Vahvistetussa yleiskaavassa oli laskettu kullekin tilalle kuuluva hajarakennusoikeus kaavaselostuksesta tarkemmin ilmenevällä mitoituslaskelmalla. Kullekin tilalle kuuluva laskennallinen rakennusoikeus oli keskeisillä alueilla ja rantavyöhykkeillä keskitetty tilakohtaisesti rakentamiseen varatuille alueille. Keskeisillä alueilla ja rantavyöhykkeillä rakentaminen muille kuin rakentamiseen varatuille alueille oli kielletty kaavamääräyksin.

Yleiskaavassa oli tämän tavoitteen mukaisesti annettu seuraava M-2 -alueita koskeva kaavamääräys: "Alue on tarkoitettu maa- ja metsätalouden harjoittamiseen. Alueelle voidaan rakentaa vain maa- ja metsätalouden ja niihin liittyvien sivuelinkeinojen rakennuksia rakennusjärjestyksen mukaisesti. Alueen rakennusoikeus on sijoitettu saman maanomistajan A-, T- ja RA-alueille tai se tulee käyttää M-1 -alueella."

Korkein hallinto-oikeus katsoi, toisin kuin hallinto-oikeus, että mainittu yleiskaavamääräys sisälsi rakennuslain 31 §:n 1 momentissa tarkoitetun rakentamisrajoituksen. Tämä rajoitus oli maankäyttö- ja rakennuslain 211 §:n mukaisesti muuttunut, kun mainittu laki oli tullut voimaan, sanotun lain 43 §:n 2 momentissa säädetyksi rakentamisrajoitukseksi. Maankäyttö-ja rakennuslain 43 §:n 2 momentissa säädetystä rakentamisrajoituksesta oli tarpeen saada mainitun lain 171 ja 172 §:ssä säädetty poikkeus ennen rakennusluvan myöntämistä.

Ympäristölautakunnan valituksesta korkein hallinto-oikeus kumosi hallinto-oikeuden päätöksen, jolla hallinto-oikeus oli palauttanut asian ympäristölautakunnalle käsiteltäväksi rakennusluvan erityisiä edellytyksiä suunnittelutarvealueella koskevana asiana ja saattoi voimaan ympäristölautakunnan päätöksen, jossa hakemus maankäyttö- ja rakennuslain 171 ja 172 §:ssä säädetyn poikkeuksen ja suunnittelutarveluvan saamiseksi oli hylätty.

Rakennuslaki 31 § 1 mom. Maankäyttö- ja rakennuslaki 43 § 2 mom., 171 §, 172 § ja 211 §