Alueellinen ympäristökeskus oli myöntänyt yhtiölle ympäristöluvan kaivos- ja rikastustoiminnan harjoittamista varten, oikeastaan toiminnan jatkamiseksi myöhemmin avolouhoksen sijasta maan alla. Ympäristölupaan sisällyttämäänsä jätelain (1072/1993) 42 §:n mukaiseen jätelupaan liittyen ympäristökeskus oli antamissaan lupamääräyksissä pitänyt toiminnassa muodostuvia sivukiveä ja rikastushiekkaa jätelain 3 §:ssä tarkoitettuina jätteinä, joihin sovellettiin jätelain mukaisia hyväksymismenettelyjä, sekä kaivospiirissä ja sen apualueella olevia sivukiven ja rikastushiekan läjitysalueita kaatopaikkoina.

Yhtiö valitti ympäristökeskuksen päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen vaatien lupapäätöksestä lakiin perustumattomana poistettaviksi kaikki ne jätelain nojalla annetut sivukiveä ja rikastushiekkaa koskevat lupamääräykset, joissa nuo kaivoslain 40 §:n 2 momentissa (208/1995) tarkoitetut sivutuotteet oli määritelty jätteiksi ja niiden läjitysalueet kaatopaikoiksi.

Asiassa tarvittiin Euroopan yhteisön oikeussääntöjen tulkintaa ensinnäkin siitä, onko kaivostoiminnassa syntyviä sivukiveä ja rikastushiekkaa pidettävä kaivostoiminnan erityispiirteet huomioon ottaen jätedirektiivissä tarkoitettuina jätteinä, kun erityisesti otetaan huomioon sivukiven ja rikastushiekan varastointi kaivospiirissä ja sen apualueella, sivukiven ja rikastushiekan ominaisuudet ihmisten terveyden ja ympäristön kannalta, niiden käyttömahdollisuudet kaivostoiminnassa sekä rikastushiekan paremmat mineraalien talteenottomahdollisuudet tulevaisuudessa.

Toiseksi, asiassa tarvittiin jätedirektiivin soveltamisalan rajoittamista koskevan 2 artiklan 1 kohdan b-alakohdan ii jaotelmakohdan tulkintaa.

Korkein hallinto-oikeus päätti pyytää Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelta Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 234 artiklassa tarkoitetun ennakkoratkaisun. Korkein hallinto-oikeus asetti yhteisöjen tuomioistuimen vastattavaksi seuraavat kysymykset:

1) Onko kaivostoiminnassa malmia louhittaessa syntyvää sivukiveä ja/tai malmia rikastettaessa syntyvää rikastushiekkaa pidettävä jätteistä 15.7.1975 annetun neuvoston direktiivin 75/442/ETY, sellaisena kuin direktiivi on muutettuna 18.3.1991 annetulla neuvoston direktiivillä 91/156/ETY, 1 artiklan a-alakohdassa tarkoitettuna jätteenä ottaen huomioon seuraavat seikat a - d?

a) Mikä merkitys edellä mainitussa arvioinnissa on sillä, että sivukivi ja rikastushiekka varastoidaan kaivospiirin alueelle tai sen apualueelle? Onko sillä seikalla, varastoidaanko kaivostoiminnan puheena olevat sivutuotteet kaivospiirin alueelle, sen apualueelle tai kauemmas, ylipäätänsä merkitystä jätteen käsitteen alaan kuulumisen kannalta?

b) Mikä merkitys on asian arvioinnissa sillä, että sivukivi on koostumukseltaan samanlainen kuin se kallioperä, josta se on louhittu ja että sivukivi ei säilytysajastaan ja tavastaan riippumatta muuta koostumustaan? Onko mahdollisesti rikastushiekkaa, joka on rikastusprosessin tuloksena syntynyttä, arvioitava tässä suhteessa eri tavoin kuin sivukiveä?

c) Mikä merkitys asian arvioinnissa on sillä, että sivukivi on ihmisten terveyden ja ympäristön kannalta vaaratonta, mutta että rikastushiekasta ympäristölupaviranomaisen käsityksen mukaan liukenee terveydelle ja ympäristölle haitallisia aineita? Missä määrin ylipäänsä sivukiven ja rikastushiekan mahdolliselle vaikutukselle terveydelle ja ympäristölle on annettava merkitystä arvioitaessa sitä, ovatko ne jätettä?

d) Mikä merkitys asian arvioinnissa on sillä, että sivukiveä ja rikastushiekkaa ei ole tarkoitus poistaa käytöstä? Sivukiveä ja rikastushiekkaa voidaan käyttää uudelleen ilman erillisiä hyödyntämistoimenpiteitä esimerkiksi kaivoskäytävien tukemiseen ja sivukiviä lisäksi kaivoksen lopettaessa toimintansa sen maisemointiin. Rikastushiekasta voidaan tulevaisuudessa tekniikan kehittyessä ottaa talteen mineraaleja hyötykäyttöön. Missä määrin on kiinnitettävä huomiota siihen, kuinka varmat suunnitelmat kaivostoiminnan harjoittajalla on hyötykäytöstä ja kuinka pian hyötykäyttö tapahtuisi sen jälkeen kun sivukivi ja rikastushiekka on sijoitettu kaivospiirin alueelle tai sen apualueelle?

2) Jos ensimmäiseen kysymykseen annetun vastauksen mukaan sivukiveä ja/tai rikastushiekkaa on pidettävä jätteistä annetun neuvoston direktiivin 1 artiklan a alakohdassa tarkoitettuina jätteinä, on tarpeen saada vastaus vielä seuraaviin lisäkysymyksiin:

a) Tarkoittaako jätedirektiivin 2 artiklan (91/156/ETY) 1 kohdan b alakohdassa mainittu "muu lainsäädäntö", jonka alaan kuuluviin jätteisiin jätedirektiiviä ei sovelleta ja joka siis ii jaotelmakohdan mukaan koskee muun ohella mineraalivarojen etsimisestä, louhimisesta, käsittelystä ja varastoinnista syntyviä jätteitä, ainoastaan Euroopan yhteisön omaa lainsäädäntöä? Vai voiko kansallinenkin lainsäädäntö, kuten Suomessa voimassa olevan kaivoslain ja jäteasetuksen eräät säännökset, olla jätedirektiivin tarkoittamaa "muuta lainsäädäntöä?"

b) Jos "muu lainsäädäntö" tarkoittaa myös kansallista lainsäädäntöä, tarkoitetaanko ainoastaan jätedirektiivin 91/156/ETY voimaantulohetkellä jo voimassa ollutta vai myös vasta sen jälkeen annettua kansallista lainsäädäntöä?

c) Jos "muu lainsäädäntö" tarkoittaa myös kansallista lainsäädäntöä, asettavatko Euroopan yhteisön ympäristönsuojeluun liittyvät perustavanlaatuiset säännökset tai jätedirektiivin periaatteet ympäristönsuojelun tasoa koskevia vaatimuksia kansalliselle lainsäädännölle ehtona jätedirektiivin määräysten syrjäytymiselle? Minkälaisia nuo vaatimukset voisivat olla?

Ks. myös KHO 31.12.1999 T 4426.