Asian aikaisempi käsittely

Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli on 29.3.2006 tehnyt Y:n seurakunnan kirkkoherranvaalia varten vaaliehdotuksen ja samalla päättänyt, että virkaa hakenut A ei kirkkojärjestyksen 6 luvun 24 §:n 1 momentin 3 kohdan nojalla ole kelpoinen Y:n seurakunnan kirkkoherran viran vaaliehdokkaaksi. A:n kieltäytyminen yhteistyöstä naispapin kanssa osoitti, että häneltä ilmeisesti puuttuvat viran hoitamiseen tarvittavat edellytykset. Päätöksen perusteluissa on muun ohella todettu, että virkaa hakeneet henkilöt oli haastateltu tuomiokapitulissa 16.2.2006.

Tuomiokapituli on 9.6.2006 hylännyt A:n oikaisuvaatimuksen. Tuomiokapituli on A:n oikaisuvaatimukseen antamansa päätöksen perusteluissa lausunut viran hoitamiseen tarvittavien edellytysten arviointina A:n osalta seuraavaa:

Kun A korostaa oikaisuvaatimuksessaan toistuvasti pitkäaikaista palveluaan Y:n seurakunnan kappalaisena, niin on todettava, että Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli ei ole päätöksessään perustellut A:n jättämistä pois vaalisijalta hänen työkokemuksensa perusteella. Työkokemus on kaikkien viranhakijoiden kohdalla otettu huomioon.

A väittää oikaisuvaatimuksessaan, että hänet on syrjäytetty "uskonnollisen vakaumuksen perusteella". Tuomiokapituli ei kuitenkaan ole pitänyt uskonnollista vakaumusta syynä A:n jättämiselle ilman vaalisijaa. Ratkaisevana seikkana on ollut se, että A:lta on todettu puuttuvan kirkkoherran viran hoitamiseen tarvittavat edellytykset sen vuoksi, että hän on ilmoittanut, että hän ei voi vakaumuksensa perusteella osallistua seurakunnan jumalanpalvelukseen naispuolisen papin kanssa.

Kirkkojärjestyksen mukaan kirkkoherran tehtävät ovat laaja-alaisia ja monitahoisia. Hän on seurakunnan johtava viranhaltija. Esimiesaseman vuoksi hänen mielipiteillään ja toiminnallaan on merkittävä vaikutus koko seurakunnassa ja seurakunnan työntekijöiden työyhteisössä sen ilmapiiriin ja työhyvinvointiin. Piispainkokous on käsitellessään mietintöä Työn johtaminen, työyhteisön kehittäminen ja työturvallisuus päättänyt yksimielisesti todeta virkakysymyksessä sukupuolen perusteella tapahtuvan syrjinnän juridisilta perusteiltaan kestämättömäksi. Kirkkolaki tai kirkkojärjestys eivät sisällä säännöksiä, jotka oikeuttaisivat työntekijän, joka on ottanut kirkon viran vastaan, jättämään virkaansa kuuluvia tehtäviä ja velvollisuuksia suorittamatta uskon- tai omantunnonvapauden perusteella. Kun A on oikaisuvaatimuksessaan vedonnut perustuslain 11 §:ään, niin on tärkeää erottaa vakaumus ja siihen perustuva syrjivä menettely toisistaan. Vakaumus tai mielipide voidaan sinänsä hyväksyä, mutta syrjivää menettelyä ei voida hyväksyä sillä perusteella, että se johtuu henkilön vakaumuksesta.

Kun A väittää oikaisuvaatimuksessaan, että "tasa-arvolakia ei voi soveltaa uskonnonharjoitukseen", niin on todettava, että kirkolliskokous on hyväksynyt vuonna 1986 naispappeuden evankelis-luterilaisessa kirkossa. Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain perusteella miespappia ja naispappia ei saa asettaa sukupuolensa perusteella eri asemaan. Työn johtamisen, työtehtävien jakamisen ja työolojen järjestelemisen on tapahduttava siten, ettei työntekijä joudu muita huonompaan asemaan sukupuolensa perusteella. Työvuorojärjestelyt sukupuolen perusteella ovat syrjiviä toimenpiteitä. Vaikka tasa-arvolakia ei sovelleta uskonnon harjoittamiseen liittyvään toimintaan, useimmat kirkollisen elämän käytännön tilanteet kuuluvat tasa-arvolain soveltamisalaan. Uskonnon harjoittamisen käsitettä on tulkittava ahtaasti, kun kyse on syrjivän menettelyn arvioimisesta (KKO 2001:9).

A on ilmoittanut, että hän ei vakaumuksensa perusteella voi toimittaa jumalanpalvelusta naispapin kanssa. Kysymyksessä on laissa kielletty syrjintä sukupuolen perusteella. Ilmoittamalla kieltäytymisestään jumalanpalvelusten toimittamisesta naispapin kanssa A:n on katsottava etukäteen ilmoittaneen, ettei hän ole valmis hoitamaan kaikkia kirkkoherran virkaan kuuluvia tehtäviä ja velvollisuuksia.

Korkeimman hallinto-oikeuden vuosikirjaratkaisun 2003:39 mukaan viranhaltijan katsominen vaalikelvottomaksi tarvittavien edellytysten puuttumisen johdosta edellyttää vakavia, selvästi todettavia perusteita.

Koska oikaisuvaatimuksessa on kysymys seurakunnan johtajana ja esimiehenä toimivan kirkkoherran virasta, on edellä mainitut seikat huomioon ottaen olemassa vakava ja selvästi todettava peruste katsoa, että A:lta puuttuvat edellytykset Y:n seurakunnan kirkkoherran viran hoitamiseen. A ei siten ole kelpoinen vaaliehdokkaaksi virkaan.

Tuomiokapituli toteaa, että A ei ole oikaisuvaatimuksessaan tuonut esiin mitään sellaista, mikä antaisi tuomiokapitulille aiheen muuttaa aikaisempaa päätöstään ja että oikaisuvaatimus ei aiheuta tuomiokapitulin toimenpiteitä.

Asian käsittely Turun hallinto-oikeudessa

A on valituksessaan vaatinut, että Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulin päätös kumotaan. A on todettava kelpoiseksi Y:n seurakunnan kirkkoherran virkaan ja kelpoiseksi vaaliehdokkaaksi, joten hänet on asetettava vaalisijalle. Lisäksi A on vaatinut, että Suomen evankelis-luterilainen kirkko tai Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli on velvoitettava korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa.

Tuomiokapituli on virheellisesti katsonut, että A:n naispappeudelle kielteinen uskon- ja omantunnonvakaumus muodostaa esteen vaaliehdokkuudelle. Tuomiokapitulin väite, jonka mukaan A olisi etukäteen ilmoittanut, ettei hän ole valmis hoitamaan kaikkia kirkkoherran virkatehtäviä, on väärä ja totuudenvastainen. A tulisi kirkkoherrana suorittamaan kaikki virkaan lain mukaan kuuluvat tehtävät.

Y:n seurakunnassa ei tällä hetkellä ole naispappia, eikä kysymys naispappien toimittamista jumalanpalveluksista siten tule lainkaan esiin. Koska jumalanpalvelusten toimittaminen vahvistetaan työnjakokirjassa, olisi naispapin syrjiminen joka tapauksessa mahdotonta.

Tuomiokapituli on perusteettomasti muuttanut kantansa katsottuaan A:n kahdesti aikaisemmin vastaavassa tilanteessa kelpoiseksi hakijaksi kirkkoherran virkaan.

Tasa-arvolakia ei sovelleta evankelis-luterilaisen kirkon uskonnonharjoitukseen liittyvään toimintaan. Suhtautuminen naispappeuteen kuuluu uskon- ja omantunnonvakaumukseen, joten tuomiokapitulin päätös on perustuslain yhdenvertaisuusperiaatteen ja yhdenvertaisuuslain syrjinnän kiellon vastainen. Tuomiokapituli on käyttänyt harkintavaltaansa väärin yhden kirkkopoliittisen näkemyksen eli naispappeuden edistämiseen A:n vahingoksi.

Tuomiokapituli on antanut A:n valituksen johdosta lausunnon.

A on antanut vastaselityksen.

Hallinto-oikeus on hankkinut asiassa lisäselvityksenä Turun arkkihiippakunnassa 16.2.2006 pidetyistä virkaa hakeneiden henkilöiden haastatteluista laaditun muistion, josta A on antanut vastaselityksen.

Turun hallinto-oikeuden ratkaisu

Turun hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt A:n valituksen ja oikeudenkäyntikuluvaatimuksen.

Päätöksen perusteluina on lausuttu seuraavaa:

Kirkkoherran viran kelpoisuusvaatimukset ja tehtävät

Kirkkolain mukaan kirkkoherra valitaan vaalilla, jonka suorittaa seurakunta tuomiokapitulin tutkittua hakijoiden kelpoisuuden ja tehtyä vaaliehdotuksen kirkkojärjestyksen mukaisesti.

Kirkkojärjestyksen mukaan kirkkoherran virkaa hakevan tulee olla pastoraalitutkinnon suorittanut pappi. Virkaan vaaditaan lisäksi seurakuntatyön johtamisen tutkinto.

Kirkkoherran viran hakuajan päätyttyä tuomiokapitulin tulee viivytyksettä tutkia hakijoiden kelpoisuus virkaan ja tehdä kirkkoherranvaalia varten vaaliehdotus. Ehdollepanossa on pätevistä hakijoista vaalisijoille asetettava kolme siinä järjestyksessä kuin heidät katsotaan taitaviksi ja kykeneviksi virkaan, ottaen huomioon viran erityiset tarpeet. Vaaliehdokkaaksi kelpoinen ei ole hakija, jolta ilmeisesti puuttuvat viran hoitamiseen tarvittavat edellytykset.

Kirkkojärjestyksen mukaan kirkkoherran tehtävänä on hoitaa kirkkolain 4 luvun mukaista seurakunnan toimintaa. Kirkkoherra on vastuussa jumalanpalveluksen, pyhien sakramenttien, kirkollisten toimitusten ja sananjulistuksen oikeasta hoitamisesta sekä yksityisen sielunhoidon harjoittamisesta. Kirkkoherran tulee myös valvoa, että seurakunnan muuta toimintaa, kuten kristillistä kasvatusta ja opetusta, diakoniaa sekä evankelioimis- ja lähetystyötä harjoitetaan kirkon tunnustuksen ja tehtävän mukaisesti. Kirkkoherra on seurakunnan jumalanpalveluksissa, kirkollisissa toimituksissa ja muussa hengellisessä työssä sekä kirkkoherranvirastossa toimivien viranhaltijoiden ja työntekijöiden esimies. Kirkkoneuvoston puheenjohtajana kirkkoherra valvoo kirkkoneuvoston päätösten noudattamista ja laillisuutta seurakunnan hallinnossa ja taloudenhoidossa. Kirkkoherra johtaa ja valvoo kirkkoherranvirastoa ja kirkonarkistoa.

Kirkkolain mukaan evankeliumin julistamista ja sakramenttien jakamista varten kirkossa on pappisvirka, joka saadaan papiksi vihkimisessä. Kirkkojärjestyksen mukaan papin erityisenä tehtävänä on julkisen jumalanpalveluksen toimittaminen ja pyhien sakramenttien jakaminen, muiden kirkollisten tehtävien hoitaminen sekä yksityinen sielunhoito ja rippi.

Asiassa saatu selvitys

A on tuomiokapitulin kirkkoherran viran hakijoiden kelpoisuuden selvittämiseksi järjestämässä haastattelussa ilmoittanut, ettei hän toimisi yhdessä naispapin kanssa jumalanpalveluksessa. A ei hallinto-oikeuteen toimittamissaan kirjoituksissa ole ilmoittanut muuttaneensa tältä osin kantaansa, vaikka hän on muuten korostanut valmiuttaan kaikkien kirkkoherralle lain mukaan kuuluvien tehtävien hoitamiseen ja yhteistyöhön myös naispappien kanssa.

Tuomiokapituli on katsonut A:n edellä todetun kieltäytymisen osoittavan lainsäännökset ja kirkkoherran työtehtävät huomioon ottaen, että häneltä ilmeisesti puuttuvat viran hoitamiseen tarvittavat edellytykset. Muulta osin A:n on katsottu täyttävän viran kelpoisuusedellytykset.

Oikeudellinen arvio

Kirkkoherran edellä todetut virkatehtävät ovat laaja-alaisia. Kirkkoherra on seurakunnan johtaja ja esimies, jolla on lisäksi seurakunnan toimintaan liittyvä valvontatehtävä. Asemansa vuoksi hänellä on merkittävä vaikutus koko seurakunnassa ja seurakunnan työntekijöiden työyhteisössä.

Kirkkolaki tai kirkkojärjestys ei sisällä säännöksiä, jotka oikeuttaisivat kirkon viran vastaanottaneen työntekijän jättämään virkaansa kuuluvia tehtäviä tai velvoitteita suorittamatta uskon- tai omantunnonvakaumuksen perusteella. Kirkkoherran virkaan liittyen jumalanpalveluksen toimittaminen on virkatehtävä, eikä kyse tässä yhteydessä kirkkoherran osalta ole perustuslaissa turvatusta uskonnon harjoittamisesta.

Tasa-arvolaki edellyttää, että naispappia ja miespappia ei saa asettaa sukupuolensa perusteella eri asemaan. Työn johtamisen, työtehtävien jakamisen ja työolojen järjestämisen on tapahduttava siten, ettei työntekijöitä kohdella eri tavoin sukupuolensa perusteella. Työvuorojärjestelyt sukupuolen perusteella ovat jo itsessään tasa-arvolaissa kiellettyjä syrjiviä toimenpiteitä.

Y:n seurakunnassa ei tällä hetkellä ole naispappia. Tuomiokapitulin lausunnon mukaan seurakunta on seurakuntien yhdistämisen kautta kasvamassa ja on vain ajan kysymys, milloin tilanne naispappien osalta muuttuu. Lisäksi kirkkoherran suhtautumisella naispappeuteen on merkitystä naispappien hakeutumiseen virkoihin ja seurakuntalaisten mahdollisuuteen saada palvelua sekä mies- että naispapeilta.

Tasa-arvolaki asettaa viranomaiselle ja työnantajalle velvollisuuden edistää tasa-arvoa. Työnantajan tulee muun ohessa toimia siten, että avoinna oleviin tehtäviin hakeutuu sekä miehiä että naisia, ja siten, että ennakolta ehkäistään sukupuoleen perustuva syrjintä. Hallinto-oikeus katsoo, että kirkkoherran virkaa täytettäessä ja A:n kelpoisuutta arvioitaessa ei voida ottaa huomioon pelkästään virkaa täytettäessä vallitsevaa tilannetta. Näin ollen sillä A:n esittämällä perusteella, että Y:n seurakunnassa ei juuri tällä hetkellä ole naispappia, ei ole asiassa ratkaisevaa merkitystä.

A:n ilmoitus, jonka mukaan hän ei ole valmis toimittamaan jumalanpalvelusta naispapin kanssa, johtaisi tasa-arvolain vastaisiin syrjiviin järjestelyihin. Ilmoittamalla kieltäytyvänsä jumalanpalveluksen toimittamisesta naispapin kanssa A:n on katsottava etukäteen ilmoittaneen, ettei hän tule hoitamaan kaikkia kirkkoherran virkaan kuuluvia tehtäviä ja velvollisuuksia.

Edellä mainitut seikat huomioon ottaen on olemassa vakava ja selvästi todettava peruste katsoa, että A:lta puuttuvat edellytykset Y:n seurakunnan johtajana ja esimiehenä toimivan kirkkoherran viran hoitoon. A ei näin ollen ole kelpoinen vaaliehdokkaaksi virkaan. Sillä, että tuomiokapituli on aikaisemmassa kirkkoherran virkavaalissa katsonut A:n kelpoiseksi vaaliehdokkaaksi, ei ole merkitystä valituksenalaista asiaa ratkaistaessa.

Tuomiokapituli ei ole ylittänyt toimivaltaansa eikä päätös ole muutenkaan lainvastainen.

Oikeudenkäyntikulut

A:n valitus on hylätty. Ratkaisun lopputulos huomioon ottaen ei ole kohtuutonta, että A joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Sovelletut oikeusohjeet

Suomen perustuslain 6 §:n 2 momentti, kirkkolain 5 luvun 1 §:n 1 momentti ja 8 luvun 1 §, kirkkojärjestyksen 5 luvun 1 §:n 1 momentti, 6 luvun 18 ja 22 §, 24 §:n 1 momentti ja 34 § sekä naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 2 §:n 1 momentin 1 kohta sekä 4, 6 ja 7 § ja hallintolainkäyttölain 74 §.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A on valituksessaan vaatinut, että Turun hallinto-oikeuden ja Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulin päätökset ja niiden sisältämä vaaliehdotus kumotaan, hänet todetaan kelpoiseksi Y:n seurakunnan kirkkoherran valintaa varten järjestettävään papinvaaliin ja hänet asetetaan ehdollepanossa vaalisijalle. Lisäksi A on vaatinut, että Suomen evankelis-luterilainen kirkko tai Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa.

Turun hallinto-oikeuden päätöksessä on virheellisesti katsottu A:n ilmoittaneen, ettei hän tulisi hoitamaan kaikkia kirkkoherran virkaan kuuluvia tehtäviä ja velvollisuuksia. A on vakuuttanut, että hän tulisi hoitamaan kaikkia kirkkoherran virkaan kuuluvia tehtäviä ja velvollisuuksia asiaankuuluvalla tavalla tasapuolisesti ja ketään syrjimättä eikä hän ole ilmoittanut kieltäytyvänsä näistä tehtävistä. A:n uskon- ja omantunnonvakaumus naispappeuden suhteen ei tarkoita sitä, että hän ei hoitaisi kaikkia kirkkoherran virkaan kuuluvia tehtäviä lain ja muiden säädösten mukaisesti. A:n lausuma tuomiokapitulin haastattelussa on koskenut uskon- ja omantunnonvakaumuksen ilmaisemista. Keskustelu ei ole koskenut virkatehtäviä. Y:n seurakunnassa ei ole tällä hetkellä yhtään naispappia, joten naispappeuskysymyksellä ei ole merkitystä Y:n seurakunnassa. Turun hallinto-oikeuden päätöksessä on virheellisiä näkemyksiä tasa-arvolaista ja sen soveltamisesta. Tasa-arvolain 2 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan tasa-arvolakia ei sovelleta muun muassa evankelis-luterilaisen kirkon uskonnonharjoitukseen liittyvään toimintaan. Vastoin hallinto-oikeuden näkemystä kirkkoherran virkaan liittyvä jumalanpalveluksen toimittaminen on uskonnonharjoitusta. Hallinto-oikeuden päätöksessä on virheellisesti katsottu, että työvuorojärjestelyt sukupuolen perusteella ovat jo itsessään tasa-arvolaissa kiellettyjä syrjiviä toimenpiteitä. Tasa-arvolain 7 §:n 3 momentin 1 kohdan mukaan välillinen syrjintä edellyttää, että menettelyn vaikutuksesta henkilöt voivat tosiasiallisesti joutua epäedullisempaan asemaan sukupuolen perusteella. Kyseinen lainkohta ei tarkoita, että työvuorojärjestelyt jo itsessään olisivat syrjiviä toimenpiteitä.

Hallinto-oikeuden päätöksessä on sivuutettu perustuslain 6 §:n yhdenvertaisuusperiaate sekä syrjinnän kielto. Tuomiokapituli on jättänyt antamatta A:lle vaalisijan hänen uskon- ja omantunnonvakaumuksensa johdosta. Tuomiokapituli on lausunut, että A ei voi vakaumuksensa perusteella osallistua seurakunnan jumalanpalvelukseen naispapin kanssa, jolloin tuomiokapitulin päätöksen perusteena on ollut A:n uskon- ja omantunnonvakaumus. Turun hallinto-oikeus on sivuuttanut yhdenvertaisuusperiaatteen myös siinä, että julkisyhteisönä tuomiokapituli on velvollinen samanlaisissa tilanteissa menettelemään samalla tavalla. Hallinto-oikeus on todennut virheellisesti, että sillä seikalla, että A on katsottu kelpoiseksi vaalisijalle X:n seurakunnan papinvaalissa, ei olisi nyt merkitystä. Mikään asia ei kuitenkaan ole oikeudellisesti tai tosiasiallisesti muuttunut verrattaessa tilannetta nyt kysymyksessä olevaan Y:n seurakunnan papin vaaliin. Yhdenvertaisuusperiaatteen mukaan tuomiokapitulin olisi tullut katsoa A kelvolliseksi vaalisijalle myös Y:n seurakunnan papinvaalissa.

Tuomiokapitulin päätös on harkintavallan väärinkäyttöä. Tuomiokapituli on käyttänyt kirkkoherran viran hakijoiden edellytysten tutkimiseen annettua oikeudellista ja sidottua harkintavaltaansa yhden kirkkopoliittisen näkemyksen eli naispappeuden edistämiseen sekä perinteisessä Raamatun virkakäsityksessä olevien pappien syrjimiseen.

Selvitykset korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli on antanut selityksen. A on ilmoittanut tuomiokapitulissa pidetyssä haastattelussa, että hän ei vakaumuksensa perusteella voi toimittaa jumalanpalvelulusta naispapin kanssa. Tuomiokapituli on katsonut, että kysymyksessä on laissa kielletty syrjintä sukupuolen perusteella, ja että ilmoittamalla kieltäytymisestään jumalanpalvelusten toimittamisesta naispapin kanssa A:n on katsottava etukäteen ilmoittaneen, ettei hän ole valmis hoitamaan kaikkia kirkkoherran virkaan kuuluvia tehtäviä ja velvollisuuksia. Tuomiokapituli on hylätessään A:n oikaisuvaatimuksen todennut, että koska kysymys on seurakunnan johtajana ja esimiehenä toimivan kirkkoherran virasta, on olemassa vakava ja selvästi todettava peruste katsoa, että A:lta puuttuvat kirkkojärjestyksen 6 luvun 24 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaiset edellytykset Y:n seurakunnan kirkkoherran viran hoitamiseen.

A ei korkeimpaan hallinto-oikeuteenkaan lähettämissään asiakirjoissa ole ilmoittanut muuttaneensa kantaansa tai vakuuttanut olevansa valmis toimittamaan jumalanpalveluksen naispapin kanssa. A:n valituksen sisältämät kannanotot osoittavat, että hän ei toimisi varauksettomasti naispapin kanssa jumalanpalveluksissa, mikäli hänet valittaisiin Y:n seurakunnan kirkkoherran virkaan.

Kirkolliskokouksen päätös papinviran avaamisesta naisille merkitsi sitä, että tasa-arvolain säädökset tulivat koskemaan myös Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa. Tasa-arvolaki asettaa viranomaisille ja työnantajalle velvollisuuden edistää tasa-arvoa.

Tuomiokapituli ei ole pitänyt A:n uskonnollista vakaumusta syynä jättää hänet ilman vaalisijaa. Vakaumus ja siihen perustuva syrjivä menettely on erotettava toisistaan. Vakaumus ja mielipide voidaan sinänsä hyväksyä, mutta syrjivää menettelyä ei voida hyväksyä silläkään perusteella, että se johtuu henkilön vakaumuksesta. Yhteistyövelvoitetta eri sukupuolta edustavien pappien välillä ei voi vakaumukseen vedoten kiertää työvuoroja järjestelemällä.

A:n perustuslaissa säädettyä uskonnon ja omantunnon vapautta ei ole loukattu eikä hänen oikeuttaan vakaumuksen ja mielipiteen ilmaisemiseen. Tuomiokapituli ei ole pitänyt A:n uskonnollista vakaumusta syynä sille, ettei häntä ole todettu kelpoiseksi vaaliehdokkaaksi. Ratkaisevana seikkana on ollut se, että A:lta on todettu puuttuvan kirkkoherran viran hoitamiseen tarvittavat edellytykset. Nämä edellytykset häneltä puuttuvat, koska hän on ilmoittanut kieltäytyvänsä yhteistyöstä jumalanpalveluksessa naispuolisen papin kanssa.

A on antanut vastaselityksen sekä esittänyt palkkio- ja kululaskun.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus hylkää valituksen. Turun hallinto-oikeuden päätöstä ei muuteta.

Perustelut

Kun otetaan huomioon korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset, asiassa saatu selvitys sekä Turun hallinto-oikeuden ratkaisu ja sen perustelut, hallinto-oikeuden päätöstä ei ole syytä muuttaa.

Oikeudenkäyntikulut

Asian näin päättyessä korkein hallinto-oikeus hylkää hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin nojalla A:n oikeudenkäyntikuluvaatimuksen.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Ahti Rihto, Pirkko Ignatius, Irma Telivuo, Sakari Vanhala ja Heikki Harjula. Asian esittelijä Marja-Terttu Savolainen.