Sen estämättä, mitä 1 momentissa säädetään, päätoimisena pidetään karjatalouden harjoittajaa, joka maatilan ulkopuolisen työskentelynsä ohella on toiminut maatalouden harjoittamiseen kuuluvissa tehtävissä siinä määrin, että hänen työtuntimääränsä näissä tehtävissä voidaan arvioida vastanneen vähintään sitä työtuntimäärää, joka häneltä on kulunut työskentelyyn maatilan ulkopuolella.

Edellä 2 momentissa tarkoitettua maatalouden harjoittamiseen kuuluvaa työaikaa arvioitaessa otetaan huomioon maatalouden harjoittajalta maatalousyrityksen karjataloustyöhön ja muihin yrityksen hoitoon liittyviin välttämättömiin tehtäviin kuuluva keskimääräinen viikoittainen työtuntimäärä.

Paikallisyksikön on määrättävä lomituspalvelulain 8 §:ssä tarkoitettu kokonaistyöaika maatalousyrittäjän 3 §:n 1 kohdan nojalla antamien tietojen perusteella eläkelaitoksen osoittaman lomitustyöajan laskentajärjestelmän mukaisesti, jollei 5 §:stä muuta johdu. Kokonaistyöaikaa määrättäessä paikallisyksikön tulee lisäksi ottaa huomioon sellaiset maatalousyrityksen hoitoon kuuluvat välttämättömät tehtävät ja olosuhteet, jotka eivät sisälly laskentajärjestelmään.

Jos maatilalla työskentelee vakituisesti kaksi tai useampia henkilöitä, paikallisyksikön on määrättävä lomituspalvelulain 8 §:ssä tarkoitettu maatalousyrittäjän tehtäväosuus 3 §:n 2 kohdassa tarkoitetun ilmoituksen mukaisesti.

Lomituspäivän kestoa voidaan tarkistaa, jos 1 momentissa tarkoitetut seikat, lomituspalvelulain 8 §:ssä tarkoitetut lomittajan henkilökohtaiset ominaisuudet taikka lomituksen aikana esille tulleet ennalta arvaamattomat tehtävät tai olosuhteet sitä edellyttävät. Lomittajan tai maatalousyrittäjän tulee viipymättä ilmoittaa paikallisyksikölle seikoista, jotka aiheuttavat tarvetta tarkistaa lomituspäivän kestoa.

Maatalousyrittäjien ja muiden maatilalla työskentelevien henkilöiden välistä tehtäväosuutta voidaan maatalousyrittäjän ilmoituksen perusteella muuttaa lomavuoden aikana vain erityisestä syystä, kuten kuoleman, toistaiseksi myönnetylle työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen, maatalousyrittäjien tai muiden maatilalla työskentelevien henkilöiden lukumäärän muuttumisen taikka muun vastaavan syyn johdosta.

Paikallisyksikön tulee mitoittaa palveluksessaan olevien kuukausipalkkaisten maatalouslomittajien määrä siten, että yhtä lomittajaa kohti on vähintään kymmenen vuosilomaan oikeutettua maatalousyrittäjää, jotka käyttävät paikallisyksikön järjestämiä lomituspalveluja.

Lomittajien määrä voi olla 1 momentissa säädettyä suurempi, jos se on perusteltua paikallisyksikön alueella ilmenevän sijaisavun tarpeen, lomituspalvelulain 16 §:n 2 momentissa tarkoitetun maksullisen lomittaja-avun käytön, lomittajien palvelussuhteen ehtojen tai muun lomitustoiminnan kannalta hyväksyttävän syyn johdosta.

Lomituspalvelulain 17 §:n 2 momenttia sovellettaessa yritystoiminnan jatkuvuus katsotaan voitavan turvata yhden kokoaikaisen maatalouslomittajan keskimääräistä työaikaa vastaavalla työpanoksella, jos maatalousyrityksessä on enintään 15 kotieläinyksikköä.

Sen estämättä, mitä 1 momentissa säädetään kotieläinyksikköjen enimmäismäärästä, samassa maatalousyrityksessä toimivien maatalousyrittäjien on pidettävä lomituspalvelulain 17 §:n 2 momentissa tarkoitettu osa vuosilomastaan samanaikaisesti, jos se on perusteltua maatalousyrittäjien aikaisemmat vuosilomajärjestelyt tai 4 §:n 1 momentin nojalla määrätyn kokonaistyöajan pituus huomioon ottaen.

Mitä 1 momentissa säädetään, ei sovelleta, jos yrityksen erityisistä olosuhteista johtuu, että yrityksessä toimivat maatalousyrittäjät eivät voi pitää osaakaan vuosilomastaan samanaikaisesti.

Paikallisyksikön järjestämiä lomituspalveluja käyttävän maatalousyrittäjän ja paikallisyksikön on sovittava vuosiloman pitämisestä ja sen ajankohdasta sekä lomitukseen liittyvistä järjestelyistä, kuten lomittajan tehtävistä ja lomituspalvelulain 14 §:n 2 momentissa tarkoitetuista valvontakäynneistä, niin hyvissä ajoin ennen lomituksen alkamista, että sanotut seikat voidaan ottaa huomioon lomittajien työvuorosuunnittelussa, jollei erityisistä syistä muuta johdu.

Maatalousyrittäjän ja paikallisyksikön tulee olla yhteistyössä työsuojelun toteuttamiseksi lomitustyössä.

Mitä 1 momentissa säädetään vuosilomasta, sovelletaan mahdollisuuksien mukaan myös sijaisapuun.

Maatalousyrittäjän on tehtävä paikallisyksikölle lomituspalvelulain 23 §:ssä tarkoitettu ennakkoilmoitus maatalousyrityksittäin kirjallisesti kesäkuun loppuun mennessä sitä kalenterivuotta edeltävänä vuonna, jonka alusta hän haluaa järjestää itse lomituksensa tai palata paikallisyksikön järjestämien lomituspalvelujen käyttäjäksi.

Paikallisyksikön suostumuksella maatalousyrittäjä voi tehdä 1 momentissa tarkoitetun ilmoituksen tai peruuttaa aikaisemman ilmoituksensa myös 1 momentissa säädetyn määräajan jälkeen.

Lomituspalvelulain 26 §:ssä tarkoitettua korvausta haetaan paikallisyksiköltä kirjallisella hakemuksella, josta ilmenee lomituksen ajankohta sekä korvauksen määräämistä varten tarvittavat tiedot lomittajasta.

Maatalousyrittäjän on lomituksen päätyttyä toimitettava paikallisyksikölle lomittajan allekirjoittama selvitys lomituksen toteutumisesta. Jos oikeus sijaisapuun kestää yli kuukauden, selvitys voidaan esittää myös sijaisavun aikana, saman lomittajan osalta kuitenkin enintään kerran kunkin kalenterikuukauden aikana.

Paikallisyksikön on hakemuksen johdosta tehtävä päätös maatalousyrittäjän oikeudesta hakemuksessa tarkoitettuun lomituspalveluun. Päätöksessä tulee myös määrätä lomituspäivän kesto 4 ja 5 §:ssä säädetyllä tavalla sekä korvauksen suuruus.

Korvauksen maksamisen edellytyksenä on, että paikallisyksikölle on toimitettu 11 §:n 2 momentissa tarkoitettu selvitys. Paikallisyksikön on maksettava korvaus maatalousyrittäjälle kahden viikon kuluessa selvityksen saatuaan.

Sijaisapulomituksesta maksettava korvaus voidaan suorittaa maatalousyrittäjälle lomituspalvelulain 27 §:n nojalla määrätyllä maksulla vähennettynä.

Sijaisavusta lomituspalvelulain 27 §:n nojalla määrättävä tuntimaksu on kuusi markkaa lomitustunnilta lisättynä määrällä, joka saadaan jakamalla sijaisavun saajan mainitussa säännöksessä tarkoitettu työtulo 5 000:lla. Lomitustunneiksi katsotaan 4 ja 5 §:ssä säädetyllä tavalla määräytyneet työtunnit.

Jos sijaisavun saaja on sijaisavun alkaessa oikeutettu palkkaetuuksin työ- tai virkasuhteen perusteella tai jos hänellä on voimassa yrittäjien eläkelaissa (468/1969) tarkoitettu vakuutus, häneltä peritään 14 §:ssä säädetty maksu 50 prosentilla korotettuna.

Jos sijaisavun perusteena on raskaus ja synnytys, sijaisavusta peritään sairausvakuutuslaissa (364/1963) tarkoitetun äitiysrahakauden ajalta 14 ja 15 §:ssä tarkoitettu maksu 50 prosentilla alennettuna.

Jos sijaisavun saaja osoittaa, että hänelle sairausvakuutuslain nojalla myönnetyn päivärahan perusteena oleva työtulo on vähintään 20 prosenttia pienempi kuin hänen 14 §:ssä tarkoitettu työtulonsa, erotus voidaan hänen pyynnöstään vähentää sijaisapumaksun perusteena käytetystä työtulosta siltä osin kuin sijaisapua on saman syyn perusteella annettu yli 90 lomitustuntia.

Sijaisavusta määrättyä maksua voidaan alentaa, jos sijaisavun saajan ja hänen perheensä toimeentuloedellytykset huomioon ottaen siihen on syytä.

Maksullisesta lomittaja-avusta lomituspalvelulain 28 §:n 2 momentin nojalla perittävä tuntimaksu on lomituksen suorittaneen lomittajan tuntipalkka lisättynä 30 prosentilla.

Asianomainen ministeriö suorittaa valtion varoista eläkelaitokselle lomituspalvelulain 31 §:ssä tarkoitettuja hallintokustannuksia vastaavan korvauksen vuosittain neljänä yhtä suurena eränä viimeistään tammi-, huhti-, heinä- ja lokakuun 10 päivänä sekä lomituspalvelulain 32 §:ssä tarkoitettuja hallintokustannuksia vastaavan korvauksen varainhoitovuoden alusta kuukausittain yhtä suurina erinä kunakin kuukautena, viimeistään sen 10 päivänä.

Asianomainen ministeriö suorittaa eläkelaitokselle lomituspalvelulain 38 §:ssä tarkoitettuja ennakkoja vastaavan korvauksen kuukausittaisina erinä viimeistään kunkin kuukauden 10 päivänä sekä lomituspalvelulain 40 §:ssä tarkoitettujen loppuerien maksamista varten tarvittavat korvaukset eläkelaitoksen esitysten perusteella.

Mitä 1 momentissa säädetään, noudatetaan soveltuvin osin myös eläkelaitoksen paikallisyksikköjen järjestämistä lomituspalveluista aiheutuviin kustannuksiin.

Eläkelaitoksen tulee tehdä kuukausittain selvitys asianomaiselle ministeriölle valtion korvauksen ennakkoina lomituspalvelulain 38 §:n nojalla kunnille maksamastaan ja omien paikallisyksikköjensä lomituskustannuksiin käyttämästä määrästä. Samalla sen tulee esittää arvionsa määrärahan kokonaistarpeesta asianomaisena kalenterivuonna.

Eläkelaitoksen tulee tehdä vuosittain asianomaiselle ministeriölle kokonaistilitys lomituspalvelulain 35 §:ssä tarkoitetuista valtionkorvauksista varainhoitovuotta seuraavan vuoden loppuun mennessä.

Tarkempia ohjeita tämän asetuksen täytän- töönpanosta antaa tarvittaessa asianomainen ministeriö.

Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1997.

Sen estämättä, mitä 10 §:n 1 momentissa säädetään, mainitussa säännöksessä tarkoitettu ennakkoilmoitus vuoden 1997 osalta voidaan tehdä viimeistään 31 päivänä tammikuuta 1997.