Kaupunginvaltuusto oli hyväksynyt rakennusjärjestyksen muutoksen, jolla kunnan alueella olevista yhteensä 181 järvestä 50 oli vapautettu rakennuslain 6 a §:n 1 momentissa säädetystä rakentamisrajoituksesta. Päätökseen liittyi luettelo, jossa oli mainittu muun ohella kunkin järven pinta-ala, rantaviivan pituus, rakennuskanta, rantakaavan tarpeellisuuspäätökset ja rantakaavat sekä sisältyminen Natura 2000 -ehdotukseen tai muu alueen suojeluarvoja koskeva selvitys. Alueellinen ympäristökeskus valitti kaupunginvaltuuston päätöksestä lääninoikeudelle sillä perusteella, että rakennuslain 123 a §:ssä säädetty suunnittelutarvekynnys ylittyi 15 järvellä. Paikallinen ympäristöyhdistys haki päätökseen muutosta sillä perusteella, että osa järvistä oli ehdolla Natura 2000 -verkostoon, osalla oli selkeitä luonnonarvoja ja osa kuului pienvesiin. Lääninoikeus hyväksyi valitukset ja kumosi kaupunginvaltuuston päätöksen kokonaisuudessaan. Kaupunginhallitus valitti lääninoikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen ja vaati, että lääninoikeuden päätös kumotaan ja kaupunginvaltuuston päätös saatetaan voimaan. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi kaupunginhallituksen valituksen kolmen järven osalta sillä perusteella, että näiden järvien ranta-alueiden maankäytön suunnitteleminen oli tarpeen, eikä niitä näin ollen ollut voitu osoittaa sellaisiksi alueiksi, joilla rakentamisrajoitus ei ole voimassa. Muulta osalta korkein hallinto-oikeus kumosi lääninoikeuden päätöksen, koska järvien ranta-alueille ei ollut muodostunut eikä ollut odotettavissakaan suunnittelua edellyttävää rakentamista eikä rakentamisrajoituksesta ollut vapautettu sellaisia vesistöjä, joihin Natura 2000 -ehdotuksen, valtakunnallisten luonnonsuojeluohjelmien tai muiden selvitysten mukaan liittyisi erityisiä luonnonarvoja.

Rakennuslaki 6 a § ja 123 a §