Joka löytää kadonnutta omaisuutta ja ottaa sen haltuunsa, ilmoittakoon löydöstä viipymatta tavaran omistajalle tai, jos hänellä ei ole tietoa omistajasta tai tämän olinpaikasta, poliisiviranomaiselle.

Milloin löytötavaran arvo on ilmeisesti sataa markkaa pienempi, ei ilmoitusta poliisiviranomaiselle tarvitse tehdä.

Löytämänsä tavaran, jonka arvo on viittäsataa markkaa suurempi tai jotä ei saa ilman erityistä lupaa pitää hallussa, löytäjä on velvoilinen viivyttelemättä toimittamaan poliisiviranomaiselle. Jos löytäjä ei halua muuta löytötavaraa itse säilyttää, antakoon senkin poliisiviranomaisen huostaan.

Ilmoitetun tai tavatun löytötavaran poliisiviranomainen voi omasta aloitteestaan ottaa huostaansa, milloin aihetta siihen on.

Tavara, joka otetaan talteen tai löydetään rautatielaitoksen tai muun yleistä liikennettä välittävän laitoksen liikennepaikassa, huoneistossa tai kulkuvälineessä tahi koulu- tai teatterilaitoksessa tai näyttelyalueella taikka kauppa- tai muun liikkeen liikehuoneistossa tai sen pihamaalla, luovutettakoon heti asianomaisen laitoksen tai liikkeen henkilökunnalle. Sellainen omaisuus on viivyttel emättä toimitettava poliisiviranomaiselle tahi, jos laitoksen tai liikkeen yhteydessä toimii 9 §:ssä mainittu löytötavaratoimisto, sanottuun toimistoon.

Virastossa tai viranomaisen luona talteen otettu tavara luovutettakoon heti asianomaiselle viran tai toimen haltijalle, joka huolelitikoon siitä, että tavara toimitetaan poliisiviranomaiselle tai, mikäli 1 momenttia on sovellettava, löytötavaratoimistolle.

Poliisimies tai muu vastaava toimenhaltija jättäköön virantoimituksessa ollessaan löytämänsä tavaran heti poliisiviranomaisen haltuun.

Löytötavaraa on asianmukaisesti säilytettävä ja hoidettava.

Jos tavara on helposti pilaantuvaa tai arvoltaan nopeasti alenevaa, niin myös jos sen hoito vaatii suhteettoman kalliita kustannuksia, olkoon poliisiviranomaisella tai löytätavaratoimistolla taikka, jos poliisiviranomainen on siihen suostunut, löytäjäilä itselläänkin oikeus myydä se julkisella huutokaupalla tahi muulla sopivalla tavalla. Muutoinkin voidaan löytötavara, joka on annettu poliisiviranomaisen tai löytötavaratoimiston haltuun, siten myydä, kun erityinen syy myyntiä vaatii.

Myytäessä saadusta rahamäärästä olkoon vastaavasti voimassa, mitä löytötavarasta tässä laissa säädetään.

Omistajalla olkoon oikeus saada löytötavara takaisin maksettuaan kohtuullisen löytöpalkkion ja korvattuaan löydöstä aiheutuneet tarpeelliset kustannukset. Milloin omaisuus on poliisiviranomaisen tai löytötavaratoimiston hallussa, suoritetaan hoitokustannusten korvausta taulukon mukaan, jonka lääninhallitus vahvistaa. Valtionrautateiden löytötavaratoimistossa noudatettavasta palkkiotaulukosta määrätään kuitenkin asetuksella.

Talteenottamisesta tai löytämisestä, josta mainitaan 3 §: ssä, ei suoriteta löytöpalkkiota.

Jos syntyy erimielisyyttä löytöpalkkion tai kustannusten suuruudesta, on asia tuomioistuimen ratkaistava. Milloin tavara on poliisiviranomaisen tai löytötavaratoimiston hallussa, saadaan se luovuttaa omistajalle lunastusta vastaan, jonka poliisiviranomainen tai löytötavaratoimisto katsoo kohtuulliseksi.

Jollei omistajaa ilmaannu vuoden kuluessa siitä, kuin löydöstä on poliisiviranomaiselle 1 §:n 1 momentin mukaisesti ilmoitettu, tahi, milloin siitä saman pykälän 2 momentin nojalla ei ole tehty sellaista ilmoitusta, tavaran löytämisestä lukien, taikka jos omistaja ei nouda tavaraa kolmen kuukauden kuluessa sen jälkeen, kuin löytäjä on antanut hänelle tiedon löydöstä, olkoon tavara löytäjän. Kuitenkaan ei löytäjä saa omistusoikeutta asiakirjoihin, jotka voidaan kuolettaa.

Milloin kysymyksessä on 3 §:ssä tarkoitettu löytö, saakoon tavaran, jota omistaja ei ole ilmaantunut perimään vuoden kuluessa tavaran löytämisestä lukien, omakseen 1 momentissa mainituin poikkeuksin valtio, jos tavara on ollut poliisiviranomaisen hallussa, tai löytötavaratoimiston omistaja, jos tavara oli otettu toimiston huostaan.

Mitä 1, 3, 5 ja 6 §:ssä on säädetty löytötavaran omistajasta, sovellettakoon myös siihen, joka pantti-, käyttö- tai muun oikeuden perusteella on oikeutettu saamaan tavaran hallintaansa.

Jos löytäjä ei peri poliisiviranomaiselta 5 §:n 3 momentissa tarkoitettua lunastusta kahden vuoden kuluessa siitä, kuin tavara on otettu poliisiviranomaisen haltuun, siirtyköön oikeus siihen valtiolle.

Jos löytäjä, joka on saanut poliisiviranomaisen haltuun toimitettuun löytötavaraan omistusoikeuden, ei ota sitä haltuunsa ja suorita poliisiviranomaisella löydön jolidosta olleita kustannuksia vuoden kuluessa siitä, kuin hän tuli tavaran omistajaksi, menköön omaisuus valtiolle.

Lääninhallitus saattaa myöntää Suomen kansalaiselle, laillisesti rekisteröidylle suomalaiselle yhtiölle, osuuskunnalle tai yhdistykselle taikka kunnalle määräajaksi luvan pitää liikkeen, laitoksen tai viraston yhteydessä löytötavaratoimistoa. Valtiolla on sellainen oikeus lupaa hankkimatta.

Löytötavaratoimistolle, jonka pitämiseen on saatu 1 momentissa tarkoitettu lupa, lääninhallitus vahvistaa ohjesäännön ja voi muutoinkin antaa sen toiminnassa noudatettavia ohjeita. Niin ikään lääninhallitus hyväksyy tarkoituksen, johon toimiston tuottama hyöty on käytettävä.

Löytötavaran arvon ollessa vähintään kaksituhatta markkaa saakoon se, joka 6 §:n 1 momentin mukaan on menettänyt oikeutensa tavaraan ja jolle löytäjä ei ole ilmoittanut löydöstä, kolmen vuoden kuluessa oikeutensa menettämisestä lukien nostettavalla kanteella vaatia siltä, jonka hyväksi löydetyn omaisuuden arvo on tullut, takaisin sitä, minkä tämä on löydöstä oikeuden harkinnan mukaan hänen vahingokseen kohtuuttomasti hyötynyt.

Jos viranomaisen huostaan on muutoin kuin löytötavarana joutunut irtainta omaisuutta, jonka se on lain nojalla velvollinen luovuttamaan hallustaan, eikä omistajaa tai muuta, jolla on oikeus omaisuuteen, ole tiedossa, kuulutettakoon sellaisesta tavarasta sillä tavoin, kuin sisäasiainministeriö määrää. Jollei omaisuuden saantiin oikeutettua ilmaannu kahden vuoden kuluessa kuuluttamisesta, menköön omaisuus valtiolle.

Mitä 4 §: ssä on säädetty, sovellettakoon myös kysymyksen ollessa sellaisesta omaisuudesta, jota 1 momentissa tarkoitetaan.

Maahan tai muuanne kätketystä aarteesta tai muusta sellaisesta löydöstä, jolla ei ole omistajaa, ilmoittakoon löytäjä heti löytöpaikan omistajalle, ja saakoot siitä löytöpaikan omistaja puolet ja löytäjä toisen puolen.

Jos löytäjä jättää ilmoittamatta löydöstä, niinkuin edellä on säädetty, tai jos hän salaa löydön tai löytötavaran, kun omistaja tai muu oikeutettu sitä tiedustelee, taikka jos hän muulla tavoin sen anastaa ilman laillista oikeutta, menettäköön kaikki löytöön perustuvat oikeutensa ja rangaistakoon, niinkuin rikoslaissa on säädetty.

Löytötavarasta, joka on kuulunut tai jonka laadun perusteella on syytä olettaa sen kuuluneen joko Suomen puolustusvoimille tai vieraan valtion sotalaitokselle, voidaan tämän lain säännöksistä poikkeavasti säätää erikseen asetuksella.

Muinaisaikaisen rahan, aseen, työkalun, koristeen, astian tahi muun muinaisesineen tarjoamisesta valtiolle lunastettavaksi olkoon voimassa, mitä siitä on erikseen säädetty. Jollei valtio sitä lunasta, pitäköön löytäjä löytämänsä.

Laiva- ja rantalöydöstä, lauttauksessa uponneen tai muutoin hukkaantuneen puun, mehiläisten sekä eräissä tapauksissa poron, koiran tai kissan löytämisestä, niin myös toisen tiluksille päässeestä kotieläimestä on voimassa, mitä niistä on erikseen säädetty.

Tarkempia määräyksiä tämän lain soveltamisesta voidaan antaa asetuksella.

Tämä laki tulee voimaan 1 päivällä tammikuuta 1944, ja sillä kumotaan rikoslain voimaanpanemisesta annetun asetuksen 9 ja 10 §.