Asian taustaa

U:n lääninhallitus oli 12.12.1952 antamallaan päätöksellä rauhoittanut luonnonmuistomerkkinä kasvavan noin 400 vuotta vanhan, noin 20 metriä korkean ja ympärysmitaltaan noin 430 cm olevan tammen.

E:n ympäristölautakunta, nojautuen muun muassa alueellisen ympäristökeskuksen lausuntoon, oli 21.1.2004 tekemällään päätöksellä A:n ja B:n lautakunnalle 10.10.2003 toimittamasta hakemuksesta päättänyt lakkauttaa tammen rauhoituksen, jolle ei enää ollut perusteita. Puu oli todettu huonokuntoiseksi, ja tien sekä asutuksen vieressä sijaitessaan se saattoi vaarantaa ympäristössä liikkuvien turvallisuuden.

Helsingin hallinto-oikeus oli 25.2.2005 antamallaan päätöksellä hylännyt X ry:n ja Y ry:n ympäristölautakunnan päätöksestä tekemät valitukset.

Hallinto-oikeus oli päätöksensä perusteluina muun ohella lausunut, että kun otettiin huomioon tammen kunnosta saatu selvitys sekä sen sijainti yleisen tien pientareella ja asutuksen läheisyydessä, jossa se saattoi aiheuttaa vaaraa ympäristössä oleskelevien turvallisuudelle, rauhoitukselle ei näissä muuttuneissa oloissa enää ollut perusteita. Ympäristölautakunta oli siten voinut lakkauttaa tammen rauhoituksen.

Yhdistykset olivat valituksessaan vaatineet hallinto-oikeuden ja ympäristölautakunnan päätösten kumoamista, koska luonnonsuojelulain 28 §:ssä säädetyt edellytykset luonnonmuistomerkin rauhoituksen lakkauttamiselle eivät täyttyneet.

Alueellinen ympäristökeskus oli asiassa hankitussa, 30.11.2005 päivätyssä lausunnossaan korkeimmalle hallinto-oikeudelle muun ohella lausunut, että X ry oli ympäristökeskukselle 11.4.2005, 20.4.2005 ja 31.8.2005 saapuneissa kirjeissään esittänyt, että ympäristökeskus suojelisi tammen erityisesti suojeltavien lajien tärkeänä esiintymispaikkana luonnonsuojelulain 47 §:n mukaisesti. Vuonna 2005 tehdyissä asiantuntijaselvityksissä tammi oli osoittautunut jäkälä- ja kovakuoriaislajistoltaan hyvin merkittäväksi. Tammelta havaittiin harvinaisia ja uhanalaisia lajeja, muun muassa silmälläpidettävä härmähuhmarjäkälä (Sclerophora coniophaea), vaarantunut ruskoneulajäkälä (Chaenotheca phaeocephala), vaarantunut takkutiera (Dorcatoma substriata) ja erittäin uhanalainen aarniseppä (Crepidophorus mutilatus). Härmähuhmarjäkälä ja aarniseppä ovat luonnonsuojelulain 47 §:n 1 momentin ja luonnonsuojeluasetuksen 22 §:ssä tarkoitettuja erityisesti suojeltavia lajeja, joiden säilymiselle tärkeiden esiintymispaikkojen hävittäminen tai heikentäminen on kielletty.

Jalopuilla elää runsaasti vaateliaita eläin-, kasvi- ja sienilajeja. Jalopuista ehdottomasti suosituin isäntäpuu on tammi, johon erikoistuneita eliölajeja on satoja. Etupäässä tammella viihtyviä uhanalaisiakin lajeja on satakunta. Vanhasta tammenrungosta löytyy eriasteisesti lahonneita osia ja toisaalta myös tuoreita versoja, lehtiä ja terhoja. Siten yhdestäkin suuresta tammesta löytyy erilaisia elinpaikkoja sadoille erilaisille eliöille. Jotkin uhanalaiset kovakuoriaislajit, esimerkiksi aarniseppä, ovat erikoistuneet käyttämään hyvin suurten elävien puiden onttoja sisäosia. Suomessa tällaiset puut ovat yleensä tammia, joten isot vanhat tammiyksilöt ovat uhanalaisten lajien kannalta hyvin tärkeitä. Aarnisepän esiintymiä tunnetaan Suomesta vain Turun Ruissalosta, Sipoon Rörstrandista, Espoon Fiskarsinmäeltä ja Espoon Träskändan puistosta. Aarnisepän säilyminen tietyllä paikalla on täysin riippuvainen siitä, säilyvätkö niille sopivat, ontot isäntäpuut.

Suomessa on hyvin vähän vanhoja tammia. Ympäristökeskus katsoo, että vanhojen tammien eliölajiston monimuotoisuuden säilyttämiseksi kaikki vanhat tammet ovat erityisen arvokkaita. Asiantuntijaselvityksissä saadun uuden tiedon perusteella ympäristökeskuksen käsityksen mukaan tammen luonnonmuistomerkin rauhoitusta ei tule lakkauttaa.

Korkein hallinto-oikeus oli 6.2.2006 antamallaan päätöksellä taltionumero 216 kumonnut Helsingin hallinto-oikeuden ja E:n ympäristölautakunnan päätökset sekä asiassa saatu uusi selvitys huomioon ottaen palauttanut asian lautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi. Päätöksensä perusteluissa korkein hallinto-oikeus lausui, että ympäristökeskus oli alunperin lausunnossaan puoltanut tammen rauhoituksen lakkauttamista, mutta uuden selvityksen, lähinnä tammesta löytyneiden erityisesti suojeltavien ja uhanalaisten lajien vuoksi 30.11.2005 päivätyssä lausunnossaan katsonut, ettei tammen rauhoituksen lakkauttamiselle luonnonmuistomerkkinä ollut perusteita.

E:n ympäristölautakunnan päätös

E:n ympäristölautakunta on 14.6.2006 tekemällään päätöksellä luonnonsuojelulain 28 §:n nojalla hylännyt tammen rauhoituksen lakkauttamista koskeneen hakemuksen.

Päätöksen perusteluissa on todettu, että saatujen uusien selvitysten mukaan kyseisellä tammella elää muun muassa luonnonsuojelulain 47 §:n 1 momentissa ja luonnonsuojeluasetuksen 22 §:ssä tarkoitettuja erityisesti suojeltavia lajeja, joiden säilymiselle tärkeiden esiintymispaikkojen hävittäminen tai heikentäminen on kielletty. Tämän seurauksena puun rauhoitukselle on edelleen voimassa perusteet eikä rauhoitusta voida lakkauttaa.

Päätöksessä on myös viitattu lautakunnalla käytettävissään olleeseen alueellisen ympäristökeskuksen 10.3.2006 päivättyyn muistioon, jossa oli todettu, että Suomessa on hyvin vähän vanhoja tammia, ja katsottu kaikki vanhat tammet erityisen arvokkaiksi niiden eliölajiston monimuotoisuuden säilyttämiseksi.

Asian käsittely Helsingin hallinto-oikeudessa

A, sikäli kuin nyt on kysymys, oli valituksessaan hallinto-oikeudessa vaatinut ympäristölautakunnan päätöksen kumoamista. Tammen rauhoitus on lakkautettava ja puu on saatava kaataa. Lautakunnan päätöksen perusteluihin tulee lisätä, että A ja B ovat alkuperäisessä hakemuksessaan pyytäneet rauhoituksen lakkauttamista ja kaatolupaa puun vaarallisuuden vuoksi, samoin kuin se ympäristökeskuksen lausunnoista ilmenevä tosiasia, että samoja harvinaisia ja uhanalaisia lajeja on muuallakin kuin kyseisessä tammessa.

A on muun ohella lausunut, että ympäristölautakunnan päätöksen valmistelija oli tulkinnut virheellisesti korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä katsomalla palautuksen jälkeen jäävän ainoaksi vaihtoehdoksi rauhoituksen lakkauttamista koskevan hakemuksen hylkäämisen. Tämän virheen seurauksena lautakunta ei koskaan tosiasiallisesti ollut harkinnut tammesta tehtyjen uusien löydösten merkitystä. Pöytäkirjassa ei mainita, että lautakunnan jäsenille olisi esitetty A:n laatima lääkärinlausunto, vaikka se oli toimitettu ennen päätöksentekoa lautakunnan jäsenille jaettavaksi. Lääkärinlausunnon perusteella päättäjät olisivat voineet punnita ihmisille aiheutuvaa terveyshaittaa suhteessa harvinaisiin jäkäliin ja eläimiin.

Tammi sijaitsee rakennetulla alueella ja sen vierestä kulkeva tie on ainut kulkuyhteys asuinalueelle. Tammi on jo ympäristökeskuksen ensimmäisessä lausunnossa todettu vaaralliseksi, eikä sitä kantaa ole myöhemmässä lausunnossa kumottu. Tammi on edelleen ympäristölleen vaarallinen. Rauhoituksen lakkauttamista koskevan asian käsittelyn aikana puun näkyvät ulkoisen tuhoutumisen merkit ovat edelleen lisääntyneet. Jäkälät ja kovakuoriaiset, joita on puusta löydetty, eivät vähennä puun tuhoutumista eivätkä vaarallisuutta. Vaarallisen rauhoitetun tammen sijainti A:n kiinteistöllä saattaa hänet maanomistajana kohtuuttomaan tilanteeseen. Maankäyttö- ja rakennuslaki edellyttää häntä pitämään kiinteistön sellaisessa kunnossa, että kiinteistö jatkuvasti täyttää terveellisyyden, turvallisuuden ja käyttökelpoisuuden vaatimukset eikä aiheuta ympäristöhaittaa tai rumenna sitä. Lääkärinä A on myös oman ammattietiikkansa puolesta velvollinen suojaamaan ihmiselämää. Estämällä vaarallisen puun kaataminen loukataan A:n oikeusturvaa.

Rauhoituksen jatkamiselle esitettyjen perusteiden tulisi olla yhtenevät ja sopusoinnussa alkuperäisen vuonna 1952 tehdyn rauhoituspäätöksen perustelujen kanssa. Asiassa on jäänyt selvittämättä, aiheuttavatko esimerkiksi puusta löydetyt kovakuoriaiset, kuten aarniseppä, suorastaan haittaa tammelle syömällä tai nakertamalla tammea heikentäen sen puuainesta. Eläimet saattavat siis olla suorastaan tammen rauhoituksen vastaisia.

Asiassa on myös selkeästi todettava, että kiinteistön omistaja ei ole vastuu- ja korvausvelvollinen tammen aiheuttaman vahingon sattuessa. Korvausvelvollisia ovat E:n kaupunki tai mahdollisesti valtio.

E:n ympäristölautakunta on selityksessään, viitaten 14.6.2006 antamastaan päätöksestä ilmeneviin perusteisiin rauhoituksen lakkauttamista koskeneen hakemuksen hylkäämiselle, esittänyt A:n valituksen hylkäämistä, sekä huomauttanut vastuun puun mahdollisesti aiheuttamista vahingoista siirtyneen korkeimman hallinto-oikeuden asiassa antaman päätöksen jälkeen maanomistajalta valtiolle.

A on vastaselityksessään uudistanut vaatimuksensa ympäristölleen vaarallisen tammen rauhoituksen lakkauttamisesta ja siitä, että puu on saatava kaataa. Kiinteistön omistajalle ei kuulu jättää vastuuta puun ympäristölleen aiheuttamista mahdollisista vahingoista.

Helsingin hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus, sikäli kuin nyt on kysymys, on A:n valituksesta kumonnut ympäristölautakunnan päätöksen ja palauttanut asian lautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi. Hallinto-oikeus on näiltä osin perustellut päätöstään seuraavasti:

Luonnonsuojelulain 26 §:ssä tarkoitetun yksityismaalla sijaitsevan luonnonmuistomerkin rauhoittaminen perustuu maanomistajan hakemukseen tai suostumukseen. Luonnonsuojelulain 23 §:n 1 momentin mukaan puu, puuryhmä, siirtolohkare tai muu niitä vastaava luonnonmuodostuma, jota sen kauneuden, harvinaisuuden, maisemallisen merkityksen, tieteellisen arvon tai muun vastaavan syyn vuoksi on aihetta erityisesti suojella, voidaan määrätä rauhoitetuksi luonnonmuistomerkiksi. Saman pykälän 3 momentin mukaan rauhoitetun luonnonmuistomerkin vahingoittaminen tai turmeleminen on kielletty. Kunta voi 28 §:n mukaisesti omistajan hakemuksesta tai alueellisen ympäristökeskuksen esityksestä lakkauttaa luonnonmuistomerkin rauhoituksen, jos rauhoitukselle ei ole enää perusteita tai jos rauhoitus estää yleisen edun kannalta merkittävän hankkeen tai suunnitelman toteuttamisen.

A on hakenut omistamallaan tilalla sijaitsevan luonnonmuistomerkiksi rauhoitetun tammen rauhoituksen lakkauttamista ja siten mahdollisuutta kaataa tammi. Perusteluna hakemukselle on, että tammi on vaarallinen, koska se huonokuntoisena voi kaatua tielle ja aiheuttaa vahinkoa ihmisille.

Tammesta on aikaisemman hallinto-oikeuden päätöksen 25.2.2005 jälkeen löytynyt luonnonsuojeluasetuksessa uhanalaiseksi säädettyjä eliölajeja, muun muassa jäkäliä ja kovakuoriaisia. Luonnonsuojelulain 47 §:n mukaan asetuksella voidaan säätää erityisesti suojeltavaksi lajiksi sellainen uhanalainen eliölaji, jonka häviämisuhka on ilmeinen. Alueellinen ympäristökeskus voi päätöksellään rajata erityisesti suojeltavan lajin esiintymispaikan. Löytyneistä kovakuoriaisista aarniseppä on luonnonsuojeluasetuksen 22 §:n liitteessä 4 merkitty erityisesti suojeltavaksi lajiksi.

Luonnonmuistomerkin perustamisedellytykset eivät ole samat kuin eliölajien suojelua koskevat edellytykset. Luonnonmuistomerkin suojelemisen tavoitteet ovat myös erilaiset. Eliölajien suojelua ei ole mainittu luonnonmuistomerkin rauhoittamisen perusteena. Kun on kyse luonnonsuojelulain 47 §:ssä tarkoitetusta erityisesti suojeltavasta lajista, esiintymispaikan hävittämisen ja heikentämisen kiellosta päätetään pykälän 3 momentin mukaisesti. Sillä seikalla, että suojelusta päätetään lain 47 §:n nojalla eikä 26 §:n nojalla, on merkitystä erityisesti maanomistajan aseman kannalta, koska lain 53 §:n mukaan kiinteistön omistaja voi saada suojelun aiheuttamasta haitasta korvausta.

Tammen suojeleminen sillä perusteella, että puussa elää erityisesti suojeltavia eliölajeja, tulee tapahtua luonnonsuojelulain 47 §:ssä säädetyssä järjestyksessä. Näin ollen kysymystä luonnonmuistomerkin rauhoituksen lakkauttamisesta ei voida ratkaista sillä perusteella, että puussa on erityisesti suojeltavia eliölajeja. Tämä kysymys olisi tullut saattaa alueellisen ympäristökeskuksen ratkaistavaksi, ennen kuin ratkaistaan hakemus rauhoituksen lakkauttamisesta. Ympäristölautakunta ei ole voinut hylätä hakemusta luonnonsuojelulain 47 §:n 2 momentissa tarkoitetulla perusteella.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

E:n ympäristölautakunta on valituksessaan vaatinut hallinto-oikeuden päätöksen kumoamista siltä osin kuin päätöksessä on lausuttu luonnonmuistomerkin rauhoituksen lakkauttamisesta ja, palauttamatta asiaa enää lautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi, 14.6.2004 tekemänsä päätöksen saattamista voimaan. Lautakunta on vaatimustensa tueksi esittänyt seuraavaa.

Hallinto-oikeuden päätöksen perusteluissa on ristiriitaisuutta. Jos eliölajien suojelun edellytykset ratkaistaan eri asiana kuin luonnonmuistomerkin rauhoituksen ja siten myös rauhoituksen lakkauttamisen edellytykset, ei ole perustetta sille, että eliölajien suojelua koskeva asia olisi ensin, ennen rauhoituksen lakkauttamista koskevan hakemuksen ratkaisemista ympäristölautakunnassa, saatettava alueellisen ympäristökeskuksen ratkaistavaksi. Ympäristölautakunta voi ratkaista rauhoituksen lakkauttamista koskevan asian riippumatta alueellisen ympäristökeskuksen mahdollisesta ratkaisusta elinpaikan suojelua koskevassa asiassa. Luonnonsuojelulaki ei myöskään estä sitä, että esimerkiksi puu tai muu luonnonmuodostuma ovat samanaikaisesti sekä rauhoitettu luonnonmuistomerkki että myös luonnonsuojelulain 47 §:n mukainen suojelukohde. On myös epäselvää, mikä voisi olla luonnonsuojelulain 23 §:ssä rauhoittamisen edellytyksenä myös mainittu "muu vastaava syy", joka puolestaan voi vaikuttaa rauhoituksen lakkauttamista harkittaessa. Korkeimman hallinto-oikeuden asiassa 6.2.2006 antamasta päätöksestä on lautakunnalle syntynyt se käsitys, että suojeltavien lajien ilmenemisellä on oltava jokin merkitys tammen rauhoituksen lakkauttamisen perusteita selvitettäessä, sillä korkein hallinto-oikeus tuskin olisi muutoin palauttanut asiaa enää lautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi, vaan olisi ratkaissut sen välittömästi.

Näistä syistä on tärkeätä saada korkeimman hallinto-oikeuden kannanotto siitä, voiko luonnonmuistomerkin rauhoituksen lakkauttamista koskevan hakemuksen hylkäämistä perustella myös erityisesti suojeltavien lajien esiintymisellä. Mikäli näin on asian laita, tarvitaan myös kannanottoa siitä, edellyttääkö luonnonsuojelulain 28 §:ssä tarkoitetun luonnonmuistomerkin rauhoituksen lakkauttamista koskevan hakemuksen epääminen ensin alueellisen ympäristökeskuksen päätöstä lajien elinpaikan suojelusta.

Lautakunta on korostanut hylätessään tammen rauhoituksen lakkauttamista koskevan hakemuksen luonnonsuojelulain 28 §:n nojalla kiinnittäneensä samalla huomiota erityisesti suojeltavien lajien säilymiselle tärkeiden esiintymispaikkojen hävittämisen ja heikentämisen kieltämistä koskeviin luonnonsuojelulain 47 §:n 1 momenttiin ja luonnonsuojeluasetuksen 22 §:ään, koska tammessa elää erityisesti suojeltavia lajeja. Tällöin myös perusteet tammen rauhoituksen säilyttämiselle ovat edelleen olemassa.

Alueellinen ympäristökeskus on lausunnossaan korostanut tammella olevan tieteellistä arvoa ja että edellytykset tammen rauhoituksen jatkamiseen luonnonmuistomerkkinä ovat olemassa. Tammen tieteellinen arvo perustuu osaltaan uhanalaisten ja erittäin uhanalaisten jäkälä- ja kovakuoriaislajien kuten härmähuhmarjäkälän (Sclerophora coniophaea), ruskoneulajäkälän (Chaenotheca phaeocephala), takkutieran (Dorcatoma substriata) ja aarnisepän (Crepidophorus mutilatus) esiintymiin ja osaltaan tammen sadoille eliölajeille isäntäpuuna tarjoamiin elinpaikkoihin. Tammen tieteellistä arvoa ei poista tai vähennä ympäristökeskuksen mahdollisuus rauhoittaa se erittäin uhanalaisten eli erityisesti suojeltavien lajien säilymiselle tärkeänä esiintymispaikkana. Luonnonmuistomerkkinä rauhoitetun tammen vahingoittamisen ja turmelemisen ollessa luonnonsuojelulain 23 §:n 3 momentin nojalla kielletty tällainen rauhoitus turvaa sen koskemattomuuden ja siten myös tammen eliölajien riittävät elinolosuhteet. Ympäristökeskus voi tehdä luonnonsuojelulain 47 §:ssä tarkoitetun erityisesti suojeltavan lajin säilymiselle tärkeän esiintymispaikan rajauspäätöksen siitä huolimatta, että tammi on rauhoitettu luonnonmuistomerkkinä, mikäli viimeksi mainittu rauhoitus osoittautuu riittämättömäksi.

A ja B ovat selityksessään ympäristölautakunnan valituksen ja ympäristökeskuksen lausunnon johdosta aikaisemmin esittämillään perusteilla uudistaneet hakemuksensa tammen kaatamisen mahdollistavaksi rauhoituksen lakkauttamiseksi. Mikäli rauhoitusta ei lakkauteta, on kohtuutonta sälyttää tammen paikalleen jättämisestä aiheutuva vastuu ja mahdollinen vahingonkorvausvelvollisuus tammen omistajalle, joka on jätettävä vastuu- ja korvausvelvollisuuden ulkopuolelle siitä huolimatta, ettei puheena olevia kysymyksiä hallinto-oikeudessa käsitellä.

E:n ympäristölautakunta on vastaselityksessään ilmoittanut, ettei sillä ole lisättävää ympäristökeskuksen lausunnon sekä A:n ja B:n selityksen johdosta.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian. Helsingin hallinto-oikeuden päätös kumotaan, A:n valitus ympäristölautakunnan päätöksestä tutkitaan myös muilta kuin hallinto-oikeuden päätöksessä ratkaistuilta osin ja hylätään sekä E:n ympäristölautakunnan asiassa 14.6.2006 tekemä päätös saatetaan voimaan.

Perustelut

Ratkaisussa sovellettavat oikeusohjeet

Luonnonsuojelulain 23 §:n 1 momentin mukaan puu, puuryhmä, siirtolohkare tai muu niitä vastaava luonnonmuodostuma, jota sen kauneuden, harvinaisuuden, maisemallisen merkityksen, tieteellisen arvon tai muun vastaavan syyn vuoksi on aihetta erityisesti suojella, voidaan määrätä rauhoitetuksi luonnonmuistomerkiksi.

Luonnonsuojelulain 23 §:n 3 momentin mukaan rauhoitetun luonnonmuistomerkin vahingoittaminen tai turmeleminen on kielletty.

Luonnonsuojelulain 26 §:n mukaan kunta päättää alueen omistajan hakemuksesta tai suostumuksella 23 §:ssä tarkoitetun, yksityisen omistamalla maalla olevan luonnonmuistomerkin rauhoittamisesta. Luonnonmuistomerkin rauhoittamisesta on voimassa, mitä 23 §:ssä säädetään.

Luonnonsuojelulain 28 §:n 1 momentin mukaan kunta voi omistajan hakemuksesta tai alueellisen ympäristökeskuksen esityksestä lakkauttaa 26 §:ssä tarkoitetun luonnonmuistomerkin rauhoituksen, jos rauhoitukselle ei ole enää perusteita ta jos rauhoitus estää yleisen edun kannalta merkittävän hankkeen tai suunnitelman toteuttamisen. Saman 28 §:n 2 momentin mukaan hakemuksesta on hankittava alueellisen ympäristökeskuksen lausunto. Jos asia on tullut vireille alueellisen ympäristökeskuksen esityksestä, on maanomistajalle varattava tilaisuus tulla kuulluksi.

Luonnonsuojelulain 46 §:n mukaan asetuksella voidaan säätää uhanalaiseksi lajiksi sellainen luonnonvarainen eliölaji, jonka luontainen säilyminen Suomessa on vaarantunut.

Luonnonsuojelulain 47 §:n 1 momentin mukaan asetuksella voidaan säätää erityisesti suojeltavaksi lajiksi sellainen uhanalainen eliölaji, jonka häviämisuhka on ilmeinen. Ympäristöministeriön on tarvittaessa laadittava ohjelma erityisesti suojeltavan lajin kannan tai kantojen elvyttämiseksi.

Luonnonsuojelulain 47 §:n 2 momentin mukaan erityisesti suojeltavan lajin säilymiselle tärkeän esiintymispaikan hävittäminen tai heikentäminen on kielletty.

Luonnonsuojelulain 47 §:n 3 momentin mukaan saman pykälän 2 momentissa tarkoitettu kielto tulee voimaan, kun alueellinen ympäristökeskus on päätöksellään määritellyt erityisesti suojeltavan lajin esiintymispaikan rajat ja antanut päätöksen tiedoksi alueen omistajille ja haltijoille. Kielto annetaan julkipanon jälkeen ja siitä on kuulutettava kunnan ilmoitustaululla siten kuin julkisista kuulutuksista annetussa laissa säädetään. Päätös on voimassa mahdollisesta valituksesta huolimatta, jollei valitusviranomainen toisin määrää.

Luonnonsuojelulain 76 §:n 2 momentin mukaan ennen luonnonsuojelulain (1096/1996) voimaantuloa perustettujen luonnonsuojelualueiden perustamissäädökset ja -päätökset jäävät voimaan. Myös niiden nojalla annetut rauhoitussäännökset ja -määräykset jäävät voimaan, sikäli kuin niitä ei erikseen muuteta tai kumota.

Luonnonsuojeluasetuksen (160/1997) 21 §:n mukaan luonnonsuojelulain 46 §:ssä tarkoitetut uhanalaiset lajit on lueteltu luonnonsuojeluasetuksen liitteessä 4.

Luonnonsuojeluasetuksen 22 §:n mukaan luonnonsuojelulain 47 §:n 1 momentissa tarkoitetut erityisesti suojeltavat lajit on merkitty *-merkinnällä luonnonsuojeluasetuksen liitteessä 4.

Tosiseikat

Asiassa saadun selvityksen mukaan tammi on huonokuntoinen ja on olemassa riski sen kaatumisesta.

Tammesta on kuitenkin luonnonsuojelulain 47 §:n 1 momentissa ja luonnonsuojeluasetuksen 22 §:ssä tarkoitettuna, asetuksen liitteessä 4 mainittuna erityisesti suojeltavana lajina tavattu aarniseppä (Crepidophorus mutilatus) sekä luonnonsuojelulain 46 §:ssä ja luonnonsuojeluasetuksen 21 §:ssä tarkoitettuina, asetuksen liitteessä 4 mainittuina uhanalaisina lajeina ruskoneulajäkälä (Chaenotheca phaeocephala) ja takkutiera (Dorcatoma substriata).

Aarniseppä on erikoistunut käyttämään tammien onttoja sisäosia, ja lajin säilyminen tietyllä paikalla riippuu siitä, säilyvätkö lajille sopivat, ontot isäntäpuut. Jalopuilla elää runsaasti muitakin vaateliaita eläin-, kasvi- ja sienilajeja. Esimerkiksi etenkin tammiin erikoistuneita uhanalaisia lajeja on noin sata.

Asian oikeudellinen arviointi

Luonnonmuistomerkin, kuten puun, rauhoitus voidaan kunnan viranomaisen päätöksellä lakkauttaa muun muassa, jos rauhoitukselle ei enää ole perusteita. Luonnonsuojelulain 28 §:n 1 momentissa tarkoitettua tammen rauhoituksen lakkauttamista koskevan asian ratkaisu riippuu siitä, onko tammella yhä, huolimatta sen huonokuntoisuudesta ja kaatumisriskistä, sellaista saman lain 23 §:ssä tarkoitettua tieteellistä arvoa tai muuta vastaavaa syytä, että rauhoitukselle on edelleen perusteita. Tässä luonnonsuojelulain 28 §:n 1 momenttiin perustuvassa harkinnassa on mahdollista ottaa huomioon myös se, että tammessa elää erityisesti suojeltava eliölaji riippumatta siitä, että sen säilymisen kannalta tärkeänä esiintymispaikkana oleva tammi voitaisiin myös alueellisen ympäristökeskuksen päätöksellä määrätä suojeltavaksi luonnonsuojelulain 47 §:n 3 momentin mukaisessa menettelyssä. Samoin luonnonsuojelulain 28 §:n 1 momenttiin perustuvassa harkinnassa on mahdollista ottaa tammen tieteellisen ja muun luonnonarvon säilyttämistä tukevana seikkana huomioon myös tammesta tavatut muut ympäristökeskuksen lausunnossa mainitut kovakuoriaislajit kuin erityisesti suojeltava aarniseppä, ja tammesta tavatut jäkälälajit. Harkinnassa ei tammen huonokuntoisuudella ole sellaisenaan merkitystä.

Edellä lausutuilla perusteilla, ja kun otetaan huomioon myös asiakirjoista saatu selvitys Suomessa tavattujen aarniseppäesiintymien vähäisestä lukumäärästä ja etenkin lajin esiintymispaikkana olevan tammen merkityksestä lajin säilymisen kannalta samoin kuin muut tammesta tavatut kovakuoriaislajit ja jäkälälajit, on syytä menetellä edellä ratkaisuosasta ilmenevin tavoin.

Tämän päätöksen esteenä olematta alueellisella ympäristökeskuksella on oikeus harkita, onko aarnisepän säilymiselle tärkeän tammen hävittämisen tai heikentämisen estämisen varmistamiseksi tässä tapauksessa syytä määrätä esiintymispaikan rajat luonnonsuojelulain 47 §:n 3 momentin mukaisessa menettelyssä. Tämä päätös ei myöskään estä uuden lakkauttamishakemuksen tekemistä olosuhteiden muuttumisen tai uuden selvityksen perusteella.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Hallberg sekä hallintoneuvokset Pekka Vihervuori, Ilkka Pere, Anne E. Niemi ja Juha Rautiainen. Asian esittelijä Ilpo Havumäki.