Tätä asetusta sovelletaan, mikäli vieraan valtion kanssa tehdystä sopimuksesta ei muuta johdu, pantaessa täytäntöön vieraan valtion tuomioistuimen määräämä vapaudenmenetystä tarkoittava seuraamus Suomessa ja jätettäessä Suomen tuomioistuimen tuomitsema vankeusrangaistus täytäntöönpantavaksi vieraassa valtiossa kansainvälisestä yhteistoiminnasta vapausrangaistusten täytäntöönpanossa annetun lain (21/87), jäljempänä täytäntöönpanolaki, nojalla.

Kun vieraassa valtiossa määrätyn seuraamuksen täytäntöönpano Suomessa katsotaan päättyneeksi, oikeusministeriön on ilmoitettava siitä tämän valtion asianomaiselle viranomaiselle. Jos tuomittu Suomessa karkaa viranomaisen huostasta, on tästäkin ilmoitettava. Oikeusministeriön on annettava vieraan valtion viranomaiselle tämän pyynnöstä muukin täytäntöönpanoa koskeva tarpeellinen selvitys.

Jos Suomessa tuomittu vankeusrangaistus on sellainen, että se voidaan jättää täytäntöönpantavaksi vieraassa valtiossa Suomen ja asianomaisen vieraan valtion tekemän sopimuksen nojalla, on asianomaisen lääninhallituksen tai oikeusministeriön vankeinhoito-osaston, sen mukaan kuin oikeusministeriö tarkemmin määrää, huolehdittava, että tästä mahdollisuudesta ilmoitetaan tuomitulle. Tuomitulle on tehtävä selkoa, mitä seuraamuksen jättäminen täytäntöönpantavaksi vieraassa valtiossa täytäntöönpanolain ja vieraan valtion kanssa tehdyn sopimuksen mukaan merkitsee. Edellä tarkoitettu ilmoitus ja selonteko on annettava sellaisella kielellä, jota tuomittu ymmärtää.

Oikeusministeriö voi määrätä, että 1 momentissa tarkoitettu ilmoitus ja selonteko on annettava silloinkin, kun vankeusrangaistuksen jättämisestä täytäntöönpantavaksi vieraassa valtiossa ei ole sopimusta Suomen ja vieraan valtion kesken.

Jos tuomittu ilmoittaa täytäntöönpanosta huolehtiville viranomaisille halukkuutensa siihen, että hänelle Suomessa tuomittu vankeusrangaistus jätetään täytäntöönpantavaksi siinä valtiossa, jonka kansalainen hän on tai jossa hänellä on kotipaikkansa, on tästä ilmoituksesta annettava tieto oikeusministeriölle.

Suostumus, jota tarkoitetaan täytäntöönpanolain 19§:n 2 kohdassa, voidaan antaa vankilanjohtajalle tai lääninhallituksen määräämälle virkamiehelle. Suostumusta annettaessa on lisäksi esteettömän todistajan oltava läsnä.

Suostumuksen vastaanottavan virkamiehen on varmistauduttava siitä, että suostumuksen antaja ymmärtää suostumuksensa merkityksen.

Toimituksesta, jossa suostumus on annettu, on laadittava pöytäkirja. Pöytäkirja on toimitettava oikeusministeriölle.

Pyyntö Suomessa tuomitun vankeusrangaistuksen jättämisestä täytäntöönpantavaksi vieraassa valtiossa tehdään oikeusministeriölle kirjallisesti. Pyynnön käsittelyä varten on oikeusministeriölle toimitettava selvitys siitä, että tuomittu on pyynnön esittäneen valtion kansalainen tai että hänellä on siellä kotipaikkansa.

Ennen kuin oikeusministeriö päättää vieraassa valtiossa määrätyn seuraamuksen täytäntöönpanosta Suomessa tai Suomessa tuomitun rangaistuksen jättämisestä täytäntöönpantavaksi vieraassa valtiossa, sen on hankittava sisäasiainministeriön lausunto. Milloin vieraassa valtiossa määrätty seuraamus koskee sellaista rikosta, josta syyte voidaan nostaa Suomessa, lausunto on pyydettävä myös oikeuskanslerilta.

Kun oikeusministeriö on päättänyt vieraassa valtiossa määrätyn seuraamuksen täytäntöönpanosta Suomessa tai Suomessa tuomitun rangaistuksen jättämisestä täytäntöönpantavaksi vieraassa valtiossa, sen on ilmoitettava päätöksestään rikosrekisteritoimistolle.

Tuomioistuimen on toimitettava oikeusministeriölle viipymättä jäljennös päätöksestä, jonka se on antanut vieraassa valtiossa määrätyn seuraamuksen muuntamista koskevassa asiassa.

Vankilaviranomaisten tehtävänä on huolehtia tuomitun kuljettamisesta täytäntöönpanolain nojalla. Poliisi on velvollinen antamaan virka-apua kuljettamisessa.

Milloin vieraan valtion kanssa tehdyn sopimuksen mukaan Suomen viranomaisen on ryhdyttävä johonkin täytäntöönpanolain soveltamisalaan kuuluvaan toimenpiteeseen, on oikeusministeriön huolehdittava siitä, jollei toisin ole säädetty tai sovittu.

Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä toukokuuta 1987.