliskunnan aikaisemman porojen vähen­tä­mistä koskevan päätöksen täytäntöönpanoa, vaan valituskel­poi­nen päätös. Hallinto-oikeus on tämän jälkeen nyt valituksen kohteena olevalla päätöksellä ja siitä ilmenevässä laajuudessa ottanut asian rat­kaistavak­seen. Asian riitaisuuteen nähden korkein hallinto-oikeus on poikkeuksellisesti pyytänyt muiden välitoimien ohella lausuntoa myös valtioneuvostolta, joka kuitenkin on toimittanut lausuntopyynnön maa- ja metsätalousministeriölle. Tämä on puolestaan pyytänyt edeltä ilme­nevin tavoin lausunnot ulkoasianministeriöltä ja oikeusministeriöltä, Paliskuntain yhdistykseltä sekä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselta. Korkeimmassa hallinto-oikeu­dessa ratkaistava asia koskee Ivalon palis­kunnan poronhoitovuodelta 2006 - 2007 toteutettavaa pakkoteurastusta poronomistajien puolesta. Asiassa on samoin saatu selvitystä siitä, että osa osa poronomistajista toteuttanut porojen vähentämisen teuras­tus­suunnitelman mukaisesti.

1. Valitus hylätään. Rovanie­men hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

2. Ivalon paliskunnan vaatimus oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta hylätään.

1. Pääasiaratkaisu

Poronhoitoa koskevat säännökset

Poronhoitolain 21 §:n 1 momentissa säädetään, että kuultuaan Paliskun­tain yhdistystä ja maataloustuottajain liittoja maa- ja metsätalousministe­riö määrää kymmeneksi vuodeksi kerrallaan, kuinka monta eloporoa pa­liskunta saa alueellaan vuosittain pitää ja kuinka monta tällaista poroa paliskunnan osakas saa enintään omistaa. Erityisestä syystä maa- ja met­sätalousministeriö voi muuttaa tästä annettua päätöstä kymmenvuo­tis­kauden kuluessakin. Pykälän 2 momentin mukaan edellä 1 momentis­sa tarkoitettua paliskunnan eloporojen enimmäismäärää määrätessään maa- ja metsätalousministeriön on kiinnitettävä huomiota siihen, että tal­vi­kautena paliskunnan alueella laidunnettavien porojen määrä ei ylitä paliskunnan talvilaitumien kestävää tuottokykyä.

Suurimmista sallituista poromääristä on säädetty maa- ja metsätalousmi­nisteriön päätöksessä merkkipiiristä ja suurimmista sallituista poromää­ristä (71/2000).

Poronhoitolain 22 §:n 1 momentissa säädetään, että milloin paliskunnan tai poronomistajan eloporojen määrä ylittää 21 §:ssä tarkoitetun enim­mäismäärän, paliskunnan on seuraavan poronhoitovuoden kuluessa pää­tettävä sen alueella hoidettavana olevien porojen määrän vähentämisestä sallittuun enimmäismäärään. Ensisijaisesti on vähennettävä muiden kuin paliskunnan osakkaiden omistamien porojen määrää. Paliskunnan osak­kaiden poroista vähen­netään ensin ne porot, joita omistajilla on yli heille vahvistetun enimmäismäärän, ja sen jälkeen paliskunnan osakkaiden po­rojen määrän mukaisessa suhteessa. Pykälän 2 momentin mukaan palis­kunta voi erityisestä syystä päättää, että paliskunnan osakkaan porojen määrää ei vähennetä, jolloin vastaava määrä vähennetään muilta poron­omistajilta heidän porojensa määrän mukaisessa suhteessa. Pykälän 3 momentissa säädetään, että jos ilmenee, että porojen määrä seuraavana poronhoitovuonna tulisi ylittämään sallitun enimmäismäärän, paliskunta voi päättää, että poroja on jo kuluvana poronhoitovuonna vähennettävä. Vähentämiseen sovelletaan, mitä pykälän 1 ja 2 momentissa on säädetty. Palis­kunnan päätös voidaan panna heti täytäntöön, jollei hallinto-oikeus teh­dyn valituksen johdosta toisin määrää. Pykälän 4 momentin mukaan, jol­lei poron­omistaja vähennä porojensa määrää paliskunnan päätöksen mu­kaisesti, poroisäntä voi päättää, että paliskunta suorittaa vähentämi­sen poronomistajan puolesta.

Perus- ja ihmisoikeuksia koskevia säännöksiä

Perustuslain 6 §:n 2 momentin mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttä­vää syytä asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskon­non, vakaumuksen, mielipiteen, terveyden­tilan, vammaisuuden tai muun hen­kilöön liittyvän syyn perusteella.

Perustuslain 17 §:n 3 momentissa säädetään, että saamelaisilla alku­peräis­kansana sekä romaneilla ja muilla ryhmillä on oikeus ylläpitää ja kehit­tää omaa kieltään ja kulttuuriaan.

Perustuslain 22 §:n mukaan julkisen vallan on turvattava perusoikeuk­sien ja ihmisoikeuksien toteutuminen.

Lailla 23.3.1975/107 ja asetuksella 30.1.1976/108 voimaan saatetun YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen (niin sanotun KP-sopimuksen) 27 artiklan mukaan niis­sä valtioissa, joissa on kansallisia, uskonnollisia tai kielellisiä vä­hem­mis­töjä, tällaisiin vähemmistöihin kuuluvilta henkilöiltä ei saa kiel­tää oikeutta yhdessä muiden ryhmänsä jäsenten kanssa nauttia omasta kult­tuuristaan, tunnustaa ja harjoittaa omaa uskontoaan tai käyttää omaa kieltään.

Lailla 4.5.1990/438 ja asetuksella 18.5.1990/439 voimaan saatetun Eu­roopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan 1 kappaleen mukaan jokaisel­la on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä, kotiinsa ja kirjeenvaih­toonsa kohdistuvaa kunnioitusta.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen ensimmäisen lisäpöytäkirjan 1 artik­lan mukaan jokaisella luonnollisella tai oikeushenkilöllä on oikeus naut­tia rauhassa omaisuudestaan. Keneltäkään ei saa riistää hänen omaisuut­taan paitsi julkisen edun nimissä ja laissa määrättyjen ehtojen sekä kan­sainvälisen oikeuden yleisten periaatteiden mukaisesti. Edellä olevat määräykset eivät kuitenkaan saa millään tavoin heikentää valtioiden oi­keutta saattaa voimaan lakeja, jotka ne katsovat välttämättömiksi omai­suuden käytön valvomiseksi yleisen edun nimissä tai taatakseen verojen tai muiden maksujen tai sakkojen maksamisen.

Euroopan unionin perusoikeuskirjan 22 artiklan mukaan unioni kun­nioittaa kulttuurista, uskonnollista ja kielellistä monimuotoisuutta.

Yhdenvertaisuuslakia sovelletaan sen 2 §:n mukaan muun muassa, kun kysymys on itsenäisen ammatin tai elinkeinon harjoittamisen edellytyk­sistä tai elinkeinotoiminnan tukemisesta.

Yhdenvertaisuuslain 6 §:n mukaan ketään ei saa syrjiä iän, etnisen tai kansallisen alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden, sukupuolisen suuntautumi­sen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Yhdenvertaisuuslain 7 §:n 2 momentin mukaan mainitulla lailla ei estetä sellaisia erityistoimenpiteitä, joiden tavoitteena on tosiasiallisen yhden­vertaisuuden saavuttaminen 6 §:n 1 momentissa tarkoitetusta syrjinnästä johtuvien haittojen ehkäisemiseksi tai lievittämiseksi (positiivinen eri­tyiskohtelu). Positiivisen erityiskohtelun on oltava pyrityn tavoitteen kannalta oikeasuhteista.

Ivalon paliskunnan alue kuuluu saamelaiskäräjistä annetun lain 4 §:ssä tarkoitettuun saamelaisten kotiseutualueeseen sekä valtion maiden osalta poronhoitolain 2 §:n 2 momentissa tarkoitettuun erityisesti poronhoitoa varten tarkoitettuun alueeseen.

Poronhoitolakia koskevassa hallituksen esityksessä (244/1989 vp, s. 4) on todettu, että poronhoito on saamelaisen kulttuurin säilyttämisen vält­tämätön edellytys. Erityisen tärkeäksi poronhoidon tekee se, että poron­hoitoa voidaan kannattavasti harjoittaa sellaisillakin alueilla, joilla mui­den elinkeinojen harjoittaminen on käytännöllisesti katsoen mahdotonta. Poro pystyy hankkimaan tarvittavan ravinnon luonnonvaraisista kasveis­ta, ja poronhoito perustuukin pääasiassa luonnonlaitumien käyttöön. Vaikka lisäruokinta on kasvanut, poromäärä ei saisi kuitenkaan ylittää laitumien tuottokykyä.

Edelleen hallituksen esityksessä (HE 244/1989 vp, s.12) on todettu, että pa­liskunnan poromäärällä on erittäin tärkeä merkitys paliskunnan alueella harjoitettavan poronhoidon kannalta. Poromäärän tulisi olla sellainen, että laitumien riittävyys ja muut elinkeinot tulevat tarpeel­li­sessa määrin huomioon otetuiksi. Tämän vuoksi maa- ja metsätalous­ministeriön tehtä­väksi on poronhoitolaissa annettu eloporojen suurim­mista sallituista määristä päättäminen. Päätösten täytäntöönpano on paliskuntien tehtävä­nä. Porojen vähentämisestä päättäminen on jätetty yksityiskohdiltaan pa­liskuntien harkintaan.

Saman hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa peruste­luissa on lausuttu poronhoitolain 22 §:n osalta seuraavaa:

"Poronhoidon harjoittaminen edellyttää, että poromäärästä vuosittain teurastetaan tietty osa, joka pääosin muodostuu edellisen kevään vasois­ta. Porokarjan rakenne tulisi voida säilyttää moni­puolisena ja tuottavana. Teurastettavien porojen määrien tulisi lisäksi jakautua kaikkien osakkai­den kesken heidän poromääränsä mukaisessa suhteessa. Toisaalta palis­kunnan porot ovat osak­kaan omaisuutta, ja niiden teurastamisesta päättä­minen viime kädessä on osakkaan asia. Näin ollen on mahdollista, että jotkut poronomistajat jättämällä jatkuvasti poronsa teurastamatta tai teu­rastamalla niitä vähemmän kuin muut, suurentavat poromääräänsä ja tä­ten osuuttaan paliskunnan omaisuudesta. Osakkaiden yhdenvertaisuuden säilyttäminen edellyttää kuitenkin, että teurastukset kohdistuvat samassa suhteessa kaikkiin.

Voimassa olevan poronhoitolain 13 §:n 1 momentin mukaan valtioneu­vosto poroluvusta päättäessään samalla määrää, miten poroluku, jos se on valtioneuvoston vahvistamaa porolukua suurempi, on tähän määrään vähennettävä. Samassa yhteydessä valtioneuvosto määrää yksittäisen poronomistajan alimman poromäärän, johon vähennys ei kohdistu. Kun poroluku on ylittänyt valtioneuvoston vahvistaman määrän, on porojen vähentäminen sallittuun määrään osoittautunut kuitenkin käytännössä vaikeaksi.

Porojen vähentämisestä päättäminen jäisi yksityiskohdiltaan paliskunnan harkintaan. Kuitenkin ehdotetaan laissa nimenomaan säädettäväksi, että vähennyksen tulee tapahtua seuraavan poronhoitovuoden kuluessa ja sen tulee kohdistua ensisijaisesti muiden kuin paliskunnan osakkaiden omis­tamiin poroihin. Tämän jälkeen vähennettäisiin paliskunnan osakkaiden poroista ne, jotka omistajilla on yli heille vahvistetun enimmäismäärän ja sitten paliskunnan osakkaiden porojen määrän mukaisessa suhteessa.

Pykälän 2 momenttiin on otettu säännös, jonka mukaan paliskunta voisi erityisestä syystä vapauttaa osakkaan vähentämisvelvollisuudestaan. Tällaisena erityisenä syynä voidaan pitää esimerkiksi sitä, että näin nuo­ret, poronhoitoa ammatikseen harjoittavat poronomistajat voivat hankkia riittävän toimeentulon turvaavan porokarjan.

Poronhoitovuoden kuluessa saattaa ilmetä, että poromäärä todennäköi­sesti tulisi ylittämään sallitut enimmäismäärät. Paliskunnan tulisi tällöin voida päättää, että poroja vähennetään jo kuluvana poronhoitovuonna. Tämä päätös voitaisiin panna heti täytäntöön, jollei lääninoikeus tehdyn valituksen johdosta toisin määräisi. Tätä tarkoittava säännös on otettu pykälän 3 momenttiin.

Edellä mainituilla säännöksillä pyritään turvaamaan paliskunnalle jous­tavat toimintamahdolli­suudet erilaisissa vähentämistilanteissa. Tämän tavoitteen saavuttaminen edellyttää lisäksi, että paliskunnan päätökset voidaan panna erotuksissa viipymättä täytäntöön. Tämän vuoksi pykälän 4 momenttiin ehdotetaan otettavaksi säännös, joka antaisi poroisännälle mahdollisuuden päättää, että paliskunta suorittaa vähentämisen laimin­lyöjän puolesta."

Perustuslakien perusoikeussäännösten muuttamista ja perustuslaki­uudis­tusta koskevista hallituk­sen esityksistä (HE 309/1993 vp, s. 65 ja HE 1/1998 vp, s. 80) ilmenee, että perustuslain 17 §:n 3 momentin säännös yhdessä perustuslain 22 §:n kanssa velvoit­taa julkista valtaa sallimaan ja tukemaan saamelaisten oman kielen ja kult­tuurin kehittämistä. Säännös tarjoaa valtiosääntöisen perustan myös saa­melaisten elinolosuhteiden kehittämiselle heidän omaa kulttuuri­perin­net­tään kunnioittaen.

Paliskunta on kevätkokouksessaan 31.5.2006 hyväksynyt teurastussuun­nitelman poronhoitovuodelle 2006 - 2007. Päätöksessä on viitattu poron­hoitolain 22 §:n 3 momenttiin. Lisäksi on muun ohella päätetty, että en­sin teurastetaan poronhoitovuoden 2005 - 2006 teurastamatta jääneet po­rot.

Paliskunta on 31.5.2007 vastaavasti hyväksynyt teurastussuunnitelman poronhoitovuodelle 2007 - 2008 siten, että ensin teurastetaan poronhoito­vuoden 2006 - 2007 teurastamatta jääneet porot. Nämä niin sanotut rästi­porot teurastetaan ensimmäisissä erotuksissa. Samassa kokouksessa on hyväksytty teurastuksen toteutumislista poronhoitovuodelta 2006 - 2007. Listasta käyvät ilmi kunkin osakkaan kohdalta niin sanotut rästit eli teu­rastamatta jääneet porot ja niin sanotut plussat eli teurastusvelvoitteen ylitys.

Edellä mainituista paliskunnan kokouksen päätöksistä ei ole valitettu, ja ne ovat siten lainvoimaisia ja täytäntöönpanokelpoisia.

Paliskunnan syyskokous on edellä mainittuun 31.5.2007 tehtyyn päätök­seen liittyen valituksenalaisella päätöksellään 7.10.2007 päättänyt po­ronhoitovuoden 2006 - 2007 teurastamatta jääneiden niin sanottujen rästi­porojen teurastamisesta siten, että paliskunta suorittaa vähentämisen po­ronomistajien puolesta poronhoitolain 22 §:n 4 momentin mukaisesti. Päätöksessä on lisäksi mainittu, että ensimmäisestä erotuksesta alkaen osakas ei saa jättää elämään poroa ennen kuin rästiporojen määrä tulee kokonaan teurastetuksi.

Rovaniemen hallinto-oikeus on korkeimman hallinto-oikeuden palautet­tua asian sille uudelleen käsiteltäväksi päätöksessään 15.8.2008 katso­nut, että koska valittajat eivät olleet teurastaneet porojaan poronhoitolain 22 §:n 3 momentissa tarkoitetun 31.5.2007 poronhoitovuodelle 2006 - 2007 vahvistetun lainvoimaisen teurastussuunnitelman mukaisesti, palis­kunta on voinut päätöksessään 7.10.2007 poronhoitolain 22 §:n 4 mo­mentin säännökset huomioon ottaen päättää, että teurastussuunnitelman mukaisesti teurastetaan ensin edelliseltä poronhoitovuodelta teurasta­matta jääneet rästit ja että paliskunta suorittaa porojen vähentämisen po­ronomistajien puolesta.

Paliskunnan valituksenalainen päätös perustuu poronhoitolakiin. Kysy­myksessä on omaisuuden käytön valvonta, jonka tavoitteena on huoleh­tia porojen määrän suhteuttamisesta laitumien tuottokykyyn. Asiassa harkittavana kokonai­suutena on kysymys samalla saamelaisten kulttuu­riin kuuluvan elämän­tavan säilymisen turvaamisesta.

Poronhoitolaki jättää poronhoidon yksityiskohdista päättämisen palis­kunnan tehtäväksi. Lain mukaan porojen vähentämisessä on kuitenkin ensin vähennettävä paliskunnan osakkaiden poroista ne, joiden omista­jilla on poroja yli heille vahvistetun enimmäismäärän, ja sen jälkeen paliskunnan osak­kaiden porojen määrän mukaisessa suhteessa. Erityi­sestä syystä osakas voidaan vapauttaa vähentämisvelvollisuudesta.

Valituksenalaisessa asiassa on arvioitava, onko paliskunnan päätös poro­jen määrän vähentämistä koskevien päätösten toteuttamistavasta sellai­nen, että se joidenkin poronomistajien kohdalla tarkoittaisi huomattavaa haittaa elinkei­nolle ja siihen liittyen loukkausta omaa kulttuuria koh­taan. Päätöstä on arvioitava myös yhdenvertaisuuden kannalta.

Asian tosiseikoista ilmenee, että paliskunta oli jo aikaisemmin hyväksy­nyt teurastussuunnitelmat ja että osa poronomistajista oli teurastanut poro­jaan teurastussuunnitelmien mukaisesti. Muutoksenhakijat ovat tuoneet esiin näkökohtia sen puoles­ta, että heidän laidunalueellaan muun ohessa laidunolosuhteet olisivat epäsuotuisammat ja petojen määrä suurempi kuin paliskunnan muissa osissa. Samoin he ovat korostaneet eroja po­ronhoitotavoissa.

Edellä mainitun johdosta on myös arvioitava, ovatko muutoksenhakijat olleet tosiasiassa sillä tavoin heikommassa asemassa muihin verrattuna, että tosiasiallisen yhdenvertaisuuden toteuttamiseksi heidän olisi tullut sallia jättää toteuttamatta vähennysvelvoite.

Paliskunnan valituksenalainen päätös määrättyjen vuosien poroteuras­tuksen toteuttamistavasta ei ole vaikutuksiltaan sellainen, että se mer­kitsisi elinkeinon ja kulttuurin toimintaedellytysten loukkausta, vaikka otetaan huomioon mahdolliset erot poronhoitotavoissa.

Asiassa on otettava vielä huomioon toisaalta yleinen yhdenvertaisuus eli yhden­vertaisuus kaikkien poronomistajien kesken sekä toisaalta yhden­vertai­suuden toteutuminen saamelaisten poronomistajien osalta erityi­sesti, kun otetaan huomioon perin­teisellä tavalla harjoitettavan poron­hoidon lähtökohdat. Näissä suhteissa asiassa ei ole ilmennyt, kun ote­taan huomioon asiassa puolin ja toisin esitetyt näkökohdat, että paliskun­ta olisi syrjäyttänyt yhdenvertaisuutta koskevat vaatimukset päättäessään muun ohessa muutoksenhakijoiden niin sanottujen rästiporojen teuras­tustavasta.

Edellä mainituin perustein Ivalon paliskunnan 7.10.2007 tekemä päätös porojen määrän vähentämisen täytäntöönpanotavasta ei ole perustuslain 6, 17 tai 22 §:n vastainen eikä myöskään vastoin perus- ja ihmisoikeuk­sia.

Paliskunta on näin ollen voinut poronhoitolain 22 §:n 4 momentti huomioon ottaen päättää, että paliskunta suorittaa porojen vähentämisen poronomistajien puolesta.

Tämän vuoksi ja kun otetaan huomioon korkeimmassa hallinto-oikeu­dessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

2. Oikeudenkäyntikulut

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 3 momentin mukaan yksityistä asianosaista ei saa velvoittaa korvaamaan julkisen asianosaisen oikeudenkäyntikulu­ja, ellei yksityinen asianosainen ole esittänyt ilmeisen perusteetonta vaa­timusta. Koska valittajien ei voida katsoa esittäneen asias­sa ilmeisen perusteetonta vaatimusta, heitä ei voida määrätä korvaamaan Ivalon paliskunnan oikeudenkäyntikuluja.

F:lle maksetaan valtion varoista oikeusapulain 18 §:n 1 momentin nojalla oikeusavun palkkioperusteista annetun valtioneuvoston asetuk­sen (290/2008) 2 §:n ja 6 §:n mukaisena kohtuulliseksi arvioituna 25,5 työtunnin perusteella laskettuna palkkiona avustajan tehtävästä 2 550 eu­roa. Kokonaispalkkioksi, joka sisältää arvonlisäveron 561 euroa, muo­dostuu siten 3 111 euroa.

A:n oikeusavun omavastuuosuudeksi ottaen huomioon oikeus­apulain 20 §:n 2 momentti vahvistetaan 20 prosenttia mainitun koko­nais­palkkion kolmasosasta (1/3) 1 037 eurosta eli 207,40 euroa. Kor­keimmassa hallinto-oikeudessa esitetyn avustaja F:n pyynnön mukai­sesti A:ta ei velvoiteta suorittamaan omavastuuosuutta F:l­le.

Korkein hallinto-oikeus määrää valtion varoista maksettavaksi F:lle valtion vahingoksi jäävänä osuutena 2 903,60 euroa, josta palkkion osuus on 2 264,81 euroa ja arvonlisäveron osuus 638,79 euroa.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Hallberg sekä hallintoneuvokset Pekka Vihervuori, Anne E. Niemi, Sakari Vanhala, Riitta Mutikainen, Hannu Ranta ja Heikki Harjula. Asian esittelijä Tuulia Riikonen.