Tämän asetuksen määräysten alaisia ovat alempana mainitut ammattiliikkeet ja yritykset, sikäli kuin niistä käytetään työapulaisina muita kuin puolisoa tahi omia vaja- valtaisia lapsia:

1) tehdas- ja käsityöliikkeet sekä muut teollisuusliikkeet tahi -ammatit kaupungissa ja kauppalassa; sekä samallaiset liikkeet ja yritykset maalla, mikäli niissä käytetään höyrypannua taikka muita kuin käsivoimalla.

käypiä työkoneita tai teknillisiä laitteita; niin myös kaivokset, kivilouhimot, -hakkimot ja -hiomot sekä lautatarhat;

2) maanviljelys ja sen sivuelinkeinot, mikäli niissä käytetään kauemmin kuin neljätoista päivää vuodessa luonnonvoimalla käypiä, koneita, joihin ei kuitenkaan lueta tuulen voimalla käypiä vedennostomoottoreja eikä muita niihin verrattavia laitteita;

3) ammattina harjoitettu kalastus, jossa yhtaikaa käytetään enemmän kuin kolme palkattua työntekijää;

4) liikkeet, jotka harjoittavat metsänhakkuuta ja -ajoa ynnä puutavaran uittoa;

5) kulkulaitosten, kulkuväylien, satamien, majakkain ja johtoloistojen rakentamis- ja kunnossapitotyöt sekä sellaiset siltojen ja yleisten maanteiden rakentamistyöt, joissa yhtaikaa käytetään enemmän kuin viisi palkattua työntekijää;

6) kaikki rakennuksen rakentamis- ja niihin verrattava kunnossapitotyöt kaupungissa ja kauppalassa sekä ne vastaavat työt maalla, joissa yhtaikaa käytetään enemmän kuin viisi palkattua työntekijää;

7) sähkö-, kaasu- ja puhelinjohtojen sekä yleisten vesijohtojen ja viemärien rakentamis- ja niihin verrattava kunnossapitotyöt;

8) liikkeet, jotka harjoittavat tavarain purkamista, lastaamista ja varastossa pitämistä sekä pelastus- ja sukellustointa;

9) liikenteen ylläpitäminen rantatiellä raitiotiellä, ilmaradalla ja kanavassa, henkilöhissin ja sähkölaitoksen käynnissäpito sekä ajuri- ja automobiililiikkeet; niin myös

10) liikkeet, jotka harjoittavat matkustajain ja tavaran kuljettamista sellaisilla aluksilla, joilla, ei tarvitse pitää tutkinnon suorittanutta päällikköä. Muiden laivanisäntäin velvollisuudesta vakuuttaa laivansa yli- ja alipäällystöön, miehistöön tai laivassa työskentelevään ravintola- ynnä muuhun palvelijakuntaan kuuluvat henkilöt tapaturman varalle on erikseen säädetty.

Teollisuusammateilla ymmärretään tässä asetuksessa myöskin pesu-, silitys- ja ikkunainpuhdistusliikkeitä, sauna- ja kylpylaitoksia, teurastus- ja nuohoojaliikkeitä sekä muita näihin verrattavia liikkeitä ja yrityksiä.

Milloin ammatin aiheuttama, tapaturmavaara on erittäin pieni, on Keisarillinen Senaatti oikeutettu erinäisille teollisuusammateille ja Vakuutusneuvosto yksityiselle liikkeelle tai yritykselle toistaiseksi myöntämään vapautusta tämän asetukseen noudattamisesta.

Asianomaisen Kuvernöörin esityksestä määrää Keisarillinen Senaatti, missä maa- laiskunnassa ylempänä luetellut käsityöliikkeet, maanviljelys- ja kalastustyöt sekä siltojen ja maanteiden rakennustyöt ynnä yksityisten asuin- ja talousrakennuksien rakentamis- ja kunnossapitotyöt eivät toistaiseksi ole tämän asetuksen määräysten alaiset, ja voidaan tämä vapautus myöntää ainoastaan, jos kunnasta on lähimpään kaupunkiin tai kauppalaan taikka lääkärin asuntoon enemmän kuin kolmen tunnin rauta- tiematka tahi enemmän kuin kolmenkymmenen kilometrin hevos- tahi venematka, taikka, milloin eri kulkuneuvoja on käytettävä, yhteensä vastaava matka, jolloin kymmenen kilometrin hevos- tahi venematkan katsotaan vastaavan yhden tunnin rautatie- matkaa.

Työnantaja, jonka liike tahi yritys on tämän asetuksen määräysten alainen, on velvollinen.

ottamalla vakuutuksen 23 §:ssä mainitussa laitoksessa, turvaamaan liikkeessä tai yrityksessä toimivalle työntekijälle tahi hänen läheisillensä tässä asetuksessa säädetyn vahingonkorvauksen ruumiinvammasta, jonka on aiheuttanut työssä sattunut tapaturma.

Työnantaja on se, jonka hyväksi 1 §:ssä mainittua liikettä tahi yritystä harjoitetaan tahi toimitetaan.

Jos joku on antanut 1 §:n 1 momentin 2, 4, 5, 6 tai 7 kohdassa mainitun työn tekemisen kokonaan toiselle, joka ammattinaan harjoittaa semmoisten töiden toimittamista, on viimeksi mainittu katsottava työnantajaksi.

Joka toiselle antaa suoritettavaksi määrätyn osan sellaisesta työstä, on oikeutettu hänen täytettäväkseen siirtämään ne velvollisuudet, jota työnantajalla tämän asetuksen mukaan on, mutta vastatkoon kuitenkin itse siitä, mitä toinen velvollisuuksistansa laiminlyö.

Työntekijä on tämän asetuksen mukaan se, joka itse on välittömästi mukana työssä, ja myös työnjohtaja, joka valvoo työntekoa, jos hänen vuotuinen työansio on korkeintaan kolmetuhatta markkaa.

Työntekijän läheisillä tarkoitetaan tässä asetuksessa työntekijän leskeä, lapsia ja niitä muita henkilöitä, joita hän on elättänyt tai ollut velvollinen elättämään.

Rautatien, raitiotien, kanavan, sataman ja kadun rakentamis- ja kunnossapitotyön sekä maantien ja sillan rakentamistyön työpaikaksi on luettava näitä laitoksia varten luovutettu työnalainen alue sekä sen ulkopuolella olevat maat, soran ja kiven ottopaikat.

niin myös rautatieasemat, satamat ja varastopaikat, mistä tarveaineita rakennuspaikalle tuodaan, ynnä alueelta niihin vievät tiet.

Työssä sattuneen tapaturman aiheuttamaksi katsotaan myöskin se ruumiinvamma, minkä työntekijä on saanut ollessaan sellaisella työpaikkaan kuuluvalla alueella, jossa oleskelu ei ole häneltä tauluilmoituksella selvästi kielletty, sekä myöskin vamma, jonka hän on saanut työpaikan ulkopuolella, ollessaan työnantajan asioilla tai matkalla työpaikalle tahi sieltä pois, milloin matka työpaikan aseman vuoksi on erikoisen vaarallinen.

Työssä sattuneen tapaturman aiheuttaisi ei katsota ruumiinvammaa, jonka vahingoittunut itse on tahallaan saanut aikaan tahi joka on vahingoittuneelle sattunut hänen ollessaan rikollisessa teossa.

Ne liikkeet ja yritykset, joissa valtio on työnantajana, eivät ole 2 §:ssä mainitun vakuutusvelvollisuuden alaisia, mutta yleisistä varoista on suoritettava vahingoittuneelle työntekijälle tahi hänen läheisilleen tämän asetuksen säännösten mukainen vahingonkorvaus.

Työnantajalle, joka ei voi täyttää hänelle tämän asetuksen mukaan kuuluvaa vakuutusvelvollisuutta sen tähden, ettei mikään 23 §:ssä mainittu vakuutuslaitos ota hänen liikkeensä työntekijöitä vakuuttaakseen, voi Keisarillinen Senaatti hakemuksesta myöntää oikeuden määrätyksi ajaksi, joka ei saa olla kolmea vuotta pitempi, itse vastata tämän asetuksen mukaan suoritettavasta vahingonkorvauksesta, ja on Senaatin asiana samalla määrätä se vakuus, joka työnantajain tulee panna näiden velvollisuuksien täyttämisestä.

Jos ruumiinvamma aiheuttaa vahingoittuneelle tai hänen läheisilleen maksettavan 13 tai 15 §:ssä säädetyn vuotuisen vahingonkorvauksen, on työnantaja velvollinen edellisessä momentissa mainitussa tapauksessa kolmenkymmenen päivän kuluessa siitä, kuin hän on saanut tiedon Vakuutusneuvoston määräämän vahingonkorvauksen suuruudesta, siirtämään maksuvelvollisuutensa elinkorkolaitokselle tahi elinkorkovakuutusyhtiölle, jonka päähallinto on Suomessa.

Työssä sattuneen tapaturman aiheuttamasta ruumiinvammasta on vahingonkorvauksena annettava: joko joksikin ajaksi sairashoitoa ja elatusapua vahingoittuneelle tai elatusapua hänen läheisilleen, tahi vuotuista vahingonkorvausta vahingoittuneelle tai hänen läheisilleen, taikka hautausapua viimemainituille.

Sairashoitoon on työntekijä oikeutettu siitä hetkestä alkaen, jolloin tapaturma, sattui.

tahi, jos työkyvyttömyys on alkanut myöhemmin, tämän alkamisesta siihen asti, kunnes vamma on parantunut, ei kuitenkaan kauemmin kuin sata kaksikymmentä päivää.

Sairashoitoon luetaan korvaus lääkärinhoidosta, lääkärin määräämät lääkkeet, sidetarpeet sekä erityisten tarvittavien sidosten ja muiden samantapaisten apuneuvojen, kuten tekojalkojen, kohjuvöiden ynnä muitten sellaisten ensimmäinen hankkiminen, joita vahingoittuneen tila saattaa vaatia terveeksi tulemisen jälkeenkin.

Elatusavun saamiseen on oikeutettu työntekijä, joka tapaturman aiheuttaman ruumiinvamman johdosta on estetty toimittamasta tavallista työtään, kolmannesta päivästä tapaturman jälkeen, tapaturmapäivää lukuun ottamatta, tahi, jos työkyvyttömyys on alkanut vasta, myöhemmin, sen alkamispäivästä, ja maksetaan tämä apuraha kultakin työkyvyttömyyspäivältä, sunnuntai- ja juhlapäivät niihin luettuina, niin kauan kuin työkyvyttömyyttä kestää, ei kuitenkaan kauemmin kuin sadalta kahdeltakymmeneltä päivältä, edellä mainittu kahden päivän odotusaika lukuun otettuina.

Milloin ohimeneväksi katsottava työkyvyttömyys on täydellinen, on elatusapu päivää kohti kaksi kolmannesta vahingoittuneen keskipäiväpalkasta. Jos täten arvioitu elatusapu on pienempi kuin markka viisikymmentä penniä päivältä, on se korotettava tähän määrään, ei kuitenkaan enemmäksi kuin yhdeksäksi kymmenesosaksi keskipäiväpalkasta. Jos elatusapu sitä vastoin nousisi kolmea markkaa suuremmaksi päivältä, olkoon tämä määrä päivän korkein elatusapu.

Jos tapaturma on aiheuttanut työkyvyn vähentymisen, on elatusapuna suoritettava tämän vähentymisen mukaan sovellettu osa edellisessä momentissa säädetystä täydestä elatusavusta.

Vuotuisen vahingonkorvauksen saa vahingoittunut työntekijä, jos tapaturman aiheuttaman ruumiinvamman seurauksena on työkyvyn pysyvä menettäminen tahi vähentyminen.

Pysyväksi katsotaan tässä asetuksessa sellainen työkyvyttömyys, joka kestää enemmän kuin sata kaksikymmentä päivää.

Oikeus vuotuisen vahingonkorvauksen saamiseen alkaa, siitä päivästä, jona vamma on parantunut ja työkyvyttömyys voidaan huomata pysyväksi, sitä päivää lukuun ottamatta, tahi viimeistään, kun työkyvyttömyys on kestänyt edellisessä momentissa mainitun ajan.

14 g.

Vahingoittuneelle työntekijälle maksettava vuotuinen vahingonkorvaus on kaksi kolmannesta hänen entisestä vuotuisesta työansiostaan, jos hän on täydelleen menettänyt työkykynsä, sekä milloin ruumiinvammasta on seurannut työkyvyn vähentyminen, tämän vähentymisen mukaan sovitettu osa siitä vahingonkorvauksesta, joka olisi maksettava, jos työkyvyttömyys olisi täydellinen.

Jos vahingonkorvaus on pienempi kuin viisikymmentä markkaa vuodelta, saatakoon, jos asianomaiset siitä sopivat, se vaihtaa, määrätyiksi kerta kaikkiaan suoritettavaksi rahasummaksi.

Jos tapaturman aiheuttaman ruumiinvamman seurauksena on ollut työntekijän kuolema, on sen lisäksi, mikä 10, 11 ja 13 §:n nojalla saattaa tulla maksettavaksi, hänen kuolinpäivästään alkavana vuotuisena vahingonkorvauksena suoritettava leskivaimolle, niin kauan kuin tämä elää naimattomana, kaksi viidennestä vainajan vuoden työansiosta ja jokaiselle jälkeen jääneelle, avioliitossa tahi sen ulkopuolella syntyneelle lapselle kuudentoista vuoden ikään asti viidennes sanotusta määrästä, jos jompikumpi vanhemmista elää, imutta kaksi viidennestä, jos molemmat vanhemmat oivat kuolleet, kuitenkin niin että leskivaimolle ja lapsille suoritettavat vahingonkorvaukset eivät saa yhteensä olla enempää kuin neljä viidennestä vainajan vuoden työansiosta.

Samojen perusteiden mukaan kuin leskivaimolle suoritettakoon leskimiehellekin vahingonkorvausta, jos vaimo miehen työkyvyttömyyden takia on ollut tämän pääasiallisena elättäjänä.

Jollei vainaja jätä jälkeensä leskeä tahi lapsia, vaan jonkun muun tahi joitakuita muita henkilöitä, joita, hän on elättänyt tai ollut velvollinen elättämään, siirtäköön Vakuutus- neuvosto, kaikkia asiaan vaikuttavia asiainhaaroja tarkoin tutkittuaan, tälle tahi näille henkilöille niin suuren osan ensimmäisessä momentissa mainitusta vahingonkorvauksesta, kuin se harkitsee kohtuulliseksi.

Paitsi edellä tässä pykälässä mainittua vahingonkorvausta maksettakoon kerta kaikkiaan vainajani läheisille hautausapuna viidestoistaosa vahingoittuneen työntekijän vuoden työansiosta, kuitenkin vähintään viisikymmentä markkaa.

Jos avioliitto on solmittu sen tapaturman jälkeen, jonka seurauksena sittemmin on ollut vahingoittuneen kuolema, älköön leskellä eikä, tapatuuman jälkeen siitetyiltä lapsilla olko oikeutta vahingonkorvaukseen.

Jos vuotuista vahingonkorvausta nauttiva leski menee uusiin naimisiin, olkoon hän oikeutettu naimisiin mennessään kerta kaikkiaan saamaan kahden vuoden vahingonkorvausta vastaavan rahamäärän.

Vahingoittanut työntekijä olkoon velvollinen, kunnes hän on parantunut, tässä asetuksessa säädetyn elatusavun sijasta tyytymään sairaalassa annettavaan hoitoon ja elatukseen.

Siltä ajalta, jonka semmoinen hoito sairaalassa kestää, suoritettakoon aviopuolisolle kaksi viidennestä ja jokaiselle kuuttatoista vuotta nuoremmalle lapselle yksi viidennes siitä elatusavusta, joka olisi 11 §:n mukaan tullut vahingoittuneelle, jos häntä olisi kotona, hoidettu, kuitenkin siten, että kaikki yhteensä saavat korkeintaan neljä viidennestä viimemainitusta, määrästä.

Samallainen avustus suoritettakoon Vakuutus- neuvoston hankinnan mukaan myöskin 15 §:n 3 momentissa mainitulle henkilölle.

Keskipäiväpalkka, josta puhutaan 12 §:ssä, on laskettava siten, että työansio, jonka vahingoittunut on saanut liikkeestä tai yrityksestä sen vuoden aikana, joka loppui päivään ennen tapaturmaa, jaotan kolmellasadalla kuudellakymmenellä taikka, jos vahingoittunut on ollut liikkeen tai yrityksen työssä lyhemmän ajan, siten, että hänelle siltä ajalta tullut työansio jaetaan niiden päivien luvulla, mitkä hän on mainitussa työssä ollut, sunnuntai- ja juhlapäivät niihin luettuina.

Jos vahingoittunut on työskennellyt sellaisessa liikkeessä tai yrityksessä, jossa toiminnan laadun vuoksi työtä pääasiallisesti tehdään ainoastaan jonakin aikana vuodesta, on se keskipäiväpalkka, jonka hän on tapaturman johdosta, menettänyt, arvioitava kohtuullisen hankinnan mukaan.

Vuotuisen vahingonkorvauksen laskemisen perustaksi on pantava se työansio, jona vahingoittuneella on ollut edellisenä vuonna samassa tahi samallaisessa liikkeessä tai yrityksessä taikka, jos hänellä ei ole kokonaista vuotta ollut sellaista tointa, se määrä, joksi hänen vuotuinen työansionsa kohtuullisen harkinnan mukaan voidaan laskea.

Hänen työansionsa ollessa yhdeksääsataa markkaa suurempi, otetaan sen yli nousevasta osasta huomioon ainoastaan kolmannes.

Jos vuoden työansio on kolmesataa markkaa vähempi, on tämä rahamäärä kuitenkin pantava vahingonkorvauksen laskemisen perustaksi, mutta älköön vahingoittuneelle työntekijälle, joka on täyttänyt yksikol- matta vuotta, annettako suurempaa vuo- tuista vahingonkorvausta kuin hänen työ- ansionsa on ollut.

Työansiota 18 ja 19 §:n määräysten mukaan laskettaessa on huomioon otettava myöskin liikkeestä tai yrityksestä saatu voitto-osuus ja muu etu. Luonnossa saadut palkkaedut ovat rahassa arvioitavat paikkakunnan keskihintojen mukaan. Urakkatyössä on työansio arvioitava sellaiseen työhön tavallisesti menevän ajan mukaan.

Tämän asetuksen säätämän vakuutuksen on työnantaja velvollinen hankkimaan kolmenkymmenen päivän kuluessa asetuksen voimaan astuttua tahi, jos hän vasta sen jälkeen on ulottanut liikkeensä tai yrityksensä, yhtä pitkän ajan kuluessa tämän alkamispäivästä.

mainittua, päivää lukuunottamatta.

Jos työntekijä on saanut tapaturman aiheuttaman ruumiinvamman, ennenkuin työnantaja on ennättänyt tehdä 21 §:ssä mainitun vakuutussopimuksen, taikka jos hän on laiminlyönyt sen hankkimisen tai voimassapitämisen, on työnantaja velvollinen itse vastaamaan tämän asetuksen mukaan suoritettavasta vahingonkorvauksesta.

Milloin ruumiinvamma, aiheuttaa vahingoittuneelle tai hänen läheisilleen tämän asetuksien mukaan maksettavan vuotuisen vahingonkorvauksen, tulee työnantajan siirtää maksuvelvollisuutensa sellaiselle vakuutus - laitokselle ja siinä ajassa, kuin 8 §:n 2 momentissa säädetään.

Ne vakuutuslaitokset, joiden kanssa työnantaja on oikeutettu tekemään sopimuksen tämän asetuksen säätämästä vakuutuksesta, ovat:

1) Suomen Yleinen Vakuutuslaitos, sittenkuin sellainen valtion laitos on perustettu;

2) osakasten keskinäisellä vastuuvelvollisuudella toimiva, tapaturmavakuutuslaitos, jonka perustamiseen Keisarillinen Senaatti, hakemuksesta ja harkittuaan erittäinkin laitoksen kykyä täyttää vakuutussitoumuksensa, on antanut luvan;

3) tapaturmavakuutusosakeyhtiö, jonka päähallinto on Suomessa, jos yhtiö on hankkinut Keisarilliselta Senaatilta luvan tämän asetuksen mukaisten vakuutusten myöntämiseen; sekä

4) muu vakuutuslaitos, jonka järjestysmuodossa ja hallinnossa Keisarillinen Senaatti katsoo olevan tarpeeksi takeita tämänlaatuisten vakuutusten myöntämiseen; kuitenkin sillä ehdolla, että vahingoittuneelle tahi hänen läheisillensä tämän asetuksen mukaan suoritettava vuotuinen vahingonkorvaus on vakuutuslaitoksen toimesta turvattava sillä tavoin ja siinä ajassa, kuin 8 §:n 2 momentissa säädetään.

Keisarillisen Senaatin asiana on antaa määräyksiä niiden laitosten silmälläpidosta, jotka ovat saaneet luvan myöntää tämän asetuksen säätämiä vakuutuksia.

Kun työntekijää on kohdannut tapa- turma, josta on tai josta saattaa otaksua olevan seurauksena ohimenevä tai pysyvä työkyvyttömyys tahi jonka saattaa olettaa vaikuttavan vahingoittuneen kuoleman, on työnantajan tai hänen sijaisensa siitä heti tehtävä ilmoitus vahvistetun kaavan mukaan paikkakunnan poliisiviranomaiselle tutkinnon viipymättä toimittamista varten tapaturmapaikalla, niiden tarkempien määräysten mukaan, joita Keisarillinen Senaatti siitä antaa.

Tutkintopöytäkirjasta on kahdeksan vuo- rokauden kuluessa annettava oikeaksi todis- tettu jäljennös työnantajalle ja vahingoittu- neelle työntekijälle tai hänen läheisilleen.

Sekä 1 momentissa mainitut että muut ta- paturmat on työnantaja tai hänen sijaisensa velvollinen niistä tiedon saatuaan, merkitse- mään sitä varten pidettävään luetteloon.

Tämän asetuksen mukaista vahingonkor- vausta on haettava vakuutuslaitokselta yh- den vuoden kuluessa tapaturmapäivän jäl- keen, tahi, jos vahingoittunut on kuollut, yhtä pitkässä ajassa kuolinpäivästä, mainittua päivää lukuun ottamatta.

Hakemukseen on liitettävä lääkärin antama selvitys vahingoittuneen tilasta, jos hakemus koskee 11 §:ssä mainittua, elatusapua tahi 13 §:ssä mainittua vuotuista vahingon- korvausta. Tämän lääkärintutkimisen kustannukset ovat vakuutuslaitoksen suoritettavat.

Jos hakemus koskee elatusapua, vuotuista vahingonkorvausta tai hautausapua, hankkikoon vakuutuslaitos viipymättä jäljennöksen 25 §:ssä mainitusta, tutkintopöytäkirjasta sekä työnantajan selvityksen vahingoittuneen työansiosta, ellei näitä asiakirjoja ole korvaushakemukseen liitetty. Mainittua selvitystä annettaessa on otettava huomioon tämän asetuksen III luvun määräykset.

Sairashoidosta maksettavan korvauksen ja elatusavun sekä hautausavun suuruudesta päättäköön vakuutuslaitos viipymättä.

Vuotuista vahingonkorvausta koskevat asiakirjat ynnä oman lausuntonsa toimittakoon vakuutuslaitos viipymättä Vakuutusneuvostolle, joka, hankittuaan ehkä tarpeelliset lisäselvitykset, määrää, onko vahingoittuneella tahi hänen läheisillään oikeus vahingonkorvaukseen vai eikö, sekä edellisessä tapauksessa työkyvyttömyysasteen ja vahingonkorvauksen suuruuden.

Ellei ruumiinvamman lopullisia seurauksia vielä voida riittävän varmasti arvostella siihen aikaan, jolloin vuotuista vahingonkorvausta haetaan tahi Vakuutusneuvosto asiaa käsittelee, määrää Vakuutusneuvosto vahin- gonkorvauksen suuruuden määräajaksi, taikka toistaiseksi, kunnes jompikumpi asianomainen, hankittuaan uuden selvityk- sen. Vakuutusneuvostolta hakee päätöksen muuttamista.

Tämän selvityksen kustannukset ovat vakuutuslaitoksen suoritettavat, jos se on muutosta hakenut. Muussa tapauksessa määrää Vakuutusneuvosto. kenen tulee suorittaa nämä kustannukset, jos tehdään vaatimus niiden korvaamisesta.

Niissä tapauksissa, joissa vakuutuslaitoksen asiana on 27 §:n 2 momentin mukaan päättää vahingonkorvauksen suuruudesta, valmistakoon se viimeistään kolmen päivän kuluttua siitä, kun se on päätöksensä tehnyt, korvaukseen oikeutetuille tilaisuuden tutustua päätökseen vakuutuslaitoksen toimistossa ja toimittakoon heti mainitun ajan jälkeen todistettavasti hänelle siitä kirjallisen tiedon.

Milloin Vakuutusneuvosto tekee 27 §:n 3 momentissa tahi 28 §:ssä mainitun päätöksen vahingonkorvauksesta, antakoon tiedon päätöksestään vakuutuslaitokselle, joka viimeistään kymmenen päivän kuluttua, tiedonantopäivää lukuun ottamatta, valmis- takoon korvaukseen oikeutetulle tilaisuuden siihen tutustua vakuutuslaitoksen toimistossa sekä toimittakoon, jos hän on vakuu- tuslaitokselle ilmoittanut olinpaikkansa, hänelle siitä kirjallisen tiedon ja ilmoittakoon samalla, aikooko vakuutuslaitos tyytyä Va kuutusneuvoston päätökseen vai eikö, sekä toimittakoon jälkimäisessä tapauksessa va- hingonkorvauksen saajalle myöskin kirjalli- sesti päätöksensä perusteet.

Jos ne asianhaarat, joiden nojalla, vuotuisen vahingonkorvauksen suuruus on vahvistettu, oleellisesti muuttuvat, on korvauksen- saaja taikka vakuutuslaitos sillä perusteella oikeutettu Vakuutusneuvostolta hakemaan korvausmäärän oikaisemista.

Tarpeellisen selvityksen kustannukset ovat suoritettavat sillä tavoin kuin 28 §:n 2 momentissa säädetään.

Vuotuinen vahingonkorvaus on maksettava ennakolta neljästi vuodessa yhtä pitkin väliajoin; kuitenkin saa, jos karvaus ei ole viittäkymmentä markkaa suurempi, sen maksaa kaksin erin ja, kun se ei ole viittä- kolmatta markkaa suurempi, kerran vuodessa.

Tämän asetuksen mukaan suoritettava vahingonkorvaus on, milloin asianomaiset eivät toisin sovi, vakuutuslaitoksen toimesta ja kustannuksella maksettava siinä kotimaisten postiosotusten käyttämiseen oi- keutetussa postitoimistossa, jonka korvauk- sensaaja määrää.

Milloin valtio on työnantajana, on tämän asetuksen mukaista vahingonkorvausta haettava 26 §:ssä säädetyn ajan kuluessa siltä viranomaiselta, jonka Keisarillinen Senaatti on määrännyt suorittamaan tämän asetuksen mukaan vakuutuslaitoksen velvollisuutena olevat tehtävät.

Jo työnantaja tämän asetuksen alaisessa liikkeessä tai yrityksessä ei ole ollut velvol- linen hankkimaan vakuutusta, taikka jos hän on laiminlyönyt vakuutuksen hankki- misen tahi voimassa pitämisen, on tämän asetuksen mukaista vahingonkorvausta haettava työnantajalta, paitsi 33 §:ssä mainitussa, tapauksessa, kahden vuoden kuluessa tapaturman jälkeen tahi, jos vahingoittunut on kuollut, yhtä pitkässä ajassa hänen kuolinpäivästään.

Mitä tässä luvussa säädetään vakuutuslaitoksen velvollisuudeksi, koskee työnantajaa edellisessä momentissa mainituissa ta- pauksissa.

Vahingonkorvaukseen oikeutettu, joka ei tyydy vakuutuslaitoksen määräämään, sai- rashoidon korvaukseen, elatusapuun tai hau- tausapuun, hakekoon siihen muutosta Va- kuutusneuvostolta kolmenkymmenen päivän kuluessa päätöksestä tiedon saatuaan, tätä päivää lukuun ottamatta.

Mikäli Vakuutusneuvosten antama päätös koskee sitä, oikeuttaako työntekijää kohdannut, tapaturma vahingonkorvaukseen vai eikö, hakekoon siihen tyytymätön muutosta Keisarillisen Senaatin Oikeusosastoissa kuu- denkymmenen päivän kuluessa siitä, jolloin hän 29 §:n 2 momentissa säädetyllä tavalla todistettavasti on saanut tiedon Vakuutus- neuvoston päätöksestä, tätä päivää lukuun ottamatta.

Vakuutusneuvoston päätökseen, mikäli se koskee työkyvyttömyysastetta ja vahingon- korvauksen suuruutta sekä työnantajan vapauttamista tämän asetuksen noudattamisesta, älköön muutosta haettako.

Jos työnantaja tahi se, joka 3 §:n 2 ja 3 momentissa mainituissa tapauksissa on hänen sijassaan vastuunalainen, ei 21 §:ssä mainitussa ajassa ole hankkinut tämän ase- tuksen säätämää työntekijäin vakuutusta tapaturman varalle, rangaistakoon, vähintään viidenkymmenen markan sakolla, ja velvoittakoon oikeus, määräten soveliaan uhkasakon, hänet hankkimiaan vakuutuksen määräajan kuluessa, joka ei saa olla kolmea- kymmentä päivää pitempi.

Syyllinen vapautettakoon sakosta, jos oikeus katsoo hänellä alleen syytä olettaa, ettei liike tai yritys ole tämän asetuksen määräysten alainen.

Joka muulla tavalla, kuin 36 §:ssä on sanottu, laiminlyö tämän asetuksen mukaisen velvollisuutensa, rangaistakoon enintään kahdensadan markan sakolla.

Joka tahallisesti antaa tämän asetuksen mukaan annettavan tiedon väärin, rangaistakoon vähintään viidenkymmenen ja enintään viidensadan markan sakolla, ellei kovempaa rangaistusta ole yleisessä laissa säädetty.

Vakuutusneuvostossa on esimies, jonka tulee olla tuomarin toimiin perehtynyt, sekä kahdeksan jäsentä. Näistä olkoon yksi lääkäri sekä kolme työnantajaa ja kolme työntekijää sellaisessa liikkeessä tai yrityksessä, joka on tämän asetuksen määräyksen alainen, kuitenkin siten, että ainakin yksi työnantajia ja yksi työntekijä toimii teollisuuden, sekä yksi työnantaja ja yksi työntekijä maanviljelyksen alalle.

Esimiehen ja jäsenet sekä kullekin kaksi varajäsentä määrää Keisarillinen Senaatti kolmeksi vuodeksi kerrallaan.

Vakuutusneuvoston esimiehelle ja jäsenille tulevat palkkiot sekä sen muut kustannukset suoritetaan valtion varoista.

Työnantaja pitäköön palkasta ja muista eduista, jotka, työntekijä on saanut, sellaista kirjaa, että siitä, siinä tarkoituksessa kuin III luvussa on säädetty, saadaan täysi selko työntekijän työansiosta. Vaadittaessa on tämä kirja näytettävä poliisiviranomaiselle sekä asianmukainen ote siitä annettava Vakuutusneuvostolle.

Tiedonanto siitä, missä vakuutuslaitoksessa 2 §:ssä säädetty vakuutus on otettu, on työnantajan toimesta julkipantava työpaikalle.

Älköön kukaan, joka tässä asetuksessa säädetyn toimensa kautta saa tietoja yksityisen suhteista vakuutuslaitokseen tahi hänen liikesalaisuuksistaan, kuten työnantajan taloudellisesta tilasta, työtavoista tahi muista liikettä tai yritystä koskevista erikoisuuksista, niitä ilmaisko eikä hyödykseen käyttäkö.

Joka tämän asetuksen mukaan on vahin- gonkorvausta saanut, olkoon kuitenkin oikeutettu yleisen lain nojalla vaatimaan hyvitystä häntä kohdanneen ruumiinvamman seurauksista. Älköön kuitenkaan sillä tavoin kannettako enempää, kuin minkä verran sellainen hyvitys on tämän asetuksen mukaan myönnettyä vahingonkorvausta suurempi.

Sopimus, joka tarkoittaa tämän asetuksen nojalla saavutetaan vahingonkorvausoikeuden tahi vahingonkorvauksen supistamista tai toiselle siirtämistä, olkoon mitätön.

Työntekijälle tai hänen läheisilleen suoritettavaa vahingonkorvausta älköön myöskään ulosmitattako.

Ellei vahingonkorvausta koskevan riidan käsittelemisestä ole tässä asetuksessa toisin säädetty, on riita pantava vireille siinä alioikeudessa, jonka tuomiopiirissä tapaturma on sattunut tarkka jossa vakuutuslaitos tahi työnantaja on velvollinen vastaamaan velka-asioissa.

Tämän asetuksen nojalla käsiteltävissä vahingonkorvausasioissa, on sen viranomaisen joka asiassa tuomitsee, vapaasti harkittuaan kaikki esille tulleet asianhaarat, päätettävä.

mitä asiassa on todeksi katsottava.

Keisarillisen Senaatin asiana on antaa lähempiä määräyksiä vakuutusvelvollisuuden silmälläpidosta sekä sellaisia tarkempia ohjeita, jotka ehkä ovat tarpeen tämän asetuksen noudattamiseksi.

Tämä asetus astuu voimaan tammikuun 1 päivänä 1918.

Ministeri Valtiosihteeri Carl Enckell.