A Oy:n saneerausohjelmassa 24.11.1993 oli yhtiö vahvistettu maksamaan vakuudettomista veloista 10 prosenttia. Verovirasto sai vahvistetun ohjelman mukaisen suorituksen 24.2.1995. Saneerausohjelma oli päättynyt 31.12.1996. Saneerausohjelmassa ei ollut mukana yhtiön yrityssaneerausmenettelyn alkamisen jälkeen saamia veronpalautuksia verovuosilta 1989-1990. Verovirasto kuittasi nuo veronpalautukset 31.5.1993 ja 31.12.1994 verojääminä olleiden ennakonpidätysten suorituksiksi. A Oy vaati veronpalautuksia korkoineen palautettaviksi, koska veronsaajalla ei ollut lakiin eikä saneerausohjelmaan perustuvaa oikeutta kuitata tai pidättäytyä veronpalautusten maksamisesta veronsaajan saatua jo saneerausohjelman mukaisen suorituksen. Verovirasto hylkäsi vaatimuksen ja antoi valitusosoituksen lääninoikeudelle. Lääninoikeuden ratkaistua asian veroasiamies valitti korkeimpaan hallinto-oikeuteen ja vaati päätöksen poistamista, koska lääninoikeudella ei ollut toimivaltaa käsitellä valitusta eikä kysymystä siitä, onko veroviraston toimittama kuittaus yrityksen saneerauksesta annetun lain nojalla mahdollista. Tällainen kanne tulisi käsitellä yleisessä alioikeudessa. Korkein hallinto-oikeus lausui, että lääninoikeus oli ratkaissut asian veronkantolain nojalla. Lääninoikeus oli päätöksessään ottanut huomioon yrityksen saneerauksesta annetun lain säännökset ainoastaan ratkaistessaan kysymyksen siitä, oliko verottajalla ollut veronkantolain 2 luvun mukaisia veronkuittaukseen oikeuttavia verojäämiä. Tähän nähden ja kun lääninoikeus oli veronkantolain soveltamisen osalta pysynyt toimivaltansa puitteissa, lääninoikeuden päätöksen lopputulosta ei ollut syytä veroasiamiehen valituksen johdosta muuttaa.

Veronkantolaki 2 luku