A oli tuonut Suomeen 20.4.1998 Saksasta autoliikkeestä 7 350 Saksan markalla 2.3.1998 ostamansa 1.1.1986 valmistuneen ja 13.11.1986 käyttöönotetun Mercedes Benz 190 2.0 Diesel -henkilöauton, jolla oli ajettu noin 180 000 km. Autoveroa määrättäessä oli auton verotusarvona pidetty 136 851 markkaa, joka vastaa 44 980 Saksan markkaa. Teknisiltä ja muilta ominaisuuksiltaan lähinnä vastaavana autona oli pidetty Mercedes Benz C 220 D -henkilöautoa, jonka veroton listahinta (tax free -hinta) Saksassa oli 41 100 Saksan markkaa. Autossa olleiden automaattivaihteen ja kattoluukun vuoksi vertailuautona käytetyn uuden auton tax free -hintaan oli lisätty 3 880 Saksan markkaa (automaattivaihteen perusteella 2 200 ja kattoluukun perusteella 1 680 Saksan markkaa). Ikävähennyksenä oli käytetty 65 prosenttia eli 85 963 markkaa. Autoverolle suoritettavaksi arvonlisäveroksi oli määrätty 22 prosenttia 46 288 markasta.

A:n valitukseen annetun lääninoikeuden päätöksen mukaan autovero oli määrätty autoverolain 7 §:ssä säädetyn laskentakaavan mukaisesti siten, että ajoneuvon arvon todellista alenemista ei ollut selvitetty. Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 95 (nyk. 90) artiklan ja Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen asiassa (C-345/93) Fazenda Pública ja Ministério Público vastaan Américo João Nunes Tadeu 9.3.1995 antamasta tuomiosta ilmenevän tulkintaohjeen nojalla toisesta jäsenvaltiosta tuodusta käytetystä autosta määrättävää autoveroa ei voida vahvistaa suuremmaksi kuin mikä olisi vastaavan Suomessa rekisteröidyn käytetyn, samaa merkkiä ja vuosimallia olevan auton arvoon sisältyvä veron jäljellä oleva osuus. Kun piiritullikamari ei ollut tutkinut, ylittikö vahvistettu autoveron määrä vastaavan Suomessa rekisteröidyn käytetyn, samaa merkkiä ja vuosimallia olevan auton arvoon sisältyvän veron jäljellä olevan osuuden ja oliko vahvistettua veroa tämän vuoksi pidettävä edellä mainitussa artiklassa tarkoitetulla tavalla syrjivänä, lääninoikeus kumosi piiritullikamarin päätöksen autoveron osalta ja palautti asian uudelleen käsiteltäväksi piiritullikamarille, jonka tuli ennen autoverotuksen uudelleen toimittamista hankkia selvitystä vastaavien käytettyjen autojen hinnoista Suomessa.

Autoverolle suoritettavan arvonlisäveron osalta lääninoikeus katsoi, viitaten jäsenvaltioiden liikevaihtoverolainsäädännön yhdenmukaistamisesta annetun kuudennen neuvoston direktiivin 77/388/ETY 2 ja 33 artiklaan, sekä yhteisöjen tuomioistuimen asioissa (C-318/96) SPAR Österreichishe Warenhandels AG vastaan Finanzlandesdirektion für Salzburg 19.2.1998, (C-130/96) Fazenda Pública vastaan Solisnor-Estaleiros Navais SA 17.9.1997 ja (C-347/95) Fazenda Pública vastaan União das Cooperativas Abasterecodoras de Leite de Lisboa, UCRL (UCAL) 17.9.1997 antamiin tuomioihin katsoi, että kysymyksessä ei ollut keskeisiltä ominaisuuksiltaan arvonlisäverodirektiivissä tarkoitettu arvonlisävero eikä direktiivin 33 artiklassa tarkoitettu kielletty liikevaihtovero. Tämän vuoksi arvonlisäveron suorittaminen autoverolle ei ollut direktiivin vastaista. Kun autoveroon sidottu arvonlisävero oli kuitenkin saattanut muodostua liian suureksi, asia tältäkin osin palautettiin piiritullikamarille käsiteltäväksi.

Tulliasiamiehen pyydettyä valituslupaa lääninoikeuden päätöksestä autoveron ja A:n arvonlisäveron osalta korkein hallinto-oikeus katsoi, että asiassa tarvitaan yhteisön oikeussääntöjen tulkintaa. Tästä syystä korkein hallinto-oikeus päätti pyytää Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelta Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 234 artiklassa tarkoitetun ennakkoratkaisun seuraaviin Euroopan yhteisön oikeutta koskeviin tulkintakysymyksiin:

1. Autoverolain 11 §:n mukaan autoveroa määrättäessä yhteisötavarana maahan tuodusta ajoneuvosta on ajoneuvon verotusarvon perustana ajoneuvon hankinta-arvo verovelvolliselle. Hankinta-arvona käytetään soveltuvin osin ajoneuvon tullikoodeksissa ja sen soveltamisasetuksessa tarkoitettua tullausarvoa.

Voidaanko Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 90 artiklaa (entinen 95 artikla) tulkita niin, että tällainen kansallinen säännös autoveron perusteena olevan verotusarvon määrittelystä ei ole syrjivä, kun otetaan erityisesti huomioon ajoneuvon verotusarvon muodostuminen eri suuruiseksi siitä riippuen, missä kaupan vaiheessa (kaupan portaassa) ajoneuvon maahantuoja toimii eli toimiiko tuoja tukkuportaassa, vähittäisportaassa vai kuluttajana.

2. Autoverolain 7 §:n 1 momentin mukaan käytettynä maahantuodusta ajoneuvosta kannettavan autoveron perusteena käytetään vastaavan uuden ajoneuvon veroa säännöksessä määritellyllä tavalla alennettuna. Sellaisena kuin säännös oli laissa 1482/1994 käytettynä maahantuodusta ajoneuvosta kannettiin vastaavan uuden ajoneuvon vero alennettuna 0,5 prosentin määrällä jokaista täyttä kalenterikuukautta kohden, laskettuna ajankohdasta, jona ajoneuvo oli ollut 6 kuukautta rekisterissä tai käytössä, ja veroa alennettiin vain 150 ensimmäiseltä käyttökuukaudelta. Nykyisin voimassa olevan lain 1160/1998 mukaan käytettynä maahan tuodusta ajoneuvosta kannetaan vastaavan uuden ajoneuvon vero alennettuna 0,6 prosentin määrällä käyttökuukautta kohden kultakin ensimmäiseltä sadalta käyttökuukaudelta ja tämän jälkeisiltä sadalta käyttökuukaudelta 0,9 prosentin määrällä käyttökuukautta kohden veron kunkin edellisen kuukauden loppuun lasketusta jäännösarvosta sekä edelleen tuon jälkeisiltä käyttökuukausilta 0,4 prosenttia veron kunkin edellisen kuukauden loppuun lasketusta jäännösarvosta. Käyttökuukausiksi luetaan ajoneuvon ensimmäisestä käyttöönotosta tai rekisteröinnistä kuluneet täydet kalenterikuukaudet.

Voidaanko Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 90 artiklaa (entinen 95 artikla) tulkita niin, että tämäntyyppinen kansallinen verosäännös ei ole syrjivä, kun otetaan erityisesti huomioon, että

- lähtökohtana on vastaavan uuden auton vero,

- aikaisemmin voimassa olleen säännöksen mukaan autoveroa alennettiin vasta kuukauden määräajan jälkeen ja

- sekä aikaisemman että nykyisen säännöksen mukaan veroa alennetaan selostetuin tavoin lineaarisesti.

3. Onko kansallisessa verosäännöksessä määriteltyjen laskentaperusteiden lisäksi aina selvitettävä ajoneuvon yksilölliset ominaisuudet sen varmistamiseksi, että autoveron kantaminen ei johda yksittäisessä tapauksessa perustamissopimuksen 90 artiklan (entinen 95 artikla) vastaiseen syrjintään.

4. Voidaanko arvonlisäverodirektiiviä tulkita niin, että autoverolain 5 §:n 1 momentissa ja arvonlisäverolain 1 §:n 5 momentissa tarkoitettu autoverolle suoritettava arvonlisäveroksi nimitetty vero on arvonlisäverodirektiivissä tarkoitettu arvonlisävero, kun otetaan huomioon, että vero kansallisten säännösten mukaan kannetaan yksinomaan autoveron perusteella.

5. Jos vastaus kohdassa 4 esitettyyn kysymykseen on kielteinen, voidaanko tämän kaltaista veroa kuitenkin pitää sellaisena verona tai maksuna, jonka kantaminen on arvonlisäverodirektiivin 33 artiklan mukaan sallittua.

6. Jos tällaisia kansallisia verosäännöksiä ei pidetä arvonlisäverodirektiivin vastaisina, voidaanko Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 90 artiklaa (entinen 95 artikla) tulkita niin, että nämä verosäännökset eivät ole artiklassa tarkoitetuin tavoin syrjiviä.