Luonnonsuojelulain 52 §:ssä oli kysymys kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain 4 §:n 3 momentissa tarkoitetusta erityisestä lunastusperusteesta. Ympäristöministeriöllä ei, kun otettiin huomioon Suomen Hallitusmuodon 12 ja 16 §:n vaatimukset ja hallituksen esityksestä n:o 79/1996 vp ilmenevät luonnonsuojelulain 52 §:n 2 momentin yksityiskohtaiset perustelut, ollut oikeutta lunastuksen toimeenpanoon soidensuojelun perusohjelmaan kuuluvalla alueella kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain 5 §:n 3 momentin ja 11 §:n 2 momentin mukaisesti ilman lunastuslupaa. Luonnonsuojelulain 52 §:n 2 momentilla oli ainoastaan siirretty toimivalta lunastusluvan myöntämiseen valtioneuvoston yleisistunnolta ympäristöministeriölle.

Kun soidensuojelun perusohjelmaan (19.4.1979) kuuluvan ja lailla (598/1992) perustetun Martinselkosen luonnonsuojelualueen sisällä ollut tila soveltui luonnonolosuhteiltaan luonnonsuojelutarkoituksiin, ympäristöministeriöllä oli ollut oikeus luonnonsuojelulain 52 §:n ja 77 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla antaa lunastuslupaa suojeluohjelmaan kuuluvan tilan lunastamiseen valtiolle luonnonsuojelutarkoituksiin. Kun ympäristöministeriön päätös ei ollut lainvastainen, hylättiin lunastetun tilan omistajan valitus ministeriön päätöksestä.

Laki kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta 4 § 3 mom. ja 5 § 3 mom. Luonnonsuojelulaki 52 § 2 mom. ja 77 § 1 mom. 2 kohta Hallintolainkäyttölaki 7 § 1 mom. Hallituksen esitys n:o 79/1996 vp s. 42 - 43 Vrt. kirjallisuudessa esitetyt toisensuuntaiset kannanotot Similä: Luonnonsuojelulaki, s. 179-180 ja Tolvanen: Maankäytön luonnonsuojelullinen sääntely, s. 157 ja 223 sekä Kuusiniemi-Majamaa-Vihervuori: Maa-, vesi- ja ympäristöoikeuden käsikirja, s. 259.