Kaupungin opetusviraston erityispalvelupäällikkö hylkäsi vanhempien hakemuksen heidän alaikäiselle pojalleen määrättävästä henkilökohtaisesta kouluavustajasta, koska kaupungin opetustoimessa henkilökohtainen koulunkäyntiavustaja myönnettiin ensisijaisesti oppilaalle, jolla on fyysinen vamma, esimerkiksi näkö- tai liikuntavamma. Muista syistä myönnettävät avustukset olivat toissijaisia ja harkinnanvaraisia, sekä riippuivat käytettävissä olevista määrärahoista ja anottujen avustusten määrästä. Koulussa oli sitä paitsi tarpeellinen määrä avustajia.

Oikaisuvaatimuksessa ja valituksessa lääninoikeudelle vanhemmat esittivät, että heidän alaikäinen poikansa oli aloittamassa peruskoulun neljännen luokan kaupungin ala-asteella EMU-luokassa, jossa oli yksi kouluavustaja. Poika oli kotiutumassa Lastenlinnan sairaalasta kolme vuotta kestäneestä osastohoidosta, jonka aikana hän oli käynyt Lastenlinnan koulua. Lapsen sopeuttamisen vuoksi olisi tärkeää, että hänellä olisi henkilökohtainen avustaja, niin kuin asiantuntijalääkärikin oli arvioinut. Luokka-avustajat eivät olleet osoitettu minkään luokan tai oppilaan erityiskäyttöön, vaan auttoivat tarvittaessa kaikkia.

Kaupunki esitti lääninoikeudelle, että peruskoululaissa ei enää säädetä koulunkäyntiavustuksesta, vaan kunta voi halutessaan myöntää koulunkäyntiavustuksen määrärahojensa puitteissa. Kaupungilla on vuosittain määräraha sataan henkilökohtaiseen avustajaan ja hakemuksia on aina enemmän. Kyseiselle ala-asteelle oli sijoitettu koulunkäyntiavustajan toimi ja siellä työskenteli kaksi työllisyysvaroin palkattua henkilöä. Opetustoimella oli myös kolme autististen lasten luokkaa, joita oli perheelle tarjottu.

Lääninoikeus kumosi erityispalvelupäällikön ja opetuslautakunnan päätökset ja palautti asian erityispalvelupäällikölle uudelleen käsiteltäväksi.

Kaupunki valitti lääninoikeuden päätöksestä katsoen, että oppilaan opetus oli järjestetty kuntaa velvoittavien säännösten mukaisesti, vaikka oppilaalle ei oltu voitu osoittaa henkilökohtaista koulunkäyntiavustajaa.

Päätöksessään korkein hallinto-oikeus totesi, että Suomen Hallitusmuodon 13 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus maksuttomaan perusopetukseen. Peruskoululain (476/1983) 3 §:n 1 momentin mukaan peruskoulun kasvatus ja opetus on järjestettävä oppilaiden ikäkauden ja edellytysten mukaisesti. Peruskoululain 6 §:ssä on peruskouluopetuksen järjestäminen säädetty kunnan velvollisuudeksi.

Peruskoululaissa ei ole nimenomaisella tavalla säädetty koulunkäyntiavustajasta. Lain peruskoulun oppilashuoltoa koskevaan 6 lukuun kuuluneessa 51 §:ssä säädettiin aikaisemmin, että vaikeasti vammaisia oppilaita varten koulussa voi olla koulunkäyntiavustaja ja että opetusministeriö antaa määräykset koulunkäyntiavustajien ottamisesta. Pykälä on kumottu lailla 3.8.1992/707. Sitä koskeneesta hallituksen esityksestä N:o 215/1991 vp ilmenee, että kumoaminen liittyi valtionosuusjärjestelmän uudistamiseen, minkä johdosta sanottu säännös ei ollut enää tarpeellinen. Hallituksen esityksen perusteluissa lausutaan samassa yhteydessä, että peruskoululain 3 §:n mukaan peruskoulun opetus ja kasvatus on järjestettävä oppilaiden ikäkauden ja edellytysten mukaisesti ja että säännös velvoittaa kunnan järjestämään vammaisten oppilaiden opetuksen asianmukaisella tavalla.

Peruskoululaki on kumottu 1.1.1999 voimaan tulleella perusopetuslailla (628/1998), joka ei kuitenkaan ole ollut sovellettavana vielä tässä asiassa. Lain 31 §:ssä säädetään opetuksen maksuttomuudesta ja siihen liittyen muun ohessa vammaisen ja muun erityistä tukea tarvitsevan oppilaan oikeudesta saada maksutta opetukseen osallistumisen edellyttämät avustajapalvelut. Hallituksen esityksen N:o 86/1997 vp sanottua pykälää koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan ensinnäkin, että maksuttomat edut säilyisivät pääosin nykyisellään, ja lisäksi, että pykälän 1 momenttiin otetaan nykytilaa selkeyttävä säännös, joka turvaa vammaiselle tai muutoin erityistä tukea tarvitsevalle oppilaalle opetukseen osallistumisen edellyttämät tarpeelliset apuvälineet, tulkitsemis- ja avustajapalvelut sekä muut opetus- ja oppilashuoltopalvelut.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että vaikka laissa ei säädetäkään nimenomaisella tavalla oppilaan oikeudesta henkilökohtaiseen koulunkäyntiavustajaan, peruskoululain 3 §:n 1 momentin tarkoituksen toteutuminen edellyttää, että haettaessa tällaista avustajaa kunta selvittää riittävästi asianomaisen oppilaan yksilölliset tarpeet koulunkäyntiavustajan saamiselle sitä silmällä pitäen, että häntä koskeva peruskoulun opetus ja kasvatus tulee järjestetyksi hänen edellytystensä mukaisesti. Kaupungin opetusviraston erityispalvelupäällikön ja opetuslautakunnan päätöksistä ja kaupungin asiassa muutoin esittämästä ei ilmennyt, että asiassa olisi riittävällä tavalla harkittu oppilaan yksilöllinen tarve saada koulunkäyntiavustaja. Lääninoikeuden päätöksen lopputulos pysytettiin.

Suomen Hallitusmuoto 13 § 1 mom. Peruskoululaki 3 § 1 mom. ja 6 § Hallintomenettelylaki 17 § 1 mom.