1992

920/1992 Valtioneuvoston päätös työntekijöiden suojelemisesta kemiallisille tekijöille altistumiseen liittyviltä vaaroilta

Valtioneuvosto on työministeriön esittelystä päättänyt 28 päivänä kesäkuuta 1958 annetun työturvallisuuslain (299/58) 47 §:n nojalla:
1 § Tarkoitus

Tämän päätöksen tarkoituksena on työntekijöiden suojeleminen heidän terveyttään ja turvallisuuttaan uhkaavilta vaaroilta, jotka syntyvät altistumisesta haitallisille kemiallisille tekijöille työssä.
2 § Soveltamisala

Tätä päätöstä sovelletaan työhön, jossa työntekijät altistuvat tai voivat altistua terveydelle tai turvallisuudelle vaaraa aiheuttaville kemiallisille tekijöille.
3 § Määritelmät

Tässä päätöksessä tarkoitetaan:

 1)

kemiallisella tekijällä mitä tahansa työssä esiintyvää kemikaalia, joka voi aiheuttaa haittaa terveydelle;

2)

kemikaalilla alkuaineita ja niiden kemiallisia yhdisteitä sellaisina kuin ne esiintyvät luonnossa tai teollisesti tuotettuina sekä kahden tai usemman aineen seoksia; ja

3)

raja-arvoilla työpaikan ilman epäpuhtauden sitovaa raja-arvoa, ilman epäpuhtauksien ohjeraja-arvoa (haitalliseksi tunnetut pitoisuudet) ja biologisesta näytteestä mitatun indikaattorin ohjeraja-arvoa.

4 § Työnantajan velvollisuudet

Työnantajan on noudatettava kemiallisen tekijän määrä ja vaarallisuus huomioon ottaen riittävää huolellisuutta ja varovaisuutta. Työnantajalla tulee olla riittävät tiedot käyttämiensä kemiallisten tekijöiden ominaisuuksista ja vaarallisuudesta.

Työnantaja ei saa käyttää sellaisia kemikaaleja, joiden osalta hänellä ei ole käytettävissä kemikaalilain (744/89) tai työturvallisuuslain (299/58) nojalla annettujen määräyksien mukaisia varoitusmerkintöjä ja käyttöturvallisuustiedotteita vastaavia tietoja.
5 § Ilman epäpuhtauksien sitovat raja-arvot

Valtioneuvosto määrää tarvittaessa erikseen työpaikan ilman epäpuhtaudelle sitovan raja-arvon, jonka ylittyminen työpaikalla velvoittaa työnantajaa välittömiin toimenpiteisiin altistumisen vähentämiseksi, sekä muita erityisvaatimuksia. Sitovaa raja-arvoa määrättäessä on otettava huomioon ilman epäpuhtauden työntekijälle aiheuttaman vaaran laatu ja suuruus.
6 § Haitalliseksi tunnetut pitoisuudet

Työministeriö voi antaa työpaikan ilman epäpuhtauksille haitalliseksi tunnetut pitoisuudet, jotka työnantajan on otettava huomioon työpaikan ilman puhtautta, työntekijöiden altistumista ja mittaustulosten merkitystä arvioidessaan. Haitalliseksi tunnetut pitoisuudet ovat pienimpiä ilman epäpuhtauksien pitoisuuksia, joiden työministeriö katsoo voivan vahingoittaa työntekijää työturvallisuuslain 16 §:ssä tarkoitetulla tavalla.

Haitallisiksi tunnettujen pitoisuuksien on heijastettava tieteelliseen tietoon perustuvia asiantuntija-arvioita. Haitalliseksi tunnettuja pitoisuuksia vahvistettaessa on otettava huomioon Euroopan yhteisöjen komission julkaisemat viiteraja-arvot.
7 § Keskiarvotusaika

Edellä 5 ja 6 §:ssä tarkoitetut raja-arvot ilmoitetaan normaalisti työpaikan ilmassa olevan aineen kahdeksan tunnin työvuoron (keskiarvotusaika) aikapainotettuna keskiarvona. Äkillisiä vaikutuksia aiheuttavien ilman epäpuhtauksien keskiarvotusaikana voidaan myös käyttää 15 minuutin ajanjaksoa tai sopivan mittausmenetelmän mukaista lyhyempää hetkellistä altistumista kuvaavaa ajanjaksoa.

8 § Biologisten näytteiden viiteraja-arvot

Työministeriö voi sosiaali- ja terveysministeriötä kuultuaan vahvistaa työntekijän biologisesta näytteestä mitattavan biologisen altistumisindikaattorin ohjeraja-arvon, joka työnantajan on otettava huomioon työolosuhteita, työntekijöiden altistumista ja biologisten altistumismittauksien tuloksia arvioidessaan.
9 § Altistuksen selvittäminen

Edellä 2 §:ssä tarkoitetussa työssä on altistumisen luonne ja määrä selvitettävä niin, että työntekijöiden turvallisuudelle ja terveydelle aiheutuvat vaarat voidaan arvioida ja tarpeelliset torjuntatoimenpiteet suorittaa.

Jos ilman epäpuhtauksien esiintymistä ei voida varmasti poissulkea, on arvioitava, noudatetaanko 5, 6 ja 8 §:ssä tarkoitettuja raja-arvoja.
10 § Vaaran arviointi

Jos työntekijöiden altistumista ilman epäpuhtauksille ei voida muutoin luotettavasti arvioida, on työnantajan huolehdittava siitä, että työpaikalla suoritetaan ilman epäpuhtauksien mittauksia ja, milloin se on mahdollista, biologisia altistumismittauksia.

Jos mittaustulokset osoittavat, että raja-arvoja noudatetaan, on tilanteen pysyvyyden osoittamiseksi suoritettava tarvittaessa sopivin välein jatkomittauksia. Mitä lähempänä ilman epäpuhtauksien mittausten tulokset ovat raja-arvoa, sitä useammin mittauksia on suoritettava.

Jos selvitys osoittaa, että raja-arvoja noudatetaan pitkällä tähtäimellä työprosessin järjestelyjen johdosta, eikä altistumisen lisääntymiseen johtavia huomattavia muutoksia työpaikan olosuhteissa ole tiedossa, raja-arvojen noudattamista koskevien mittaamalla suoritettavien tarkistusten taajuutta voidaan harventaa. Tällaisissa tapauksissa työnantajan on säännöllisesti tarkistettava, että tähän johtopäätökseen johtava selvitys on edelleen voimassa.

Ilman epäpuhtauksien näytteenotossa, mittauksissa ja tulosten arvioinnissa on käytettävä tämän päätöksen liitteessä I mainittuja menetelmiä tai muita menetelmiä, joilla saavutetaan vastaavat tulokset.
11 § Ilman epäpuhtausmittauksien määrääminen

Työministeriö voi yleisesti taikka toimiala-, työala-, kemikaali- tai altistuskohtaisesti ja asianomaisen työsuojelupiirin työsuojelutoimisto voi työpaikkakohtaisesti määrätä:

 1)

koska ja kuinka usein mittauksia on suoritettava;

 2)

mitä arviointi-, mittaus-, näytteenotto- ja analyysimenetelmiä mittauksissa on käytettävä;

 3)

miten ja kenelle mittaustulokset on ilmoitettava;

 4)

miten ja kuinka kauan altistumista koskevia tietoja on säilytettävä; ja

 5)

että mittauksiin on erityisistä syistä käytettävä riippumatonta mittauslaitosta.

Mittaus-, näytteenotto- ja analyysimenetelmiä määrättäessä on otettava huomioon yleisesti hyväksytyt ja käytettävissä olevat menetelmät.
12 § Tiedottaminen työntekijöille

Työntekijöille ja työsuojeluvaltuutetulle on annettava tiedot työpaikalla suoritettujen ilman epäpuhtausmittauksien tuloksista sekä altistumista ilmaisevien biologisten mittauksien yleisistä tuloksista. Kullakin työntekijällä on oikeus saada tieto sellaisten mittausten tuloksista, jotka ilmaisevat hänen henkilökohtaista altistumistaan.
13 § Altistumisen torjunta

Työnantajan tulee huolehtia siitä, ettei työntekijöiden altistuminen ylitä 5 §:ssä tarkoitettuja suurimpia sallittuja pitoisuuksia. Näiden pitoisuuksien ylittyessä on ylityksen syy viivytyksettä tunnistettava ja suoritettava tarpeelliset korjaavat toimenpiteet.
14 § Ehkäisy- ja torjuntakeinot

Työntekijöiden kemiallisille tekijöille altistumisen ehkäisemiseksi tai pitämiseksi niin alhaisena kuin se kohtuudella on mahdollista, on työnantajan käytettävä seuraavia ehkäisy- ja torjuntakeinoja:

 1)

vaarattomien tai mahdollisimman vähän vaaraa aiheuttavien kemikaalien, työmenetelmien ja työtapojen valinta ja käyttöönotto;

 2)

riittävän työpaikan sisäisen valvonnan toteuttaminen;

 3)

altistuvien ja mahdollisesti altistuvien työntekijöiden määrän ja altistumisajan rajoittaminen;

 4)

teknillisten ehkäisy- ja torjuntatoimenpiteiden käyttö kuten

- prosessien ja työvaiheiden eristäminen

- työn automatisointi

- kauko-ohjaus

- prosessi-ilmanvaihto

- työn ajoittaminen

- paikallisilmanvaihto

- yleisilmanvaihto;

 5)

henkilökohtaisten suojalaitteiden, -välineiden ja -vaatteiden järjestäminen työntekijöiden käyttöön, milloin edellä mainitut ehkäisy- ja suojelutoimenpiteet eivät takaa riittävää turvallisuutta;

 6)

yleiset hygieeniset toimenpiteet;

 7)

opetuksen ja ohjauksen antaminen työntekijöille altistumiseen liittyvistä vaaroista, vaarojen teknillisistä ehkäisy- ja torjuntatoimenpiteistä, työntekijöiden suoritettaviksi tarkoitetuista varo- ja hätätoimenpiteistä sekä muista työpaikalla tämän päätöksen piiriin kuuluvista asioista;

 8)

varoitus- ja turvakilpien käyttö;

 9)

työntekijöiden terveydentilan seuranta siten kuin työterveyshuoltolaissa (743/78) säädetään ja sen nojalla on määrätään;

 10)

hätä- ja ensiaputoimenpiteiden suunnittelu epänormaalien altistumisten varalta.
15 § Poikkeukset

Työministeriö voi toimiala-, työala-, kemikaali- ja altistuskohtaisesti sekä asianomaisen työsuojelupiirin työsuojelutoimisto voi työpaikkakohtaisesti myöntää poikkeuksia tämän päätöksen soveltamisesta, jos siihen on erityinen syy eivätkä työntekijöiden turvallisuus ja terveys siitä vaarannu.
16 § Tarkemmat määräykset

Työministeriö voi antaa tarkempia määräyksiä tämän päätöksen täytäntöönpanosta.
17 § Voimaantulo

Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1993.

Helsingissä 8 päivänä lokakuuta 1992

Työministeri Ilkka Kanerva Ylitarkastaja Matti Kajantie

Liite I

EDELLÄ 10 §:SSÄ TARKOITETTU REFERENSSIMENETELMÄ

A. MÄÄRITELMÄT

I. Hiukkasjakoinen aine

1. Fysikaalis-kemialliset määritelmät

(a) "Pöly" tarkoittaa kiinteän aineen hiukkasten ja ilman seosta, joka on syntynyt mekaanisella prosessilla tai sekoittamalla.

(b) "Huuru" tarkoittaa kiinteän aineen hiukkasten ja ilman seosta, joka on syntynyt lämmitys- ja/tai kemiallisella prosessilla.

(c) "Sumu" tarkoittaa nestemäisen aineen hiukkasten ja ilman seosta, joka on syntynyt kondensaation tai dispersion kautta.

2. Työlääketieteelliset ja toksikologiset hiukkasjoukkojen määritelmät

(a) Pölyt, huurut ja sumut luokitellaan hiukkasjakoisiksi aineiksi.

Hiukkasjakoisten aineiden terveysvaaroja arvioitaessa on otettava huomioon hiukkaskoko sekä erityiset vaaralliset ominaisuudet, pitoisuus ja altistumisaika.

(b) Ainoastaan osa työntekijän hengitysvyöhykkeellä olevasta hiukkasjakoisesta aineesta hengitetään. Tätä osaa kutsutaan "hengittyväksi fraktioksi".

Tärkeitä tekijöitä tässä ovat hengitystiheys nenän ja suun ympärillä sekä ilman virtausolosuhteet pään alueella.

(c) Hiukkaskoosta riippuen hengittyvä fraktio voi kertyä hengitysteiden eri alueille.

Kertymisellä on muun ohella huomattava vaikutus haitallisen vaikutuksen paikkaan ja luonteeseen.

Hengittyvän fraktion sitä osaa, joka pääsee keuhkorakkuloihin kutsutaan sisäänhengittyväksi fraktioksi.

Sisäänhengittyvä fraktio on erityisen tärkeä työlääketieteen kannalta.

II. Raja-arvo

(a) Raja-arvo ilmoitetaan työpaikan ilmassa olevan kaasumaisen, höyrymäisen tai hiukkasjakoisen aineen kahdeksan tunnin aikapainotettuna altistumisen keskimääräisenä pitoisuutena.

Altistumisella tarkoitetaan kemiallisen tekijän läsnäoloa työntekijän hengitysvyöhykkeen ilmassa.

Altistuminen kuvataan pitoisuutena referenssiajan kuluessa.

Tämä osa ei koske biologisten indikaattorien raja-arvoja.

(b) Lisäksi voi tietyille aineille olla tarpeellista rajoittaa sallittuja pitoisuushuippuja kahdeksan tunnin aikapainotetun altistumisen keskiarvon lisäksi lyhyemmiksi ajoiksi.

Seurannassa käytetään silloin aineen keskimääräistä pitoisuutta tämän lyhyemmän ajanjakson aikana.

(c) Raja-arvo kaasuille ja höyryille ilmoitetaan lämpötilan ja paineen vaihteluista riippumattomana yksiköissä ml/m 3 (ppm) ja niiden vaihteluista riippuvana yksiköissä mg/m 3 lämpötilassa 20°C ja paineessa 101,3 kPa.

Hiukkasjakoisten aineiden raja-arvo ilmoitetaan yksiköissä mg/m 3 työpaikan olosuhteissa.

B. ALTISTUKSEN SELVITTÄMINEN JA MITTAUSSTRATEGIA

1. Perusteet

(a) Jos kaasumaisen, höyrymäisen tai hiukkasjakoisen aineen esiintymistä työpaikan ilmassa ei voida varmasti poissulkea, on selvitettävä, noudatetaanko raja-arvoja.

(b) Tässä selvityksessä on huolellisesti tarkasteltava kaikki altistuksen kannalta relevantit seikat, kuten esimerkiksi:

- käytetyt ja valmistettavat tekijät;

- operaatiot, teknilliset laitteet ja prosessit;

- tekijöiden pitoisuuksien ajallinen ja paikallinen jakautuminen.

(c) Raja-arvoa noudatetaan, jos selvitys osoittaa, ettei altistuminen ylitä sitä.

Jos hankittu tieto ei riitä luotettavasti osoittamaan, noudatetaanko raja-arvoa, selvitystä tulee täydentää työpaikkamittauksilla.

(d) Jos selvitys osoittaa, ettei raja-arvoa noudateta:

- rajan ylityksen syyt on tunnistettava ja tarpeelliset toimenpiteet tilanteen korjaamiseksi on tehtävä mahdollisimman nopeasti; ja

- selvitys on uusittava.

(e) Jos selvitys osoittaa, että raja-arvoja noudatetaan, on tilanteen pysyvyyden osoittamiseksi tehtävä tarvittaessa sopivin väliajoin jatkomittauksia.

Mitä lähempänä mitatut pitoisuudet ovat raja-arvoa, sitä useammin mittauksia on suoritettava.

(f) Jos selvitys osoittaa, että työprosessin järjestelyjen johdosta raja-arvoja noudatetaan pitkällä tähtäimellä, eikä altistumisen lisääntymiseen johtavia huomattavia muutoksia työpaikan olosuhteissa ole tiedossa, raja-arvojen noudattamista koskevien mittaamalla suoritettavien tarkistusten taajuutta voidaan harventaa.

Tällaisissa tapauksissa on kuitenkin säännöllisesti tarkistettava, että tähän johtopäätökseen johtava selvitys on edelleen voimassa.

(g) Jos työntekijät altistuvat samanaikaisesti tai peräkkäin useammille tekijöille, on tämä seikka otettava huomioon arvioitaessa sitä terveysvaaraa, jolle he altistuvat.

2. Mittauksia suorittaville henkilöille asetettavat vaatimukset

Mittauksia suorittavilla henkilöillä pitää olla tarpeellinen ammattitaito ja tarpeelliset laitteet.

3. Mittausmenetelmille asetettavat vaatimukset

(a) Mittausmenetelmän tulee antaa tuloksia, jotka edustavat työntekijän altistumista.

(b) Oikean tuloksen saamiseksi työntekijän altistumisesta on, milloin se on mahdollista, käytettävä työntekijöiden vartaloon kiinnitettäviä henkilökohtaisia näytteenottolaitteita.

Milloin työntekijöiden ryhmä suorittaa samoja tai samanlaisia tehtäviä samassa paikassa altistuen samalla tavoin, voidaan ryhmän altistumisen selvittämiseksi käyttää edustavaa näytteenottoa.

Kiinteää näytteenottoa voidaan käyttää, jos sen tulosten perusteella voidaan selvittää työntekijän altistuminen työpaikalla.

Näytteet on mahdollisuuksien mukaan otettava työntekijän hengityskorkeudelta työntekijän välittömästä läheisyydestä.

Jos epäilyksiä syntyy, on mittauskohteeksi otettava suurinta vaaraa aiheuttava piste.

(c) Käytettävän mittausmenetelmän tulee olla sopiva huomioon ottaen mitattava tekijä, sen raja-arvo ja työpaikkailma.

Tulos on ilmoitettava aineen pitoisuutena täsmälleen samoissa yksiköissä kuin raja-arvo.

(d) Jos mittausmenetelmä ei ole spesifinen mitattavalle aineelle, on menetelmän antama koko tulos laskettava mitattavan aineen pitoisuudeksi.

(e) Mittausmenetelmän havaitsemisrajojen, herkkyyden ja tarkkuuden tulee olla sopivia raja-arvoon nähden.

(f) Mittausmenetelmän täsmällisyys tulisi varmistaa.

(g) Mittausmenetelmän tulee olla testattu käytännössä käyttöolosuhteissa.

(h) Jos Suomen Standardisoimisliitto SFS ry julkaisee Euroopan standardisoimiskomitean (CEN) valmistelutyön pohjalta yleisiä suorituskykyvaatimuksia mittausmenetelmille ja työpaikkamittauslaitteille yhdessä testausmääräyksien kanssa, ne on otettava huomioon valittaessa sopivia mittausmenetelmiä.

4. Mittausspesifikaatiot edustavien hiukkaskokojen mittaamiseksi työpaikan ilmasta

(a) Hiukkasjakoisten aineiden pitoisuus tulisi mitata suhteessa niiden vaikutukseen. Siksi näytettä otettaessa tulisi mitata joko hengittyvää fraktiota tai sisäänhengittyvää fraktiota.

Tämä edellyttää sellaista hiukkasten aerodynaamiseen halkaisijaan perustuvaa hiukkasten erottelua, joka vastaa hengittämisessä tapahtuvaa kertymistä.

Jos sopivaa laitteistoa työpaikkanäytteen ottamiseen ei ole saatavissa, yhtenäisen mittaamisen käytännöllisiä spesifikaatioita tarvitaan.

(b) Hiukkasjakoisen aineen sitä osaa, jonka työntekijä voi hengittää suun tai nenän kautta kutsutaan hengittyväksi.

Esimerkiksi mittauskäytännössä laitteita, joilla on imukyky 1,25 m/s +/- 10 %, sekä laitteita, jotka täyttävät standardin ISO/TR 7708 1983 (E), käytetään näytteenottoon.

Ensimmäisessä esimerkkinä käytetyssä tapauksessa:

- henkilöön kiinnitetyn näytteenottolaitteenimuaukon suunnan tulisi olla työntekijän kasvojen suuntainen koko näytteenoton ajan,

- kiinteässä näytteenotossa imuaukon paikan ja muodon tulisi mahdollistaa työntekijän altistumista edustavien näytteiden otto mukaanlukien eri virtaussuunnat,

- imuaukon asennolla on vähän merkitystä silloin, kun ympäröivässä ilmassa on hyvin pieniä ilmavirtauksia,

- kun ilman virtaus ylittää 1 m/s, suositellaan kaikista suunnista tapahtuvaa vaakasuoraa näytteenottoa.

(c) Hiukkasjakoisen aineen sisäänhengittyvä fraktio käsittää ne hiukkaset, jotka läpäisevät erotussysteemin, joka on vaikutukseltaan yhtä suuri kuin sellainen sedimentointierotin, jonka teoreettinen erotuskyky antaa 50 %:n erotuksen hiukkasista, joiden aerodynaaminen halkaisija on 5 mikrometriä (Johannesburg'in sopimus, 1959).

(d) Jos SFS julkaisee CEN:n valmistelutyön pohjalta spesifikaatioita hiukkasjakoisen aineen keräämisestä työpaikalla, niitä tulisi ensisijaisesti käyttää.

Muita menetelmiä voidaan käyttää edellyttäen, että ne johtavat samaan tai ankarampaan johtopäätökseen suhteessa raja-arvojen noudattamiseen.