Yhtiö oli vakuutuspalveluja tuottavan ja myyvän konsernin emoyhtiö. Konserniin kuuluvat yhtiöt olivat perustaneet keskenään arvonlisäverolain 13 a §:ssä tarkoitetun verovelvollisuusryhmän. Yhtiö huolehti keskitetysti konserniin kuuluvien yhtiöiden henkilöstöruokailusta. Henkilöstöruokalat oli annettu ulkopuolisen ravintolayrittäjän hoidettavaksi. Ravintolayrittäjä veloitti yhtiöltä ruokalanpidosta aiheutuneiden välittömien kustannusten lisäksi omana katteenaan hoitopalkkion. Yhtiölle henkilöstöruokailusta aiheutuvat kustannukset olivat keskimäärin 39 markkaa ateriaa kohden. Yhtiö veloitti työntekijöiltä aterioista ravintoedun raha-arvon, joka vuonna 1999 oli 24 markkaa aterialta. Konserniin kuuluvien yhtiöiden työntekijöiden kuukausipalkasta pidätettiin heidän ateriointiaan vastaava määrä ja se ohjattiin yhtiön tilille. Yhtiö maksoi myös ravintolayrittäjän kuukausittaiset veloitukset. Yhtiön palveluksessa olevien työntekijöiden aterioista aiheutuvien kustannusten ja työntekijöiden maksaman määrän erotus jäi yhtiön kustannettavaksi. Muiden konserniyhtiöiden palveluksessa olevien työntekijöiden osalta yhtiö veloitti ' erotuksen kunkin työntekijän työnantajalta. Yhtiön tiloissa työskentelevien niin sanottujen reppurien aterioinnin kustannukset yhtiö veloitti näiden työnantajilta.

Koska yhtiö veloitti ateriat työntekijöiltä, yhtiötä oli pidettävä tarjoilupalvelun myyjänä suhteessa ruokaileviin työntekijöihin. Yhtiö harjoitti näin ollen henkilöstöruokalatoimintaa. Kun yhtiö veloitti työntekijöiltä ateriasta ravintoedun raha-arvoa vastaavan määrän, kysymys ei ollut arvonlisäverolain 22 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetusta vastikkeettomaan luovutukseen verrattavasta tarjoilupalvelun luovuttamisesta nimellistä vastiketta vastaan eikä kustannuksia alemmalla vastikkeella pyritty myynnistä suoritettavan veron välttämiseen. Yhtiön oli näin ollen suoritettava henkilöstöruokalatoiminnasta arvonlisäveroa palvelun myyntiä eikä oman käytön verotusta koskevien säännösten mukaan. Yhtiön konserniyhtiöiltä tukiosuutena veloittamat määrät olivat kuitenkin verovelvollisuusryhmän sisäisinä veloituksina verottomia. Yhtiö sai arvonlisäverolain 102 §:n nojalla vähentää ulkopuolisen ravintolayrittäjän veloituksiin ja henkilöstöruokaloihin itse suorittamiinsa hankintoihin sisältyvän arvonlisäveron verollista liiketoimintaa varten tapahtuvana hankintana. Ennakkoratkaisu ajaksi 14.6.1999-31.12.2000.

Arvonlisäverolaki 1 § 1 mom. 1 kohta, 13 a § 1 mom., 22 § 1 mom. 2 kohta sekä 102 § 1 mom. 1 kohta ja 2 mom.