Tämän lain tarkoituksena on järjestää Suomen kansalaiselle mahdollisuus tehdä työtä.

Kansalaisten toimeentulon turvaavan, työpaikan vapaaseen valintaan ja tuottavan työn tekemiseen perustuvan täystyöllisyyden saavuttamiseksi valtion tulee edistää vakaata ja alueellisesti tasapainoista talous-, työllisyys- ja muuta yhteiskunnallista kehitystä.

Täystyöllisyyden toteuttamiseksi valtion tulee edistää korkeaa ja tasaista työvoiman kysyntää yleisillä talouspoliittisilla sekä muilla työllisyyteen vaikuttavilla toimenpiteillä.

Työttömyyden torjumiseksi ja työvoiman puutteen ehkäisemiseksi valtion tulee työvoima- ja koulutuspoliittisilla sekä muilla kehittävillä ja ohjaavilla toimenpiteillä edistää työvoiman kysynnän ja tarjonnan ammatillista ja alueellista sopeutumista.

Työvoimapolitiikkaa varten tulee laatia suunnitelmia sekä selvittää tuotantotoiminnan, työvoiman ja työmarkkinoiden muutoksia sekä näiden ja eri toimenpiteiden vaikutuksia työllisyyteen ja työttömyyteen. Tässä tarkoituksessa on tehtävä tutkimuksia, tilastoja ja ennusteita

Valtion työvirastojen sekä kuntien ja kuntainliittojen on ennakolta laadittava seuraavaa vuotta varten suunnitelmat työmäärärahoin toimeenpantavien töittensä järjestämisestä ottaen huomioon tämän lain säännökset.

Valtion virastojen ja laitosten sekä kuntien ja kuntainliittojen on vuosittain laadittava 1 momentissa säädettyjen suunnitelmien lisäksi työllisyysmäärärahoilla kokonaan tai osaksi rahoitettavien töiden suunnitelma.

Valtion virastojen ja laitosten sekä kuntien ja kuntainliittojen on toimitettava 1 ja 2 momentissa tarkoitetut suunnitelmat työvoimaviranomaisille työvoimaministeriön antamien ohjeiden mukaisesti.

Valtioneuvosto hyväksyy vuosittain työvirastojen työmäärärahojen ja työvoiman käyttösuunnitelman sekä työllisyysmäärärahoilla kokonaan tai osaksi rahoitettavien töiden suunnitelman.

Valtioneuvosto laatii vuosittain kevätkaudella työllisyyden hoidon lähiajan tavoiteohjelman. Tavoiteohjelman tulee sisältää katsaus talous- ja työllisyysnäkymiin. Ohjelmassa tulee selvittää muun muassa toimenpiteet työvoimapalvelujen kehittämiseksi, nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyyden ehkäisemiseksi, vajaakuntoisten työllistämisen edistämiseksi ja alueellisten työttömyyserojen supistamiseksi sekä niiden edellyttämän eri hallinnonalojen välisen yhteistyön järjestämiseksi.

Valtiopäiväjärjestyksen 29§:ssä tarkoitetussa hallituksen kertomuksessa on vuosittain selostettava hallituksen toimenpiteet tämän lain tavoitteiden toteuttamiseksi.

Kansalaisten työhönsijoittumisen turvaamiseksi ja työnantajien työvoiman saannin edistämiseksi valtion tulee järjestää työvoimapalveluja niin kuin niistä tässä laissa ja erikseen säädetään

Työvoimapalveluja ovat erityisesti työnvälitys, ammatinvalinnanohjaus, työllisyyskoulutus, muuttoturvan järjestäminen, sijaintineuvonta, ohjaaminen omatoimiseen työllistymiseen, kansainvälinen harjoittelijanvaihto, tietopalvelu ja vajaakuntoisten erityispalvelut.

Työvoimapalvelut tulee järjestää siten, että niillä varaudutaan työvoiman tarpeen sekä työvoimavarojen määrän ja rakenteen muutoksiin ja että ne edistävät sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumista työmarkkinoilla. Työvoimapalvelujen järjestämisessä tulee lisäksi ottaa huomioon työvoiman kansainvälisen liikkuvuuden aiheuttamat tarpeet.

Työnantajan on ilmoitettava merkittävistä työvoiman käyttöä koskevista muutoksista ja uusien toimipisteiden perustamisesta sekä avoimiksi tulevista työpaikoista työvoimaviranomaiselle.

Valtioneuvoston ja työnantajia edustavien yhdistysten välillä sovitaan ilmoitusvelvollisuuden tarkemmasta toimeenpanosta.

Valtion, kuntien ja kuntainliittojen on huolehdittava siitä, että niiden rahoittamat investoinnit sekä niiden edellyttämä työvoiman käyttö ajoitetaan suhdanne- ja kausivaihteluita tasoittavasti.

Kunnan rahoittamissa töissä ei työmäärärahoilla palkattujen työntekijöiden keskimäärä saa kesäkuun alun ja elokuun lopun välisenä aikana ylittää vuoden muiden kuukausien vastaavaa keskimäärää. Keskimäärää laskettaessa ei oteta huomioon työpaikkoja, jotka on järjestetty opiskelijoille tai harjoittelijoille.

Milloin siihen on suhdannepoliittisia tai muita erityisiä syitä, työvoimaviranomaisella on oikeus kalenterivuoden aikana myöntää valtion työvirastolle ja kunnalle oikeus poiketa edellä säädetystä velvollisuudesta siten kuin asetuksella tarkemmin säädetään.

Jos kunnan työntekijäin määrä on kesäkautena suurempi kuin 2 momentissa on säädetty, on kunnan suoritettava valtiolle korvaus jokaiselta työpäivältä siten, että päiväkorvaus vastaa valtion investointiluontoisten töiden keskimääräisiä työvoimakustannuksia päivää kohti laskettuina. Korvauksen suuruuden määrää työvoimaministeriö.

Valtion virastojen ja laitosten sekä kuntien ja kuntainliittojen on, mikäli ulkomaankauppaa koskevista Suomea velvoittavista kansainvälisistä sopimuksista ei muuta johdu, hankinnoissa otettava huomioon tämän lain säännökset.

Valtion virastojen ja laitosten sekä kuntien ja kuntainliittojen on ottaessaan uutta työvoimaa 4§:n 1 ja 2 momentissa tarkoitettuihin töihin tehtävä se paikallisten työvoimaviranomaisten osoittamalla tavalla. Työvoimaviranomaisten on osoittaessaan työvoimaa 4§:n 2 momentissa tarkoitettuihin töihin annettava etusija niille, joiden työnsaannin tarve on suurin.

Ennen kuin valtion tulo- ja menoarviossa olevasta määrärahasta myönnetään lainoja, avustuksia tai korkotukea investointeihin, on asiasta hankittava työvoimaministeriön lausunto, jollei kysymys ole tulo- ja menoarvion käyttösuunnitelmaan sisältyvästä hankkeesta. Jos lausunnosta halutaan poiketa, on ministeriön päätösvaltaan kuuluva asia saatettava valtioneuvoston raha-asianvaliokunnan käsiteltäväksi.

Myönnettäessä 1 momentissa tarkoitettuja lainoja, avustuksia tai korkotukea on niiden käytölle asetettava työvoiman käyttöä koskevat ehdot, joiden perusteet valtioneuvosto vahvistaa.

Valtion tulo- ja menoarvion työllisyysmäärärahoista voidaan osoittaa tai myöntää tulo- ja menoarvion perustelujen mukaisesti määrärahoja valtion virastoille ja laitoksille, kunnille ja kuntainliitoille sekä yksityisille ja yhteisöille rakentamista, kunnossapitoa, perusparannusta, laajentamista ja rakenteellisesti uudelleen järjestämistä koskeviin hankkeisiin tai muihin investointeihin siten kuin asetuksella tarkemmin säädetään sekä henkilöstön palkkaamiseen tai työttömälle maksettaviin korvauksiin siten kuin siitä on erikseen laissa tai asetuksessa säädetty taikka valtioneuvosto tai työvoimaministeriö päättänyt.

Työllisyysmäärärahoja ovat tulo- ja menoarviossa työvoimaministeriön hallinnonalan pääluokkaan osoitetut määrärahat, jotka on tarkoitettu työllisyyden edistämiseen ja työttömyyden torjuntaan.

Työllisyysmäärärahoista myönnettävä valtionapu rakentamista, kunnossapitoa, perusparannusta, laajentamista, rakenteellisesti uudelleen järjestämistä tai muuta investointia koskevaan hankkeeseen ei saa yhdessä samaan kohteeseen suoritettavan muun valtionavun kanssa ylittää asianomaista valtionapuhanketta koskevissa erityissäännöksissä tai -määräyksissä säädettyä tai määrättyä taikka muutoin vahvistettua tällaisen hankkeen valtionavun enimmäismäärää. Valtionapu ei kuitenkaan saa ylittää 90 prosenttia hyväksyttävistä kustannuksista. Työllisyysmäärärahoista myönnetty valtionapu otetaan huomioon erityissäännösten perusteella myönnettävän valtionavun vähennyksenä.

Hankkeisiin, jotka toteutetaan vaikeimmilla työttömyysalueilla, voidaan sen lisäksi, mitä 1 momentissa on säädetty, osoittaa ylimääräistä valtionapua enintään 20 prosenttia valtionavun perusteeksi hyväksyttävistä kustannuksista. Hankkeeseen tulevan valtion rahoituksen yhteismäärä ei kuitenkaan saa ylittää 90 prosenttia hyväksyttävistä kustannuksista. Ylimääräistä valtionapua ei oteta huomioon mahdollisesti myönnettävän muun valtionavun vähennyksenä.

Jos valtionavun enimmäismäärästä ei ole annettu 1 momentissa tarkoitettuja erityissäännöksiä tai -määräyksiä, työllisyysmäärärahoista myönnettävä valtionapu yhdessä muun valtionavun kanssa ei saa ylittää 75 prosenttia hankkeen hyväksyttävistä kustannuksista.

Työllisyysmäärärahojen käyttämisen edellytyksenä 14§:ssä tarkoitettuihin hankkeisiin on, että valtionapuhankkeen suunnittelussa, toteuttamisessa ja valtionaputoiminnassa noudatetaan, mitä kunkin hankkeen osalta mahdollisesti on erikseen säädetty ja määrätty.

Työkykyinen 17-64-vuotias työmarkkinoilla käytettävissä oleva työvoimatoimistoon työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautunut henkilö on pyrittävä työllistämään ensisijaisesti työssäkäyntialueellaan avoimiksi ilmoitettuihin työpaikkoihin työvoimapalvelujen avulla taikka ohjaamaan työnsaantia edistävään koulutukseen.

Jos 1 momentissa tarkoitettu henkilö ei ole työllistynyt omatoimisesti eikä 1 momentissa tarkoitetulla tavalla, on valtion tai sen kunnan, jossa henkilöllä on väestökirjalain (141/69) mukainen kotipaikka, pyrittävä järjestämään 13§:ssä tarkoitettujen työllisyysmäärärahojen avulla, siten kuin asetuksella erikseen säädetään, mahdollisuus hänen työkykyään vastaavan toimeentulon turvaavan työn tekemiseen työssäkäyntialueella omassa tai toisen yrityksessä, yhdistyksessä, kunnassa, kuntainliitossa taikka valtion virastossa tai laitoksessa ottaen huomioon, mitä muualla tässä laissa säädetään työ- ja koulutustilaisuuksien järjestämisestä.

Henkilön ei katsota olevan työmarkkinoiden käytettävissä, jos hän itse asettaa sellaisia rajoituksia, jotka estävät tarjotun työn vastaanottamisen työmarkkinoilla yleisesti sovellettavin ehdoin tai tarjottuun hänelle soveltuvaan koulutukseen osallistumisen.

Alle 20-vuotiaalle nuorelle, jolle työvoimaviranomaiset eivät ole kolmen kuukauden kuluessa hänen ilmoittautumisestaan työvoimatoimistoon työttömäksi työnhakijaksi voineet osoittaa työtä tai työnsaantia edistävää koulutusta, on sen kunnan, jossa nuorella on kotipaikka, järjestettävä työssäkäyntialueella työ- tai harjoittelupaikka kuuden kuukauden ajaksi.

Työvoimatoimiston tulee yhteistyössä opetus- sekä sosiaali- ja terveysviranomaisten kanssa tehdä selvitys pitkään työttömänä olleen henkilön työllistymis- ja koulutusedellytyksistä sekä laatia tarvittaessa toimenpideohjelma näiden edellytysten parantamiseksi.

Jos 16§:n 2 momentissa tarkoitettu henkilö on ollut työttömänä yhdenjaksoisesti 12 kuukautta tai viimeisten kahden vuoden aikana työttömänä 12 kuukautta eikä häntä ole tänä aikana työllistetty 3 momentin mukaisesti, on työvoimaviranomaisten pyrittävä ohjaamaan työnhakija koulutukseen tai työllistämään hänet 7-16§:n mukaisesti taikka sijoittamaan hänet erityisin työllistämistoimin valtion, kunnan, kuntainliiton, yksityisen tai yhteisön palvelukseen siten kuin asetuksella tarkemmin säädetään. Tässä tarkoitetun henkilön työllistämään sitoutuvalle yritykselle maksettavasta työllistämistuesta säädetään niin ikään tarkemmin asetuksella.

Jos työnhakijaa ei voida työllistää 2 momentissa tarkoitetulla tavalla, on valtion tai kunnan työvoimaviranomaisen osoituksesta järjestettävä hänelle työntekomahdollisuus kuuden kuukauden ajaksi. Kunnan ei tarvitse järjestää työntekomahdollisuutta useammalle kuin puolelle työnhakijoista.

Mitä 2 ja 3 momentissa on säädetty ei koske henkilöä, joka saa työttömyyseläkettä.

Valtion, kuntien ja yritysten yhteisin talous- ja työllisyyspoliittisin toimin huolehditaan alueellisesti tasapainoisesta työllisyydestä niin, ettei minkään työssäkäyntialueen työttömyys olennaisesti ylitä maan keskimääräistä tasoa.

Kunnalla ei ole velvollisuutta järjestää 17-19§:n nojalla työntekomahdollisuutta vuositasolla useammalle henkilölle kuin kahdelle prosentille kunnan alueen ammatissa toimivasta väestöstä. Valtio on velvollinen järjestämään työntekomahdollisuuden niille 17-19§:ssä tarkoitetuille henkilöille, joita kunta ei ole työllistänyt.

Jos kunta on järjestänyt 17-19§:ssä tarkoitetun työntekomahdollisuuden kuntainliiton töissä, katsotaan työllistetyt kunnan työllistämiksi 1 momentissa tarkoitettua kunnan työllistämisvelvollisuuden rajoitusta laskettaessa.

Jos kunta on työllistänyt 16§:n 2 momentissa tarkoitetun työvoimatoimiston osoittaman työttömän henkilön, sillä on oikeus saada työllisyysmäärärahoista työllistämisestä aiheutuviin kustannuksiin valtionosuutta työttömyysturvalain (602/84) mukaista suurinta korotettua peruspäivärahaa vastaava määrä henkilöä kohti niiltä päiviltä, joilta kunta on velvollinen maksamaan palkkaa (normaali valtionosuus).

Jos työvoimatoimisto osoittaa kunnan työllistettäväksi 17§:n nojalla alle 20-vuotiaan nuoren henkilön, kunnalla on oikeus saada normaali valtionosuus korotettuna 70 prosentilla. Jos työvoimatoimisto osoittaa kunnan työllistettäväksi 18§:n 3 momentin nojalla pitkäaikaistyöttömän työnhakijan, kunnalla on oikeus saada normaali valtionosuus korotettuna 70 prosentilla. Jos kunta työllistää työvoimatoimiston osoittaman 20-24-vuotiaan 16§:n 1 momentissa tarkoitetun henkilön, sillä on oikeus saada normaali valtionosuus korotettuna 50 prosentilla (korotettu valtionosuus).

Mitä 1 ja 2 momentissa on säädetty kunnan oikeudesta valtionosuuteen sovelletaan myös kuntainliittoon sen työllistäessä 1 ja 2 momentissa tarkoitetun henkilön.

Kunnalle maksetaan sen perusteella, kuinka suuren osuuden alueensa ammatissa toimivasta väestöstä kunta on keskimäärin vuosineljänneksen aikana työllistänyt 1 ja 2 momentissa tarkoitetulla tavalla, lisätukea seuraavasti:

Kunnan työllistäessä työttömiä enemmän kuin 2 prosenttia maksetaan kunnalle lisätukea, jonka määrästä säädetään asetuksella.

Kunnalla ja kuntainliitolla on oikeus saada 1 ja 2 momentin mukaista valtionosuutta enintään kuusi kuukautta kerrallaan kutakin työllistettyä kohti.

Valtionosuuden myöntämisestä päättää työvoimatoimisto. Valtionosuuden maksaa työvoimapiirin toimisto.

Valtionosuuden maksatuksessa noudatetaan, mitä kuntien ja kuntainliittojen valtionosuuksista ja -avustuksista annetun lain (35/73) 5 ja 8 luvussa on valtionosuuksista säädetty.

Edellä 16§:ssä tarkoitetun työttömänä olevan henkilön toimeentulo turvataan siten kuin laissa erikseen säädetään.

Työvoimaviranomaisilla on oikeus korvauksetta saada muilta valtion viranomaisilta sekä kunnilta ja kuntainliitoilta työllisyysasiain hoidossa tarvitsemiaan tietoja.

Työvoimaviranomaisten tehtävänä on huolehtia esitysten tekemisestä muiden valtion viranomaisten tavoitteiden ja toimenpiteiden yhteensovittamisesta 2§:n 1 ja 2 momentissa säädetyn täystyöllisyystavoitteen saavuttamiseksi.

Lain täytäntöönpanossa työvoimaviranomaisten tulee toimia yhteistyössä myös työnantajia ja työntekijöitä sekä kuntia edustavien samoin kuin muiden asianomaisten järjestöjen kanssa.

Myös sellaiselle Suomessa asuvalle henkilölle, joka ei ole Suomen kansalainen, on järjestettävä mahdollisuus tehdä työtä siten kuin tässä laissa säädetään, ottaen kuitenkin huomioon hänen työntekoaan koskevat erikseen annetut säännökset.

Työvoimatoimiston yhteydessä toimivassa työvoimatoimikunnassa, josta säädetään erikseen, käsitellään tämän lain toimeenpanoon liittyviä asioita.

Tarkemmat säännökset tämän lain täytäntöönpanosta annetaan asetuksella.

Tämä laki tulee voimaa 1 päivänä tammikuuta 1988.

Tällä lailla kumotaan 23 päivänä joulukuuta 1971 annettu työllisyyslaki (946/71) siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen.