Vuosilta 1992-1996 toimitetuissa verotuksissa A:n maksettavaksi on pantu Ruotsista saadun eläketulon johdosta kansaneläkevakuutusmaksua 5 418,93 markkaa ja sairausvakuutusmaksua 5 373,79 markkaa vuodelta 1992, kansaneläkevakuutusmaksua 5 665,52 markkaa ja sairausvakuutusmaksua 9 799,24 markkaa vuodelta 1993, kansaneläkevakuutusmaksua 5 105,39 markkaa ja sairausvakuutusmaksua 12 137,19 markkaa vuodelta 1994, kansaneläkevakuutusmaksua 2 879,59 markkaa ja sairausvakuutusmaksua 11 113,04 markkaa vuodelta 1995 sekä sairausvakuutusmaksua 11 211,07 markkaa vuodelta 1996.

Verotuksen oikaisulautakunta on 9.6.1998 ja 10.9.1998 tekemillään päätöksillä hylännyt A:n edellä mainittuja maksuunpanoja koskeneet oikaisuvaatimukset.

A on valituksessaan lääninoikeudelle vaatinut, että verotuksen oikaisulautakunnan päätökset kumotaan ja hänelle palautetaan vuosilta 1992-1995 maksuunpannut kansaneläkevakuutusmaksut ja vuosilta 1992-1996 maksuunpannut sairausvakuutusmaksut.

A, joka ei ole paluumuuttaja, on 1.4.1992 siirtänyt väestökirjansa Suomeen Suomen kansalaisen kanssa solmimansa avioliiton johdosta. A oli jo jäänyt eläkkeelle, kun hän yli 65-vuotiaana oli oleskellut ensimmäisen kerran tilapäisesti Suomessa. A:n varallisuus on ollut ja on Ruotsissa ja Yhdysvalloissa. Suku ja perhesiteet, puolisoa lukuunottamatta, ovat Ruotsissa. A on oleskellut vuosina 1992-1994 Suomessa vain tilapäisesti alle kuusi kuukautta vuodessa puolison Suomessa työskentelyn johdosta. Niiden seikkojen, joiden perusteella kansaneläke- ja sairausvakuutusmaksu määräytyy, tulee perustua maksun määräävästä maasta lähtöisin oleviin olosuhteisiin. A:n kohdalla Suomessa ei ole ollut tuollaisia olosuhteita. Verovelvollisen asemaa ei tule heikentää sen vuoksi, että jokin tapahtuma on sattunut ennen EU:n sosiaaliturva-asetuksen (ETY) 1408/71 voimaantuloa kyseisessä maassa. A:ta ei tule asettaa huonompaan ja eriarvoiseen asemaan vain sen vuoksi, että hän on siirtänyt väestökirjansa Suomeen ennen asetuksen voimaantuloa.

Uudenmaan lääninoikeus on todennut, että A:n verovuoden 1992 verotus on toimitettu X:n kunnassa, minkä johdosta A:n tekemä oikaisuvaatimus olisi verovuotta 1992 koskevalta osin tullut käsitellä X:n verotuksen oikaisulautakunnassa Y:n verotuksen oikaisulautakunnan asemesta. Lääninoikeus on kuitenkin, ottaen huomioon valituksenalaisen asian laatu ja sen ratkaisu perusteluineen, ottanut asian välittömästi ratkaistavakseen myös verovuoden 1992 osalta enemmän viivytyksen välttämiseksi.

Ratkaisunsa perusteluina lääninoikeus on lausunut, että Ruotsin kansalainen A on 30.1.1992 solminut avioliiton Suomen kansalaisen kanssa. Väestörekisteritietojen mukaan A on 1.4.1992 muuttanut Suomeen Y:n kuntaan, joka on ollut hänen kotikuntansa. A:n vuodelta 1994 antaman veroilmoituksen mukaan hän on 30.6.1994 myynyt Ruotsissa omistamansa asunnon, joka on vuosilta 1992 ja 1993 annettujen veroilmoitusten mukaan ollut kyseisinä vuosina asumattomana ja myytävänä. A on ilmoittanut vuodelta 1992 antamassaan veroilmoituksessa muuttaneensa Suomeen 1.4.1992 ja vuosilta 1993, 1994 ja 1995 antamissaan veroilmoituksissa oleskelleensa Ruotsissa ja Yhdysvalloissa noin neljä kuukautta kunakin vuonna.

Kun otetaan huomioon edellä mainitut ja verotusasiakirjoista ilmenevät seikat, A:lla on katsottava olleen varsinainen asunto ja koti Suomessa 1.4.1992 lähtien ja hänen on katsottava asuneen täällä mainitusta ajankohdasta lähtien siten kuin kansaneläkelaissa ja sairausvakuutuslaissa tarkoitetaan. A ei ole esittänyt sellaista selvitystä, jonka perusteella hänen olisi katsottava asuneen kysymyksessä olevina vuosina muualla kuin Suomessa. Hänen Ruotsissa ja Yhdysvalloissa oleskeluaan on pidettävä sellaisena tilapäisenä ulkomailla oleskeluna, jolla ei ole asiassa merkitystä. A:n Ruotsissa ja Yhdysvalloissa sijaitsevalla omaisuudella ei myöskään ole katsottava olevan asiassa ratkaisevaa merkitystä. Niin ollen A on Suomen kansallisen lainsäädännön nojalla ollut velvollinen suorittamaan vakuutetun kansaneläke- ja sairausvakuutusmaksut.

Asiakirjojen mukaan A, joka on Suomeen muuttaessaan ollut eläkeläinen, on nyt kysymyksessä olevina vuosina saanut eläkettä Ruotsista. Hänellä ei ole ollut oikeutta saada eläkettä Suomesta, eikä hän ole tullut täällä vakuutetuksi työnteon perusteella.

Verovuosien 1992 ja 1993 osalta nyt kysymyksessä olevien maksujen kohdalla sovelletaan pohjoismaista sosiaaliturvasopimusta, jonka 6 artiklan mukaan A on Suomessa asuvana kuulunut Suomen lainsäädännön piiriin ja jonka mukaan Suomen on ollut määrättävä A:lle vakuutetun kansaneläke- ja sairausvakuutusmaksut.

Euroopan talousalueesta tehty sopimus (ETA-sopimus) tuli voimaan muun muassa Suomessa ja Ruotsissa 1.1.1994, jolloin myös Euroopan Yhteisöjen Neuvoston asetus (ETY) nro 1408/71 sosiaaliturvajärjestelmien soveltamisesta yhteisön alueella liikkuviin palkattuihin työntekijöihin, itsenäisiin ammatinharjoittajiin ja heidän perheenjäseniinsä tuli voimaan ETA-sopimukseen liittyneissä valtioissa. Mainitun asetuksen III osaston määräysten mukaan sellaiselta Suomeen muuttaneelta eläkeläiseltä, joka on muuttanut Suomeen toisesta ETA-maasta ja jolla ei ole oikeutta eläkkeeseen asuinvaltiostaan Suomesta, ei tietyin edellytyksin peritä täällä sairausvakuutusmaksua. A on muuttanut Ruotsista Suomeen ennen ETA-sopimuksen voimaantuloa eikä hän asiakirjojen mukaan ole ollut mainitun asetuksen tarkoittama työntekijä minkään silloisen Euroopan Yhteisöjen jäsenvaltion lainsäädännön mukaan. Näissä oloissa edellä mainitut asetuksen III osaston määräykset eivät tule sovellettaviksi A:n kohdalla.

Euroopan Yhteisöjen Neuvoston asetuksessa nro 1408/71 ei ole sellaisia määräyksiä, joiden olisi katsottava koskevan velvollisuutta suorittaa kansaneläkelakiin perustuva kansaneläkevakuutusmaksu. A:lle on näin ollen ollut määrättävä kansaneläkevakuutusmaksut vuosilta 1994 ja 1995.

Edellä mainittuihin seikkoihin perustuen A on ollut velvollinen suorittamaan vakuutetun kansaneläke- ja sairausvakuutusmaksun Ruotsista saamansa eläketulon perusteella.

Noilla perusteilla ja ottaen huomioon kansaneläkelain 1 ja 3 §:n, sairausvakuutuslain 1 §:n 1 momentin ja 2 momentin (1576/93) sekä pohjoismaisen sosiaaliturvasopimuksen (SopS 81/81) lääninoikeus on hylännyt A:n valituksen.