Lääninoikeuden veroasiassa ennen pääasiaratkaisua antamaan päätökseen, jolla oli hylätty maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetussa laissa tarkoitetun avustajan määräämistä koskeva pyyntö, haettiin muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen ilman valituslupaa.

Verovelvollinen oli ilmoittanut saaneensa tuloa erään peltierän myynnistä 2 000 markkaa. Verotusta toimitettaessa hänen katsottiin harjoittaneen elinkeinotoimintaa, josta saadun tulon määräksi oli arvioitu 20 000 markkaa. Hänelle oli määrätty veronkorotusta 2 000 markkaa. Verotuksen oikaisulautakunnan hylättyä hänen oikaisuvaatimuksensa verovelvollinen oli valittanut lääninoikeuteen. Lääninoikeus päätti järjestää asiassa suullisen käsittelyn ja kuulla siinä valittajan nimeämiä todistajia. Ennen suullista käsittelyä verovelvollinen pyysi, että hänelle myönnettäisiin asiassa maksuton oikeudenkäynti taannehtivasti ja että hänen oikeudenkäyntiavustajakseen määrättäisiin asianajaja A. Lääninoikeus myönsi asiassa maksuttoman oikeudenkäynnin taannehtivasti hakemuksessa ilmoitetusta päivämäärästä lukien, mutta hylkäsi avustajan määräämistä koskevan pyynnön katsoen, ettei avustajan määräämiseen ollut maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain 10 §:n 2 momentin 3 kohdassa tarkoitettuja erityisen painavia syitä.

Korkein hallinto-oikeus kumosi lääninoikeuden päätöksen avustajan määräämistä koskevalta osalta ja määräsi A:n verovelvollisen oikeudenkäyntiavustajaksi taannehtivasti samasta päivämäärästä lukien kuin lääninoikeus oli myöntänyt maksuttoman oikeudenkäynnin. Tapauksessa oli kysymys arvioverotuksesta, jossa elinkeinotoiminnasta oli vahvistettu tuloa arvion mukaan 20 000 markkaa ja määrätty veronkorotus. Asia oli katsottava oikean verotuksen toimittamisen kannalta tärkeäksi. Verovelvollisen taloudelliseen tilanteeseen nähden asia oli hänelle merkittävä. Lääninoikeus oli päättänyt järjestää verovelvollisen pyynnöstä asiassa suullisen käsittelyn ja kuulla todistajia. Asia ei ollut tulkinnallisesti vaikea, mutta verovelvollisen kannalta oli tärkeää, että todistajien kuuleminen tapahtui niin, että tosiseikat saatiin asian kannalta selvitetyksi ja että verovelvollisella oli asianmukainen mahdollisuus tuoda esiin ne seikat, jotka hänen käsityksensä mukaan osoittivat arvioverotuksen edellytysten puuttuvan. Veronsaajien edustajalla oli ollut asiantuntemusta hallintolainkäytöstä ja todistajain kuulemisesta, kun taas verovelvolliselta tämä asiantuntemus oli puuttunut. Tässä asiassa lääninoikeuden prosessinjohdon ja kyselyoikeuden ei riittävässä määrin korjannut syntynyttä epätasapainoa. Äänestys 21+1-5.

Laki maksuttomasta oikeudenkäynnistä 10 § 2 mom 3 kohta ja 23 § Hallintolainkäyttölaki 9, 13 ja 33 § Suomen Hallitusmuoto 5 § ja 16 §