Valtioneuvoston asetuksella säädetään kymmeneksi vuodeksi kerrallaan, kuinka monta eloporoa paliskunta saa alueellaan vuosittain pitää ja kuinka monta tällaista poroa paliskunnan osakas saa enintään omistaa. Erityisestä syystä enimmäisporomääriä voidaan valtioneuvoston asetuksella muuttaa kymmenvuotiskauden kuluessa.

Edellä 1 momentissa tarkoitettua paliskunnan eloporojen enimmäismäärää säädettäessä on kiinnitettävä huomiota siihen, että paliskunnan talvilaitumilla laidunnettavien porojen määrä ei ylitä talvilaidunten kestävää tuottokykyä.

Jos poronhoidon tarkoituksenmukainen harjoittaminen sitä edellyttää, paliskunta voi enintään vuodeksi kerrallaan päättää, että sen alueella pidettävien eloporojen enimmäismäärä on enintään 20 prosenttia 1 momentin nojalla säädettyä enimmäismäärää pienempi.

Paliskunnan päätöstä on mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta noudatettava, jollei hallinto-oikeus tehdyn valituksen johdosta toisin määrää. Jos päätös edellyttää porojen määrän vähentämistä, määrää vähennetään 22 §:ssä säädetyllä tavalla.

Paliskunnan tulee antaa päätöksensä tiedoksi Ruokavirastolle, Lapin elinvoimakeskukselle ja Paliskuntain yhdistykselle.

Paliskunnan on vuosittain päätettävä sen alueella hoidettavana olevien porojen määrän vähentämisestä seuraavan poronhoitovuoden kuluessa. Vähennettävästä määrästä on päätettävä siten, ettei paliskunnan tai poronomistajan eloporojen määrä ylitä 21 §:n 1 tai 3 momentissa taikka 40 b §:n 3 momentissa tarkoitettua enimmäismäärää. Ensisijaisesti on vähennettävä muiden kuin paliskunnan osakkaiden omistamien porojen määrää. Paliskunnan osakkaiden poroista vähennetään ensin porot, joita osakkailla on yli heille vahvistetun enimmäismäärän taikka vastoin 10 §:ssä tarkoitettua kieltoa tai ilman mainitussa pykälässä tarkoitettua lupaa.

Edellä 1 momentissa tarkoitettujen vähennysten jälkeen vähennetään paliskunnan osakkaiden omistamia poroja niiden määrän mukaisessa suhteessa. Paliskunta voi kuitenkin erityisestä syystä päättää, että paliskunnan osakkaan porojen määrää ei tarvitse vähentää, jolloin vastaava määrä vähennetään muilta poronomistajilta heidän porojensa määrän mukaisessa suhteessa. Paliskunta voi myös päättää, että porojen määrän mukaisesta suhteesta poiketaan siltä osin kuin on tarpeen kohdistaa vähennys eri suhteessa vasoihin ja vuotta vanhempiin poroihin tai se on välttämätöntä siitoshirvaiden riittävän määrän turvaamiseksi. Jos paliskunta on päättänyt saamelaiskäräjistä annetun lain (974/1995) 4 §:ssä tarkoitetun saamelaisten kotiseutualueen ulkopuolella sovellettavasta järjestelmästä, jonka sääntöjen mukaisesti on vahvistettu osakaskohtaiset enimmäisporomäärät niille osakkaille, jotka ovat vapaaehtoisesti sitoutuneet noudattamaan järjestelmän sääntöjä, porojen määrän mukaisesta suhteesta voidaan poiketa myös näiden osakkaiden kesken.

Jos on todennäköistä, että porojen määrä tulisi ilman paliskunnan toimenpiteitä seuraavana poronhoitovuonna ylittämään sallitun enimmäismäärän, paliskunta voi päättää, että poroja on jo kuluvana poronhoitovuonna vähennettävä. Vähentämiseen sovelletaan 1 ja 2 momenttia.  

Paliskunnan 1 ja 3 momentissa tarkoitettuja päätöksiä on muutoksenhausta huolimatta noudatettava, jollei hallinto-oikeus toisin määrää.

Tässä pykälässä tarkoitettujen vähennysten perusteena käytetään joko viimeksi vahvistetun poroluettelon mukaisia tai kuluvan vuoden poromääriä.

Paliskunnan osakkaan on vähennettävä porojensa määrää 22 §:ssä tarkoitetun paliskunnan päätöksen mukaisesti.

Poro katsotaan vähennetyksi, jos se on teurastettu tai 10 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla todistettavasti luovutettu paliskunnan ulkopuolelle sen poronhoitovuoden aikana, jona vähennys toteutetaan taikka jos se on tänä aikana muutoin kuin teurastamalla kuollut poro.

Jos porojen määrää ei ole paliskunnan päätöksen mukaisesti vähennetty sen poronhoitovuoden aikana, jona vähennys toteutetaan, osakkaan velvollisuus vähentää porot säilyy viiden seuraavan poronhoitovuoden ajan. Paliskunnan tulee pitää osakaskohtaisesti kirjaa vähentämättä jätetyistä poroista. Osakkaan vähentäessä porojaan vähennysten katsotaan ensisijaisesti kohdistuvan kirjanpitoon merkittyihin laiminlyönteihin vanhimmasta alkaen ja sen jälkeen kyseistä vuotta koskevaan vähennysvelvoitteeseen.

Paliskunnan tulee kunkin poronhoitovuoden päätyttyä ilmoittaa Ruokavirastolle vähentämättä olevien porojen vuosittaiset osakaskohtaiset määrät siltä osin kuin nämä määrät ylittävät kolme prosenttia kyseisten osakkaiden eloporojen kokonaismäärästä.

Paliskunta voi päättää, että poro, jonka osakas on 2 momentissa tarkoitetulla tavalla ja tarkoitettuna ajankohtana vähentänyt ilman, että osakkaalla on ollut siihen velvollisuutta, voidaan katsoa vähennetyksi seuraavien enintään viiden poronhoitovuoden aikana toteutettavissa vähennyksissä. Paliskunnan tulee pitää osakaskohtaisesti kirjaa päätöksensä mukaisesti ennakolta vähennetyistä poroista.

Paliskunta voi 22 §:ssä tarkoitetussa päätöksessään määrätä, että se toimeenpanee vähentämisen paliskunnan järjestämissä poroerotuksissa niiden poronomistajien puolesta, jotka eivät itse vähennä porojensa määrää. Poliisi voi pyynnöstä antaa päätöksen toimeenpanoon osallistuville virka-apua, jos tehtävän hoitamista estetään tai jos se on muusta syystä tarpeen. Virka-avusta säädetään poliisilain (872/2011) 9 luvun 1 §:n 3–6 momentissa.

Ruokavirasto voi antaa tarkempia määräyksiä vähentämättä jätettyjä poroja koskevaa kirjanpitoa laadittaessa käytettävistä lomakkeista.

Paliskunnan on kunakin poronhoitovuonna laadittava poroerotusten perusteella luettelo paliskunnan osakkaiden omistamista poroista (poroluettelo). Poroluetteloon on otettava myös muut paliskunnan alueella hoidossa olevat porot sekä porot, jotka omistajat erotusten ulkopuolella ovat ottaneet käyttöönsä. Lisäksi poroluetteloon on otettava paliskunnan kokouksen päättämien periaatteiden mukaisesti porot, jotka ovat muutoin jääneet erotusten ulkopuolelle.

Vastaava luettelo on laadittava erotuksissa muihin paliskuntiin kuuluviksi todetuista poroista.

Paliskunnan osakkaalla on velvollisuus ilmoittaa paliskunnalle porojensa lukumäärää koskevat tiedot, jotka tarvitaan poroluettelon laatimiseksi.

Poroluettelon vahvistamista koskeva päätös on voimassa muutoksenhausta huolimatta, jollei hallinto-oikeus toisin määrää.

Tarkemmat säännökset poroluettelosta annetaan valtioneuvoston asetuksella.

Paliskunnan on kerran kymmenessä vuodessa laadittava ja hyväksyttävä porolaidunten hoito- ja käyttösuunnitelma, jossa määritellään toimenpiteet laidunalueiden käytön järjestämiseksi tavalla, joka turvaa kestävän ja monimuotoisen laidunympäristön pitkällä aikavälillä ja joka siten tukee nykyisten ja tulevien sukupolvien mahdollisuuksia harjoittaa poronhoitoa.

Paliskunnan tulee hoito- ja käyttösuunnitelman valmistelussa kuulla paikallista maa- ja metsätaloutta edustavia tahoja, jos suunnitelmaan sisältyy saamelaisten kotiseutualueen ulkopuolella sijaitsevilla muiden kuin valtion, kuntien, seurakuntien tai paliskunnan osakkaiden omistamilla alueilla toteutettavia rakentamiseen tai luonnon ennallistamiseen taikka porojen pysyväisluonteiseen lisäruokintaan liittyviä toimenpiteitä.

Paliskunnan on ennen porolaidunten hoito- ja käyttösuunnitelman hyväksymistä pyydettävä Lapin elinvoimakeskuksen lausunto siitä, täyttääkö suunnitelma sille tässä laissa asetetut vaatimukset. Hyväksytty suunnitelma sekä lausunto ja perustelut mahdolliselle poikkeamiselle siinä esitetystä on toimitettava kahden kuukauden kuluessa suunnitelman hyväksymisestä Ruokavirastolle.

Suunnitelman hyväksymistä koskeva päätös on voimassa mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta, jollei muutoksenhakutuomioistuin toisin määrää.

Porolaidunten hoito- ja käyttösuunnitelmassa tulee kuvata paliskunnan porolaidunten nykytila ja tärkeimmät tiedossa olevat luonnonarvot sekä keskeiset laidunten kuntoon ja tulevaan käyttöön ja laitumiin vaikuttavaan muuhun maankäyttöön liittyvät seikat ja uhkatekijät. Lisäksi tulee kuvata poroista viljelyksille ja vakituiselle asutukselle aiheutuvien haittojen ehkäisemiseen liittyvät käytännöt. Suunnitelmassa tulee asettaa laidunten kunnon turvaamiseen ja niiden kestävään käyttöön liittyvät tavoitteet sekä kuvata tavoitteiden saavuttamiseksi toteutettavat vaikuttavat toimenpiteet.

Edellä 2 momentin 5 kohdassa tarkoitetun toimenpiteen valinta ja toteuttaminen edellyttävät, että paliskunta on tehnyt voimassa olevan päätöksen sen alueella pidettävien eloporojen enimmäismäärästä. Erillistä päätöstä ei kuitenkaan tarvita niin kauan kuin paliskunnan poromäärä alittaa 21 §:n 1 momentissa tarkoitetun enimmäismäärän yli 20 prosentilla. Päätös voidaan tehdä enintään kymmeneksi vuodeksi kerrallaan. Paliskunnan päätöksen osalta sovelletaan 21 §:n 4 ja 5 momenttia.

Ruokavirasto antaa tarkemmat määräykset porolaidunten hoito- ja käyttösuunnitelman esitystavasta sekä suunnitelman laatimisessa käytettävistä lomakkeista.

Paliskunnan on vuosittain vahvistettava kuvaus suunnitelman toteutumisesta. Kuvaus on toimitettava Paliskuntain yhdistykselle vuosittain viimeistään marraskuun 15 päivänä.

Paliskuntain yhdistyksen on toimitettava paliskuntien kuvaukset Ruokavirastolle marraskuun loppuun mennessä.

Paliskunta voi tarvittaessa ja tekemänsä seurannan perusteella päättää muutoksista suunnitelmaan, jos suunnitelma yhä täyttää 40 b §:ssä säädetyt vaatimukset. Jos suunnitelmaan sisältyvän 40 b §:n 2 momentissa tarkoitetun toimenpiteen toteuttaminen osoittautuu mahdottomaksi, paliskunnan tulee muuttaa suunnitelmaa toimenpiteen korvaamiseksi toisella toimenpiteellä, jollei toimenpiteiden vähimmäismäärää koskeva vaatimus tästä riippumatta täyty. Suunnitelman muutoksiin sovelletaan lisäksi, mitä 40 a §:n 2–4 momentissa säädetään suunnitelmasta.

Paliskunnan vahvistamaan suunnitelmaan ja 1 momentissa tarkoitettuun kuvaukseen sovelletaan, mitä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa säädetään viranomaisen asiakirjasta. Siltä osin kuin kyse on oikeudesta saada tieto suunnitelmasta, paliskuntaan sovelletaan, mitä mainitussa laissa säädetään viranomaisesta. Sen lisäksi, mitä mainitussa laissa säädetään salassapitoperusteista, suunnitelman ja kuvauksen tiedot paliskunnan tai poronomistajien elinkeinotoiminnasta ovat salassa pidettäviä, jos niiden antaminen voi perustellusta syystä aiheuttaa taloudellista vahinkoa poronomistajalle tai paliskunnalle.

Porojen kaupasta tai lahjoituksesta on ostajan tai lahjansaajan, joka on saman paliskunnan osakas tai sellaiseksi aikova, viipymättä ilmoitettava poroisännälle. Poronomistaja, jonka vähentämättä olevien porojen määrä ylittää kolme prosenttia hänen eloporojensa kokonaismäärästä, ei saa myydä tai lahjoittaa porojaan mainitulle ostajalle tai lahjansaajalle ennen kuin hän on toteuttanut 22 a §:n 1 momentin mukaisen porojen vähentämisvelvollisuutensa, ellei luovutus koske koko porokarjaa ja vähentämisvelvollisuuden sovita siirtyvän luovutuksensaajalle.

on tuomittava, jollei teosta muualla laissa ole säädetty ankarampaa rangaistusta, poronhoitorikkomuksesta sakkoon.

Viranomainen voi jättää esitutkintaviranomaiselle ilmoittamatta rikkomuksen, jos teko tai laiminlyönti on vähäinen eikä kyseessä ole säännösten toistuva rikkominen.

Ruokavirasto valvoo tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamista ja täytäntöönpanoa.

Ruokavirasto voi määrätä paliskunnan tai paliskunnan osakkaan, joka rikkoo tätä lakia tai sen nojalla annettuja säännöksiä, asian laatuun nähden riittävässä määräajassa täyttämään velvollisuutensa.

Ruokavirasto voi tehostaa 2 momentissa tarkoitettua paliskuntaan kohdistettua määräystä uhkasakolla tai uhalla, että tekemättä jätetty teetetään paliskunnan kustannuksella.

Uhkasakosta ja teettämisuhasta säädetään uhkasakkolaissa (1113/1990).

Ruokavirasto voi määrätä seuraamusmaksun paliskunnan osakkaalle, joka laiminlyö 22 a §:n 1 momentin mukaisen velvollisuuden vähentää porojensa määrää. Maksun suuruus on 450 euroa kutakin vähentämättä jätettyä poroa kohden. Vähentämättä jätetyt porot lasketaan erikseen kultakin sellaiselta poronhoitovuodelta, jona poroja on vähentämättä.

Seuraamusmaksu voidaan jättää määräämättä tai määrätä maksettavaksi 1 momentin mukaisesti määräytyvää määrää pienempänä, jos tekoa voidaan pitää vähäisenä eikä se osoita piittaamattomuutta lain velvoitteista taikka jos maksun määräämättä jättäminen tai määrääminen vähimmäismäärää pienempänä on tekoon liittyvät erityiset olosuhteet huomioon ottaen kohtuullista.

Seuraamusmaksua ei saa määrätä henkilölle, jota epäillään samasta teosta esitutkinnassa, syyteharkinnassa tai tuomioistuimessa vireillä olevassa rikosasiassa tai jolle on samasta teosta annettu lainvoimainen tuomio. Jos maksu on määrätty, samasta teosta ei saa määrätä toista seuraamusmaksua eikä tuomita tuomioistuimessa rangaistusta.

Seuraamusmaksua ei saa määrätä, jos sen poronhoitovuoden viimeisestä päivästä, jona laiminlyönti on päättynyt, on kulunut yli kaksi vuotta. Tämä lain nojalla maksettavaksi määrätyn seuraamusmaksun täytäntöönpanosta säädetään sakon täytäntöönpanosta annetussa laissa (672/2002).

Ruokavirastolla on oikeus saada salassapitosäännösten estämättä tässä laissa säädettyjen tehtävien suorittamiseksi välttämättömät tiedot paliskunnilta ja niiden osakkailta.

Genom förordning av statsrådet utfärdas för tio år i sänder bestämmelser om hur många livrenar ett renbeteslag varje år får hålla inom sitt område och hur många sådana renar en delägare i ett renbeteslag högst får äga. Av särskilda skäl kan maximiantalet renar ändras under tioårsperioden genom förordning av statsrådet.

När det föreskrivs om det i 1 mom. avsedda maximiantalet livrenar i ett renbeteslag ska hänsyn tas till att det antal renar som betar på renbeteslagets vinterbetesmarker inte överstiger vinterbetesmarkernas varaktiga avkastningsförmåga.

Om ett ändamålsenligt bedrivande av renskötsel förutsätter det, får ett renbeteslag för högst ett år i sänder besluta att maximiantalet livrenar som hålls inom dess område ska vara högst 20 procent mindre än det maximiantal som föreskrivs med stöd av 1 mom.

Renbeteslagets beslut ska iakttas trots eventuellt ändringssökande, om inte förvaltningsdomstolen bestämmer något annat på grund av anförda besvär. Om beslutet förutsätter att renantalet minskas, ska antalet minskas på det sätt som föreskrivs i 22 §.

Renbeteslaget ska delge Livsmedelsverket, Livskraftscentralen i Lappland och Renbeteslagsföreningen sitt beslut.

Ett renbeteslag ska årligen besluta att det antal renar som sköts inom dess område ska minskas under det följande renskötselåret. Det antal som ska minskas ska beslutas så att renbeteslagets eller en renägares antal livrenar inte överskrider det maximiantal som avses i 21 § 1 eller 3 mom. eller 40 b § 3 mom. I första hand ska antalet renar som inte tillhör delägare i renbeteslaget minskas. Av de renar som tillhör delägare i renbeteslaget minskas först antalet renar som delägarna har utöver det maximiantal som har fastställts för dem eller som de har i strid med det förbud som avses i 10 § eller utan ett i den paragrafen avsett tillstånd.

Efter de minskningar som avses i 1 mom. minskas antalet renar som tillhör delägarna i renbeteslaget i proportion till renantalet. Av särskilda skäl kan ett renbeteslag dock besluta att en delägares renantal inte behöver minskas, varvid motsvarande antal minskas för de övriga renägarna i proportion till deras renantal. Ett renbeteslag kan även besluta att göra undantag från minskningen i proportion till renantalet till den del minskningen behöver fördelas i olika proportion på kalvar och renar som är äldre än ett år eller det är nödvändigt för att trygga ett tillräckligt antal avelssarvar. Om renbeteslaget har beslutat om ett system som ska tillämpas utanför samernas hembygdsområde enligt 4 § i sametingslagen (974/1995) och det i enlighet med systemets regler har fastställts delägarspecifika maximiantal renar för de delägare som frivilligt åtagit sig att följa systemets regler, får undantag från minskningen i proportion till renantalet även göras mellan dessa delägare.

Om det är sannolikt att renantalet utan åtgärder från renbeteslagets sida kommer att överskrida det tillåtna maximiantalet under det följande renskötselåret, kan renbeteslaget besluta att antalet renar ska minskas redan under det löpande renskötselåret. På minskningen tillämpas 1 och 2 mom.

Renbeteslagets beslut enligt 1 och 3 mom. ska iakttas trots ändringssökande, om inte förvaltningsdomstolen bestämmer något annat.

Som grund för de minskningar som avses i denna paragraf används antingen antalet renar enligt den senast fastställda renlängden eller antalet renar under det löpande året.

En delägare i ett renbeteslag ska minska sitt renantal i enlighet med renbeteslagets beslut enligt 22 §.

En ren anses ha avräknats om renen har slaktats eller på ett i 10 § 3 mom. avsett sätt bevisligen har överlåtits till någon utanför renskötselområdet under det renskötselår då minskningen genomförs eller om renen under denna tid har dött på något annat sätt än genom slakt.

Om renantalet inte har minskats i enlighet med renbeteslagets beslut under det renskötselår under vilket minskningen genomförs, kvarstår delägarens skyldighet att minska antalet renar under de fem följande renskötselåren. Renbeteslaget ska för varje delägare föra bok över de renar som inte avräknats. När en delägare minskar sitt renantal anses minskningarna i första hand hänföra sig till försummelser som antecknats i bokföringen med början från den äldsta försummelsen och därefter till minskningsskyldigheten för året i fråga.

Renbeteslaget ska efter utgången av varje renskötselår till Livsmedelsverket rapportera det årliga delägarspecifika antalet renar som inte minskats till den del detta antal överstiger tre procent av det totala antal livrenar som delägarna i fråga har.

Renbeteslaget kan besluta att en ren som en delägare avräknat på det sätt som avses i 2 mom. och vid den tidpunkt som avses i det momentet, utan att delägaren har haft skyldighet därtill, kan betraktas som avräknad vid de minskningar som genomförs under högst fem följande renskötselår. Renbeteslaget ska för varje delägare föra bok över de renar som avräknats i förväg i enlighet med renbeteslagets beslut.

Renbeteslaget kan i sitt i 22 § avsedda beslut bestämma att det vid de renskiljningar som det ordnar verkställer minskningen för de renägare som inte själva minskar sitt renantal. Polisen kan på begäran ge handräckning till dem som deltar i verkställandet av beslutet, om utförandet av uppdraget förhindras eller om det av någon annan orsak är nödvändigt. Bestämmelser om handräckning finns i 9 kap. 1 § 3–6 mom. i polislagen (872/2011).

Livsmedelsverket får meddela närmare föreskrifter om de blanketter som ska användas när bokföring av de renar som inte avräknats upprättas.

Ett renbeteslag ska varje renskötselår på basis av renskiljningarna upprätta en förteckning över de renar som ägs av delägare i renbeteslaget (renlängd). I renlängden ska även införas övriga renar som sköts inom renbeteslagets område samt de renar som ägarna har tagit i bruk utanför renskiljningarna. I renlängden ska dessutom i enlighet med de principer som renbeteslagets stämma bestämmer införas de renar som annars inte har ingått i renskiljningarna.

Motsvarande längd ska upprättas över de renar som vid renskiljningar har konstaterats höra till andra renbeteslag.

En delägare i ett renbeteslag är skyldig att till renbeteslaget lämna de uppgifter om sitt renantal som behövs för upprättandet av renlängden.

Ett beslut om fastställande av renlängden gäller trots ändringssökande, om inte förvaltningsdomstolen bestämmer något annat.

Närmare bestämmelser om renlängden utfärdas genom förordning av statsrådet.

Ett renbeteslag ska en gång vart tionde år upprätta och godkänna en skötsel- och nyttjandeplan för renbetesmark i vilken åtgärder för att ordna nyttjandet av betesmarkerna bestäms på ett sätt som tryggar hållbarheten och den biologiska mångfalden hos betesmiljöerna på lång sikt och som på så sätt stöder nuvarande och kommande generationers möjligheter att bedriva renskötsel.

Om planen innehåller åtgärder som hänför sig till byggande, återställande av natur eller permanent extrautfodring av renar i sådana områden som ligger utanför samernas hembygdsområde och som ägs av andra än staten, kommuner, församlingar eller delägare i renbeteslaget, ska renbeteslaget i beredningen av skötsel- och nyttjandeplanen höra företrädare för det lokala jord- och skogsbruket.

Innan renbeteslaget godkänner skötsel- och nyttjandeplanen för renbetesmark ska det be Livskraftscentralen i Lappland yttra sig om huruvida planen uppfyller de krav som ställs på planen i denna lag. Den godkända planen samt yttrandet och en motivering till eventuella avvikelser från det som presenteras i planen ska sändas till Livsmedelsverket inom två månader från godkännandet.

Ett beslut om godkännande av planen gäller trots eventuellt ändringssökande, om inte fullföljdsdomstolen bestämmer något annat.

En skötsel- och nyttjandeplan för renbetesmark ska innehålla en beskrivning av det nuvarande tillståndet för renbeteslagets renbetesmarker, av de viktigaste kända naturvärdena och av de centrala omständigheter och riskfaktorer som hänför sig till betesmarkernas skick och framtida nyttjande och till annan markanvändning som påverkar betesmarkerna. Planen ska dessutom innehålla en beskrivning av tillvägagångssätt avsedda att förebygga skador som renar orsakar på odlingar och permanent bebyggelse. I planen ska uppställas mål för att trygga betesmarkernas skick och ett hållbart nyttjande av dem samt beskrivas effektfulla åtgärder för att uppnå målen.

Val och genomförande av en sådan åtgärd som avses i 2 mom. 5 punkten förutsätter att renbeteslaget har fattat ett gällande beslut om det maximiantal livrenar som ska hållas inom dess område. Så länge renbeteslagets renantal underskrider det maximiantal som avses i 21 § 1 mom. med mer än 20 procent behövs dock inget separat beslut. Beslutet kan fattas för högst tio år åt gången. I fråga om renbeteslagets beslut tillämpas 21 § 4 och 5 mom.

Livsmedelsverket meddelar närmare föreskrifter om det sätt på vilket skötsel- och nyttjandeplanen för renbetesmark ska presenteras och om de blanketter som ska användas vid upprättandet av planen.

Ett renbeteslag ska årligen fastställa en beskrivning av hur planen har genomförts. Beskrivningen ska sändas till Renbeteslagsföreningen senast den 15 november varje år.

Renbeteslagsföreningen ska sända renbeteslagens beskrivningar till Livsmedelsverket före utgången av november.

Ett renbeteslag får vid behov och på basis av sin uppföljning besluta om ändringar i planen, om planen fortfarande uppfyller kraven i 40 b §. Om det visar sig omöjligt att genomföra en i 40 b § 2 mom. avsedd åtgärd i planen, ska renbeteslaget ändra planen i syfte att ersätta åtgärden med en annan åtgärd, om inte kravet på minimiantal åtgärder uppfylls oberoende av detta. På ändringar av planen tillämpas dessutom vad som i 40 a § 2–4 mom. föreskrivs om planen.

På en plan som renbeteslaget fastställt och en beskrivning som avses i 1 mom. tillämpas vad som i lagen om offentlighet i myndigheternas verksamhet föreskrivs om myndighetshandlingar. Till den del det är fråga om rätten att ta del av planen tillämpas på renbeteslaget vad som i den lagen föreskrivs om myndigheter. Utöver vad som i den lagen föreskrivs om grunderna för sekretess, är uppgifter om renbeteslagets eller renägarnas näringsverksamhet i planen och beskrivningen sekretessbelagda, om utlämnandet av uppgifterna av grundad anledning kan orsaka en renägare eller renbeteslaget ekonomisk skada.

Den som förvärvar renar genom köp eller gåva och som är delägare i samma renbeteslag eller har för avsikt att vara det, ska utan dröjsmål underrätta renvärden om detta. En renägare, vars antal renar som inte har minskats överstiger tre procent av renägarens totala antal livrenar, får inte sälja sina renar eller ge dem i gåva till den nämnda förvärvaren eller gåvotagaren förrän ägaren har fullgjort sin skyldighet enligt 22 a § 1 mom. att minska renantalet, såvida inte överlåtelsen gäller hela renboskapen och det avtalas att minskningsskyldigheten övergår på förvärvaren.

ska, om inte strängare straff föreskrivs för gärningen någon annanstans i lag, för renskötselförseelse dömas till böter.

Myndigheten kan avstå från att anmäla en förseelse till förundersökningsmyndigheten, om gärningen eller försummelsen är ringa och det inte är fråga om upprepade överträdelser av bestämmelserna.

Livsmedelsverket utövar tillsyn över att denna lag samt de bestämmelser och föreskrifter som utfärdats med stöd av den iakttas och verkställs.

Om ett renbeteslag eller en delägare i ett renbeteslag bryter mot denna lag eller mot bestämmelser som utfärdats med stöd av den kan Livsmedelsverket förelägga renbeteslaget eller delägaren att fullgöra sin skyldighet inom en tid som är tillräcklig med beaktande av sakens natur.

Livsmedelssäkerhetsverket kan förena ett i 2 mom. avsett föreläggande som riktar sig mot renbeteslaget med vite eller med hot om att den försummade åtgärden utförs på renbeteslagets bekostnad.

Bestämmelser om vite och hot om tvångsutförande finns i viteslagen (1113/1990).

Påföljdsavgift kan av Livsmedelsverket påföras en delägare i ett renbeteslag som försummar skyldigheten enligt 22 a § 1 mom. att minska sitt renantal. Avgiften är 450 euro för varje ren som inte avräknats. De renar som inte avräknats räknas separat för varje sådant renskötselår under vilket antalet renar inte har minskats.

Påföljdsavgiften kan efterskänkas eller påföras till ett lägre belopp än det belopp som bestäms enligt 1 mom., om gärningen kan anses vara ringa och den inte tyder på likgiltighet för förpliktelserna i lag eller om det med hänsyn till särskilda omständigheter som gäller gärningen är skäligt att efterskänka avgiften eller påföra den till ett lägre belopp än minimibeloppet.

Påföljdsavgift får inte påföras en person som misstänks för samma gärning i en förundersökning eller åtalsprövning eller i ett brottmål som är anhängigt vid en domstol eller en person som genom en lagakraftvunnen dom har dömts för samma gärning. Om en avgift har påförts, får inte för samma gärning påföras en ytterligare påföljdsavgift eller dömas till straff i domstol.

Påföljdsavgift får inte påföras, om mer än två år har förflutit från den sista dagen under det renskötselår då försummelsen upphörde. Bestämmelser om verkställigheten av påföljdsavgift som påförts med stöd av denna lag finns i lagen om verkställighet av böter (672/2002).

Livsmedelsverket har trots sekretessbestämmelserna rätt att av renbeteslag och deras delägare få de uppgifter som är nödvändiga för utförande av de uppgifter som föreskrivs i denna lag.