Ympäristöministeriö myönsi Helsingin kaupungille Vuosaaren sataman rakentamisedellytysten turvaamiseksi maankäyttö- ja rakennuslain 99 §:n nojalla luvan saada lunastaa noin 8,1 hehtaarin suuruisen vesialueen sekä kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain (jäljempänä lunastuslaki) 58 §:n mukaisen ennakkohaltuunottoluvan mainittuun vesialueeseen. Hakemuksessa tarkoitettu vesialue oli asemakaavassa varattu vesialueeksi (W), kun taas siihen rajoittuva 1,9 hehtaarin suuruinen vesialue oli osoitettu täytettäväksi satamakentäksi (LS-k). Vesialueen osaomistajat valittivat ympäristöministeriön päätöksestä korkeimmalle hallinto-oikeudelle.

Lunastuslain 87 §:n mukaan ennakkohaltuunottoluvan myöntämistä koskevaan valtioneuvoston päätökseen ei saa hakea valittamalla muutosta. Kun otettiin huomioon puheena olevan säännöksen tarkoitus ja asema ennakkohaltuunottolupaa koskevana yleissäännöksenä, sekä se, että valtioneuvostolle kuuluvia asioita ratkaistaan myös asianomaisissa ministeriöissä, mainittu valituskielto koski myös nyt kysymyksessä olevaa ympäristöministeriön päätöstä. Tämän vuoksi korkein hallinto-oikeus jätti valituksen tutkimatta siltä osin kuin se kohdistui ympäristöministeriön päätöksellä myönnettyyn ennakkohaltuunottolupaan.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että pyrkimys kehittää Vuosaaren satamaa, joka on valtakunnallisesti tärkeä rakennushanke, ja Natura 2000 -verkostoon sisältyvän Porvarinlahden aluetta niin, että erityisesti linnuston elinolot otetaan huomioon, voi sinänsä olla perusteena vesialueen lunastamiseen maankäyttö- ja rakennuslain 99 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla yhdyskuntarakentamiseen liittyviin järjestelyihin, vaikka vesialuetta ei kaavaratkaisussa olekaan osoitettu lunastettavaksi. Hakemuksessa tai asiakirjoissa ei kuitenkaan ollut riittävää selvitystä siitä, että hakemuksessa tarkoitetut toimenpiteet kohdistuisivat koko lunastettavaksi pyydetylle vesialueelle. Hakemuksessa esitetty tai asiakirjoissa muutoin oleva selvitys ei liioin mahdollistanut sen arvioimista, missä määrin lunastettavaksi haetulla vesialueella suoritettavat toimenpiteet edellyttivät vesilain mukaista lupaa ja oliko tarkoitukseen mahdollisesti tarvittavan alueen lunastaminen tai käyttöoikeuden perustaminen mahdollista tuon lupamenettelyn yhteydessä, jolloin asiassa noudatettaisiin vesilain mukaista menettelyä ja mainitun lain 11 luvussa säädettyjä korvausperusteita. Kun asiassa ei myöskään ollut esitetty selvitystä siitä, miksi esitetyt toimenpiteet edellyttäisivät omistusoikeuden siirtämistä kaupungille, yleisen tarpeen ei voitu katsoa vaativan lunastusta. Tämän vuoksi korkein hallinto-oikeus kumosi ympäristöministeriön päätöksen.

Maankäyttö- ja rakennuslaki 99 § 1 mom. ja 103 §
Laki kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta 58 §, 59 § 1 mom. ja 87 §
Suomen perustuslaki 67 § 1 mom.

Äänestys 4-1.

Ks. ja vrt. KHO 20.12.2004 T 3337.

Kort referat på svenska