Tämä laki koskee liiketoimintaa, jossa ammattimaisesti hankitaan talletuksia tai muita takaisinmaksettavia varoja yleisöltä ja jossa näillä varoilla tarjotaan omaan lukuun luottoja ja muuta niihin verrattavaa rahoitusta joko suoraan tai samaan konserniin tai konsolidointiryhmään kuuluvan yrityksen välityksellä.

Laki ei koske rahoituksen tarjoajan eikä sen kanssa samaan konserniin kuuluvan yhteisön kiinteän tai irtaimen omaisuuden taikka palvelujen kaupan rahoittamista eikä sellaista rahoittamista, joka kohdistuu samaan konserniin kuuluvaan yhteisöön.

Luottolaitoksella tarkoitetaan tässä laissa talletuspankkia ja muuta 1 §:n 1 momentissa tarkoitettua toimintaa harjoittavaa osakeyhtiötä, osuuskuntaa tai hypoteekkiyhdistystä.

Talletuspankkeja ovat liikepankit, säästöpankit, säästöpankkiosakeyhtiöt, osuuspankit, osuustoiminnalliset osakeyhtiömuotoiset pankit ja Postipankki Oy.

Rahoituslaitoksella tarkoitetaan tässä laissa luottolaitosta lukuun ottamatta sellaista yhteisöä, joka pääasiallisena liiketoimintanaan tarjoaa 20 §:n 2-10 kohdassa tarkoitettuja palveluja tai hankkii omistusosuuksia.

Omistusyhteisöllä tarkoitetaan tässä laissa rahoituslaitosta, jonka tytäryritykset ovat pääasiassa luotto- tai rahoituslaitoksia ja jonka tytäryrityksistä ainakin yksi on luottolaitos.

Konsernilla, emoyrityksellä ja tytäryrityksellä tarkoitetaan tässä laissa kirjanpitolaissa (655/73) tarkoitettua konsernia, emoyritystä ja tytäryritystä.

Konsolidointiryhmään luetaan luottolaitos, sen omistusyhteisö sekä luotto- tai rahoituslaitos, joka on luottolaitoksen tai sen omistusyhteisön tytäryritys. Konsolidointiryhmään luetaan lisäksi luotto- tai rahoituslaitos, jolla on luottolaitoksen tai sen omistusyhteisön tai niiden tytäryrityksen kanssa yhteinen hallinto tai jota johdetaan luottolaitoksen, sen omistusyhteisön tai niiden tytäryrityksen kanssa yhteisesti.

Jos konsernia tai konsolidointiryhmää koskevia säännöksiä ei voida tai ei ole tarkoituksenmukaista noudattaa konsernin tai konsolidointiryhmän kokoonpanon tai muun erityisen syyn takia, luottolaitos tai sen omistusyhteisö voi poiketa niistä rahoitustarkastuksen kussakin yksittäistapauksessa antaman päätöksen mukaisesti.

Luottolaitokseen sovelletaan osakeyhtiöistä, osuuskunnista tai hypoteekkiyhdistyksistä annettua lainsäädäntöä, jollei tässä laissa toisin säädetä.

Talletuspankkiin sovelletaan lisäksi liikepankkilakia (1269/90), säästöpankkilakia (1270/90), säästöpankin muuttamisesta osakeyhtiömuotoiseksi pankiksi annettua lakia (972/92), osuuspankkilakia (1271/90) tai Postipankki Oy:stä annettua lakia (972/87).

Muun luottolaitoksen kuin talletuspankin osalta osakeyhtiölain (734/78) 2 luvun 1 §:n 2 momentissa ja 8 luvun 4 §:n 1 momentissa sekä osuuskuntalain (247/54) 69 §:n 1 momentissa tarkoitetun poikkeusluvan antaa valtiovarainministeriö.

Luottolaitoksella on oltava toimilupa toimintansa harjoittamiseen.

Talletuspankin toiminimessä on oltava sana tai yhdysosa ''pankki'' ja siitä on ilmettävä pankin yhteisömuoto.

Talletuspankin lisäksi ainoastaan Suomen Pankki ja Pohjoismaiden Investointipankki saavat käyttää toiminimessään tai muuten toimintaansa osoittamaan nimitystä ''pankki''. Kiellon estämättä saadaan nimitystä ''pankki'' käyttää toiminimessä tai kuvaamaan toimintaa, jos on ilmeistä, ettei nimityksen käyttäminen viittaa harhaanjohtavasti talletuspankin toimintaan.

Valtiovarainministeriö voi antaa talletuspankin tytäryritykselle luvan käyttää toiminimessään nimitystä ''pankki'' tai viittausta talletuspankin toimintaan.

Tämän lain ja viranomaisten sen nojalla antamien määräysten noudattamista valvoo rahoitustarkastuslaissa (503/93) tarkoitettu rahoitustarkastus. Säästöpankkeja valvoo lisäksi säästöpankkitarkastus ja osuuspankkeja osuuspankkitarkastus.

Valtiovarainministeriö myöntää luottolaitoksen toimiluvan. Hakemuksessa on annettava tarpeellinen selvitys luottolaitoksen suorista tai välillisistä omistajista taikka jäsenistä sekä heidän omistusosuuksistaan ja asiakasriskeistään sekä hallintoa hoitavista henkilöistä. Valtiovarainministeriöllä on oikeus vaatia myös muita tarpeelliseksi katsomiaan selvityksiä.

Luottolaitoksen toimilupahakemuksesta on pyydettävä rahoitustarkastuksen lausunto. Talletuspankin toimilupaa koskevasta hakemuksesta on lisäksi pyydettävä sen vakuusrahaston lausunto, johon talletuspankki tulee kuulumaan.

Valtiovarainministeriön on annettava luottolaitoksen toimilupaa koskeva päätös 12 kuukauden kuluessa toimilupahakemuksen vastaanottamisesta. Hakemuksen hylkäämisestä on kuitenkin päätettävä kuuden kuukauden kuluessa hakemuksen vastaanottamisesta tai sinä aikana pyydettyjen lisätietojen vastaanottamisesta.

Luottolaitokselle on myönnettävä toimilupa, jos omistajien ja hallintohenkilöiden luotettavuudesta ja sopivuudesta saadun selvityksen sekä muun selvityksen perusteella voidaan varmistua, että luottolaitosta tullaan johtamaan ammattitaitoisesti sekä terveiden ja varovaisten liikeperiaatteiden mukaisesti.

Valtiovarainministeriöllä on oikeus toimiluvan hakijaa kuultuaan asettaa toimilupaan luottolaitoksen liiketoimintaa koskevia rajoituksia tai ehtoja.

Valtiovarainministeriö voi rahoitustarkastuksen esityksestä rajoittaa määräajaksi luottolaitoksen toimiluvan mukaista toimintaa, jos luottolaitoksen hoidossa on todettu taitamattomuutta tai varomattomuutta ja jos on ilmeistä, että se voi vakavasti vahingoittaa rahoitusmarkkinoiden vakautta tai velkojien etua.

Perustettavan luottolaitoksen osakepääoman, osuuspääoman tai peruspääoman on oltava vähintään 5 miljoonaa ecua vastaava markkamäärä, kuitenkin aina vähintään 30 miljoonaa markkaa. Perustamispääoman on oltava kokonaan maksettu rahana toimilupaa myönnettäessä.

Luottolaitoksen 73-75 §:n mukaisten omien varojen tulee aina olla vähintään perustamispääoman suuruiset.

Jos luottolaitoksen omat varat eivät enää täytä 2 momentin mukaista vaatimusta, rahoitustarkastuksen on asetettava määräaika, jonka kuluessa luottolaitoksen on täytettävä omia varoja koskeva vähimmäisvaatimus, tai rahoitustarkastuksen on esitettävä valtiovarainministeriölle luottolaitoksen toimiluvan peruuttamista.

Luottolaitoksen toimitusjohtaja ja varatoimitusjohtaja eivät saa olla henkilöitä, jotka ovat luottolaitoksen kanssa samaan konserniin kuuluvan vakuutusyhtiön toimitusjohtajana tai varatoimitusjohtajana.

Enemmistön luottolaitoksen hallituksen jäsenistä ja varajäsenistä on oltava henkilöitä, jotka eivät ole 1 momentissa tarkoitetun vakuutusyhtiön hallituksen jäsenenä tai varajäsenenä, toimitusjohtajana tai varatoimitusjohtajana, jollei rahoitustarkastus myönnä tästä poikkeusta.

Luottolaitoksen kanssa samaan konserniin kuuluvalle vakuutusyhtiölle annettavaa luottoa ja vakuutusyhtiöön sijoittamista koskevat merkittävät ja periaattelliset päätökset on tehtävä luottolaitoksen hallituksessa.

Jos 1 momentissa mainituissa tiedoissa tapahtuu muutos, se on viipymättä ilmoitettava rahoitustarkastukselle.

Jos jonkun tarkoituksena on hankkia suoraan tai välillisesti luottolaitoksesta osuus, joka on vähintään 10 prosenttia sen osake- tai osuuspääomasta tai joka tuottaa vähintään 10 prosenttia sen osakkeiden tai osuuksien äänivallasta taikka joka muutoin oikeuttaa käyttämään siihen rinnastuvaa vaikutusvaltaa luottolaitoksen hallinnossa, on hankinnasta ilmoitettava etukäteen rahoitustarkastukselle.

Jos 1 momentissa tarkoitettua osuutta lisätään siten, että se kasvaa vähintään 20, 33 tai 50 prosenttiin osake- tai osuuspääomasta tai tuottaa vähintään samansuuruisen äänioikeuden tai että luottolaitoksesta tulee tytäryritys, on myös tästä hankinnasta etukäteen ilmoitettava rahoitustarkastukselle.

Edellä 1 ja 2 momentissa tarkoitettu ilmoitus on tehtävä myös silloin, kun osuuden omistus laskee alle 1 ja 2 momentissa säädetyn suuruisten osuuksien.

Luottolaitoksen on ilmoitettava rahoitustarkastukselle vähintään kerran vuodessa 1 ja 2 momentissa tarkoitettujen osuuksien omistajat ja omistusten suuruus sekä välittömästi ilmoitettava sen tietoon tulleet osuuksien omistuksessa tapahtuneet muutokset.

Ilmoituksissa on annettava tarpeelliset tiedot osuuden suuruudesta ja sen omistajasta sekä omistajan asiakasriskeistä.

Rahoitustarkastus voi kolmen kuukauden kuluessa 18 §:ssä tarkoitetun ilmoituksen vastaanottamisesta vastustaa osuuden hankintaa, jos omistajien luotettavuudesta ja sopivuudesta saadun selvityksen perusteella tai muuten on todennäköistä, että osuuden omistus haittaisi luottolaitoksen varovaisten ja terveiden liikeperiaatteiden mukaista toimintaa.

Jos osuuden hankinta jätetään ilmoittamatta tai jos osuus on hankittu rahoitustarkastuksen vastustuksesta huolimatta taikka jos osuuden hankinnan jälkeen rahoitustarkastus havaitsee osuuden omistuksen vaarantavan luottolaitoksen 1 momentin mukaista liiketoimintaa, voi rahoitustarkastus kieltää osuuden omistajan äänivallan käyttämisen.

Luottolaitos saa harjoittaa vain tässä pykälässä tarkoitettua ja siihen liittyvää toimintaa.

Luottolaitos tai se ja sen tytäryritys ja 5 §:n 2 momentissa tarkoitettu luotto- tai rahoituslaitos yhdessä saavat sijoittaa yhden sellaisen muun kuin 20 §:ssä tarkoitettua toimintaa harjoittavan yhteisön osakkeisiin ja osuuksiin, jonka osake- tai osuuspääomasta ne omistavat yli kymmenen prosenttia taikka niin suuren osan, että niillä on yli kymmenen prosenttia kaikkien osakkeiden ja osuuksien tuottamista äänistä, enintään 15 prosenttia luottolaitoksen tai sen konsolidointiryhmän omista varoista. Luottolaitoksella ja sen tytäryrityksellä ja 5 §:n 2 momentissa tarkoitetulla luotto- tai rahoituslaitoksella saa olla tällaisia sijoituksia yhteensä enintään määrä, joka on 60 prosenttia luottolaitoksen tai sen konsolidointiryhmän omista varoista. Suhdelukuja laskettaessa ei kuitenkaan oteta huomioon osakkeita, jotka luottolaitos tai sen tytäryritys taikka 5 §:n 2 momentissa tarkoitettu luotto- tai rahoituslaitos on merkinnyt järjestämänsä osakeannin yhteydessä antamansa sitoumuksen perusteella, eikä vakuutusyhtiölaissa (1062/79) tarkoitetun vakuutusyhtiön osakkeita eikä osakkeita ja osuuksia, joiden omistaminen luottolaitoksen, sen tytäryrityksen taikka 5 §:n 2 momentissa tarkoitetun luotto- tai rahoituslaitoksen asiakkaan liiketoiminnan tervehdyttämisen yhteydessä on välttämätöntä.

Luottolaitos yksin tai se ja sen tytäryritykset ja 5 §:n 2 momentissa tarkoitetut luotto- ja rahoituslaitokset yhdessä saavat sijoittaa muihin kuin rahoitustoiminnan yhteydessä vuokrattaviin kiinteistöihin ja kiinteistöyhteisöjen osakkeisiin ja osuuksiin enintään määrän, joka on 13 prosenttia luottolaitoksen osalta sen taseen loppusummasta tai luottolaitoksen ja sen tytäryrityksen ja 5 §:n 2 momentissa tarkoitetun luotto- tai rahoituslaitoksen osalta konsolidointiryhmän yhteenlasketun taseen loppusummasta, jollei rahoitustarkastus erityisestä syystä myönnä lupaa suurempaan määrään.

Luottolaitoksen tytäryritystä taikka 5 §:n 2 momentissa tarkoitettua luotto- tai rahoituslaitosta, jonka oikeutta omistaa kiinteistöjä ja kiinteistöyhteisöjen osakkeita ja osuuksia on laissa rajoitettu, ei lueta mukaan 1 momentissa tarkoitettua omistusta laskettaessa.

Luottolaitoksen ja sen tytäryrityksen ja 5 §:n 2 momentissa tarkoitetun luotto- tai rahoituslaitoksen omistamiin kiinteistöyhteisön osakkeisiin ja osuuksiin rinnastetaan 1 momentissa tarkoitettua suhdelukua laskettaessa luottolaitoksen ja sen tytäryrityksen ja 5 §:n 2 momentissa tarkoitetun luotto- tai rahoituslaitoksen kiinteistöyhteisölle antamat luotot ja sen puolesta antamat takaukset samassa suhteessa kuin luottolaitoksen tai sen tytäryrityksen taikka 5 §:n 2 momentissa tarkoitetun luotto- tai rahoituslaitoksen omistamat kiinteistöyhteisön osakkeet tai osuudet ovat kiinteistöyhteisön osake- ja osuuspääomasta.

Luottolaitos tai se ja sen tytäryritys ja 5 §:n 2 momentissa tarkoitettu luotto- tai rahoituslaitos saavat 22 §:n säännösten estämättä väliaikaisesti omistaa maksamatta jääneen saamisen vakuutena olleita kiinteistöyhteisöjen osakkeita ja osuuksia tai kiinteistöjä.

Luottolaitoksen tai sen tytäryrityksen taikka 5 §:n 2 momentissa tarkoitetun luotto- tai rahoituslaitoksen on luovuttava 1 momentin nojalla hankitusta omaisuudesta niin pian kuin se tappiotta on mahdollista ja viimeistään viiden vuoden kuluttua siitä, kun 1 momentissa tarkoitettu hankinta on tapahtunut, jollei rahoitustarkastus erityisestä syystä myönnä määräaikaan pidennystä.

Rahoitustarkastus antaa määräykset luottolaitoksen tai sen tytäryrityksen taikka 5 §:n 2 momentissa tarkoitetun luotto- tai rahoituslaitoksen omistukseen väliaikaisesti siirtyneen omaisuuden ilmoittamisesta rahoitustarkastukselle.

Luottolaitokselle annettua vakuutta ei luottolaitos saa vakuuden omistajan suostumuksetta pantata edelleen.

Luottolaitoksella on oltava toimintaansa varten vähintään yksi kiinteä toimipaikka. Se voi harjoittaa toimintaansa lisäksi sivukonttoreissa ja muissa toimipaikoissa.

Luottolaitoksen, joka aikoo perustaa sivukonttorin muuhun Euroopan talousalueeseen kuuluvaan valtioon, on ilmoitettava siitä etukäteen rahoitustarkastukselle. Ilmoitukseen on liitettävä tiedot harjoitettavaksi aiotusta toiminnasta sekä sivukonttorin hallintoon liittyvät tiedot.

Rahoitustarkastuksen on ilmoitettava sivukonttorin perustamisesta asianomaisen valtion vastaavalle valvontaviranomaiselle ja liitettävä ilmoitukseen tiedot luottolaitoksen omien varojen määrästä, vakavaraisuussuhteesta, tallettajien suojana olevasta vakuusjärjestelmästä sekä muut tiedot, jotka ovat tarpeen sivukonttorin toiminnan aloittamiseksi.

Rahoitustarkastuksen on kolmen kuukauden kuluessa luottolaitoksen 1 momentin mukaisen ilmoituksen saamisesta kieltäydyttävä 2 momentissa tarkoitetun ilmoituksen tekemisestä, jos se havaitsee, että luottolaitoksen taloudellinen tilanne ja hallinto eivät täytä luottolaitokselle tässä laissa säädettyjä vaatimuksia. Sivukonttoria ei voida perustaa, jos rahoitustarkastus on kieltäytynyt tekemästä ilmoitusta.

Luottolaitoksen, joka aikoo perustaa sivukonttorin muuhun kuin 26 §:ssä tarkoitettuun valtioon, on haettava lupa sivukonttorin perustamiseen valtiovarainministeriöltä. Lupa on myönnettävä, jos sivukonttorin valvonta on riittävällä tavalla järjestettävissä. Lupahakemuksesta on pyydettävä Suomen Pankin ja rahoitustarkastuksen lausunnot. Valtiovarainministeriö voi antaa määräyksiä ulkomaille perustettavan sivukonttorin perustamisesta ja valvonnan toteuttamisesta.

Jos luottolaitos rikkoo 26 ja 27 §:n säännöksiä tai niiden nojalla annettuja määräyksiä, valtiovarainministeriö voi luottolaitosta kuultuaan vaatia oikaisua määräajassa ja, jollei oikaisua tapahdu, määrätä ulkomaisen sivukonttorin lakkautettavaksi.

Luottolaitoksen, joka aikoo tarjota 20 §:ssä tarkoitettuja palveluita jonkin muun valtion alueella perustamatta sivukonttoria, on ilmoitettava etukäteen rahoitustarkastukselle, mitä palveluita se tulee tarjoamaan.

Rahoitustarkastuksen on kuukauden kuluessa 1 momentissa tarkoitetun ilmoituksen vastaanottamisesta toimitettava tieto asiasta Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion valvontaviranomaiselle sekä liitettävä mukaan oma ilmoituksensa siitä, kattaako luottolaitoksen toimilupa Suomessa nuo palvelut.

Luottolaitoksen tilinpäätös ja konsernitilinpäätös laaditaan kirjanpitolain ja tämän luvun säännösten mukaisesti. Osakeyhtiölain 11 luvun 1-3 ja 5-12 §:n ja osuuskuntalain 79-79 b §:n, lukuun ottamatta 79 b §:n 1 momenttia, säännöksiä ei sovelleta luottolaitokseen.

Rahoitustarkastus antaa tarkemmat määräykset luottolaitoksen tilinpäätöksen laatimisesta.

Mitä 30-37 §:ssä säädetään luottolaitoksesta, sovelletaan vastaavasti omistusyhteisöön sekä sellaiseen rahoituslaitokseen, joka on luottolaitoksen tai omistusyhteisön tytäryritys.

Kultakin tilikaudelta on laadittava tilinpäätös, joka käsittää kirjanpitolain ja tämän luvun säännösten mukaisen tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen.

Hallituksen ja toimitusjohtajan tulee päivätä ja allekirjoittaa tilinpäätös. Jos hallituksen jäsen tai toimitusjohtaja on esittänyt eriävän mielipiteen tilinpäätöksestä, on tätä koskeva lausuma liitettävä siihen hänen vaatimuksestaan.

Tilinpäätökseen on sisällytettävä tuloslaskelma ja tase viimeistä edelliseltä tilikaudelta. Tuloslaskelman ja taseen liitteenä on ilmoitettava rahoitustarkastuksen määräämät tiedot. Jos tilikauden aikana tuloslaskelman tai taseen erittelyä on muutettu, on aikaisempaan tilinpäätökseen sisältyviä tietoja mahdollisuuksien mukaan oikaistava niin, että niitä voidaan verrata myöhempään tilinpäätökseen.

Tilinpäätös on annettava tilintarkastajille vähintään kuukautta ennen varsinaista yhtiökokousta taikka muuta varsinaista osuudenomistajien tai jäsenten kokousta.

Toimintakertomus on laadittava hyvän kirjanpitotavan mukaisesti ja siinä on annettava tietoja sellaisista luottolaitoksen tilan ja sen toiminnan tuloksen arvostelemista varten tärkeistä seikoista, joista ei ole tehtävä selkoa tuloslaskelmassa, taseessa tai niiden liitteenä olevissa tiedoissa, sekä luottolaitoksen kannalta olennaisista tapahtumista, vaikka ne olisivat sattuneet tilikauden päätyttyäkin.

Jos luottolaitos tilikauden aikana on hankkinut määräämisvallan toisessa yhteisössä tai sulautumisen nojalla on vastaanottanut toisen yhteisön varoja ja velkoja, on siitä annettava toimintakertomuksessa selostus.

Toimintakertomuksessa on ilmoitettava luottolaitoksen palveluksessa olevien henkilöiden keskimääräinen luku tilikauden aikana sekä tilikautena maksettujen palkkojen ja korvausten yhteenlaskettu määrä toisaalta hallituksen, hallintoneuvoston ja toimitusjohtajan osalta ja toisaalta muiden luottolaitoksen palveluksessa olevien osalta. Hallitukselle ja toimitusjohtajalle maksetut osapalkkiot on ilmoitettava erikseen.

Hallituksen on toimintakertomuksessaan tehtävä esitys luottolaitoksen voittoa tai tappiota koskeviksi toimenpiteiksi.

Toimintakertomuksen tulee sisältää selostus luottolaitoksen liiketoiminnoissa tapahtuneista olennaisista muutoksista edellisen tilikauden aikana ja arvio liiketoimintojen kehittymisestä alkaneen tilikauden aikana.

Luottolaitoksen tilikausi on kalenterivuosi. Liiketoimintaa aloitettaessa taikka lopetettaessa tilikausi saa olla kalenterivuotta lyhyempi tai pitempi, kuitenkin enintään 18 kuukautta.

Rahoitustarkastus voi antaa määräyksiä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettujen, helposti markkinoitavien arvopapereiden sekä johdannaissopimusten merkitsemisestä taseeseen hankintamenoa suurempaan todennäköiseen arvoon.

Ulkomaan rahan määräinen omaisuus samoin kuin ulkomaan rahan määräiset velat ja muut sitoumukset muutetaan Suomen rahaksi Suomen Pankin tilinpäätöspäivänä noteeraamaan kurssiin. Rahoitustarkastus voi antaa määräyksiä käyttöomaisuuden merkitsemisestä tilinpäätökseen hankintahetken Suomen Pankin noteeraamaan kurssiin.

Taseeseen on riittävästi eriteltyinä merkittävä rahoitustarkastuksen tarkemmin määräämällä tavalla omina erinään vastaaviin rahat ja saamiset keskuspankeilta, luotot, yleiseen liikkeeseen lasketut saamistodistukset, osakkeet ja osuudet, pitkävaikutteisten aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden hankintamenojen poistamaton osa, maksetut ennakot ja siirtosaamiset, osake-, sijoitusosuus- ja kantarahastoantisaamiset sekä muu omaisuus. Vastattaviin on merkittävä velat luottolaitoksille ja yleisölle, luottolaitoksen itsensä yleiseen liikkeeseen laskemat saamistodistukset, saadut ennakot ja siirtovelat, velat, joilla on huonompi etuoikeus kuin muilla veloilla, sekä muut velat samoin kuin varaukset, osake-, osuus- tai peruspääoma, sijoitusosuuspääoma tai kantarahasto, vararahasto, arvonkorotusrahasto sekä edellisten tilikausien voitto tai tappio. Tilikauden voitto ilmoitetaan erikseen oman pääoman lisäyksenä ja tappio sen vähennyksenä.

Rahoitustoiminnan yleisiin riskeihin varautumista varten saadaan tilinpäätöksessä lisäksi tehdä yleinen tappiovaraus.

Muut rahastot ovat vapaata omaa pääomaa. Tilikauden voitto ja voitto edellisiltä tilikausilta ilmoitetaan erikseen vapaan oman pääoman lisäyksenä ja tilikauden tappio ja tappio edellisiltä tilikausilta sen vähennyksenä.

Edellä 1 momentissa tarkoitettu pääomasijoitus saadaan käyttää, jollei sijoituksen ehdoista muuta johdu, sellaisen tappion peittämiseen, johon vapaa oma pääoma ja vararahasto eivät riitä edellyttäen, että osakepääomaa, osuuspääomaa taikka, jos osuuspääoma on käytetty, sijoitusosuuspääomaa tai kantarahastoa vastaavasti alennetaan samassa suhteessa. Voittovaroja ja vararahastoa saadaan, sen lisäksi mitä muualla laissa säädetään, käyttää pääomasijoituksen arvon korottamiseen enintään määrällä, jolla pääomasijoituksen arvoa on aikaisempina tilikausina alennettu tappion peittämiseksi.

Pääomasijoitukseen voidaan liittää oikeus vaihtaa sijoitus luottolaitoksen osakkeiksi, osuus- ja lisäosuusmaksuiksi, sijoitusosuuksiksi tai kantarahasto-osuuksiksi. Tällöin noudatetaan soveltuvin osin, mitä osakeyhtiölaissa, osuuskuntalaissa ja säästöpankkilaissa säädetään vaihtovelkakirjalainoista.

Pääomasijoituksesta on annettava nimetylle henkilölle asetettu pääomatodistus. Pääomatodistuksen luovuttamiseen ja panttaukseen sovelletaan, mitä velkakirjalain (622/47) 13, 14 ja 22 §:ssä säädetään juoksevista velkakirjoista, jollei pääomatodistuksen ehdoista muuta johdu. Jos pääomasijoituksen arvoa on pankin kirjanpidossa alennettu tai korotettu, pääomatodistuksen nimellisarvoa on vastaavasti muutettava ja pääomatodistukseen on tehtävä siitä viivytyksettä merkintä.

Tuloslaskelma on laadittava siten, että siitä käy selville, miten tilikauden tulos on syntynyt.

Tuloslaskelmaan on rahoitustarkastuksen tarkemmin määräämällä tavalla erikseen merkittävä tuotot ja kulut riittävästi eriteltyinä. Siihen on merkittävä omina erinään korkotuotot ja korkokulut, osinkotuotot, palkkiotuotot ja palkkiokulut, arvopaperitoiminnan kate, valuuttatoiminnan kate, hallintokulut, toiminnan muut tuotot ja kulut, saamisten ja muiden kuin luovutettavaksi tarkoitettujen arvopapereiden arvonalennukset, poistot rakennuksista, koneista ja kalustosta sekä muista pitkävaikutteisista menoista samoin kuin varausten muutos ja välittömät verot. Satunnaiset tuotot ja kulut on ilmoitettava erikseen tuloslaskelmassa.

Omistusyhteisön sekä luottolaitoksen, joka on konsernin emoyritys, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös niin kuin kirjanpitolaissa ja tässä luvussa säädetään ja niin kuin rahoitustarkastus tarkemmin määrää.

Sellaisten tytäryritysten tiedot, jotka eivät ole luotto- tai rahoituslaitoksia, yhdistellään konsernitilinpäätökseen rahoitustarkastuksen määräämällä tavalla.

Konsernitilinpäätöksen laatimisessa on sen lisäksi, mitä kirjanpitolaissa säädetään, soveltuvin osin noudatettava tämän lain 31 §:n säännöksiä.

Konsernin oma pääoma on konsernitaseessa jaoteltava sidottuun omaan pääomaan ja vapaaseen omaan pääomaan tai kokonaistappioon huomioon ottaen konsernin tulos päättyneeltä tilikaudelta.

Emoyrityksen toimintakertomuksessa on konsernista annettava 32 §:n 1-3 ja 5 momentissa tarkoitetut selvitykset. Lisäksi on ilmoitettava se määrä, joka konsernin vapaasta omasta pääomasta konserniin kuuluvien yritysten on yhtiöjärjestyksen tai sääntöjen mukaan siirrettävä sidottuun omaan pääomaan.

Tytäryrityksen toimintakertomuksessa on ilmoitettava emoyrityksen nimi.

Jollei konsernitilinpäätöstä koskevia säännöksiä konsernin kokoonpanon vuoksi tai muusta erityisestä syystä voida konsernitilinpäätöstä laadittaessa noudattaa, saadaan niistä poiketa rahoitustarkastuksen kussakin yksittäistapauksessa antaman päätöksen mukaisesti. Poikkeamisesta on tehtävä selko konsernitilinpäätöksessä.

Rahoitustarkastuksen on pyydettävä kirjanpitolautakunnalta lausunto ennen edellä tässä luvussa tarkoitettujen määräysten antamista.

Luottolaitoksen ja omistusyhteisön on pyynnöstä annettava jokaiselle jäljennös tilinpäätöksestään ja toimintakertomuksestaan. Jäljennöksestä ei saa periä jäljentämiskulut ylittävää maksua.

Luottolaitoksen yhtiökokouksen, osuuskunnan kokouksen, isäntien kokouksen tai jäsenten kokouksen on vuosittain luottolaitoksen hallinnon, kirjanpidon ja tilinpäätöksen tarkastamista varten valittava vähintään kaksi tilintarkastajaa ja tarpeellinen määrä varatilintarkastajia, jotka ovat riippumattomia tehtävässään. Tämän lain säännöksiä tilintarkastajasta on sovellettava myös varatilintarkastajaan.

Vähintään yhdellä tilintarkastajalla on oltava asuinpaikka Euroopan talousalueella tai tilintarkastajan tulee olla 2 momentissa tarkoitettu yhteisö. Vajaavaltainen tai konkurssissa oleva ei voi olla tilintarkastajana. Tilintarkastajalla on oltava sellainen laskentatoimen, taloudellisten ja oikeudellisten asioiden sekä tilintarkastuksen tuntemus ja kokemus kuin luottolaitoksen toiminnan laatuun ja laajuuteen katsoen on tarpeen tehtävän hoitamiseksi.

Vähintään yhden tilintarkastajan ja varatilintarkastajan on oltava Keskuskauppakamarin hyväksymä tilintarkastaja tai tilintarkastusyhteisö. Jos tilintarkastajaksi on valittu Keskuskauppakamarin hyväksymä tilintarkastusyhteisö, tämän on ilmoitettava luottolaitokselle, kenellä on päävastuu tilintarkastuksen toimittamisesta. Päävastuullisella tilintarkastajalla on oltava vähintään sama kelpoisuus kuin tilintarkastusyhteisöllä. Tilintarkastajana, varatilintarkastajana tai tilintarkastusyhteisönä voi olla rahoitustarkastuksen luvalla myös kauppakamarin hyväksymä tilintarkastaja tai tilintarkastusyhteisö.

Luottolaitoksen tytäryhtiön tilintarkastajana ei saa olla se, jota 1 momentin mukaan ei saa valita luottolaitoksen tilintarkastajaksi.

Tilintarkastajan on ilmoitettava rahoitustarkastukselle 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetulta yhteisöltä saamastaan luotosta, sen hänen hyväkseen antamasta takauksesta tai muusta vastuusitoumuksesta, vakuudesta taikka näitä vastaavasta etuudesta.

Määräys on voimassa siihen asti, kunnes 1 momentissa tarkoitetun tilintarkastajan tilalle on valittu tilintarkastaja.

Rahoitustarkastus antaa luottolaitokselle osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:n 3 momentissa ja 14 §:n 1 ja 2 momentissa tarkoitetun määräyksen.

Rahoitustarkastus voi kesken toimikauden erottaa määräämänsä tilintarkastajan toimestaan.

Tilintarkastajan tulee hyvän tilintarkastustavan edellyttämässä laajuudessa tarkastaa tilikauden kirjanpito, tilinpäätös ja hallinto.

Kun tilintarkastus on tehty, tilintarkastajan on tehtävä siitä tilinpäätökseen merkintä, jossa viitataan tilintarkastuskertomukseen.

Tilintarkastajan on annettava kultakin tilikaudelta 41 §:ssä tarkoitetulle kokoukselle tilintarkastuskertomus. Kertomus on luovutettava luottolaitoksen hallitukselle tai vastaavalle toimielimelle viimeistään kaksi viikkoa ennen sitä kokousta, jossa tilinpäätös on esitettävä vahvistettavaksi.

Jos luottolaitoksen hallintoneuvoston, hallituksen tai vastaavan toimielimen jäsen, toimitusjohtaja, valtuutettu tai muu vastuuvelvollinen on syyllistynyt tekoon tai laiminlyöntiin, josta saattaa seurata vahingonkorvausvelvollisuus, taikka muuhun luottolaitosta koskevan lain tai sen yhtiöjärjestyksen taikka sääntöjen vastaiseen toimintaan, tilintarkastajan tulee esittää siitä kertomuksessaan muistutus. Tilintarkastajalla on muutoinkin oikeus antaa kertomuksessaan tietoja, joiden saattamista 1 momentissa tarkoitetun kokouksen tietoon hän pitää tarpeellisena.

Tilintarkastaja voi esittää hallitukselle, hallintoneuvostolle, toimitusjohtajalle, valvojalle tai vastaavalle toimielimelle taikka muulle vastuuvelvolliselle huomautuksia sellaisista seikoista, joita ei esitetä tarkastuskertomuksessa. Tällaiset seikat merkitään pöytäkirjaan, joka on annettava sille, jonka tehtävänä on huolehtia luottolaitoksen hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Tämän on käsiteltävä pöytäkirja viipymättä ja säilytettävä se luotettavalla tavalla.

Tilintarkastajalla on oikeus olla läsnä ja käyttää puhevaltaa luottolaitoksen toimielimen kokouksessa, jossa käsitellään hänen tehtäviinsä liittyviä asioita.

Tilintarkastajan on oltava kokouksessa läsnä, jos käsiteltävät asiat ovat sellaisia, että hänen läsnäolonsa on tarpeen.

Luottolaitoksen ja omistusyhteisön konsernissa tytäryrityksen tilintarkastajaksi on, mikäli mahdollista, valittava vähintään yksi emoyrityksen tilintarkastaja.

Talletuksella tarkoitetaan tässä laissa yleisöltä vastaanotettuja takaisinmaksettavia varoja, jotka on vastaanotettu rahoitustarkastuksen hyväksymät yleiset ehdot täyttävälle tilille.

Vain talletuspankilla on oikeus ottaa vastaan talletuksia. Säästökassojen oikeudesta ottaa vastaan talletuksia säädetään erikseen. Tämän lain säännökset eivät rajoita Suomen Pankin oikeutta ottaa vastaan talletuksia.

Talletettaessa varoja pankkiin on pankin ja tilinavaajan välillä tehtävä talletusta koskeva sopimus. Tilinavaajan henkilöllisyys on aina todettava ja sopimukseen on merkittävä riittävät tiedot tilinavaajasta, omistajasta ja käyttöön oikeutetuista.

Jos talletuksesta annetaan erillinen todiste, se on asetettava nimetylle henkilölle ja se voidaan siirtää vain nimetylle henkilölle.

Talletusta koskevaan 1 momentissa tarkoitettuun sopimukseen otetusta erityisestä ehdosta on oltava merkintä myös todisteessa. Ehto, lukuun ottamatta tilinomistajan määräystä tilin käyttöön oikeutetuista, voidaan muuttaa tai peruuttaa vain pankin suostumuksella.

Viisitoista vuotta täyttänyt vajaavaltainen voi itse tehdä talletuspankin kanssa talletusta koskevan sopimuksen niistä varoista, joista hänellä holhouslain 20 §:n 2 momentin mukaan on oikeus määrätä, sekä tallettaa ja nostaa varoja ja muutoinkin määrätä talletuksesta. Holhooja voi kuitenkin holhouslautakunnan suostumuksella ottaa talletetut varat hoitoonsa, jos vajaavaltaisen etu sitä vaatii.

Jos viisitoista vuotta täyttäneen vajaavaltaisen nimiin on talletuspankkiin talletettu varoja ehdolla, että ainoastaan hänellä itsellään on oikeus nostaa varoja, määräävät talletetuista varoista vajaavaltainen ja hänen holhoojansa yhdessä. Ehdosta voidaan kuitenkin poiketa tuomioistuimen luvalla.

Kun kymmenen vuotta on kulunut sen kalenterivuoden lopusta, jonka kuluessa talletuspankkiin talletettujen varojen tiliä on viimeksi käytetty, lakkaa talletuspankin velvollisuus maksaa korkoa talletetuille varoille, jollei tiliehdoista muuta johdu.

Talletuspankki ei saa vastasaatavallaan kuitata sellaisia yksityishenkilön tilillä olevia tai hänelle maksettavaksi osoitettuja varoja, joita ei lain mukaan saa ulosmitata. Pankin on ennen kuittausta selvitettävä varojen ulosmittauskelpoisuus. Kuittausvaatimuksesta on ilmoitettava tilinomistajalle. Tämän momentin vastainen kuittaus on mitätön.

Jos varojen ulosmittauskelpoisuuden selvittäminen ei ole mahdollista ilman kohtuutonta vaivaa, pankki saa kuitenkin vaatia kuittausta, jos se ilmoittaa tilinomistajalle kuittausvaatimuksen yhteydessä kirjallisesti 1 momentissa säädetystä kuittausoikeuden rajoituksesta sekä tässä momentissa säädetystä kuittauksen peruuntumisesta. Kuittaus peruuntuu, jos tilinomistaja 14 päivän kuluessa kuittausvaatimuksesta tiedon saatuaan esittää selvityksen siitä, etteivät varat ole ulosmittauskelpoisia. Jollei kuittausvaatimuksen tiedoksisaamisen ajankohdasta voida esittää muuta selvitystä, vaatimuksen katsotaan tulleen tilinomistajan tietoon seitsemäntenä päivänä vaatimusta koskevan ilmoituksen lähettämisestä. Jos tilinomistajalle ei anneta tässä momentissa säädettyjä tietoja, kuittaus on mitätön.

Mitä 1 momentissa säädetään, ei koske tilinomistajan nimenomaiseen valtuutukseen perustuvia veloituksia tilillä olevista varoista. Tällaisen valtuutuksen tilinomistaja voi peruuttaa milloin tahansa. Muu sopimus, jolla vähennetään tilinomistajalle tämän pykälän mukaan kuuluvia oikeuksia, on mitätön.

Talletuspankkien vakaan toiminnan ja tallettajien saamisten turvaamiseksi on liikepankin ja Postipankki Oy:n kuuluttava liikepankkien ja Postipankki Oy:n vakuusrahastoon, säästöpankin säästöpankkien vakuusrahastoon ja osuuspankin osuuspankkien vakuusrahastoon.

Liikepankkien ja Postipankki Oy:n vakuusrahaston sijasta voi säästöpankkien keskusrahalaitoksena toimiva liikepankki tai säästöpankkien keskusrahalaitoksen omistama taikka sen ja säästöpankkien yhdessä omistama liikepankki kuulua säästöpankkien vakuusrahastoon ja osuuspankkien keskusrahalaitoksena toimiva liikepankki tai osuuspankkien keskusrahalaitoksen omistama taikka sen ja osuuspankkien yhdessä omistama liikepankki osuuspankkien vakuusrahastoon.

Vakuusrahaston säännöt ja niiden muutokset vahvistaa valtiovarainministeriö.

Vakuusrahastoa hoitaa siihen kuuluvien talletuspankkien valitsema valtuuskunta ja valtuuskunnan valitsema hallitus.

Jos vakuusrahastolle on myönnetty tukilainaa valtion vakuusrahastosta annetun lain (379/92) nojalla tai jos vakuusrahaston ottamalle lainalle on myönnetty valtion tai valtion vakuusrahaston takaus, valtion vakuusrahaston hallintoneuvostolla on oikeus nimetä valtuuskuntaan ja hallitukseen valtion vakuusrahastoa edustava lisäjäsen.

Vakuusrahastoon kuuluvan talletuspankin on vuosittain suoritettava valtuuskunnan määräämä, tallettajien saamisten turvaamiseksi ja vakuusrahaston muiden velvoitteiden täyttämiseksi riittävä kannatusmaksu.

Kannatusmaksun tulee perustua talletuspankin toiminnassaan ottamiin riskeihin. Kannatusmaksun laskentaperusteen on oltava sama kaikille vakuusrahastoon kuuluville pankeille. Vakuusrahastolle vuosittain perittävien kannatusmaksujen on oltava yhteensä vähintään yksi kahdestuhannesosa ja enintään yksi sadasosa rahastoon kuuluvien pankkien viimeksi vahvistettujen taseiden yhteenlasketusta loppusummasta.

Kannatusmaksun suuruus on rahoitustarkastuksen hyväksyttävä. Rahoitustarkastus voi velvoittaa korottamaan kannatusmaksua, jos se katsoo, ettei valtuuskunnan määräämä kannatusmaksu ole riittävä turvaamaan tallettajien saamisia ja vakuusrahaston muita velvoitteita.

Vakuusrahaston hallitus voi rahoitustarkastuksen hyväksymin perustein vapauttaa talletuspankin määräajaksi suorittamasta kannatusmaksua.

Rahastoon kuuluvalla talletuspankilla ei ole oikeutta vaatia osuuttaan vakuusrahastosta erotettavaksi itselleen eikä luovuttaa sitä toiselle. Tätä osuutta ei saa lukea pankin varoiksi.

Kannatusmaksun periminen voidaan keskeyttää, jos vakuusrahaston varojen ja velkojen erotuksena laskettu nettovarallisuus on vähintään yksi prosentti rahastoon kuuluvien talletuspankkien taseiden yhteenlasketuista loppusummista.

Vakuusrahaston varoista on suoritettava Suomen markkoina ne selvitystilaan tai konkurssiin joutuneen rahastoon kuuluvan talletuspankin 50 §:ssä tarkoitetuilla tileillä olevat tallettajien saamiset, joiden maksamiseen selvitystilassa olevan pankin tai konkurssipesän varat eivät riitä. Vakuusrahaston varoista ei kuitenkaan suoriteta tällaisella tilillä olevia toisen luotto- tai rahoituslaitoksen saamisia. Rahaston varoja voidaan käyttää jo selvitystilan tai konkurssin aikana.

Vakuusrahaston varoista voidaan antaa avustuslainoja tai avustuksia rahastoon kuuluvalle talletuspankille, joka on joutunut sellaisiin taloudellisiin vaikeuksiin, että avustuslainan tai avustuksen myöntäminen on sen toiminnan turvaamiseksi tarpeellista. Vakuusrahasto voi antaa myös takauksia vakuusrahastoon kuuluvan talletuspankin ottamille lainoille. Vakuusrahasto voi rahoitustarkastuksen luvalla tehdä pankkiin myös 36 §:n mukaisen pääomasijoituksen. Jos vakuusrahastolla on tukilaina valtion vakuusrahastosta annetun lain nojalla tai jos vakuusrahaston ottamalla lainalla on valtion tai valtion vakuusrahaston takaus, voidaan avustuslainoja, avustuksia tai takauksia antaa sekä pääomasijoituksia tehdä vain valtion vakuusrahaston hyväksymissä rajoissa.

Vakuusrahasto voi päättää rahaston varojen luovuttamisesta valtion vakuusrahastolle käytettäväksi vakuusrahastoon kuuluvan pankin valtion vakuusrahastosta annetun lain (379/92) 1 §:n mukaisiin tukitoimiin.

Jos 1 momentissa tarkoitettu pankki sulautuu toiseen pankkiin, avustuslaina tai avustus voidaan antaa myös vastaanottavalle pankille.

Jos vakuusrahastolle on myönnetty 57 §:n 2 momentissa tarkoitettua tukilainaa, avustuslainan tai avustuksen myöntämiseen pankille näistä lainavaroista on saatava valtion vakuusrahaston johtokunnan suostumus.

Vakuusrahaston valtuuskunnalla on hallituksen esityksestä oikeus kokonaan tai osittain luopua avustuslainan takaisin perimisestä, jos takaisin periminen on kohtuutonta avustuslainan saaneelle talletuspankille. Jos vakuusrahastolle on myönnetty 57 §:n 2 momentissa tarkoitettua tukilainaa, luopumiseen on saatava valtion vakuusrahaston johtokunnan suostumus.

Jos vakuusrahastosta lainaa saanut talletuspankki joutuu selvitystilaan tai konkurssiin, avustuslainan takaisin maksamiseen saa käyttää vain niitä pankin varoja, jotka jäävät jäljelle, kun pankin muut sitoumukset on täytetty.

Vakuusrahasto voi ottaa säännöissä määrätyllä tavalla toimintaansa varten lainaa, jos sen omat varat eivät riitä tässä laissa tarkoitettujen avustuslainojen tai avustusten myöntämiseen. Vakuusrahaston sääntöihin voidaan ottaa myös määräys vakuusrahastoon kuuluvien talletuspankkien velvollisuudesta lainan myöntämiseen vakuusrahastolle rahaston velvoitteiden täyttämiseksi.

Vakuusrahaston varat on sijoitettava turvallisella ja rahaston maksuvalmiuden turvaavalla tavalla.

Rahaston varoja saadaan sijoittaa kiinteistöihin ja kiinteistöyhteisöjen osakkeisiin ja osuuksiin enintään 25 prosenttia rahaston taseen loppusummasta, jollei rahoitustarkastus erityisestä syystä myönnä lupaa suurempaan määrään.

Luottolaitoksen maksuvalmiuden on oltava sen toimintaan nähden riittävällä tavalla turvattu.

Rahoitustarkastus voi antaa tarkempia määräyksiä luottolaitoksen maksuvalmiuden turvaamisesta.

Maksuvalmiutensa tukena talletuspankilla on oltava kassavaranto, joka on vähintään 10 prosenttia talletuspankin kaikista veloista, lukuun ottamatta sellaisia velkoja, jotka pankki on saanut Suomen valtion määrättyyn tarkoitukseen antamista varoista, sekä pankin velkoja Suomen Pankille ja keskusrahalaitoksena toimivalle liikepankilleen.

Edellä 2 momentin 3 ja 4 kohdassa tarkoitettuihin saamisiin ja saamistodisteisiin ei lueta saamisia ja saamistodisteita sellaisilta luotto- tai rahoituslaitoksilta, jotka kuuluvat talletuspankin kanssa samaan konsolidointiryhmään.

Luottolaitos, omistusyhteisö tai niiden kanssa samaan konsolidointiryhmään kuuluva yritys ei saa toiminnassaan ottaa niin suurta riskiä, että siitä aiheutuu olennaista vaaraa luottolaitoksen tai konsolidointiryhmän vakavaraisuudelle. Luottolaitoksella, omistusyhteisöllä ja niiden kanssa samaan konsolidointiryhmään kuuluvalla yrityksellä tulee olla toimintaansa nähden riittävät riskien valvontajärjestelmät.

Luottolaitoksen on ilmoitettava suuret asiakasriskit rahoitustarkastukselle vähintään neljä kertaa vuodessa.

Luottolaitoksen asiakasriskillä tarkoitetaan tässä laissa samaan henkilöön tai yhteisöön ja tällaisen henkilön tai yhteisön kanssa olennaisessa taloudellisessa etuyhteydessä olevaan henkilöön tai yhteisöön kohdistuvien 76 §:ssä tarkoitettujen saamisten ja sijoitusten sekä 77 §:ssä tarkoitettujen taseen ulkopuolisten sitoumusten yhteismäärää.

Suurella asiakasriskillä tarkoitetaan tässä laissa asiakasriskiä, jonka määrä on vähintään 10 prosenttia luottolaitoksen 72 §:n 2 momentissa tarkoitetuista omista varoista.

Rahoitustarkastus antaa tarkempia määräyksiä tässä pykälässä ja 71 §:ssä tarkoitettujen tietojen ilmoittamisesta rahoitustarkastukselle ja 70 ja 71 §:ssä tarkoitettujen suhdelukujen laskemisesta.

Asiakasriski ei saa nousta sellaiseen määrään, joka ylittää 25 prosenttia tai, jos 69 §:n 2 momentissa tarkoitettu asiakasyhteisö on luottolaitoksen emo- tai tytäryritys taikka emoyrityksen tytäryritys, 20 prosenttia luottolaitoksen omista varoista.

Suurten asiakasriskien yhteenlaskettu määrä ei saa nousta sellaiseen määrään, joka ylittää 800 prosenttia luottolaitoksen omista varoista.

Mitä 1 ja 2 momentissa säädetään, ei sovelleta, jos asiakasyhteisö on luottolaitoksen emoyritys, joka on itse luottolaitos, taikka luottolaitos, jolla on 5 §:n 2 momentissa tarkoitettu määräysvalta toiseen luotto- tai rahoituslaitokseen ja joka kuuluu konsolidointiryhmään, jota valvotaan tämän lain mukaisesti tai sitä vastaavalla tavalla.

Edellä 1 ja 2 momentin säännöksiä ei myöskään sovelleta, jos asiakasyhteisö on 5 §:n 2 momentissa tarkoitettu luotto- tai rahoituslaitos taikka luottolaitoksen tytäryritys, joka on luottolaitos, rahoituslaitos tai yritys, joka tuottaa palveluja pääasiassa 20 §:ssä tarkoitettua toimintaa harjoittaville yrityksille.

Rahoitustarkastus voi myöntää poikkeuksen 1 ja 2 momentin säännöksistä määräajaksi, jos mainituissa momenteissa tarkoitettujen suhdelukujen ylitys aiheutuu luottolaitosten tai luottolaitoksen asiakasyritysten sulautumisesta johtuvista luottolaitoksesta riippumattomista syistä.

Omistusyhteisön sekä luottolaitoksen, joka on konsernin emoyritys taikka luottolaitos, jolla on 5 §:n 2 momentissa tarkoitettu määräysvalta toiseen luotto- tai rahoituslaitokseen, on ilmoitettava konsolidointiryhmän suuret asiakasriskit niin kuin 69 §:ssä säädetään.

Konsolidointiryhmän asiakasriskien suhteesta konsolidointiryhmän omiin varoihin on vastaavasti voimassa, mitä 70 §:ssä säädetään.

Luottolaitoksen vakavaraisuuden turvaamiseksi on luottolaitoksen omien varojen oltava suhteessa luottolaitoksen saamisiin, sijoituksiin sekä sen taseen ulkopuolisiin sitoumuksiin vähintään niin suuri kuin tässä luvussa säädetään.

Luottolaitoksen omiin varoihin luetaan 73 ja 74 §:n mukaiset luottolaitoksen ensisijaiset ja toissijaiset omat varat vähennettynä 75 §:n mukaisilla vähennyserillä.

Ensisijaisiin omiin varoihin voidaan lisäksi lukea tilikauden aikana kertynyt voitto rahoitustarkastuksen määräämällä tavalla.

Ennen 1 ja 2 momentissa mainittujen erien lukemista omiin varoihin niistä on vähennettävä niihin mahdollisesti kohdistettu luottolaitoksen yhteisöverokannan mukainen vero.

Toissijaisten omien varojen yhteismäärästä otetaan huomioon 72 §:ssä tarkoitettua suhdetta laskettaessa enintään ensisijaisten omien varojen suuruinen määrä. Toissijaisia omia varoja laskettaessa 1 momentin 2 ja 3 kohdan erien yhteismäärästä saadaan kuitenkin ottaa huomioon enintään puolet ensisijaisten omien varojen määrästä.

Luottolaitoksen ensisijaisten omien varojen määrästä vähennetään 72 §:ssä tarkoitettua suhdetta laskettaessa luottolaitoksen omistamat omat osakkeet, osuudet tai kantarahastotodistukset, pitkävaikutteisten aineettomien hyödykkeiden hankintamenojen poistamaton osa sekä edellisten tilikausien ja tilikauden tappiot.

Rahoitustarkastuksen luvalla 2 momentin 1 ja 3 kohdan mukaiset vähennykset voidaan jättää tekemättä, kun toisen luotto- tai rahoituslaitoksen taikka vakuutustoimintaa harjoittavan yhteisön osakkeiden tai osuuksien omistaminen niiden liiketoiminnan tervehdyttämisen yhteydessä on välttämätöntä.

Rahoitustarkastus antaa tarkemmat määräykset tässä pykälässä tarkoitettujen vakuuksien arvostamisesta.

Luottolaitoksen antamat takaukset ja muut taseen ulkopuoliset sitoumukset painotetaan 72 §:ssä tarkoitettua suhdetta laskettaessa niihin sisältyvän luottoriskin mukaan rahoitustarkastuksen määräämällä tavalla. Näin painotetut erät luetaan sitoumuksen vastapuolen mukaan 76 §:n mukaisiin ryhmiin.

Luottolaitoksen omien varojen on oltava vähintään kahdeksan prosenttia 76 §:n IIÄIV ryhmiin luettavien saamisten ja sijoitusten sekä taseen ulkopuolisten sitoumusten yhteismäärästä laskettuna siten, että II ryhmään luettavista eristä otetaan huomioon 20 prosenttia, III ryhmään luettavista eristä 50 prosenttia ja IV ryhmään luettavista eristä 100 prosenttia näiden erien kirjanpitoarvosta tai 77 §:n mukaan määräytyvistä arvoista.

Jos luottolaitos tai omistusyhteisö on konsernin emoyritys taikka luottolaitos, jolla on 5 §:n 2 momentissa tarkoitettu määräysvalta toiseen luotto- tai rahoituslaitokseen, 78 §:n mukainen omien varojen vaatimus lasketaan luottolaitoksen lisäksi konsolidointiryhmälle. Luottolaitoksen konsolidointiryhmän omien varojen sekä saamisten, sijoitusten ja taseen ulkopuolisten erien määrä lasketaan noudattaen soveltuvin osin konsernitilinpäätöksen laatimisessa noudatettavia periaatteita. Konsolidointiryhmän ensisijaisista omista varoista vähennetään lisäksi konsernitaseessa oleva liikearvo.

Jos luottolaitoksen tai sen konsolidointiryhmän omat varat alenevat alle säädetyn vähimmäismäärän, on luottolaitoksen tai omistusyhteisön viipymättä ryhdyttävä toimenpiteisiin omien varojen määrän nostamiseksi säädetylle tasolle. Rahoitustarkastus voi asettaa määräajan, jonka kuluessa luottolaitoksen ja sen konsolidointiryhmän 78 ja 79 §:ssä säädetty omia varoja koskeva vaatimus on täytettävä.

Jos luottolaitoksen tai sen konsolidointiryhmän omien varojen määrä on vähemmän kuin mitä tässä laissa säädetään, luottolaitos ei saa jakaa voittoa eikä muuta tuottoa omalle pääomalle, ellei rahoitustarkastus erityisestä syystä myönnä määräajaksi poikkeusta.

Luottolaitoksen on markkinoinnissaan annettava asiakkaalle markkinoitavasta hyödykkeestä kaikki ne tiedot, joilla saattaa olla merkitystä asiakkaan tehdessä hyödykettä koskevia ratkaisuja.

Luottolaitos ei saa markkinoinnissaan antaa totuudenvastaisia tai harhaanjohtavia tietoja eikä käyttää muutoinkaan asiakkaan kannalta sopimatonta tai hyvän tavan vastaista menettelyä.

Markkinointia, joka ei sisällä asiakkaan taloudellisen turvallisuuden kannalta tarpeellisia tietoja, on aina pidettävä sopimattomana.

Luottolaitos ei saa toiminnassaan käyttää sopimusehtoa, joka ei kuulu luottolaitoksen toimintaan tai jota sen sisältö, osapuolten asema tai olosuhteet huomioon ottaen on pidettävä asiakkaan kannalta kohtuuttomana. Kohtuuttomana sopimusehtoa on pidettävä aina, jos luottolaitoksen toiminnan ulkopuolisten hyödykkeiden hankkiminen tai käyttö asiakkaan kannalta kokonaisuutena arvioiden asiattomasti vaikuttaa luoton saamiseen, sopimuksen voimassaoloon tai muihin sopimuksen ehtoihin taikka jos asiakkaan oikeutta ryhtyä sopimussuhteeseen muun elinkeinonharjoittajan kanssa rajoitetaan.

Luottolaitoksen on toimitettava rahoitustarkastukselle luottolaitoksen toiminnassa käytettävien vakioehtoisten sopimusten ehdot.

Rahoitustarkastus valvoo luottolaitoksen sopimusehtojen käyttöä ja markkinointia. Markkinoinnin lainmukaisuutta ja sopimusehtojen käyttöä kuluttajansuojan kannalta valvoo myös kuluttaja-asiamies.

Rahoitustarkastuksen ja kuluttaja-asiamiehen on oltava tarkoituksenmukaisessa yhteistyössä keskenään.

Havaitessaan luottolaitoksen menettelevän sopimusehtojen käytössään kuluttajansuojalain (38/78) vastaisesti rahoitustarkastuksen tulee pyytää asiassa kuluttaja-asiamieheltä lausunto.

Rahoitustarkastus voi, jos se asiakkaansuojan kannalta on tarpeellista, kieltää luottolaitosta jatkamasta tämän luvun taikka sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten vastaista markkinointia tai sopimusehtojen käyttöä taikka uudistamasta sellaista tai siihen rinnastettavaa markkinointia tai sopimusehtojen käyttöä.

Rahoitustarkastus voi määrätä 1 momentissa tarkoitetun kiellon myös väliaikaisena, jolloin kielto on voimassa, kunnes asia on lopullisesti ratkaistu.

Rahoitustarkastus voi asettaa määräämänsä kiellon tehostamiseksi uhkasakon. Uhkasakon tuomitsee maksettavaksi markkinatuomioistuin.

Rahoitustarkastuksen 1 ja 2 momentissa tarkoitettuun päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla.

Luottolaitos voi saattaa 86 §:n 1 momentissa tarkoitetun päätöksen markkinatuomioistuimen käsiteltäväksi 30 päivän kuluessa rahoitustarkastuksen päätöksestä tiedon saatuaan. Muutoin päätös jää pysyväksi.

Luottolaitosten terveen ja toimivan kilpailun turvaamiseksi vahingollisilta kilpailunrajoituksilta on noudatettava, mitä kilpailunrajoituksista annetussa laissa (480/92) ja tässä luvussa säädetään.

Kilpailunrajoituksista annetussa laissa kilpailuvirastolle annettavaksi säädetyt ilmoitukset, tiedot ja asiakirjat on luottolaitostoiminnan osalta annettava myös rahoitustarkastukselle.

Rahoitustarkastus selvittää kilpailunrajoituksia ja niiden vaikutuksia luottolaitosten toiminnassa.

Jos rahoitustarkastus katsoo kilpailunrajoituksella olevan vahingollisia vaikutuksia, sen on ryhdyttävä tarpeellisiin toimenpiteisiin niiden poistamiseksi.

Jos rahoitustarkastus ei ole neuvotteluin tai muulla tavalla kyennyt poistamaan kilpailunrajoituksen vahingollisia vaikutuksia, sen on tehtävä esitys kilpailunrajoituksen käsittelemisestä kilpailuneuvostossa.

Rahoitustarkastuksen ja kilpailuviraston on oltava tarkoituksenmukaisessa yhteistyössä keskenään.

Rahoitustarkastuksella on oikeus kilpailunrajoituksista annetun lain ja tämän luvun sekä niiden nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamisen valvomiseksi toimittaa myös luottolaitosten yhteenliittymässä tarkastus.

Luottolaitosten yhteenliittymän on vaadittaessa esitettävä tarkastusta varten liikekirjeenvaihtonsa ja kirjanpitonsa sekä muut asiakirjat, joilla voi olla merkitystä 1 momentissa tarkoitetun tarkastuksen toimittamisessa.

Rahoitustarkastuksen kilpailunrajoituksista annetun lain ja tämän luvun nojalla tekemään päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla.

Osakeyhtiömuotoisen luottolaitoksen toiminnan keskeyttämiseen, selvitystilaan ja purkamiseen sekä luottolaitoksen sulautumiseen toiseen luottolaitokseen taikka kahden tai useamman luottolaitoksen sulautumiseen perustamalla uusi luottolaitos sovelletaan vastaavasti, mitä liikepankkilain 5 ja 6 luvussa säädetään liikepankin sulautumisesta sekä toiminnan keskeyttämisestä, selvitystilasta ja purkamisesta.

Osuuskuntamuotoisen luottolaitoksen toiminnan keskeyttämiseen, selvitystilaan ja purkamiseen sekä luottolaitoksen sulautumiseen toiseen luottolaitokseen taikka kahden tai useamman luottolaitoksen sulautumiseen perustamalla uusi luottolaitos sovelletaan vastaavasti, mitä osuuspankkilain 6 ja 8 luvussa säädetään osuuspankin sulautumisesta sekä toiminnan keskeyttämisestä, selvitystilasta ja purkamisesta.

Säästöpankin toiminnan keskeyttämiseen, selvitystilaan ja purkamiseen sekä sulautumiseen sovelletaan, mitä säästöpankkilaissa säädetään.

Joka omistusyhteisön, luottolaitoksen, sen konsolidointiryhmään kuuluvan rahoituslaitoksen tai luottolaitosten yhteenliittymän toimielimen jäsenenä tai varajäsenenä tai niiden palveluksessa taikka niiden toimeksiannosta tehtävää suorittaessaan on saanut tietää luottolaitoksen asiakkaan tai muun henkilön taloudellista asemaa tai yksityisen henkilökohtaisia oloja koskevan seikan taikka liike- tai ammattisalaisuuden, on velvollinen pitämään sen salassa, jollei se, jonka hyväksi vaitiolovelvollisuus on säädetty, anna suostumustaan sen ilmaisemiseen. Salassa pidettäviä tietoja ei saa myöskään antaa luottolaitoksen yhtiökokoukselle, isäntien kokoukselle, osuuskunnan kokoukselle tai edustajistolle taikka hypoteekkiyhdistyksen kokoukselle eikä kokoukseen osallistuvalle osakkeenomistajalle tai jäsenelle.

Omistusyhteisöllä, luottolaitoksella ja sen konsolidointiryhmään kuuluvalla rahoituslaitoksella on velvollisuus antaa 1 momentissa tarkoitettuja tietoja syyttäjä- ja esitutkintaviranomaiselle rikoksen selvittämiseksi sekä muulle viranomaiselle, jolla on lain nojalla oikeus saada sellaisia tietoja.

Omistusyhteisöllä, luottolaitoksella ja sen konsolidointiryhmään kuuluvalla rahoituslaitoksella on oikeus antaa 1 momentissa tarkoitettuja tietoja samaan konserniin kuuluvalle yhteisölle, jos sen hallintoelinten jäseniä tai toimihenkilöitä koskee 1 momentissa säädetty tai sitä vastaava salassapitovelvollisuus ja jos tiedon antaminen on vastaanottavan yhteisön riskien hallinnan kannalta tarpeen.

Luottolaitoksella on 1 momentin estämättä oikeus harjoittaa sen liiketoimintaan tavanomaisesti kuuluvaa luottotietotoimintaa.

Luottolaitoksen ja sen konsolidointiryhmään kuuluvan rahoituslaitoksen on todettava sen vakituisen asiakkaan henkilöllisyys. Jos on todennäköistä, että asiakas toimii toisen henkilön lukuun, on tunnistaminen käytettävissä olevin keinoin ulotettava myös tähän henkilöön. Tunnistamistiedot on säilytettävä luotettavalla tavalla vähintään viiden vuoden ajan liiketoimen tai asiakassuhteen päättymisestä.

Edellä 1 momentissa säädetyt vaatimukset koskevat myös muita kuin vakituisia asiakkaita, kun suoritettavan liiketoimen suuruus yhtenä tai toisiinsa kytkeytyvänä toimenpiteenä on vähintään 15 000 ecua vastaava markkamäärä, kuitenkin aina vähintään 85 000 markkaa, taikka jos on syytä epäillä liiketoimeen sisältyvien varojen laillista alkuperää.

Luottolaitoksen ja 95 §:ssä tarkoitetun rahoituslaitoksen on asianmukaista huolellisuutta noudattaen selvitettävä perusteet ja tarkoitus sen palvelujen käytölle, jos se havaitsee, että ne poikkeavat tavanomaisesta niiden rakenteen tai suuruuden suhteen, laitoksen koon tai sen toimipaikan sijainnin osalta tai niillä ei ole ilmeistä taloudellista tarkoitusta taikka ne eivät sovi yhteen asiakkaan taloudellisen tilanteen tai liiketoimien kanssa.

Jos luotto- tai rahoituslaitoksella on edellä tarkoitetun huolellisuusvelvoitteen täytettyään tai muutoin syytä epäillä liiketoimeen sisältyvien varojen laillista alkuperää, on sen keskeytettävä liiketoimi lisäselvityksiä varten tai kieltäydyttävä siitä sekä aina viipymättä ilmoitettava asiasta rahoitustarkastukselle ja annettava sille sen pyynnöstä kaikki tiedot ja asiakirjat, joilla saattaa olla merkitystä epäilyn selvittämiseksi. Jos liiketoimesta kieltäytyminen tai sen keskeyttäminen todennäköisesti vaikeuttaisi liiketoimen edunsaajan selville saamista, voidaan liiketoimi kuitenkin suorittaa, jonka jälkeen asiasta on välittömästi ilmoitettava rahoitustarkastukselle. Ilmoituksen tekoa ei saa paljastaa sille, johon epäily kohdistuu. Rahoitustarkastus saa rekisteröidä, käyttää ja luovuttaa sille ilmoitettuja tietoja vain tämän pykälän 4 momentissa tarkoitetun rikollisen toiminnan vastustamiseen.

Rahoitustarkastus antaa tarkemmat määräykset tämän pykälän mukaisesta huolellisuusvelvoitteesta, ilmoitusvelvollisuudesta ja niiden täyttämisestä.

Jos rahoitustarkastus sille ilmoitettujen tai muutoin hankkimiensa tietojen perusteella katsoo, että on syytä epäillä kysymyksessä olevan rikoksesta peräisin olevien varojen todellisen luonteen, alkuperän, sijainnin tai niihin kohdistuvien määräämistointen tai oikeuksien peittäminen tai häivyttäminen, sen on ilmoitettava asiasta asianomaiselle esitutkintaviranomaiselle tutkintaa varten. Rahoitustarkastus voi samanaikaisesti antaa luotto- tai rahoituslaitokselle määräyksen pidättyä suorittamasta liiketointa enintään viiden pankkipäivän ajaksi, jos tällainen pidättyminen on tarpeen esitutkintatoimenpiteitä varten.

Rahoitustarkastukselle ja luottolaitokselle tai 95 §:ssä tarkoitetulle rahoituslaitokselle sekä niiden puolesta vilpittömässä mielessä toimineille henkilöille ei aiheudu vastuuta 96 §:n mukaisista toimenpiteistä mahdollisesti aiheutuneesta taloudellisesta vahingosta.

Joka harjoittaa 1 §:ssä tarkoitettua toimintaa ilman toimilupaa, on tuomittava luottolaitosrikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi, jollei teko ole vähäinen tai siitä ei muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta.

Luottolaitosrikoksesta on tuomittava myös säästöpankin isäntä sekä luottolaitoksen hallintoneuvoston tai hallituksen jäsen, valtuutettu, toimitusjohtaja, toimihenkilö tai tilintarkastaja, joka on antanut valvovalle viranomaiselle luottolaitosta tai sen asiakasta koskevan väärän tai harhaanjohtavan tiedon, jollei muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta.

Joka 50 §:n vastaisesti ottaa yleisöltä varoja tai 8 §:n vastaisesti käyttää toiminimessään tai muutoin toimintaansa osoittamaan ''pankki''-nimitystä, on tuomittava talletuspankkirikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi, jollei teko ole vähäinen tai siitä ei muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta.

Joka rikkoo 94 §:ssä säädetyn salassapitovelvollisuuden, on tuomittava luottolaitosta koskevan salassapitovelvollisuuden rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

Virallinen syyttäjä ei saa nostaa syytettä 1 momentissa tarkoitetusta rikoksesta, jos sillä on loukattu vain yksityistä etua, ellei se, jonka hyväksi salassapitovelvollisuus on säädetty, ole ilmoittanut rikosta syytteeseen pantavaksi.

Jos luottolaitosten yhteenliittymä ei ole toiminnassaan noudattanut tätä lakia tai sen nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä, rahoitustarkastus voi uhkasakolla velvoittaa sen täyttämään velvollisuutensa.

Uhkasakon tuomitsee maksettavaksi rahoitustarkastus.

Tarkemmat säännökset tämän lain täytäntöönpanosta annetaan tarvittaessa asetuksella.

Tämä laki tulee voimaan asetuksella säädettävänä ajankohtana. Lain tilinpäätöstä koskevia säännöksiä sovelletaan kuitenkin ensimmäisen kerran tilikauteen, joka alkaa 1 päivänä tammikuuta 1994 tai sen jälkeen.

Jos ennen tämän lain voimaantuloa annetussa säädöksessä on viitattu tällä lailla kumottuun säännökseen, viittaus koskee tämän lain säännöksiä, jotka ovat tulleet kumottujen säännösten sijaan.

Edellä 13 §:ssä säädetty omien varojen vähimmäisvaatimus ei koske sellaista luottolaitosta, jolla jo toukokuun 2 päivänä 1992 oli voimassa oleva toimilupa luottolaitoksen toiminnan harjoittamiseen. Sen omien varojen määrä ei saa kuitenkaan alentua siitä, mitä se mainittuna päivänä oli.

Jos määräysvalta 1 momentissa tarkoitetussa luottolaitoksessa siirtyy toiselle kuin kenellä se tämän lain voimaan tullessa oli, on sen omien varojen määrän kolmen kuukauden kuluessa määräysvallan siirtymisestä täytettävä vähintään 13 §:ssä säädetty vähimmäisvaatimus.

Kahden tai useamman 1 momentissa tarkoitetun luottolaitoksen sulautuessa on vastaanottavan luottolaitoksen taikka perustettavan uuden luottolaitoksen omien varojen määrän oltava vähintään sulautuvien luottolaitosten sulautumishetkellä yhteenlaskettujen omien varojen suuruiset, kunnes se täyttää 13 §:ssä säädetyn luottolaitoksen omien varojen vähimmäismäärän.

Jos luottolaitoksen omien varojen määrä alenee alle 1 momentissa säädetyn määrän tai 3 momentissa säädettyjen yhteenlaskettujen omien varojen määrän taikka jos se ei määräajassa täytä 2 momentin vähimmäisvaatimusta, on rahoitustarkastuksen asetettava luottolaitokselle määräaika, jonka kuluessa omien varojen on saavutettava tämän pykälän mukainen vähimmäismäärä, tai esitettävä valtiovarainministeriölle luottolaitoksen toimiluvan peruuttamista.

Jos luottolaitoksen tai konsolidointiryhmän vakavaraisuus lain voimaan tullessa alittaa säädetyn vähimmäismäärän, luottolaitoksen tai omistusyhteisön on ryhdyttävä toimenpiteisiin vakavaraisuuden saattamiseksi 78 ja 79 §:ssä säädetylle tasolle. Luottolaitoksen tai omistusyhteisön on kuuden kuukauden kuluessa lain voimaantulosta esitettävä rahoitustarkastukselle suunnitelma, miten säädetty vakavaraisuus saavutetaan. Säädetty vakavaraisuus on täytettävä viimeistään 1 päivänä tammikuuta 1995.

Luottolaitos ei saa perustaa sivukonttoria ulkomaille, ennen kuin se ja sen konsolidointiryhmä täyttää säädetyn vakavaraisuuden vähimmäismäärän.

Jos luottolaitoksella tai sen konsolidointiryhmällä tämän lain voimaan tullessa on 69 §:ssä tarkoitettuja asiakasriskejä, joiden määrä ylittää 70 tai 71 §:ssä säädetyn rajan, luottolaitoksen ja omistusyhteisön on välittömästi ryhdyttävä toimiin asiakasriskin rajoittamiseksi 70 ja 71 §:n mukaiseksi. Asiakasriskin määrä, joka lain voimaan tullessa ylittää 70 tai 71 §:ssä säädetyn rajan, ei saa nousta siitä, mitä se lain voimaan tullessa oli.

Edellä olevaa 1 momenttia sovellettaessa otetaan huomioon joulukuun 31 päivään 1998 saakka 69 §:n 3 momentin mukaisena suuren asiakasriskin suhdelukuna 15 prosenttia, 70 §:n 1 momentin ensimmäisen lauseen mukaisena asiakasriskin suhdelukuna 40 prosenttia ja pykälän 1 momentin toisen lauseen mukaisena asiakasriskin suhdelukuna 30 prosenttia. Asiakasriskejä koskevat 1 momentin vaatimukset tulee kuitenkin täyttää viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2001.

Luottolaitoksen ja sen konsolidointiryhmän, jonka 73 ja 74 §:n mukaiset omat varat, vähennettyinä 75 §:n mukaisilla erillä, ovat enintään seitsemää miljoonaa ecua vastaava markkamäärä, kuitenkin enintään 45 miljoonaa markkaa, on täytettävä asiakasriskejä koskevat 1 momentin vaatimukset viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2006.

Sovellettaessa 2 ja 3 momentissa säädettyjen ajankohtien jälkeen 70 tai 71 §:ssä säädettyjä asiakasriskejä koskevia rajoituksia luottolaitoksen tai konsolidointiryhmän saamiset ja taseen ulkopuoliset sitoumukset, jotka ovat syntyneet ennen lain voimaantuloa, saadaan jättää huomiotta siltä osin kuin niiden huomioon ottaminen johtaisi 70 ja 71 §:ssä säädetyn rajan ylittymiseen.

Luottolaitoksella, joka rahoitustoimintalain nojalla on saanut käyttää toiminimessään tai muuten toimintaansa osoittamaan nimitystä pankki, on myös tämän lain voimaan tultua oikeus käyttää nimitystä pankki.

Yhteisön tai säästöpankin, joka sille talletuspankkien toiminnasta annetun lain tai rahoitustoimintalain nojalla myönnetyllä toimiluvalla harjoittaa tässä laissa tarkoitettua liiketoimintaa, ei tarvitse hakea uutta toimilupaa.

Edellä 1 momentissa tarkoitettujen luottolaitosten on kahden vuoden kuluessa tämän lain voimaantulosta tehtävä yhtiöjärjestyksiinsä tai sääntöihinsä muutokset, jotka tämän lain tai 6 §:ssä mainitun lain mukaan ovat tarpeen, ja toimitettava muutetut yhtiöjärjestykset tai säännöt rahoitustarkastukselle.

Jos luottolaitoksen liikkeeseen laskeman pitkäaikaisen joukkovelkakirjalainan ehdoissa määrätään, että sen on annettava lainasta rahoitustarkastuksen haltuun turvaava vakuus, on luottolaitoksen ennalta pyydettävä rahoitustarkastusta hyväksymään vakuuden laatu ja riittävyys.

Luottolaitoksen on annettava rahoitustarkastuksen haltuun rahoitustarkastuksen hyväksymiä vakuuksia kunkin yksin ottamansa joukkovelkakirjalainan kulloinkin liikkeessä olevien velkakirjojen yhteenlaskettua nimellisarvoa vastaava määrä ja rahoitustarkastuksen hyväksymä määrä kunkin sellaisen ottamansa lainan vakuuksia, johon perustuvat luottolaitoksen sitoumukset ovat yhteisvastuulliset muun lainanottajan kanssa. Vakuuksien säilyttämisestä aiheutuvista kustannuksista vastaa joukkovelkakirjalainan liikkeeseen laskija.

Luottolaitoksen ottaman joukkovelkakirjalainan väliaikaiseksi vakuudeksi voi luottolaitos 1 momentissa mainittujen vakuuksien sijasta antaa myös Suomen Pankin tai luottolaitoksen konsolidointiryhmään kuulumattoman luottolaitoksen takauksen tai vastaavan määrän talletuspankin talletustodistuksia.

Väliaikaiset vakuudet on niin pian kuin mahdollista ja viimeistään kahden vuoden kuluessa niiden vakuudeksi asettamisesta vaihdettava rahoitustarkastuksen määräämiin vakuuksiin. Rahoitustarkastus voi myöntää vaihtamiseen yhteensä enintään kahden vuoden lykkäyksen.

Jos luottolaitoksen liikkeeseen laskeman joukkovelkakirjalainan vakuuksien määrä laskee alle sen, mitä 109 §:n nojalla määrätään, luottolaitoksen on viimeistään kahden kuukauden kuluessa asetettava rahoitustarkastuksen hyväksymä lisävakuus.

Luottolaitos saa, jollei rahoitustarkastus toisin määrää, vaihtaa ennen erääntymispäivää takaisin hankkimiaan joukkovelkakirjoja niiden nimellisarvosta saman joukkovelkakirjalainan vakuuksiin. Tällaiset joukkovelkakirjat on seuraavana kuoletussuunnitelman mukaisena maksupäivänä käytettävä joukkovelkakirjalainan ylimääräiseen kuolettamiseen.