Ämmässuon jätteenkäsittelykeskuksen alue oli oikeusvaikutteisessa yleiskaavassa merkitty tunnuksella EK (kaatopaikka-alue) ja ET (yhdyskuntateknisen huollon alue). Asemakaavaluonnoksessa ja -ehdotuksessa oli suljettava kaatopaikka-alue varustettu merkinnällä EJ/VR (jätteenkäsittelyalue, joka jätteenkäsittelyn päätyttyä on kunnostettava retkeily- ja ulkoilualueeksi). Biojätteen kompostointilaitos, kompostointikenttä ja kaatopaikkajätevesien tasausallas oli varustettu merkinnällä ET (yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alue). Alueelle oli määrätty maankäyttö- ja rakennuslain 53 §:n 1 momentin nojalla rakennuskielto. Ympäristönsuojelulaissa ei ollut säännöstä, joka sinänsä estäisi ympäristöluvan myöntämisen rakennuskieltoalueelle. Kun lisäksi otettiin huomioon, että hakemuksen tarkoittama alue, jolla oli harjoitettu kaatopaikkatoimintaa vuodesta 1987 lukien, oli niin voimassa olevassa oikeusvaikutteisessa yleiskaavassa kuin myös valmisteilla olevassa asemakaavassa varattu kaatopaikka- ja jätteenkäsittelyalueeksi sekä ympäristönsuojelulain 6 §, 41 §:n 1 momentti ja 42 §:n 2 momentti, eivät valituksissa mainitut kaavoitukseen ja rakennuskieltoihin liittyvät seikat olleet esteenä ympäristöluvan myöntämiselle.

Vesien pilaantumisesta aiheutuvat ennalta arvattavissa olevat vahingot oli ympäristönsuojelulain 67 §:n mukaan viran puolesta määrättävä korvattaviksi luvan myöntämisen yhteydessä siitä riippumatta, oliko ympäristöluvan hakeminen perustunut ympäristönsuojelulain 28 §:n 2 momentin 1 tai 2 kohtaan vai esimerkiksi saman momentin 4 kohtaan tai ympäristönsuojeluasetuksen 1 §:n laitosluetteloon. Kun kuitenkin otettiin huomioon vesistöjen tila ja ympäristökeskuksen päätöksen alueen vesienhallintaa ja käsittelyä koskevat lupamääräykset A.14.-A.18., vesien pilaantumisesta ei ennalta arvioiden aiheutunut sellaista korvattavaa vahinkoa, joka ympäristönsuojelulain 67 §:n mukaan olisi ollut määrättävä korvattavaksi ympäristölupaa myönnettäessä.

Ennen lupa-asian ratkaisemista aiheutuneiden niin sanottujen vanhojen vahinkojen korvaamista koskeva ratkaisuvalta kuului ympäristönsuojelulain 71 §:n mukaan ympäristölupavirastolle, jolle ympäristökeskus voi siirtää asian sanottujen korvausten osalta ratkaistavaksi. Ellei asiaa ollut sanotuin tavoin siirretty ympäristölupaviraston ratkaistavaksi, niillä, jotka katsovat kärsineensä vesistön luvattomasta pilaamisesta vahinkoa, oli oikeus panna asia vireille ympäristölupavirastossa hakemuksella. Kun otettiin huomioon asiakirjoista saatu selvitys kaatopaikkatoiminnan vesistöjä pilaavasta vaikutuksesta ja vahingonkärsijöiden mahdollisuus panna asia ympäristölupavirastossa hakemuksella vireille samoin kuin se, ettei hakijoille aiheutunut siirtämättä jättämisestä oikeudenmenetyksiä, ei ympäristökeskus ollut menetellyt virheellisesti jättäessään puheena olevat korvausvaatimukset siirtämättä ympäristölupaviraston ratkaistavaksi.

Ympäristönsuojelulain mukaan ympäristölupa-asia on ratkaistava yhtenä kokonaisuutena eikä osaa lupamääräyksistä voida siirtää toisen lupaviranomaisen ratkaistavaksi. Tämän vuoksi ja kun puheena oleva lupa-asia kuului ympäristökeskuksen ratkaistavaksi, oli vaatimus alueen vesien hallintaa ja käsittelyä koskevien lupamääräysten siirtämisestä ympäristölupaviraston käsiteltäväksi lakiin perustumaton.

Ympäristönsuojelulaki 6, 31, 41, 42, 43, 66, 67, 68, 71 ja 74 §

Ympäristönsuojeluasetus 6 § 1 mom. ja 12 a kohta

Maankäyttö- ja rakennuslaki 53 § 1 mom. ja 134 § 5 mom.

Kort referat på svenska