Tämän lain tarkoituksena on turvata maatalousyrittäjälle mahdollisuus pitää vuosilomaa sekä saada sijaisapua siksi ajaksi, jona hän on 5 §:ssä säädetyin tavoin sijaisavun tarpeessa.

Maatalousyrittäjällä on oikeus valita, toteuttaako hän oikeutensa tässä laissa tarkoitettuihin lomituspalveluihin 2 momentin 1 vai 2 kohdan mukaisesti.

Maatalousyrittäjänä pidetään myös sellaista 15―17-vuotiasta maatalouden harjoittajaa, joka muutoin kuin ikänsä puolesta täyttää 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetun vakuutuksen saamisen edellytykset.

Maatalousyrittäjänä ei pidetä maatalouden harjoittajaa, jolle lomitusajankohtana maksetaan työttömyysturvalaissa (602/84) tarkoitettua työttömyyspäivärahaa tai työmarkkinatuesta annetussa laissa (1542/93) tarkoitettua työmarkkinatukea. Maatalousyrittäjänä ei pidetä myöskään maatalouden harjoittajaa, jolla lomitusajankohtana ei ole oikeutta työttömyyspäivärahaan työttömyysturvalain 7, 8, 9 tai 11 §:ssä tarkoitetusta syystä, eikä maatalouden harjoittajaa, jolla ei ole oikeutta työmarkkinatukeen työmarkkinatuesta annetun lain 17―20 §:ssä tarkoitetusta syystä.

Vuosilomaan on oikeutettu maatalousyrittäjä, joka harjoittaa karjataloutta päätoimisesti siten kuin asetuksella säädetään. Karjatalouden tulee vuosiloman pitämisajankohtana käsittää vähintään neljä kotieläinyksikköä. Kotieläinyksiköstä säädetään tarkemmin asetuksella.

Sijaisapuun on oikeutettu maatalousyrittäjä, joka sijaisavun tarpeen alkaessa on merkittävällä työpanoksellaan huolehtinut ja vastannut maatalousyrityksen hoitoon säännöllisesti kuuluvista tehtävistä ja jolla ei 7 §:n 1 momentissa tarkoitetun tilapäisen syyn vuoksi ole mahdollisuutta huolehtia maatalousyrityksen hoitoon kuuluvista välttämättömistä tehtävistään ilman sijaisapua. Sijaisavun tarvetta arvioitaessa otetaan huomioon maatalousyrityksen olosuhteet kokonaisuudessaan sekä mahdollisuudet huolehtia edellä mainituista tehtävistä yrityksen sisäisin järjestelyin.

Sen estämättä, mitä 1 momentissa säädetään, 65 vuotta täyttäneellä maatalousyrittäjällä on oikeus sijaisapuun vain, jos todettu sijaisavun tarve on alkanut ennen sanotun iän täyttämistä.

Edellä 4 §:ssä tarkoitetulla maatalousyrittäjällä on oikeus hakemuksesta saada lomituspalveluja kalenterivuoden aikana vuosilomaa varten 22 päivän ajaksi.

Sen estämättä, mitä 1 momentin 1 kohdassa säädetään, maatalousyrittäjällä on yhtäjaksoisen tai vähäisin keskeytyksin jatkuneen työkyvyttömyyden perusteella oikeus saada sijaisapua enintään 365 päivän ajan. Sijaisapua voidaan kuitenkin antaa sanotun ajan jälkeenkin, jos maatalousyrittäjä on sanotun ajan kuluessa pannut vireille työkyvyttömyyseläkettä koskevan hakemuksen.

Sen estämättä, mitä muualla tässä laissa säädetään, sijaisapua annetaan yritystoiminnan jatkamisen tai yritystoiminnasta luopumisen vaatimia järjestelyjä varten silloin, kun 5 §:ssä tarkoitetulle maatalousyrittäjälle on myönnetty työkyvyttömyyseläke toistaiseksi tai kun sijaisavun tarve johtuu 5 §:ssä tarkoitetun maatalousyrittäjän kuolemasta. Tällöin sijaisapua annetaan toistaiseksi myönnettyä työkyvyttömyyseläkettä koskevan päätöksen tiedoksisaantia tai kuolemantapausta seuraavien kuuden kuukauden aikana enintään 60 päivän ajaksi.

Sen estämättä, mitä tässä pykälässä säädetään, 5 §:n 2 momentissa tarkoitetulla 65 vuotta täyttäneellä maatalousyrittäjällä on oikeus saada sijaisapua sanotun iän täyttämistä seuraavan kuuden kuukauden aikana enintään 60 päivän ajaksi.

Lomituspäivän kesto määritellään lomitustunteina siten, että se keskimäärin vastaa lomitettavan maatalousyrittäjän tehtäväosuutta maatalousyrityksen hoitoon kuuluviin välttämättömiin tehtäviin käytettävästä kokonaistyöajasta. Lomitustuntien määrä arvioidaan tilan karjamäärän ja karjan laadun, tilan tuotantomenetelmien ja -olosuhteiden sekä lomitusajankohdan perusteella siten kuin asetuksella tarkemmin säädetään. Lomitustuntien määrää arvioitaessa otetaan huomioon myös lomittajana toimivan henkilön ammattitaito ja kyky suoriutua lomitukseen kuuluvista tehtävistä.

Lomitustoiminnan yleinen johto, ohjaus ja valvonta kuuluu asianomaiselle ministeriölle.

Lomitustoiminnan toimeenpanosta vastaa maatalousyrittäjien eläkelaissa tarkoitettu maatalousyrittäjien eläkelaitos ( eläkelaitos).

Eläkelaitos huolehtii lomituspalvelujen paikallishallinnon järjestämisestä. Paikallishallinto tulee järjestää siten, että tämän lain mukaiset palvelut voidaan toteuttaa kulloinkin mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti kaikissa niissä kunnissa, joissa palvelujen tarvetta esiintyy.

Paikallishallinnosta ja lomituspalvelujen järjestämisestä vastaavana paikallisyksikkönä toimii joko kunta tai eläkelaitoksen oma paikallisyksikkö siten kuin 12 ja 13 §:ssä säädetään.

Paikallisyksikössä on tämän lain mukaisia hallintotehtäviä varten nimetty vastuuhenkilö sekä työnjohto- ja toimistotehtäviä varten tarvittava määrä muuta henkilökuntaa.

Eläkelaitoksen, paikallisyksikön ja sen vastuuhenkilön on tämän lain mukaisia asioita käsitellessään noudatettava soveltuvin osin, mitä hallintomenettelylaissa (598/82) säädetään.

Edellä 10 §:n 3 momentissa tarkoitettu vastuuhenkilö päättää 1 §:n 2 momentissa tarkoitettujen lomituspalvelujen antamisesta, palvelujen saajalta tämän lain nojalla perittävistä maksuista, palvelun saajan velvollisuudesta korvata perusteettomasti annetuista lomituspalveluista aiheutuneet kustannukset sekä perusteettomasti maksetun 1 §:n 2 momentin 2 kohdassa tarkoitetun korvauksen takaisinperinnästä.

Paikallishallinto voidaan järjestää siten, että kunta tekee eläkelaitoksen kanssa kuntalain (365/95) 2 §:n 2 momentissa tarkoitetun sopimuksen ( toimeksiantosopimus), jolla se sitoutuu huolehtimaan tämän lain mukaan paikallisyksikölle kuuluvista hallintotehtävistä ja palvelujen järjestämisestä omalla alueellaan tai sen lisäksi yhden tai useamman muun kunnan alueella. Toimeksiantosopimuksen tehneellä kunnalla on oikeus saada eläkelaitokselta tämän lain mukaisista hallintotehtävistä aiheutuviin kustannuksiin 33 §:ssä säädetty korvaus ja lomituspalvelujen järjestämisestä aiheutuviinkustannuksiin 35 §:ssä säädetty korvaus.

Niissä kunnissa, joissa paikallishallinnon järjestäminen 12 §:ssä tarkoitetulla tavalla ei ole mahdollista tai 10 §:n 1 momentin säännös huomioon ottaen tarkoituksenmukaista, eläkelaitoksen on järjestettävä paikallishallinto omien paikallisyksikköjensä avulla. Eläkelaitoksen paikallisyksikön toimialue voi käsittää yhden tai useamman kunnan alueen.

Paikallisyksikön on annettava 1 §:n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitetut lomituspalvelut niille maatalousyrittäjille, jotka harjoittavat maataloutta pääasiallisesti sen toimialueella.

Jos maatalousyrityksessä toimivat maatalousyrittäjät ovat samanaikaisesti vuosilomalla taikka jos yrityksessä on vain yksi maatalousyrittäjä, joka on vuosilomalla, paikallisyksikön tulee yrityksen karjanhoidon turvaamiseksi järjestää yritykseen tavanomaisen lomituksen lisäksi tarpeen mukaan myös valvontakäyntejä.

Vaikka maatalousyrittäjä on 23 §:n mukaisesti ilmoittanut järjestävänsä lomituksensa itse, paikallisyksikkö voi maatalousyrittäjän pyynnöstä antaa hänelle 1 ja 2 momentissa tarkoitettuja lomituspalveluja, jollei se vaikeuta sanottujen palvelujen järjestämistä niille maatalousyrittäjille, joille paikallisyksikkö on 1 momentin mukaan velvollinen antamaan lomituspalvelut.

Paikallisyksikön on palkattava riittävä ja tarkoituksenmukainen määrä 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuja kuukausipalkkaisia ja tuntipalkkaisia maatalouslomittajia siten, että tämän lain edellyttämät palvelut voidaan turvata joustavasti ja taloudellisesti. Kuukausipalkkaisten lomittajien määrä tulee suhteuttaa paikallisyksikön järjestämiä lomituspalveluja käyttävien maatalousyrittäjien määrään siten kuin asetuksella tarkemmin säädetään.

Jos maatalousyrittäjä ei voi erityisestä syystä käyttää 1 momentissa tarkoitettua maatalouslomittajaa, paikallisyksikkö voi hyväksyä lomittajaksi myös yrittäjän ehdottaman henkilön. Yrittäjän ehdotuksesta hyväksytty lomittaja on työsopimussuhteessa paikallisyksikköön.

Edellä 15 §:ssä tarkoitetun maatalouslomittajan tulee huolehtia maatalousyrityksen karjatalouteen kuuluvista ja muista yrityksen hoitoon liittyvistä välttämättömistä tehtävistä.

Vuosilomaan oikeutetun maatalousyrittäjän pyynnöstä paikallisyksikkö voi osoittaa palveluksessaan olevan kuukausipalkkaisen maatalouslomittajan työskentelemään muissakin kuin tässä laissa tarkoitetuissa tehtävissä 28 §:n 1 momentissa säädettyä maksua vastaan enintään 100 tuntia kalenterivuodessa vuosilomaan oikeutettua maatalousyrittäjää kohden, jollei se vaaranna 14 §:ssä tarkoitettujen palvelujen järjestämistä ja jos se on mahdollista ylittämättä lomittajan työehtosopimuksen mukaista täyttä työaikaa.

Paikallisyksikkö voi myös muun kuin vuosilomaan oikeutetun maatalousyrittäjän pyynnöstä osoittaa maatalouslomittajan muihinkin kuin tässä laissa tarkoitettuihin tehtäviin, jollei se vaaranna 14 §:ssä ja 2 momentissa tarkoitettujen palvelujen järjestämistä. Tällöin palvelun saaja on velvollinen korvaamaan palvelusta aiheutuneet kustannukset siten kuin 28 §:n 2 momentissa säädetään.

Maatalousyrittäjän vuosilomaan saa sisältyä enintään kolme sunnuntaita tai sellaista juhlapäivää, jonka aikana tehdystä työstä lomittajalle maksetaan kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukainen sunnuntaityö- tai sitä vastaava korvaus.

Samassa maatalousyrityksessä työskentelevien maatalousyrittäjien on pidettävä 11 päivää vuosilomastaan samanaikaisesti, jos yrityksen olosuhteet huomioon ottaen yritystoiminnan jatkuvuus voidaan turvata yhden kokoaikaisen maatalouslomittajan keskimääräistä työaikaa vastaavalla työpanoksella.

Vuosilomaa ja sijaisapua koskeva hakemus tehdään paikallisyksikölle. Vuosilomaa tulee hakea maatalousyrityksittäin kirjallisesti paikallisyksikön määräämän hakuajan kuluessa. Hakemuksessa tulee kunkin maatalousyrittäjän osalta ilmoittaa aiotut vuosiloman ajankohdat. Maatalousyrittäjällä on oikeus täydentää tai muuttaa hakemustaan määräajan päätyttyäkin. Paikallisyksikkö voi ottaa tutkittavakseen myös määräajan päätyttyä tehdyn hakemuksen.

Jos vuosilomahakemuksessa esitetyt loma-ajankohdat poikkeavat 17 §:ssä säädetyistä rajoituksista taikka jos paikallisyksikkö ei voi osoittaa maatalouslomittajaa hakemuksessa tarkoitetuksi ajaksi, hakijalle on varattava tilaisuus vuosiloman ajankohdan muuttamiseen. Jos hakija kieltäytyy pitämästä vuosilomaansa 17 §:ssä säädettyjen rajoitusten mukaisesti taikka sellaisena aikana, jolloin hänelle voitaisiin osoittaa lomittaja, hän menettää tältä osin oikeutensa hakemaansa lomituspalveluun.

Jos maatalousyrittäjä ei voi sairauden tai muun hyväksyttävän syyn vuoksi pitää vuosilomaansa sellaisena aikana, joksi hänelle on varattu lomittaja, vuosiloma voidaan kokonaan tai osittain siirtää pidettäväksi myöhäisempänä ajankohtana. Siltä osin kuin siirrettyä vuosilomaa ei ole pidetty seuraavan vuoden huhtikuun loppuun mennessä, oikeus siihen on menetetty.

Jos maatalousyrittäjä ilman pätevää syytä kieltäytyy ottamasta vastaan paikallisyksikön osoittamaa maatalouslomittajaa, hän on menettänyt oikeutensa hakemaansa vuosilomatai sijaisapujaksoon.

Jos vuosilomaa varten järjestetyn lomituksen aikana myös muu kuin vuosilomalla oleva samassa maatalousyrityksessä työskentelevä henkilö irrottautuu lomituksen avulla oman tehtäväosuutensa hoitamisesta siten, että tästä aiheutuu maatalouslomittajan tehtävien lisääntyminen, katsotaan sanotun henkilön pitäneen vuosilomaansa näin lomitettujen päivien osalta. Jollei sanottuja päiviä ole mahdollista katsoa tehtäväosuudestaan irrottautuneen henkilön vuosilomapäiviksi, hänen on korvattava 29 §:n 1 momentin mukaisesti se osuus lomituskustannuksista, jonka voidaan katsoa aiheutuneen hänen tehtäväosuutensa hoitamisesta.

Sijaisapulomitus voidaan keskeyttää, jollei keskeyttäminen vaaranna maatalousyrityksen toiminnan jatkuvuutta, jos myös muu kuin sijaisapua saava samassa yrityksessä työskentelevä henkilö irrottautuu lomituksen avulla omaan tehtäväosuuteensa kuuluvista tehtävistä tai jos sijaisavun saaja toiminnallaan osoittaa, ettei hän ole 5 §:ssä tarkoitetulla tavalla sijaisavun tarpeessa.

Jos sijaisapua ei voida keskeyttää vaarantamatta maatalousyrityksen toimintaa, katsotaan todetun keskeyttämistarpeen jälkeen lomitetut päivät 1 momentissa tarkoitetun henkilön vuosilomapäiviksi. Jollei sanottuja päiviä ole mahdollista katsoa 1 momentissa tarkoitetun henkilön vuosilomapäiviksi, hänen on korvattava 29 §:n 1 momentin mukaisesti se osuus lomituskustannuksista, joka vastaa todetun keskeyttämistarpeen jälkeen lomitettuja päiviä.

Maatalousyrittäjän, joka itse järjestää lomituksensa, on tehtävä sitä koskeva ennakkoilmoitus sille paikallisyksikölle, jonka toimialueella hän pääasiallisesti harjoittaa maataloutta. Ennakkoilmoitus on tehtävä vastaavasti myös silloin, kun maatalousyrittäjä haluaa palata paikallisyksikön järjestämien lomituspalvelujen piiriin. Ennakkoilmoituksen tekemisestä säädetään tarkemmin asetuksella.

Maatalousyrittäjän, joka 23 §:n mukaisesti on ilmoittanut järjestävänsä itse lomituksensa, on sinä aikana, jota ilmoitus koskee, järjestettävä itse vuosilomansa ja sijaisapunsa. Paikallisyksikön tulee kuitenkin tarvittaessa avustaa häntä sijaisapulomituksen järjestämisessä, jollei se voi osoittaa tilalle maatalouslomittajaa siten kuin 14 §:n 3 momentissa säädetään.

Maatalousyrittäjän itse hankkimana lomittajana voi toimia lomituspalveluja tuottavan yrityksen tai yhteisön palveluksessa oleva henkilö tai itsenäinen ammatinharjoittaja. Maatalousyrittäjä voi myös ottaa lomittajan työsopimussuhteeseen, ei kuitenkaan henkilöä, joka vuosilomaan oikeutettuna työskentelee hänen kanssaan samalla tilalla.

Korvauksen suorittaa paikallisyksikkö siten kuin asetuksella tarkemmin säädetään.

Sijaisavusta peritään palvelun saajalta asetuksella säädettävä tuntimaksu, joka ei saa ylittää palvelun tuottamisesta aiheutuneita kustannuksia. Sijaisavusta perittävä maksu määrätään maatalousyrittäjän eläkelain mukaan vakuutetulle maatalousyrittäjälle hänen mainitun lain nojalla välittömästi ennen sijaisavun alkamista voimassa olevan vuotuisen työtulonsa perusteella. Jos yrittäjällä ei sijaisavun alkaessa ole voimassa maatalousyrittäjien eläkelain mukaista vakuutusta, maksun perusteena on soveltuvin osin mainitussa laissa säädettyjä perusteita noudattaen arvioitu vuotuinen työtulo.

Maatalousyrittäjältä peritään 16 §:n 2 momentissa tarkoitetusta lomittaja-avusta tuntimaksu, joka vastaa kuukausipalkkaisen lomittajan kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaista alinta peruspalkkaa lisättynä kahdella kokemuslisällä.

Edellä 16 §:n 3 momentissa tarkoitetusta lomittaja-avusta peritään sen käyttäjältä asetuksella säädetty tuntimaksu, joka vastaa maatalouslomittajan palkasta, sosiaaliturvasta ja muista työsuhteen ehdoista paikallisyksikölle aiheutuvia keskimääräisiä kustannuksia.

Jos 14 §:ssä tarkoitettuja lomituspalveluja on annettu perusteettomasti, palvelun saaja on velvollinen korvaamaan paikallisyksikölle aiheutuneet kustannukset 28 §:n 2 momentissa säädetyin perustein.

Jos 26 §:ssä tarkoitettua korvausta on maksettu perusteettomasti, korvauksen saaja on velvollinen palauttamaan liikaa saamansa korvauksen paikallisyksikölle.

Jos 27 tai 28 §:ssä tarkoitettua maksua taikka 29 §:n 1 tai 2 momentissa tarkoitettua korvausta ei ole suoritettu eräpäivänä, saadaan vuotuista viivästyskorkoa periä eräpäivästä lukien korkolain (633/82) 4 §:n 3 mo-mentissa säädetyin perustein. Viivästyskoron maksamisen perusteena oleva eräpäivä voi olla aikaisintaan kahden viikon kuluttua maksun määräämisen perusteena olevan palvelun saamisesta.

Edellä 1 momentissa tarkoitetut maksut ja korvaukset viivästyskorkoineen saadaan ulosottaa ilman tuomiota tai päätöstä siten kuin verojen ja maksujen perimisestä ulosottotoimin annetussa laissa (367/61) säädetään.

Valtion varoista suoritetaan eläkelaitokselle vuosittain laskennallisin perustein määräytyvä kohtuullinen korvaus tämän lain mukaisten tehtävien hoitamisesta eläkelaitokselle aiheutuviin hallintokustannuksiin.

Asianomainen ministeriö vahvistaa eläkelaitoksen esityksestä 1 momentissa tarkoitetun korvauksen perusteet.

Mitä 31 §:n 1 momentissa säädetään, koskee myös niitä kustannuksia, joita toimeksiantosopimuksen tehneille kunnille ja eläkelaitokselle aiheutuu tämän lain mukaisten paikallishallintotehtävien hoitamisesta.

Paikallishallintokustannuksiin tarkoitetun korvauksen suuruus paikallisyksikköä kohti määräytyy paikallisyksikön toimialueella sijaitsevissa kunnissa edellistä varainhoitovuotta edeltäneen vuoden aikana lomitettujen päivien määrän perusteella.

Eläkelaitos maksaa toimeksiantosopimuksen tehneelle kunnalle varainhoitovuoden alusta kuukausittain, viimeistään kunkin kuukauden 11 päivänä, kahdennentoista osan 33 §:ssä tarkoitetusta korvauksesta.

Korvaus maksetaan 10 prosentilla alennettuna, jos eläkelaitoksen ja paikallisyksikön välillä ei ole mahdollisuutta siirtää tämän lain toimeenpanossa tarvittavia tietoja automaattisen tietojenkäsittelyn avulla.

Valtion varoista suoritetaan eläkelaitokselle tämän lain mukaisista lomituspalveluista aiheutuvat, toiminnan asianmukaisen hoitamisen kannalta tarpeellisina pidettävät kustannukset vähennettyinä 36 §:ssä mainituilla erillä.

Eläkelaitos huolehtii 35 §:n mukaisten kustannusten korvaamisesta toimeksiantosopimuksen tehneelle kunnalle.

Eläkelaitoksen tulee kunnan pyynnöstä etukäteen ratkaista, onko kustannuksia pidettävä tarpeellisina ja suoritetaanko niihin siten valtion korvaus. Ratkaisu sitoo eläkelaitosta sen käsitellessä aikanaan valtion korvausta koskevaa asiaa.

Eläkelaitos maksaa toimeksiantosopimuksen tehneelle kunnalle 35 §:n mukaisiin kustannuksiin ennakkoa. Ennakon suuruus määräytyy asianomaisen paikallisyksikön toimialueella sijaitsevissa kunnissa edellistä varainhoitovuotta edeltäneen varainhoitovuoden aikana lomitettujen päivien määrän sekä sanotussa määrässä eläkelaitoksen arvion mukaan tapahtuvan muutoksen perusteella. Ennakko maksetaan varainhoitovuoden alusta kuukausittain yhtä suurina erinä kunakin kuukautena, viimeistään sen 11 päivänä.

Edellä 1 momentissa tarkoitetut ennakot tarkistetaan vuosittain heinäkuun 1 päivästä. Ennakkojen tarkistamista varten kunnan on vuosittain viimeistään kesäkuun 15 päivänä annettava eläkelaitokselle tiedot niistä kirjanpidon mukaisista kustannuksista, jotka ovat aiheutuneet varainhoitovuoden toukokuun loppuun mennessä järjestetyistä lomituspalveluista. Samalla kunnan on esitettävä arvionsa koko varainhoitovuoden aikana järjestettävistä lomituspalveluista aiheutuvien kustannusten määrästä.

Jos kunnalle toukokuun loppuun mennessä maksettujen ennakkojen määrä on yhtä suuri tai suurempi kuin 2 momentissa tarkoitettujen kirjanpidon mukaisten kustannusten määrä, ennakot maksetaan 1 momentissa tarkoitetun suuruisina varainhoitovuoden loppuun. Ennakkoja tarkistetaan kuitenkin vastaamaan kunnan 2 momentissa tarkoitettua arviota, jos sen mukaan koko varainhoitovuoden aikana järjestettävistä lomituspalveluista aiheutuvien kustannusten määrä jäisi pienemmäksi kuin 1 momentin mukaisten ennakkojen yhteismäärä laskettuna koko varainhoitovuodelle.

Jos kunnalle toukokuun loppuun mennessä maksettujen ennakkojen määrä on pienempi kuin 2 momentissa tarkoitettujen kirjanpidon mukaisten kustannusten määrä, ennakkoja tarkistetaan siten, että niiden määrä kuukautta kohti vastaa 2 momentissa tarkoitettujen kirjanpidon mukaisten kustannusten kuukausittaista määrää.

Jos on ilmeistä, että lomituspalveluista aiheutuvat kustannukset koko varainhoitovuodelta ovat erityisestä syystä olennaisesti suuremmat kuin 4 momentin mukaisesti tarkistettu ennakko, kunnalle maksettavaa ennakkoa voidaan tarkistaa vastaamaan eläkelaitoksen arvioimia todellisia kustannuksia.

Kunnan on annettava eläkelaitokselle tilitys lomituspalvelujen järjestämisestä aiheutuneista kirjanpidon mukaisista kustannuksista varainhoitovuotta seuraavan vuoden huhtikuun loppuun mennessä. Eläkelaitos voi pätevästä syystä myöntää kunnalle lisäaikaa tilityksen antamiseen. Jollei tilitystä anneta määräaikana, kunta menettää oikeutensa valtion korvaukseen asianomaiselta varainhoitovuodelta.

Jos 39 §:ssä tarkoitetun tilityksen perusteella voidaan arvioida, että kunnalle asianomaiselta varainhoitovuodelta maksetut ennakot eivät riitä kattamaan lomituspalveluista aiheutuvia kustannuksia, eläkelaitoksen on maksettava toteutuneiden kustannusten ja ennakkojen erotus loppueränä. Loppuerä maksetaan viimeistään sen vuoden loppuun mennessä, jonka aikana tilitys on saapunut eläkelaitokselle.

Jos tilitys osoittaa, että kunnalle asianomaiselta varainhoitovuodelta maksetut ennakot yksin tai yhdessä loppuerän kanssa ylittävät lomituspalveluista aiheutuneiden kirjanpidon mukaisten kustannusten määrän, kunnan on palautettava liikaa saamansa määrä valtiolle siten kuin 47 §:ssä säädetään.

Jos toiminnassa ei noudateta voimassa olevia säännöksiä tai määräyksiä taikka jos siinä muutoin ilmenee epäkohtia eikä korjausta saada aikaan kunnan ja eläkelaitoksen välisten neuvottelujen tuloksena, eläkelaitos voi maksaa ennakot alennettuna tai keskeyttää ennakon suorittamisen taikka pidättäytyä loppuerän suorittamisesta.

Edellä 11 §:ssä tarkoitettuun vastuuhenkilön päätökseen ei saa valittamalla hakea muutosta. Jos asianosainen on tyytymätön vastuuhenkilön päätökseen, hänellä on oikeus vaatia eläkelaitokselta päätöksen oikaisemista 14 päivän kuluessa päätöksestä tiedon saatuaan. Oikaisuvaatimus on esitettävä edellä säädetyn ajan kuluessa paikallisyksikölle, jonka tulee viipymättä toimittaa asiassa kertyneet asiakirjat ja oma lausuntonsa eläkelaitokselle.

Jollei muuta näytetä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä sen päivän jälkeen, jona päätös on postitettu hänen ilmoittamaansa osoitteeseen.

Eläkelaitoksen 42 §:n nojalla tekemään päätökseen saa hakea muutosta valittamalla lääninoikeudelta 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksi saamisesta. Valitus osoitetaan sen läänin lääninoikeudelle, jonka tuomiopiirissä asianomaisen paikallisyksikön toimipaikka sijaitsee.

Edellä 1 momentissa tarkoitettuun lääninoikeuden päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Valittaa saa kuitenkin 29 §:ssä tarkoitettua asiaa koskevasta lääninoikeuden päätöksestä.

Muutoksen hakemisessa on muutoin noudatettava, mitä hallintolainkäyttölaissa (586/96) säädetään.

Toimeksiantosopimuksesta johtuvat erimielisyydet sekä erimielisyydet, jotka liittyvät 33 ja 35 §:ssä tarkoitettujen kustannusten korvaamiseen ja joita ei voida sopia eläkelaitoksen ja toimeksiantosopimuksen tehneen kunnan välillä, ratkaistaan hallintolainkäyttölain 69 §:ssä tarkoitettuna hallintoriitana sen läänin lääninoikeudessa, jonka tuomiopiirissä asianomainen kunta sijaitsee.

Paikallisyksiköllä on oikeus saada maksutta verotus- ja muilta viranomaisilta tämän lain toimeenpanossa tarvittavia tietoja ja selvityksiä sekä eläkelaitokselta tarpeellisia tietoja maatalousyrittäjien eläkelaissa tarkoitetun vakuutuksen hakemisesta, voimassaolosta, maksettavista eläkkeistä ja oikeudesta 3 §:n 1 momentissa tarkoitettuun eläkkeeseen.

Mitä 1 momentissa säädetään paikallisyksikön oikeudesta saada tietoja verotus- ja muilta viranomaisilta, sovelletaan vastaavasti eläkelaitokseen.

Valtion, kunnan tai eläkelaitoksen palveluksessa olevat, kunnan luottamushenkilöt, muut kunnan tehtäviä suorittavat taikka tämän lain mukaisen toiminnan järjestämisessä asiantuntijoina tai maatalouslomittajina toimivat henkilöt eivät saa ilman asianomaisen henkilön tai, milloin hänellä ei ole edellytyksiä arvioida annettavan suostumuksen merkitystä, hänen huoltajansa tai laillisen edustajansa lupaa ilmaista yksityistä tai perheen salaisuutta, josta he asemansa, tehtävänsä tai työnsä perusteella ovat saaneet tietää.

Vaitiolovelvollisuus säilyy palvelussuhteen, työskentelyn tai tehtävän päättymisen jälkeenkin.

Mitä 1 momentissa säädetään, ei estä asian ilmaisemista sille, jolla viran puolesta tai lain nojalla on oikeus saada asiasta tieto.

Jos eläkelaitos tai toimeksiantosopimuksen tehnyt kunta on saanut perusteettomasti tässä laissa tarkoitettua valtion korvausta, sen on palautettava liikaa saamansa määrä valtiolle. Perusteettoman edun palauttamisesta ja suoritusvelvollisuuden raukeamisesta on soveltuvin osin voimassa, mitä kuntien valtionosuuslaissa säädetään.

Tarkemmat säännökset tämän lain täytäntöönpanosta annetaan asetuksella.

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1997.

Tällä lailla kumotaan maatalousyrittäjän lomituspalveluista 4 päivänä tammikuuta 1985 annettu laki (2/85) siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen.

Mitä 7 §:n 2 momentissa säädetään, sovelletaan myös ennen tämän lain voimaantuloa alkaneisiin sijaisapuihin. Jos 7 §:n 2 momentissa säädetty aika on kokonaan tai pääosin kulunut umpeen ennen tämän lain voimaantuloa, sijaisavun antaminen lopetetaan viimeistään 60 päivän kuluttua tämän lain voimaantulosta, jollei maatalousyrittäjä sanotun ajan kuluessa pane vireille työkyvyttömyyseläkettä koskevaa hakemusta.

Sen estämättä, mitä 9 §:n 1 momentissa säädetään, lomitustoiminnan yleinen johto, ohjaus ja valvonta kuuluu asianomaisen ministeriön alaisuudessa eläkelaitokselle 31 päivään joulukuuta 1999.

Mitä 9 §:n 2 momentissa ja 10 §:n 1 momentissa säädetään, sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 2000.

Sen estämättä, mitä 10 §:n 2 momentissa säädetään, kunnan on 31 päivään joulukuuta 1999 huolehdittava lomitustoiminnan järjestämisestä niitä maatalousyrittäjiä varten, joiden toiminta tapahtuu pääasiassa kunnan alueella. Kunta voi ennen sanotun määräajan päättymistä siirtää edellä mainitun järjestämisvelvollisuutensa toiselle kunnalle tämän kanssa tekemällään sopimuksella.

Mitä 12, 13 ja 44 §:ssä säädetään, sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 2000.

Mitä 32 ja 34 §:ssä sekä 8 luvussa säädetään toimeksiantosopimuksen tehneestä kunnasta, sovelletaan 31 päivään joulukuuta 1999 sellaiseen kuntaan, joka on 1 momentin nojalla velvollinen huolehtimaan lomituspalvelujen järjestämisestä.

Mitä tässä laissa säädetään paikallisyksiköstä, sovelletaan 31 päivään joulukuuta 1999 3 momentissa tarkoitettuun kuntaan.

Edellä 32 §:n 2 momentissa tarkoitetun paikallishallintokustannusten korvauksen ko-konaismäärä vuonna 1997 on 85 miljoonaa markkaa.

Edellä 33 §:ssä tarkoitetun korvauksen suuruus vuonna 1997 on 38 markkaa paikallisyksikön toimialueella sijaitsevissa kunnissa edellistä varainhoitovuotta edeltäneen vuoden aikana lomitettua päivää kohti.

Sen estämättä, mitä tässä laissa säädetään, lomituspalveluista aiheutuneiden kustannusten korvaamiseen ennen tämän lain voimaantuloa tapahtuneen toiminnan osalta sovelletaan tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.

Jos kunta on tyytymätön eläkelaitoksen 2 momentin 1―3 kohdan nojalla tekemään päätökseen, sillä on oikeus kolmen kuukauden kuluessa päätöksestä tiedon saatuaan tehdä eläkelaitokselle kirjallinen vaatimus päätöksen oikaisemisesta. Päätökseen on liitettävä oikaisuvaatimusosoitus.

Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun sekä eläkelaitoksen 2 momentin 4 ja 5 kohdan nojalla tekemään päätökseen saa hakea muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta niin kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään.