Alus on suomalainen ja oikeutettu käyttämään Suomen lippua, jos Suomen kansalainen tai suomalainen oikeushenkilö omistaa enemmän kuin kuusikymmentä prosenttia aluksesta.

Edellä 2 momentissa tarkoitettu hyväksyntä on peruutettava aluksen omistajan pyynnöstä.

Jos 4 momentissa tarkoitetulla aluksella ei ole yhtään suomalaista omistajaa, edellytetään edellä säädetyn lisäksi, että Suomen kansalaisilla on aluksen ulkomaisen omistajayhteisön hallintoelimissä edustus tai mahdollisuus muulla tavoin osallistua päätösvallan käyttöön omistajayhteisössä.

Edellä 4 momentissa tarkoitettua hyväksymistä koskevaan päätökseen on sisällytettävä Liikenne- ja viestintäviraston tarpeellisiksi katsomat ehdot sekä maininta sen voimassaoloajasta. Päätös voidaan tehdä enintään kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Uusi päätös voidaan tehdä edellisen päätöksen voimassaolon päätyttyä.

Jos 2 tai 4 momentissa tarkoitettujen hyväksymistä koskevien päätösten edellytykset eivät enää täyty tai 4 momentissa tarkoitetulle hyväksynnälle asetettuja ehtoja ei täytetä, Liikenne- ja viestintäviraston on peruutettava hyväksyminen, jollei poikkeamista voida pitää vähäisenä. Hyväksynnän saaneelle on ennen hyväksynnän peruuttamista varattava tilaisuus antaa selvityksensä asiasta.

Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä 2 ja 4 momentissa tarkoitettujen hyväksymistä koskevien päätösten hakemisesta, hakemuksen sisällöstä ja siihen liitettävistä selvityksistä sekä 4 momentissa tarkoitetulle hyväksynnälle asetettavista ehdoista.

Alus, jota 1 §:n 1 momentin nojalla olisi pidettävä suomalaisena, voidaan siirtää toisen Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion alusrekisteriin kyseisen valtion sellaisen lainsäädännön mukaisesti, joka koskee muiden Euroopan talousalueeseen kuuluvien valtioiden kansalaisten tai oikeushenkilöiden omistamien alusten rekisteröintiä.

Edellä 2 momentissa tarkoitettuun hyväksyntään on sisällytettävä Liikenne- ja viestintäviraston tarpeellisiksi katsomat ehdot sekä maininta hyväksynnän voimassaoloajasta. Hyväksyntä myönnetään määräajaksi, joka voi olla enintään aluksen käytöstä tai hallinnasta tehdyn rahtaussopimuksen voimassaoloajan pituinen. Hyväksyntään on sisällytettävä ehto, jonka mukaan aluksen siirtäminen edelleen kolmannen maan rekisteriin on kielletty.

Jos 2 momentissa tarkoitetut hyväksynnän myöntämisen edellytykset eivät enää täyty tai 3 momentin nojalla asetettuja ehtoja ei täytetä, Liikenne- ja viestintäviraston on peruutettava hyväksyntä, jollei poikkeamista voida pitää vähäisenä. Hyväksynnän saaneelle on ennen peruuttamispäätöksen tekemistä varattava tilaisuus antaa selvityksensä asiasta.

Edellä 2 momentissa tarkoitettu hyväksyntä raukeaa, jos alus tai osuus siitä myydään ulkomaille siten, että alus lakkaa 1 §:n 1 momentin nojalla olemasta suomalainen.

Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä 2 momentissa tarkoitetun hyväksynnän hakemisesta, hakemuksen sisällöstä ja siihen liitettävistä selvityksistä sekä 4 momentissa tarkoitetun peruuttamispäätöksen sisällöstä.

Jos ilman miehistöä rahdatun aluksen rahdinantaja on 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion kansalainen tai oikeushenkilö, edellytetään edellä säädetyn lisäksi, että rahtaaja, jos hän ei ole vastuussa aluksesta 1 momentin 2 kohdan mukaisesti, nimittää tätä tehtävää hoitamaan edustajan, jolla on vakinainen kotikunta ja asuinpaikka Suomessa.

Edellä 1 momentissa tarkoitettua hyväksymistä koskeva päätös voidaan tehdä rahtaussopimuksen ajaksi, kuitenkin enintään viideksi vuodeksi kerrallaan. Uusi päätös voidaan tehdä edellisen hyväksynnän voimassaolon päätyttyä.

Liikenne- ja viestintäviraston on peruutettava hyväksyminen, jos myöntämisen edellytykset eivät enää täyty, jollei poikkeamista voida pitää vähäisenä. Ilman miehistöä rahdatun aluksen rahdinantajalle on ennen peruuttamista varattava tilaisuus antaa selvityksensä asiasta. Liikenne- ja viestintäviraston on peruutettava hyväksyminen myös rahtaajan kirjallisesta pyynnöstä.

Alukseen, joka on merkitty tämän pykälän nojalla liikenneasioiden rekisteriin tai Ahvenanmaan valtionviraston ylläpitämään rekisteriin, sovelletaan Suomen lakia lukuun ottamatta aluksen omistusta ja kiinnittämistä koskevia kysymyksiä, joihin sovelletaan sen valtion lainsäädäntöä, johon aluksen omistusoikeus on rekisteröity. Alukseen ei saa vahvistaa kiinnityksiä Suomessa.

Valtioneuvoston asetuksella säädetään 1 momentissa tarkoitetun hyväksymisen hakemisesta sekä hakemuksen sisällöstä ja hakemukseen liitettävistä selvityksistä.

Suomalaisen aluksen, jota käytetään kauppamerenkulkuun, tulee olla merkitty liikenneasioiden rekisteriin liikenteen palveluista annetun lain (320/2017) mukaisesti tai Ahvenanmaan valtionviraston ylläpitämään alusrekisteriin alusrekisterilain (512/1993) mukaisesti.

Kauppa-aluksessa, jota käytetään merenkulkuun, tulee olla kansallisuuskirja sekä muut aluksen ja liikenteen laadun mukaan erikseen määrätyt todistus- ja laivakirjat.

Suomessa rekisteröidyn aluksen kotipaikka on se tämän maan satamapaikka, joka liikenneasioiden rekisteriin tai Ahvenanmaan valtionviraston ylläpitämään alusrekisteriin on omistajan ilmoituksen mukaan sellaiseksi merkitty.

Muun suomalaisen aluksen kotipaikkana pidetään omistajan kotipaikkaa tai, jollei hän asu tässä maassa, Helsingin kaupunkia.

Rekisteröidyn tai rekisteröitävän aluksen luovutus tulee tehdä kirjallisesti ja todistajien läsnä ollessa.

Pakkohuutokaupalla myytävän aluksen luovutuksessa noudatetaan, mitä siitä erikseen säädetään.

Mitä tässä pykälässä ja 6 §:ssä säädetään aluksesta, koskee myös laivaosuutta.

Jos joku luovuttaa aluksen tai laivaosuuden useammalle ja se, jolle jälkimmäinen luovutus tapahtui, on saanut saantonsa merkityksi liikenneasioiden rekisteriin tai Ahvenanmaan valtionviraston ylläpitämään alusrekisteriin, on aikaisempi luovutus tehoton häntä kohtaan, jos hänen saantonsa tapahtui vilpittömässä mielessä ja vastiketta vastaan.

Vahingoittunut alus on katsastuksessa julistettava kuntoonpanokelvottomaksi, milloin sen kuntoonpano ei ole mahdollista tai, jos kuntoonpanon täytyisi tapahtua toisella paikkakunnalla, alusta ei voida kuljettaa sinne, sekä myös, milloin alusta ei kannata panna kuntoon.

Kun alus on ulkomaan paikkakunnalla, on sen kuntoonpanokelvottomaksi julistamisessa noudatettava siellä voimassa olevaa järjestystä.

Sellaiseen alukseen, jota ei käytetä kauppamerenkulkuun, sovelletaan tämän lain säännöksiä vain, mikäli ne kulloinkin siihen soveltuvat.

Aluksen rekisteröinnistä säädetään liikenteen palveluista annetussa laissa ja alusrekisterilaissa.

Aluksen kiinnityksestä säädetään aluskiinnityslaissa (211/27).

Mitä 1 momentin 3 ja 4 kohdassa säädetään, ei koske korvausvaatimusta ydinvahingon johdosta.

Meripanttioikeus on voimassa myös, milloin saatava kohdistuu aluksen omistajaan, joka ei ole laivanisäntä, tai johonkin, joka rahdinantajana tai muutoin laivanisännän asemesta käyttää alusta.

Saatavilla, joita tarkoitetaan 2 §:n 1 momentin 1–5 kohdassa, on keskenään etuoikeus kohtien numerojärjestyksessä. Saatavalla, jota tarkoitetaan 5 kohdassa, on kuitenkin aina etuoikeus ennen 1–4 kohdassa tarkoitettuja aikaisemmin syntyneitä saatavia.

Kussakin 2 §:n 1 momentin kohdassa tarkoitetuilla saatavilla on yhtäläinen oikeus maksun saantiin. Myöhemmin syntyneellä 5 kohdassa tarkoitetulla saatavalla on kuitenkin etuoikeus ennen aikaisemmin syntynyttä.

Lukuun ottamatta 7 §:ssä mainittua tapausta meripanttioikeus alukseen pysyy voimassa, vaikka aluksen omistusoikeus siirtyy toiselle tai aluksen rekisteröinti muuttuu.

Jos aluksen vapaaehtoinen luovutus ulkomaalaiselle aiheuttaa meripanttioikeuden lakkaamisen sellaisesta saatavasta, josta entinen omistaja ei ollut henkilökohtaisesti vastuussa, tai etuoikeuden huonontumisen, luovuttaja on vastuussa saatavan suorittamisesta siltä osin kuin sitä sen johdosta ei voida saada aluksesta. Jos useat yhdessä omistavat aluksen, on sama voimassa jokaisesta, joka on osallistunut luovutukseen tai antanut siihen suostumuksensa.

Se, jolla on hallussaan toisen alus tai rakenteilla oleva alus korjausta tai rakentamista varten, saa pitää aluksen tai rakenteilla olevan aluksen vakuutena tehtävän suorittamiseen perustuvasta saatavasta. Tällöin noudatetaan soveltuvin osin, mitä elinkeinonharjoittajan oikeudesta myydä noutamatta jätetty esine annetussa laissa (688/88) säädetään.

Meripanttioikeus alukseen lakkaa vuoden kuluttua saatavan syntymisestä, jollei alus sitä ennen ole joutunut pakkohuutokauppaan johtaneen takavarikon tai ulosmittauksen kohteeksi. Vanhentumisaikaa ei voida pidentää eikä keskeyttää, mutta se ei kuitenkaan kulu silloin, kun alusta laillisen esteen vuoksi ei voida panna takavarikkoon tai ulosmitata velkojan saatavasta.

Jos alus myydään pakkohuutokaupalla Suomessa, meripanttioikeus ja pidätysoikeus alukseen lakkaavat sen jälkeen, kun kauppahinta on suoritettu, mikäli kauppa jää pysyväksi.

Velkojilla on oikeus maksun saantiin kauppahinnasta siinä järjestyksessä kuin ulosmitatusta omaisuudesta säädetään. Saatava, jonka vakuutena on meripanttioikeus, saadaan valvoa täyteen määrään sen estämättä, mitä laivanisännän vastuun rajoittamisesta 9 luvussa säädetään, mutta se ei saa jako-osuutta yli sen määrän, joka näiden säännösten mukaan enintään sille tulisi.

Vieraassa valtiossa toimitetulla pakkohuutokaupalla on 1 momentissa säädetty vaikutus, jos pakkohuutokauppa toimitettiin sen valtion lain mukaan noudattamalla meripanttioikeutta ja aluskiinnitystä koskevan vuoden 1967 kansainvälisen yleissopimuksen määräyksiä.

Meripanttioikeutta alukseen koskevia säännöksiä sovelletaan vastaavasti rakenteilla olevaan alukseen siitä lähtien, kun se on laskettu vesille.

Saatavilla, joita tarkoitetaan 9 §:n 1–3 kohdassa, on keskenään etuoikeus kohtien numerojärjestyksessä. Samassa kohdassa mainituilla saatavilla on yhtäläinen oikeus maksun saantiin. Niistä 1 ja 2 kohdassa tarkoitetuista saatavista, jotka johtuvat eri tapahtumista, myöhemmin syntyneellä saatavalla on kuitenkin etuoikeus ennen aikaisemmin syntynyttä.

Jos saatavan vakuutena oleva tavara luovutetaan taikka myydään alusta tai lastia varten, meripanttioikeus tavaraan lakkaa.

Jos tavara myydään pakkohuutokaupalla, meripanttioikeus siihen lakkaa sen jälkeen kun kauppahinta on suoritettu, mikäli kauppa jää pysyväksi.

Se, joka ilman velkojien suostumusta luovuttaa saatavan vakuutena olevan tavaran, jonka hän tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää olevan saatavan vakuutena, vastaa saatavan suorittamisesta siltä osin kuin sitä tämän johdosta ei voida saada tavarasta. Sama vastuu on tavaran vastaanottajalla saatavasta, josta hän muutoin ei vastaisi henkilökohtaisesti, jos hän tavaraa luovutettaessa tiesi saatavasta.

Meripanttioikeus lastattuun tavaraan lakkaa vuoden kuluessa saatavan syntymisestä, jollei kannetta maksun saamiseksi sitä ennen ole laillisessa järjestyksessä pantu vireille tai jollei tavara ole joutunut pakkohuutokauppaan johtaneen takavarikon tai ulosmittauksen kohteeksi. Vanhentumisaika ei kuitenkaan kulu, milloin tavaraa laillisen esteen vuoksi ei voida panna takavarikkoon tai ulosmitata velkojan saatavasta.

Jos saatava on joutunut merivahingonlaskijan käsiteltäväksi, katsotaan kanne pannuksi vireille maksun saamiseksi.

Milloin velkojalla on meripanttioikeus useaan panttiin, kukin pantti vastaa saatavan koko määrästä.

Jos velkoja saa maksun yhdestä pantista suuremmalta osalta saatavaansa kuin mikä tämän pantin osalle olisi tullut eri panttien meripanttioikeuden syntymishetkellä olleen arvon keskinäisen suhteen mukaan, pantin omistaja saa ylimenevään osaan nähden sen oikeuden, mikä velkojalla oli muihin pantteihin. Sama oikeus on myös velkojalla, jonka saatavasta pantti erikseen vastasi siltä osin kuin pantti ei riitä hänen saatavansa maksuksi edellisen velkojan vaatimuksen johdosta.

Saatavasta, jonka vakuutena on meripanttioikeus alukseen tai lastiin, on velkojalla oikeus saada maksu panttioikeuden kohteesta ennen muita saatavia. Saatavasta, jonka vakuutena on 5 §:ssä tarkoitettu pidätysoikeus, on velkojalla oikeus saada maksu pidätysoikeuden kohteesta heti edellä mainitun saatavan jälkeen.

Meripanttioikeus pysyy voimassa, vaikka saatava luovutetaan tai ulosmitataan taikka muulla tavoin siirtyy toiselle.

Meripanttioikeus ei koske korvausta, joka vakuutuksen perusteella tai muutoin suoritetaan aluksen tai lastin tuhoutumisesta tai vahingoittumisesta. Sitä vastoin 5 §:n mukainen pidätysoikeus voidaan kohdistaa kysymyksessä olevaan korvaukseen.

Kanne maksun saamiseksi aluksesta tai lastista sellaiseen saatavaan, jonka vakuutena on meripanttioikeus, saadaan nostaa pantin omistajaa tai päällikköä vastaan. Lastin osalta aluksen omistaja tai laivanisäntä taikka se, joka laivanisännän asemesta käyttää alusta, ei kuitenkaan saa nostaa sellaista kannetta päällikköä vastaan.

Tämän luvun säännöksiä meripanttioikeudesta ja pidätysoikeudesta alukseen on sovellettava, milloin sellaiseen oikeuteen vedotaan Suomen viranomaisen luona.

Jos vedotaan muuhun kuin tässä luvussa tarkoitettuun meripanttioikeuteen, pidätysoikeuteen tai muuhun vastaavanlaiseen oikeuteen, on se tutkittava sen valtion lain mukaan, missä alus on rekisteröity. Sellaiselle oikeudelle ei kuitenkaan ole annettava etuoikeutta ennen tämän luvun mukaista meripanttioikeutta eikä meripanttioikeutta ja aluskiinnitystä koskevan vuoden 1967 kansainvälisen yleissopimuksen mukaista kiinnitystä. Sitä ei muutoinkaan saa tunnustaa vastoin sanottua yleissopimusta eikä se saa missään suhteessa tuottaa parempaa oikeutta kuin sitä lähinnä vastaava tämän lain mukainen oikeus.

Mitä 18 §:ssä säädetään, sovelletaan vastaavasti rakenteilla olevaan alukseen siitä lähtien, kun se on laskettu vesille. Sitä edeltäneeltä ajalta on voimassa sen valtion laki, missä alusta rakennetaan.

Tämän luvun säännöksiä sovelletaan aluksen takavarikkoon tässä luvussa tarkoitetun merioikeusvaatimuksen turvaamiseksi, josta on nostettu tai voidaan nostaa kanne Suomessa tai ulkomailla.

Luvun säännöksiä sovelletaan alukseen, joka on merkitty Liikenteen turvallisuusviraston ylläpitämään liikenneasioiden rekisteriin, Ahvenanmaan valtionviraston ylläpitämään alusrekisteriin tai vastaavaan ulkomaiseen rekisteriin.

Tämän luvun mukaiseen aluksen takavarikkoon sovelletaan, mitä oikeudenkäymiskaaren 7 luvussa ja ulosottolain 3, 4 ja 7 luvussa säädetään takavarikosta ja sen täytäntöönpanosta, jollei tässä laissa muuta säädetä.

Alus voidaan määrätä takavarikkoon ainoastaan 4 §:ssä tarkoitetun merioikeusvaatimuksen perusteella.

Takavarikkoon määräämiseen sovelletaan lisäksi, mitä oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 1 ja 2 §:ssä säädetään takavarikon edellytyksistä.

Jos takavarikon hakijalla on saatava, jonka vakuutena on 3 luvun 2 §:ssä tarkoitettu meripanttioikeus alukseen, alus voidaan määrätä takavarikkoon, vaikka ei ole saatettu todennäköiseksi, että on olemassa vaara, että vastapuoli menettelee hakijan oikeutta vaarantavalla tavalla.

Takavarikko voidaan kohdistaa alukseen, jota merioikeusvaatimus koskee.

Jos merioikeusvaatimus perustuu 4 §:n 1–14 tai 17 kohdassa mainittuun seikkaan, takavarikko voidaan kohdistaa 1 momentissa tarkoitetun aluksen sijasta myös muuhun alukseen, jolla merioikeusvaatimuksen syntyessä on sama omistaja kuin 1 momentissa tarkoitetulla aluksella.

Jos joku muu kuin aluksen omistaja on henkilökohtaisesti vastuussa 2 momentissa tarkoitetusta alukseen kohdistuvasta merioikeusvaatimuksesta, takavarikko voidaan kohdistaa alukseen, jota merioikeusvaatimus koskee, taikka velallisen omistamaan alukseen.

Sen estämättä, mitä 1–3 momentissa säädetään, alus voidaan määrätä takavarikkoon ainoastaan silloin kun siihen voidaan kohdistaa merioikeusvaatimusta koskevia täytäntöönpanotoimenpiteitä Suomessa.

Aluksen katsotaan kuuluvan samalle henkilölle, kun sama henkilö tai samat henkilöt omistavat kaikki sen osuudet.

Saman velkojan pyynnöstä alus voidaan määrätä takavarikkoon ainoastaan yhden kerran saman merioikeusvaatimuksen perusteella.

Jos merioikeusvaatimuksesta on asetettu vakuus aluksen vapauttamiseksi takavarikosta, alusta ei saa määrätä takavarikkoon saman vaatimuksen johdosta. Alus voidaan kuitenkin määrätä takavarikkoon, jos velkoja näyttää, että asetettu vakuus ei ole enää voimassa taikka muutoin on olemassa erityiset syyt takavarikolle.

Takavarikkoon määrätyn aluksen lähtö on estettävä.

Toimivaltaisesta tuomioistuimesta tämän lain mukaisessa aluksen takavarikkoa koskevassa asiassa säädetään 21 luvussa.

Tämän luvun säännöksiä sovelletaan, kun kaksi tai useampi sopivat kauppamerenkulun harjoittamisesta laivanisännistöyhtiön muodossa omistamallaan yhdellä liikenneasioiden rekisteriin tai Ahvenanmaan valtionviraston ylläpitämään alusrekisteriin merkityllä aluksella.

Laivanisännistöyhtiössä kukin laivanisäntä vastaa 1 momentissa tarkoitetussa toiminnassa syntyneistä velvoitteista vain laivaosuutensa mukaisessa suhteessa.

Ulkomaalainen voi omistaa laivaosuuksia laivanisännistöyhtiössä vain siinä määrin, että alus 1 luvun 1 §:n mukaan säilyy suomalaisena.

Mitä 3 §:n 2 momentissa, 4 ja 5 §:ssä, 6 §:n 2 ja 3 momentissa, 7 ja 10–13 §:ssä, 14 §:n 1 ja 2 momentissa sekä 18 §:ssä säädetään, sovelletaan, jollei toisin sovita.

Laivanisännistöyhtiön perustamisesta on laadittava kirjallinen sopimus.

Yhtiösopimuksen muutos on pätevä vain, jos kaikki laivanisännät ovat hyväksyneet muutoksen yksimielisesti.

Sen lisäksi, mitä tässä luvussa säädetään, laivanisännän ja laivanisännistöyhtiön pääisännän kelpoisuusvaatimuksiin sovelletaan elinkeinotoimintalain (565/2023) 4 §:n 1 momenttia, jos he ovat luonnollisia henkilöitä.

Laivanisännistöyhtiön asioista päätetään laivanisännistöyhtiön kokouksessa. Kutsu kokoukseen on lähetettävä jokaiselle laivanisännälle vähintään viikkoa ennen kokousta kirjatussa kirjeessä, sähkeellä, teleksillä tai muuten todisteellisesti. Kutsussa on mainittava kokouksessa käsiteltävät asiat.

Laivanisännistöyhtiön kokouksen kutsuu koolle pääisäntä. Kokous on myös kutsuttava koolle, jos laivanisännät, joilla on vähintään yksi kymmenesosa kaikista laivaosuuksista, kirjallisesti sitä vaativat ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Koollekutsuminen on toimitettava 14 päivän kuluessa vaatimuksen esittämisestä. Milloin pääisäntä ei voi toimittaa tai ei toimita koollekutsumista, sen voi tehdä joku laivanisännistä.

Jos on tehtävä päätös ryhtymisestä sellaiseen kiireelliseen toimenpiteeseen, joka on välttämätön yhtiön oikeuden turvaamiseksi tai yhtiötä uhkaavan vahingon estämiseksi tai jos laivanisännät ovat yksimielisiä, kokous voidaan pitää ilman 1 momentissa tarkoitettua kutsua.

Laivanisännistöyhtiön kokouksessa on pidettävä pöytäkirjaa. Laivanisännälle, joka ei ole osallistunut 3 momentissa tarkoitettuun kokoukseen, on ilmoitettava päätöksestä.

Laivanisännän äänimäärä lasketaan hänen laivaosuutensa mukaan. Laivanisännistöyhtiön päätökseksi tulee, jollei 2 momentista muuta johdu, se mielipide, jota on kannattanut enemmän kuin puolet annetuista äänistä. Äänten mennessä tasan ratkaisee se mielipide, johon kokouksen puheenjohtaja yhtyy, pääisännän vaalissa kuitenkin arpa.

Päätös, joka on tehty 4 §:n 3 momentissa tarkoitetussa kokouksessa tai joka tarkoittaa yhtiön purkamista, on pätevä vain, jos sen puolesta on annettu enemmän kuin puolet yhtiön kaikista äänistä.

Laivanisännistöyhtiön kokouksessa tehty päätös sitoo myös laivanisäntää, joka ei ole saapunut kokoukseen.

Laivanisännistöyhtiössä tulee olla pääisäntä. Pääisännän asuinpaikan on oltava Euroopan talousalueella. Liikenneministeriö voi tarvittaessa myöntää poikkeuksia asuinpaikkavaatimuksesta. Pääisännäksi voidaan myös valita oikeushenkilö, jolla on kotipaikka Euroopan talousalueella. Pääisäntä, jolla on ulkomailla asuin- tai kotipaikka, on velvollinen asettamaan itselleen edustajan, jolla on asuin- tai kotipaikka Suomessa.

Pääisännän tehtävänä on hoitaa yhtiön juokseva hallinto laivanisäntien antamien ohjeiden mukaisesti sekä toimia yhtiön puolesta sitä koskevissa asioissa tuomioistuimessa ja muun viranomaisen luona. Pääisäntä ei saa ilman erityistä valtuutusta luovuttaa tai pantata alusta taikka vuokrata tai rahdata alusta toiselle vuotta pidemmäksi ajaksi. Pääisännällä ei ole oikeutta ottaa tai erottaa aluksen päällikköä, ellei tällaista valtuutta ole hänelle annettu laivanisännistöyhtiön kokouksen päätöksellä.

Pääisännällä on oikeus saada tehtävästään kohtuullinen palkkio.

Pääisäntä voidaan milloin tahansa vapauttaa tehtävästään laivanisännistöyhtiön kokouksen päätöksellä. Jos pääisäntä itse omistaa vähintään puolet aluksesta, hänet voidaan laivanisännän kanteesta tuomioistuimen päätöksellä vapauttaa tehtävästään, jos siihen on pätevä syy.

Laivanisäntä ja pääisäntä ovat velvolliset korvaamaan toisille laivanisännille vahingon, jonka he ovat isännistöyhtiön asioita hoitaessaan tahallisesti tai huolimattomuudellaan aiheuttaneet.

Vahingonkorvauksen sovittelusta sekä korvausvastuun jakautumisesta kahden tai useamman korvausvelvollisen kesken on voimassa, mitä vahingonkorvauslain (412/74) 2 ja 6 luvussa säädetään.

Laivanisännistöyhtiön toiminnasta on pidettävä kirjanpitoa ja laadittava tilinpäätös noudattaen soveltuvin osin kirjanpitolakia (655/73). Tilinpäätös on pääisännän päivättävä ja allekirjoitettava. Pääisännän on annettava tilinpäätös sekä kertomus yhtiön asioiden hoidosta laivanisännistöyhtiön kokoukselle tilikausittain kolmen kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. Tilikausi on kalenterivuosi, jollei toisin ole sovittu.

Laivanisännistöyhtiön tilinpäätöksen sisällöstä on soveltuvin osin voimassa, mitä avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä annetun lain (389/88) 9 luvun 3 §:ssä säädetään.

Milloin laivanisännistöyhtiössä on yhtiösopimuksen mukaan toimitettava tilintarkastus tai milloin laivanisännät, joilla on vähintään yksi kymmenesosa kaikista laivaosuuksista, sitä vaativat taikka milloin laivanisännistöyhtiön palveluksessa kahden viimeksi kuluneen tilikauden aikana on ollut keskimäärin yli 30 henkilöä, tilintarkastus on toimitettava noudattaen soveltuvin osin, mitä avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä annetun lain 10 luvun 2–10 §:ssä säädetään.

Laivanisännän oikeudesta tarkastaa laivanisännistöyhtiön kirjanpitoa ja saada tietoja yhtiön toiminnasta on vastaavasti voimassa, mitä avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä annetun lain 2 luvun 15 §:ssä säädetään.

Jos laivanisäntä haluaa moittia laivanisännistöyhtiön tilinpäätöstä, hänen on nostettava siitä kanne pääisäntää vastaan kuuden kuukauden kuluessa laivanisännistöyhtiön kokouksesta, jossa tilinpäätös annettiin. Jos tämä aika laiminlyödään, on oikeus kanteen nostamiseen menetetty, jollei pääisäntä ole menetellyt vilpillisesti.

Jokainen laivanisäntä on velvollinen osallistumaan isännistötoiminnan menoihin laivaosuutensa mukaisessa suhteessa. Laivanisäntä, joka on laiminlyönyt vaadittaessa suorittaa osuutensa päätetystä toimenpiteestä aiheutuneesta menosta, on velvollinen suorittamaan hänen osuutensa suorittaneelle pääisännälle tai toiselle laivanisännälle viivästyskorkoa korkolaissa (633/82) säädetyllä tavalla.

Isännistötoiminnan tuottama tilikauden voitto ja tappio jaetaan laivanisäntien kesken heidän laivaosuuksiensa mukaisessa suhteessa.

Laivanisännällä, joka 10 §:n mukaisesti on suorittanut toisen laivanisännän osuuden menoista, on oikeus saatavansa vähennyksenä nostaa voitto-osuus, joka lasketaan viimeksi mainitun laivanisännän laivaosuudelle.

Jos laivaosuus siirtyy toiselle, siirronsaajan tai laivaosuuden siirtäjän on välittömästi ilmoitettava siirrosta pääisännälle.

Jos laivanisäntä menettää Suomen kansalaisuuden, hänen on välittömästi ilmoitettava tästä pääisännälle.

Pääisäntä on velvollinen viivytyksettä antamaan tiedon 1 ja 2 momentissa mainitusta ilmoituksesta muille laivanisännille 4 §:n 1 momentissa säädetyllä tavalla.

Jos laivaosuus muulla tavalla kuin julkisella huutokaupalla on siirtynyt muulle kuin isännistöyhtiön toiselle laivanisännälle, jokaisella laivanisännällä on oikeus osuuden lunastamiseen. Lunastusoikeutta ei kuitenkaan ole, jos laivaosuus on siirtynyt omistajan puolisolle taikka rintaperilliselle tai tämän puolisolle, paitsi 2 momentissa mainitussa tapauksessa.

Sen estämättä, mitä 1 momentissa säädetään, laivanisännistöyhtiön jokaisella suomalaisella laivanisännällä on oikeus lunastaa laivaosuus, jos laivanisäntä on menettänyt Suomen kansalaisuuden tai jos laivaosuus on siirtynyt toiselle ja alus tällöin lakkaa olemasta suomalainen.

Laivanisännän, joka haluaa lunastaa laivaosuuden, on ilmoitettava tästä siirronsaajalle kahden kuukauden kuluessa siitä, kun hänelle lähetettiin tieto 1 tai 2 momentissa mainitusta tapahtumasta.

Jos useat tahtovat käyttää lunastusoikeuttaan, jokaisella on lunastusoikeus laivaosuutensa mukaisessa suhteessa. Lunastuksena on suoritettava laivaosuuden todellinen arvo.

Laivanisäntä, jonka laivaosuus on siirtynyt toiselle, vastaa muille laivanisännille niistä velvoitteista, jotka hänellä siirtohetkellä oli, sekä niistä velvoitteista, jotka syntyvät siirron jälkeen, mutta ennen kuin ilmoitus siirrosta on saapunut pääisännälle.

Uusi laivanisäntä tulee heti siirron tapahduttua laivanisännän tavoin oikeutetuksi ja velvoitetuksi suhteessa muihin laivanisäntiin. Häntä sitovat ennen luovutusta tehdyt päätökset ja toimenpiteet niin kuin ne sitoivat hänen saantomiestään. Muut laivanisännät voivat hänen voitto-osuudestaan vähentää sellaiset isännistötoimintaan liittyvät maksuosuudet, jotka velvoittivat hänen saantomiestään.

Laivaosuuden siirtäjä vastaa kolmannelle henkilölle isännistötoimintaan perustuvasta velvoitteesta, joka on syntynyt ennen siirtoa. Hän vastaa myös siirron jälkeen syntyneestä velvoitteesta vilpittömässä mielessä olevalle kolmannelle henkilölle, kunnes siirto on merkitty liikenneasioiden rekisteriin tai Ahvenanmaan valtionviraston ylläpitämään alusrekisteriin. Uusi laivanisäntä vastaa kolmannelle henkilölle vain sellaisesta velvoitteesta, joka on syntynyt siirron jälkeen.

Sen lisäksi, mitä 1 momentissa säädetään, saavat laivanisännän konkurssin tai hänen laivaosuutensa ulosmittauksen johdosta konkurssipesä ja ulosmitatun laivaosuuden pakkohuutokaupassa ostanut vaatia laivanisännistöyhtiön purkamista.

Jos laivanisäntä on irtisanonut yhtiösopimuksen, on laivanisännistöyhtiö purettava kuuden kuukauden kuluttua irtisanomisesta, mikäli muusta irtisanomisajasta ei ole sovittu. Jos laivanisäntä vetoaa yhtiösopimuksen mukaisen yhtiökauden päättymiseen, on yhtiö purettava yhtiökauden päättyessä tai, mikäli 17 §:n 3 momentissa tarkoitettua lunastusaikaa on vielä jäljellä sovitun yhtiökauden päättyessä, välittömästi lunastusajan kuluttua umpeen. Edellä 1 momentin 2–5 kohdassa sekä 2 momentissa tarkoitetussa tapauksessa on yhtiö purettava välittömästi sen jälkeen, kun 17 §:n 3 momentissa tarkoitettu lunastusaika on kulunut umpeen.

Vaatimus laivanisännistöyhtiön purkamisesta tai 16 §:ssä tarkoitetusta selvityksestä on esitettävä pääisännälle. Jos purkamisperuste 1 momentin 3 kohdassa mainitussa tapauksessa ja 4 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa kohdistuu pääisäntään, vaatimus on kuitenkin esitettävä toisille laivanisännille. Pääisännän tulee viivytyksettä antaa esitetystä vaatimuksesta tieto toisille laivanisännille.

Milloin laivanisännistöyhtiö on purettava 15 §:n nojalla, yhtiö on laivanisännän vaatimuksesta selvitettävä. Selvityksessä noudatettavasta menettelystä on soveltuvin osin voimassa, mitä avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä annetun lain 5 luvun 10–17 §:ssä säädetään, jolleivät laivanisännät yksimielisesti sovi muusta menettelystä.

Edellä 1 momentissa tarkoitettua sopimusta ei 15 §:n 1 momentin 2 kohdassa mainitussa tapauksessa saa tehdä ilman konkurssipesän, ulosmittausvelkojan tai pakkohuutokauppaostajan suostumusta.

Laivanisännistöyhtiön purkamisen sijasta voi toinen laivanisäntä lunastaa sen laivanisännän laivaosuuden, jonka suhteen on olemassa 15 §:n 1 momentissa tarkoitettu purkamisperuste. Jos yhtiön purkamista vaaditaan 15 §:n 1 momentin 5 kohdan perusteella, ei lunastusvaatimusta voi esittää laivanisäntä, jolla ennen tämän purkamisperusteen syntymistä oli 13 §:n 2 momentissa tarkoitettu oikeus lunastaa luovutettu laivaosuus.

Laivaosuus voidaan 15 §:n 1 momentin 2 kohdassa mainitussa tapauksessa lunastaa vain konkurssipesän tai ulosmittausvelkojan suostumuksella.

Laivanisännän tulee ilmoittaa pääisännälle tai 15 §:n 4 momentissa mainituissa tapauksissa toisille laivanisännille lunastusvaatimuksestaan kuukauden kuluessa siitä, kun hän sai tiedon 15 §:n 1 tai 2 momentin nojalla esitetystä purkamisvaatimuksesta. Jollei ilmoitusta tehdä määräajassa, on lunastusoikeus menetetty.

Tämän pykälän mukaiseen lunastusmenettelyyn sovelletaan, mitä 13 §:n 4 momentissa säädetään.

Kun laivanisännistöyhtiö puretaan, on yhtiölle kuuluva alus myytävä.

Suomalaisen kauppa-aluksen päällikkönä saa toimia vain Euroopan unionin jäsenvaltion tai Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion kansalainen.

2 momentti on kumottu L:lla 29.12.2009/1688.

Laivanisännällä, joka omistaa enemmän kuin puolet aluksesta, on oikeus toimia sen päällikkönä, jos hänellä on siihen säädetty kelpoisuus. Jollei palkkaehdoista sovita, määräävät niistä välimiehet tai tuomioistuin.

Päällikön on ennen matkan aloittamista huolehdittava siitä, että alus on matkaan ja vuodenaikaan nähden merikelpoinen, jolloin hänen on myös huolehdittava siitä, että alus on asianmukaisesti miehitetty ja varustettu, että siihen on hankittu vaadittavat tarvikkeet ja että lastiruumat, jäähdytys- ja jäädytystilat sekä muut aluksen tilat, joihin tavaraa lastataan, ovat hyvässä kunnossa tavaran vastaanottamista, kuljettamista ja säilyttämistä varten sekä että sen vakavuus on riittävä.

Matkan aikana päällikön on valvottava, että alus pidetään asianmukaisessa kunnossa.

Jos aluksen merikelpoisuudessa on vikaa tai puutteellisuutta, jota ei heti voida korjata, on päällikön viipymättä ilmoitettava siitä laivanisännälle. Jollei laivanisäntä halua korjata vikaa tai puutteellisuutta, päälliköllä on oikeus heti luopua toimestaan.

Päällikön on ennen matkan aloittamista varmistettava, että kuljettavaksi aiottu reitti on suunniteltu käyttämällä kyseessä olevan alueen asianmukaisia merikarttoja ja merenkulkujulkaisuja.

Päällikön on valvottava, että aluksessa on 1 luvun 3 §:ssä säädetyt ja muuten tarpeelliset todistus- ja laivakirjat sekä kappale tätä lakia.

Laivanisännän suostumuksetta päällikkö ei saa ottaa mukaan kauppatavaraa omaan tai toisen lukuun. Jos sellaista tapahtuu, päällikön on suoritettava rahti ja korvattava vahinko.

Milloin päällikkö on poissa tai hänellä on este, tulee ylimmän saapuvilla olevista perämiehistä tehdä ne ratkaisut, jotka eivät siedä viivytystä.

Jos päällikkö poistuu aluksesta, tulee hänen tehdä siitä ilmoitus ylimmälle saapuvilla olevalle perämiehelle tai, jollei yhtään perämiestä ole paikalla, jollekin toiselle laivaväkeen kuuluvalle ja antaa tarpeelliset ohjeet.

Milloin alus ei ole kiinnitettynä satamassa tai muutoin turvallisessa ankkuripaikassa, päällikkö ei saa poistua aluksesta, ellei se ole välttämätöntä. Jos vaara uhkaa, hän ei saa olla poissa aluksesta.

Jos päällikkö kuolee tai sairauden tai muun pakottavan syyn takia tulee kykenemättömäksi kuljettamaan alusta tai jos hän jättää toimensa, ylin perämies tulee hänen tilalleen, kunnes uusi päällikkö on määrätty. Näistä tapauksista on viipymättä ilmoitettava laivanisännälle.

Päällikön on valvottava, että lastaus ja purkaus tapahtuvat ja matka suoritetaan niin joutuisasti kuin on asianmukaista.

Ennen kuin päällikkö ryhtyy pelastamaan toista alusta tai tavaraa, on hänen tarkkaan harkittava, soveltuuko tämä hänen velvollisuuksiinsa niitä kohtaan, joiden oikeutta ja etua hänen on valvottava.

Päällikön on huolehdittava siitä, että alusta kuljetetaan ja käsitellään hyvän merimiestaidon mukaisesti.

Alusturvallisuuden valvonnasta annetun lain 2 §:ssä tarkoitettu laivanisäntä tai kukaan muu henkilö ei saa estää tai rajoittaa aluksen päällikköä tekemästä tai toteuttamasta päätöstä, joka päällikön ammatillisen arvion mukaan on tarpeellinen ihmishengen turvaamiseksi merellä tai meriympäristön suojelun kannalta.

Päällikkö on velvollinen hankkimaan tietoja voimassa olevista määräyksistä ja ohjeista niissä paikoissa, joissa alus matkallaan käy.

Sodan tai saarron sattuessa päällikön on hankittava selvitys siitä, mitä hänen on aluksen ja lastin turvaamiseksi otettava huomioon.

Päällikön on kutsuttava luotsi, milloin se aluksen turvallisuuden vuoksi on tarpeen.

Päällikkö, joka tapaa merihädässä olevan, on velvollinen, jos se käy päinsä aiheuttamatta vakavaa vaaraa omalle alukselle tai laivaväelle taikka muille aluksessa oleville, antamaan kaikkea apua, mikä on mahdollista ja tarpeellista hädänalaisen pelastamiseksi.

Jos päällikkö muutoin on saanut tietää jonkun olevan merihädässä tai jos hän on saanut tietää jostakin meriliikennettä uhkaavasta vaarasta, on hän velvollinen ryhtymään toimenpiteisiin hädässä olevan pelastamiseksi tai vaaran torjumiseksi, mikäli se voi tapahtua aiheuttamatta vakavaa vaaraa omalle alukselle tai laivaväelle taikka muille aluksessa oleville.

Päällikön velvollisuudesta antaa apua, milloin hänen aluksensa on törmännyt toiseen alukseen, säädetään 8 luvun 5 §:ssä.

Jos alus on vaarassa joutua merihätään, josta voi aiheutua vaaraa aluksessa oleville, päällikön on viivytyksettä ilmoitettava asiasta meripelastuslaissa (1145/2001) tarkoitetulle meripelastuskeskukselle tai meripelastuslohkokeskukselle taikka muulle asianomaisella alueella etsintä- ja pelastustointa johtavalle yksikölle.

Aluksen joutuessa merihätään päällikkö on velvollinen tekemään kaiken voitavansa pelastaakseen aluksessa olevat sekä suojatakseen alusta ja lastia. Hänen tulee siinä määrin kuin se on mahdollista huolehtia laiva-asiakirjojen talteen otosta sekä aluksen ja lastin pelastamisesta.

Päällikkö ei saa jättää alusta niin kauan kuin on kohtuullisia toiveita sen pelastamisesta, ellei hänen henkensä ole vakavassa vaarassa.

Kun pelastustoimenpiteisiin ryhdytään, on päällikön johdettava pelastustyötä, jollei paikkakunnan laki sitä kiellä tai pelastussopimus sitä estä. Kaikesta, mikä pelastetaan, niin myös siitä henkilömäärästä, joka ottaa osaa pelastamiseen ja tavaran varastoimispaikkaan kuljettamiseen, sekä siinä suoritetusta työstä on päällikön, itse tai perämiehen avulla, tehtävä tarkat merkinnät. Hän on myös velvollinen tarkastamaan ja nimikirjoituksellaan vahvistamaan laskut pelastustyön kustannuksista.

Päällikön on niin pian kuin mahdollista toimitettava aluksen ja pelastetun tavaran katsastus siten kuin 18 luvun 25 §:ssä säädetään ja huolehdittava tavaran panemisesta sopivaan talteen.

Aluksen päällikön on ilmoitettava lähettyvillä oleville aluksille sekä Suomen vesialueella Liikenne- ja viestintävirastolle ja muulla alueella merenkulun turvallisuutta edistävälle tai valvovalle viranomaiselle, elimelle tai järjestelmälle vaarallisesta jäästä, jäänmuodostuksesta tai hylystä, vähintään 10 boforin tuulesta, josta ei ole annettu myrskyvaroitusta, tai muusta merenkulun välittömästä vaarasta samoin kuin merenkulun turvalaitteen virheellisestä tai erehdyttävästä toiminnasta, siirtymisestä tai katoamisesta.

Jos sellaiseen tarkoitukseen tarvitaan rahaa, päällikkö voi hankkia varoja ottamalla velkaa tai myymällä laivanisännän tavaraa tai, hätätilassa, lastia.

Vaikka oikeustoimi ei ollut tarpeellinen, se on kuitenkin laivanisäntää sitova, jos kolmas henkilö oli vilpittömässä mielessä.

Päällikön on matkan kestäessä ilmoitettava laivanisännälle sellaisista tärkeistä toimenpiteistä, joita hän on pitänyt tarpeellisina aluksen ja siinä olevien turvallisuuden vuoksi, matkan kulusta ja sen aikana suoritetuista oikeustoimista sekä kaikesta, minkä tietäminen voi muuten olla laivanisännälle hyödyksi. Ennen kuin ryhdytään tärkeisiin toimenpiteisiin, on päällikön, milloin olosuhteet sen sallivat, hankittava määräys laivanisännältä itseltään tai tämän osoittamalta asiamieheltä. Jos rahaa tarvitaan alusta varten eikä laivanisännän määräystä voida odottaa, päällikön on hankittava varoja sellaisella tavalla, joka on laivanisännälle edullisinta.

Jos alus ulkomailla ulosmitataan tai pannaan velasta takavarikkoon ja jos laiva-asiakirjoista käy ilmi, että alus on velasta kiinnitetty, on päällikön viipymättä ilmoitettava toimenpiteestä sekä laivanisännälle että rekisteriviranomaiselle.

Päällikön on matkan aikana pidettävä tarkkaa huolta lastista ja muutoin valvottava lastinomistajan oikeutta ja etua.

Päälliköllä on toimessaan oikeus lastinomistajan puolesta ryhtyä oikeustoimiin ja kantaa lastia koskevissa asioissa sen mukaan kuin rahdinkuljettajasta tai rahdinottajasta säädetään.

Päällikkö ei vastaa henkilökohtaisesti sitoumuksista, jotka hän tässä ominaisuudessaan on tehnyt laivanisännän tai lastinomistajan puolesta.

Päällikkö on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka hän virheellään tai laiminlyönnillään toimessaan aiheuttaa laivanisännälle, lastinomistajalle taikka muulle, jonka oikeutta ja etua hänen on valvottava.

Vahingonkorvausta, jonka päällikkö on velvollinen suorittamaan, voidaan kohtuuden mukaan sovitella osoitetun syyllisyyden määrän, vahingon suuruuden tai muiden olosuhteiden perusteella. Työntekijän asemassa olevan päällikön vahingonkorvausvastuuseen sovelletaan kuitenkin vahingonkorvauslain säännöksiä työntekijän korvausvastuusta.

Päällikön on tehtävä tili, milloin laivanisäntä sitä vaatii. Jos laivanisäntä tahtoo moittia tiliä, hänen tulee nostaa kanne siitä kuuden kuukauden kuluessa tilin vastaanottamisesta. Jos tiliä ei moitita tämän ajan kuluessa, laivanisäntä on menettänyt moiteoikeutensa, jollei päällikkö ole menetellyt vilpillisesti.

Tilissä päällikön tulee lukea laivanisännän hyväksi kaikki erityinen hyvitys, jonka hän on saanut lastinantajalta, rahdinantajalta, lastinomistajalta, hankkijoilta tai muilta, joiden kanssa hänellä päällikkönä on ollut tekemistä, jollei hän ole saanut laivanisännän nimenomaista suostumusta sen pitämiseen.

Jos päällikkö itse omistaa enemmän kuin puolet aluksesta, voi tuomioistuin toisen laivanisännän kanteesta erottaa hänet toimesta, jos siihen on päteviä syitä.

Päällikön velvollisuuksista aluksen yhteentörmäyksessä säädetään 8 luvussa ja päiväkirjojen pitämisessä, meriselityksen ja raportin antamisessa sekä katsastuksen toimittamisessa 18 luvussa.

Laivanisäntä on, jollei tässä laissa tai muualla laissa toisin säädetä, vastuussa vahingosta, jonka aluksen päällikkö, laivaväki, luotsi tai joku muu laivaväkeen kuulumaton henkilö, joka laivanisännän tai päällikön toimeksiannosta työskentelee aluksen lukuun, on toimessa tekemällään virheellä tai laiminlyönnillä aiheuttanut. Jos myös vahingonaiheuttaja on laivanisännän ohella vastuussa vahingosta, hän vastaa vain siitä määrästä, jota ei voida saada laivanisännältä.

Laivanisännällä, joka on suorittanut korvausta 1 momentissa mainitusta vahingosta, on oikeus vaatia suorittamansa määrä vahingon aiheuttajalta tämän korvausvastuuta koskevien perusteiden mukaan. Samojen perusteiden mukaan on vahingon aiheuttaja vastuussa laivanisännälle aiheuttamastaan vahingosta.

Laivanisännän vastuunrajoituksesta säädetään 9 ja 13–15 luvussa sekä merten matkustajaliikenteen harjoittajan vastuusta onnettomuustapauksessa annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EY) N:o 392/2009, jäljempänä Ateena-asetus.

Aluksen omistajan vastuusta aluksen aiheuttamasta öljyvahingosta ja aluksen omistajan vastuunrajoituksesta säädetään 10 luvussa.

Aluksen omistajan vastuusta vesitse kuljetettavien vaarallisten ja haitallisten aineiden aiheuttamasta vahingosta sekä aluksen omistajan vastuunrajoituksesta säädetään 11 luvussa.

Aluksen rekisteröidyn omistajan vastuusta merenkulkuonnettomuudesta aiheutuvan hylyn poistamisesta säädetään 11 a luvussa.

Sellaista suomalaista alusta varten, jonka bruttovetoisuus on vähintään 300, on laivanisännän otettava ja pidettävä voimassa vakuutus tai asetettava alusten omistajien vakuutuksesta merioikeudellisia vaateita varten annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2009/20/EY tarkoitettu vakuus. Vakuutuksen tai vakuuden tulee kattaa laivanisännälle 9 luvun 1–4 §:n nojalla aiheutuva vastuu 9 luvun 5 §:n 1 momentissa mainittuun määrään saakka.

Suomen vesialueella tarkoitetaan aluevesiä ja sisävesialuetta.

Edellä 1 ja 2 momenttia ei sovelleta sota-aluksiin, sotalaivaston apu-aluksiin tai muihin aluksiin, jotka ovat jonkin valtion omistuksessa tai käytössä ja joita käytetään ei-kaupallisiin julkisiin palveluihin.

Jos edellä 1 momentissa tarkoitetussa todistuksessa käytetty kieli ei ole englanti, ranska tai espanja, tekstiin on liitettävä käännös jollekin näistä kielistä.

Päällikön velvollisuus on huolehtia, että 1 momentissa tarkoitettu todistus pidetään mukana aluksessa.

Siitä, mitä aluksessa on noudatettava yhteentörmäyksen välttämiseksi, säädetään erikseen.

Jos alukset törmäävät yhteen niin, että siitä aiheutuu vahinkoa toiselle tai molemmille aluksille taikka aluksessa olevalle tavaralle tai henkilölle ja jos toinen osapuoli on siihen yksin syyllinen, tämän on korvattava kaikki näin tuottamansa vahinko ja tappio.

Jos kumpikin osapuoli on syyllinen, heidän on korvattava vahinko puolin ja toisin tehtyjen virheiden laadun ja niiden seurausten mukaisessa suhteessa ja vastattava, jollei 3 §:stä muuta johdu, ainoastaan omasta osastaan korvausta. Jolleivät asianhaarat anna tukea millekään määrätylle jakoperusteelle, on kummankin korvattava puolet vahingosta.

Arvioitaessa kysymystä yhteentörmäykseen johtaneesta tuottamuksesta tuomioistuimen on erityisesti otettava huomioon, oliko aikaa harkitsemiseen vai ei.

Yhteentörmäyksen aiheuttaman henkilövahingon vahingonkorvauksesta vastaavat syylliset yhteisvastuullisesti. Jos toinen korvausvelvollisista on suorittanut enemmän kuin oman osuutensa, ylimenevä osa saadaan periä toiselta korvausvelvolliselta. Viimeksi mainitulla on oikeus vedota tällaista vaatimusta vastaan samoihin vastuusta vapautumista tai sen rajoittamista koskeviin perusteisiin, joihin hän voisi vedota vahinkoa kärsinyttä vastaan tämän lain, Ateena-asetuksen tai vastaavien vieraan valtion lain säännösten taikka niihin perustuvan sopimusehdon mukaisesti. Sopimusehtoon ei kuitenkaan saa vedota vastuusta vapautumiseksi tai sen rajoittamiseksi yli sen, mitä 13–15 luvussa, Ateena-asetuksessa taikka niitä vastaavassa ulkomaan laissa säädetään.

Jos yhteentörmäys on johtunut tapaturmasta tai, jollei voida näyttää, että jompikumpi osapuoli on sen aiheuttanut, kumpikin osapuoli vastaa kärsimästään vahingosta.

Milloin alus on törmännyt yhteen toisen aluksen kanssa, päällikkö on velvollinen, jos hän voi tehdä sen saattamatta omaa alustaan tai sen laivaväkeä tai muita aluksessa olevia henkilöitä vakavaan vaaraan, antamaan toiselle alukselle ja siinä oleville henkilöille kaikkea mahdollista apua, mikä on tarpeen heidän pelastamisekseen yhteentörmäyksen johdosta syntyneestä vaarasta. Päällikön tulee myös ilmoittaa toisen aluksen päällikölle oman aluksensa nimi ja kotipaikka, se paikkakunta tai satama, josta alus tulee, ja se, minne se on menossa.

Mitä tässä laissa säädetään yhteentörmäyksestä, noudatetaan myös silloin, kun alus ohjauksen johdosta tai muuten aiheuttaa vahinkoa toiselle alukselle tai siinä olevalle henkilölle tai tavaralle, vaikka alukset eivät törmääkään yhteen.

Laivanisännällä on oikeus vastuunsa rajoittamiseen tämän luvun säännösten mukaisesti. Sama oikeus on sellaisella aluksen omistajalla, joka ei ole laivanisäntä, sillä, joka laivanisännän sijasta huolehtii aluksen käytöstä, aluksen rahdinantajalla, lastinantajalla sekä jokaisella, joka suorittaa pelastukseen suoranaisesti liittyviä tehtäviä. Pelastuksella tarkoitetaan myös 2 §:n 1 momentin 4–6 kohdassa mainittuja toimenpiteitä.

Jos vastuuvaatimus kohdistuu johonkuhun, josta laivanisäntä tai muu 1 momentissa tarkoitettu henkilö on vastuussa, on myös tällä oikeus vastuunsa rajoittamiseen tämän luvun säännösten mukaisesti.

Vakuutuksenantajalla, joka on myöntänyt vakuutuksen tämän luvun mukaisesti rajoitetun vastuun kattamiseksi, on sama oikeus vastuunrajoitukseen kuin vakuutuksen saajalla.

Jos vastuunrajoitukseen oikeutetulla on velkojalta vastasaaminen, joka perustuu samaan tapahtumaan kuin saaminen, koskee rajoitus saamista ainoastaan siltä osin kuin se ylittää vastasaamisen.

Oikeus vastuunrajoitukseen ei koske sitä, jonka näytetään itse aiheuttaneen vahingon tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta tietäen, että sellainen vahinko todennäköisesti syntyisi.

Edellä 1 momentissa säädetyt vastuurajat koskevat kaikkien samasta tapahtumasta aiheutuvien sellaisten saamisten summaa, jotka kohdistuvat laivanisäntään, aluksen omistajaan, joka ei ole laivanisäntä, laivanisännän sijasta aluksen käytöstä huolehtivaan, aluksen rahdinantajaan ja lastinantajaan tai johonkuhun, jonka toiminnasta nämä vastaavat.

Sellaisten pelastajien osalta, jotka eivät suorita pelastustyötä aluksesta käsin tai jotka työskentelevät yksinomaan pelastustyön kohteena olevasta aluksesta käsin, vastuurajojen on vastattava sellaista alusta koskevia vastuurajoja, jonka vetoisuutta osoittava luku on 1 500. Vastuurajat koskevat kaikkien sellaisten saamisten summaa, jotka aiheutuvat samasta tapahtumasta ja jotka kohdistuvat tässä momentissa tarkoitettuun pelastajaan tai johonkuhun, jonka toiminnasta hän vastaa.

Aluksen vetoisuudella tarkoitetaan vuoden 1969 kansainvälisen aluksenmittausyleissopimuksen (SopS 31/82) liitteessä 1 olevien määräysten mukaan laskettua bruttovetoisuutta. Erityisellä nosto-oikeudella tarkoitetaan 23 luvun 2 §:ssä määriteltyä laskentayksikköä.

Jokainen vastuumäärä jaetaan velkojien kesken niiden vahvistettujen saamisten suuruuden mukaisessa suhteessa, joihin nähden vastuuraja on voimassa.

Jos 5 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetut määrät eivät riitä siinä mainittujen saamisten maksamiseen, on loppuosa maksettava 5 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetusta määrästä samoin oikeuksin kuin siinä mainitut saamiset.

Jos laivanisäntä tai joku muu on ennen vastuumäärän jakamista maksanut saamisen osittain tai kokonaan, saa hän maksamansa määrän osalta velkojan oikeudet.

Milloin laivanisäntä tai joku muu osoittaa, että hän voi joutua vastaisuudessa osittain tai kokonaan maksamaan sellaisen saamisen, jonka hän olisi 3 momentin mukaan voinut vaatia suoritettavaksi vastuumäärästä, jos saaminen olisi maksettu ennen vastuumäärän jakamista, tuomioistuin voi määrätä varoja toistaiseksi asetettavaksi erilleen, jotta hän voisi esittää vaatimuksensa myöhemmin.

Rajoitusrahasto voidaan perustaa, jos Suomessa nostetaan kanne sellaisen vaatimuksen johdosta, jota vastuunrajoitus koskee tai jos täällä pyydetään takavarikkoa tai muita oikeudellisia toimenpiteitä. Rahasto on perustettava siinä merioikeudessa, jossa kanne on nostettu tai joka on 21 luvun mukaan toimivaltainen sillä paikkakunnalla, missä takavarikkoa tai muita oikeudellisia toimenpiteitä on pyydetty.

Rajoitusrahasto katsotaan perustetuksi kaikkien niiden henkilöiden puolesta, jotka voivat vedota vastuunrajoitukseen. Rahasto katsotaan perustetuksi vain sellaisten saamisten maksamista varten, joita vastuunrajoitus koskee.

Sen jälkeen kun rajoitusrahasto on perustettu Suomessa, voidaan vastuunrajoituksen alaista saamista koskeva kanne nostaa vain rajoitusoikeudenkäynnin yhteydessä. Sama koskee myös kannetta siitä, onko rahaston perustajalla oikeus vastuunrajoitukseen, sekä rahaston jakoa koskevaa kannetta.

Rahaston perustajalla, hänen vakuutuksenantajallaan sekä sillä, jolla on vastuunrajoituksen alainen saaminen, on oikeus panna vireille rajoitusoikeudenkäynti.

Rajoitusrahastosta ja rajoitusoikeudenkäynnistä säädetään 12 luvussa.

Se, joka on esittänyt vaatimuksen Suomessa tai muutospöytäkirjan sopimuspuolena olevassa muussa valtiossa perustetulle rajoitusrahastolle, ei voi tämän vaatimuksensa perusteella saada takavarikkoa, muuta turvaamistoimenpidettä tai ulosottoa alukseen tai muuhun omaisuuteen, jos omaisuus kuuluu jollekulle, jonka lukuun rahasto on perustettu ja jolla on oikeus vastuunrajoitukseen.

Sen jälkeen kun rajoitusrahasto on perustettu Suomessa, Norjassa, Ruotsissa tai Tanskassa, ei sellaiseen alukseen tai muuhun omaisuuteen, joka kuuluu jollekulle, jonka lukuun rahasto on perustettu ja jolla on oikeus vastuunrajoitukseen, voida kohdistaa takavarikkoa, muuta turvaamistoimenpidettä eikä ulosottoa sellaisen saamisen johdosta, joka voidaan vaatia rahastosta. Jos turvaamistoimenpide tai ulosotto on jo toimeenpantu, on tämä toimenpide kumottava. Vakuus, joka on asetettu takavarikon, muun turvaamistoimenpiteen tai ulosoton välttämiseksi tai tällaisen toimenpiteen kumoamiseksi, on vapautettava.

Mitä 1 ja 3 momentissa säädetään, sovelletaan vastaavasti, jos rajoitusrahasto on perustettu tämän lain mukaisesti Suomessa tai, niin kauan kuin Suomi on vuoden 1976 yleissopimuksen sopimuspuoli, muussa vuoden 1976 yleissopimuksen, mutta ei muutospöytäkirjan sopimuspuolena olevassa valtiossa. Mitä 1 ja 3 momentissa säädetään, voidaan vastaavasti soveltaa, jos osoitetaan, että rajoitusrahasto, joka on perustettu muussa kuin edellä mainitun yleissopimuksen tai muutospöytäkirjan sopimuspuolena olevassa valtiossa, on rinnastettavissa 7 §:ssä tarkoitettuun rajoitusrahastoon.

Tämän pykälän säännöksiä sovelletaan ainoastaan, jos velkoja voi esittää vaatimuksia rajoitusrahastolle siinä tuomioistuimessa tai sen viranomaisen luona, jonka hoidossa rajoitusrahasto on, ja jos hänellä on mahdollisuus nostaa rahastosta ja siirtää toiseen maahan saamisensa määrä.

Vastuunrajoitukseen voidaan vedota, vaikka rajoitusrahastoa ei olisikaan perustettu.

Kun vastuunrajoituksen alaista saamista koskeva kanne on nostettu, tuomioistuimen tulee, jos rajoitusrahastoa ei ole perustettu, tämän luvun säännöksiä soveltaessaan ottaa huomioon ainoastaan se saaminen, jota asia koskee. Jos vastaaja haluaa, että vastuun rajoittamisessa otetaan huomioon myös muu saaminen, johon nähden sama vastuumäärä on voimassa, tätä koskeva ehto on sisällytettävä tuomioon.

Sellaisen tuomion täytäntöönpanoon, johon ei sisälly 2 momentissa tarkoitettua ehtoa, sovelletaan ulosottolain säännöksiä. Jos tuomioon sisältyy tällainen ehto, tuomio voidaan sen estämättä panna täytäntöön, jollei rajoitusrahastoa perusteta eikä tuomioistuin 8 §:n nojalla totea, että tuomion täytäntöönpanoa koskeva hakemus on hylättävä.

Jos rajoitusrahastoa ei ole perustettu, osapuolet voivat jättää vastuumäärän suuruutta ja määrän jakamista koskevan kysymyksen merivahingonlaskijan ratkaistavaksi noudattaen, mitä 17 luvun 7 §:ssä säädetään merivahingonselvityksestä.

Sota-aluksen tai muun sellaisen aluksen vastuurajat, joka vaatimuksen perusteena olevan vahingon tapahtumahetkellä on ollut valtion omistuksessa tai käytössä ja jota käytetään yksinomaan valtion muihin kuin kaupallisiin tarkoituksiin, eivät saa alittaa sellaisen aluksen vastuurajoja, jonka bruttovetoisuus on 5 000. Jos saaminen tarkoittaa tällaisen aluksen erityisistä ominaisuuksista tai erityiskäytöstä johtuvasta vahingosta suoritettavaa korvausta, oikeutta vastuunrajoitukseen ei kuitenkaan ole. Mitä tässä momentissa säädetään, ei kuitenkaan koske pääasiassa jäänmurtamiseen tai pelastukseen käytettävää alusta.

Sellaisen aluksen vastuuraja, joka on rakennettu tai muunnettu merenpohjan luonnonvarojen poraamalla suoritettavaa talteen ottamista varten, on 36 miljoonaa SDR 5 §:n 2 momentissa tarkoitetuista saamisista ja 60 miljoonaa SDR 5 §:n 3 momentissa tarkoitetuista saamisista, jos vaatimukset koskevat vahinkoa, joka on aiheutunut alusta poraustoimintaan käytettäessä. Öljyvahingosta johtuvasta korvauksesta säädetään erikseen.

Merenpohjan luonnonvarojen tutkimukseen tai talteen ottamiseen tarkoitetut lautat katsotaan aluksiksi tämän luvun säännöksiä sovellettaessa. Sellaisia aluksia koskevien vastuurajojen tulee kuitenkin aina vastata 2 momentissa säädettyjä määriä.

Mitä 1–10 §:ssä säädetään, sovelletaan silloin, kun vastuun rajoittamista vaaditaan suomalaisessa tuomioistuimessa tai muun suomalaisen viranomaisen luona. Jos kysymyksessä on 3 §:n 5 kohdassa tarkoitettu saaminen ja jos 8 §:n 1 momentissa mainittuun yleissopimukseen liittyneen valtion lakia on sovellettava palvelussopimukseen, kysymys vastuunrajoituksen soveltamisesta ja vastuunrajasta on kuitenkin ratkaistava mainitun lain mukaisesti.

Mitä 1–10 §:ssä säädetään, ei estä soveltamasta muuten voimassa olevia säännöksiä vahingonkorvausvelvollisen vastuun sovittelemisesta.

Tämän luvun säännöksiä sovelletaan Suomessa tai Suomen talousvyöhykkeellä taikka toisessa sopimusvaltiossa tai toisen sopimusvaltion talousvyöhykkeellä aiheutuneeseen öljyvahinkoon, jos vahingon syynä on pysyvän öljyn pääseminen aluksesta, joka on rakennettu tai muunnettu kuljettamaan pysyvää öljyä irtolastina. Sellaiseen alukseen, joka voi kuljettaa sekä pysyvää öljyä että muuta lastia, säännöksiä sovelletaan kuitenkin vain silloin, kun alus kuljettaa pysyvää öljyä irtolastina, sekä tällaista kuljetusta seuraavalla matkalla, jollei näytetä, ettei aluksessa ole jäänteitä irtolastina kuljetetusta pysyvästä öljystä. Säännöksiä sovelletaan myös Suomea tai Suomen talousvyöhykettä taikka toisen sopimusvaltion aluetta tai talousvyöhykettä edellä tarkoitetun öljyvahingon vuoksi uhkaavan pilaantumisvahingon torjuntatoimenpiteistä aiheutuneisiin vahinkoihin ja kustannuksiin riippumatta siitä, missä näihin toimenpiteisiin on ryhdytty.

Mitä 1 momentissa säädetään toisen sopimusvaltion talousvyöhykkeestä, koskee myös aluetta, jonka valtio, jos se ei ole perustanut talousvyöhykettä, on kansainvälisen oikeuden mukaan määrittänyt välittömästi kyseisen sopimusvaltion aluemeren ulkopuolella ja joka ulottuu enintään 200 meripeninkulman päähän valtion aluemeren mittaamisessa käytettävistä perusviivoista.

Tämän lain soveltamisesta sellaiseen öljyvahinkoon, jonka on aiheuttanut sota-alus tai muu alus, jota käytetään yksinomaan valtion muihin kuin kaupallisiin tarkoituksiin, taikka muuhun kuin 1 momentissa tarkoitettuun alukseen sekä muusta kuin pysyvästä öljystä aiheutuneeseen öljyvahinkoon säädetään 16 §:ssä. Sellaisen aluksen aiheuttamaan öljyvahinkoon, joka on rakennettu tai muunnettu kuljettamaan pysyvää öljyä irtolastina, mutta jolla ei ole sopimusvaltioon 1 momentissa tarkoitettua liittymäkohtaa, sovelletaan, mitä 17 §:ssä säädetään.

Tämän luvun säännöksiä sovelletaan sen estämättä, mitä ulkomaan lain soveltamisesta suomalaisessa tuomioistuimessa muutoin säädetään.

Tämän luvun säännöstä ei sovelleta, milloin sen soveltaminen olisi ristiriidassa kansainvälisistä sopimuksista johtuvien Suomen velvoitteiden kanssa.

Aluksen omistaja on velvollinen korvaamaan 2 §:n 1 ja 3 momentissa tarkoitetun öljyvahingon silloinkin, kun hän itse tai kukaan hänen vastuullaan toimiva ei ole aiheuttanut vahinkoa. Milloin vahinkotapahtuma muodostuu useista samaa alkuperää olevista tapahtumista, on vahingosta vastuussa se, joka oli aluksen omistajana ensimmäisen tapahtuman sattuessa.

Korvausta on tämän luvun mukaan suoritettava myös sille, joka lain nojalla annetun säännöksen tai määräyksen perusteella on velvollinen ryhtymään torjuntatoimenpiteisiin.

Jos vahinkoa kärsineen puolelta on myötävaikutettu vahinkoon, voidaan vahingonkorvausta kohtuuden mukaan sovitella.

Aluksen omistajaa vastaan saa ajaa kannetta 2 §:n 1 ja 3 momentissa tarkoitetun öljyvahingon korvaamisesta vain tämän luvun nojalla.

Edellä 2 momentin 1, 2 ja 4–6 kohdassa tarkoitetun henkilön aiheuttamasta vahingosta tämän luvun nojalla suoritettu korvaus voidaan vaatia vahingon aiheuttajalta vain, jos tämä on aiheuttanut vahingon tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta tietäen, että sellainen vahinko todennäköisesti syntyisi. Työntekijän tai virkamiehen maksettavan korvauksen määräämiseen sovelletaan tällöin kuitenkin, mitä vahingonkorvauslaissa ja työsopimuslaissa (320/70) säädetään työntekijän tai virkamiehen korvausvelvollisuudesta.

Aluksen omistajalla on oikeus rajoittaa tämän luvun mukainen vastuunsa jokaista vahinkotapahtumaa kohti määrään, joka vastaa 4.510.000 SDR:ää sellaisesta aluksesta, jonka vetoisuutta osoittava luku on enintään 5 000. Jos vetoisuutta osoittava luku on suurempi kuin 5 000, vastuurajaa korotetaan 631 SDR:llä jokaiselta vetoisuuden yksiköltä. Vastuun enimmäismäärä on kuitenkin 89.770.000 SDR:ää. Oikeus vastuun rajoitukseen ei koske korkoa eikä oikeudenkäyntikuluja.

Aluksen omistajalla ei ole oikeutta rajoittaa vastuutaan, jos hän on aiheuttanut vahingon tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta tietäen, että sellainen vahinko todennäköisesti syntyisi.

Aluksen vetoisuudella tarkoitetaan vuoden 1969 kansainvälisen aluksenmittausyleissopimuksen liitteessä 1 olevien määräysten mukaan laskettua bruttovetoisuutta.

Aluksen omistaja voi rajoittaa vastuunsa 5 §:n 1 momentissa säädetyllä tavalla vain, jos hän tai hänen vakuutuksenantajansa taikka joku muu hänen puolestaan perustaa 12 luvun tai toisessa sopimusvaltiossa voimassa olevan vastaavan lainsäädännön mukaisesti rajoitusrahaston, joka suuruudeltaan vastaa omistajan vastuun määrää.

Suomessa rajoitusrahasto perustetaan siinä tuomioistuimessa, jossa vahingonkorvausta koskeva kanne 21 luvun 3 a §:n mukaan on pantu vireille tai voidaan panna vireille. Kun rajoitusrahasto on perustettu, aluksen omistaja tai muu asianosainen voi nostaa kanteen rajoitusasiassa saadakseen vastuun määritetyksi ja rahaston jaetuksi.

Jos 5 §:n 1 momentissa säädetty vastuumäärä ei riitä hyvitykseksi niille, jotka ovat oikeutettuja vahingonkorvaukseen, jaetaan rajoitusrahaston varat heidän saamistensa suhteessa.

Jos joku on suorittanut vahingonkorvausta 2 §:n 1 ja 3 momentissa tarkoitetusta öljyvahingosta ennen rajoitusrahaston jakamista, hän tulee vahinkoa kärsineen sijaan tämän luvun tai toisessa sopimusvaltiossa voimassa olevan vastaavan lainsäädännön mukaan suorittamansa määrän osalta.

Jos aluksen omistaja tai joku muu osoittaa, että hän joutuu vastaisuudessa suorittamaan sellaisen korvauksen, jonka hän olisi voinut 1 momentin mukaan vaatia suoritettavaksi rajoitusrahastosta, jos tämä korvaus olisi maksettu ennen rajoitusrahaston jakamista, tuomioistuin voi määrätä tätä varten riittävän määrän asetettavaksi erilleen, jotta hän voi esittää vaatimuksensa myöhemmin rajoitusrahastoa vastaan.

Jos aluksen omistaja on suorittanut kustannuksia vapaaehtoisesti tai kärsinyt vahinkoa torjuntatoimenpiteistä, on hänellä sama oikeus korvaukseen rajoitusrahastosta kuin muullakin vahinkoa kärsineellä.

Milloin rajoitusrahasto on perustettu 6 §:n mukaisesti eikä kysymyksessä ole 5 §:n 2 momentissa tarkoitettu tapaus, ei aluksen omistaja ole muulla omaisuudellaan vastuussa sellaisesta vahingonkorvauksesta, joka voidaan vaatia maksettavaksi rajoitusrahastosta. Mitä tässä momentissa säädetään, ei kuitenkaan koske korkoa eikä oikeudenkäyntikuluja.

Milloin aluksen omistajalle kuuluvaa omaisuutta on pantu takavarikkoon tai siihen on kohdistettu muu toimenpide ulosoton turvaamiseksi saamisesta, joka voidaan vaatia maksettavaksi ainoastaan rajoitusrahastosta, on takavarikko tai muu turvaamistoimi kumottava, kun rajoitusrahasto on perustettu. Jos aluksen omistaja on asettanut vakuuden välttääkseen takavarikon tai muun turvaamistoimen, on vakuus palautettava hänelle.

Jos rajoitusrahasto on perustettu toisessa sopimusvaltiossa, sovelletaan, mitä 1 ja 2 momentissa säädetään, vain jos vahinkoa kärsineellä on oikeus ajaa kannetta siinä tuomioistuimessa tai sen viranomaisen luona, jonka hallussa rahasto on, ja jos hänellä on mahdollisuus saada rahaston varoista hänelle tuleva osuus.

Sellaista suomalaista alusta varten, joka kuljettaa enemmän kuin 2 000 tonnia pysyvää öljyä irtolastina, on aluksen omistajan otettava ja pidettävä voimassa vakuutus tai asetettava vakuus, joka kattaa aluksen omistajalle tämän luvun tai toisessa sopimusvaltiossa voimassa olevan vastaavan lainsäädännön nojalla aiheutuvan vastuun 5 §:n 1 momentissa mainittuun määrään saakka. Valtiolla ei kuitenkaan ole velvollisuutta vakuutuksen ottamiseen tai vakuuden asettamiseen.

Edellä 1 momentissa tarkoitetun vakuutuksen tai vakuuden tulee olla viranomaisen hyväksymä siten kuin siitä asetuksella tarkemmin säädetään.

Kun aluksen omistaja on täyttänyt 1 momentissa tarkoitetun velvollisuutensa, hän on oikeutettu saamaan vakuutuksen tai vakuuden hyväksyvältä viranomaiselta todistuksen velvollisuuden täyttämisestä. Valtion omistamalle alukselle antaa edellä tarkoitettu viranomainen todistuksen, josta ilmenee, että Suomen valtio omistaa aluksen ja että sen vastuu 5 §:n 1 momentissa mainittuun määrään on katettu. Todistus on pidettävä mukana aluksessa, ja jäljennös siitä on talletettava Liikenne- ja viestintävirastoon.

Tarkemmat säännökset 3 momentissa tarkoitetusta todistuksesta annetaan asetuksella.

Ulkomaisella aluksella, joka käy suomalaisessa satamassa tai käyttää Suomen vesialueella olevia satamalaitteita ja joka tällöin kuljettaa enemmän kuin 2 000 tonnia pysyvää öljyä irtolastina, tulee olla vakuutus tai vakuus, joka kattaa aluksen omistajan vastuun tässä luvussa tarkoitetuista vahingoista 5 §:n 1 momentissa mainittuun määrään saakka. Mitä tässä momentissa säädetään, ei koske valtion omistamaa alusta.

Edellä 1 momentissa tarkoitetussa aluksessa on oltava mukana todistus, joka osoittaa, että 1 momentissa tarkoitettu vakuutus tai vakuus on voimassa. Jos alusta ei ole rekisteröity missään sopimusvaltiossa, todistuksen voi antaa 10 §:n 3 momentissa tarkoitettu viranomainen. Jos aluksen omistaa valtio, aluksessa on oltava mukana todistus, josta ilmenee, että kyseinen valtio omistaa aluksen ja että sen vastuu on katettu 5 §:n 1 momentissa mainittuun määrään saakka.

Tarkemmat säännökset 2 momentissa tarkoitetusta todistuksesta annetaan asetuksella.

Korvaukseen oikeutettu saa kohdistaa 10 ja 11 §:ssä tarkoitetun vakuutukseen perustuvan korvausvaatimuksensa suoraan vakuutuksenantajaan.

Vakuutuksenantaja ei kuitenkaan ole vastuussa vahingosta 3 §:n 2 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa tai silloin kun aluksen omistaja on itse tahallaan aiheuttanut vahingon. Vakuutuksenantajan vastuu ei missään tapauksessa ole 5 §:n 1 momentissa mainittua määrää suurempi.

Vakuutuksenantaja voi vapautuakseen vastuusta muita kuin aluksen omistajaa kohtaan vedota ainoastaan 2 momentissa tarkoitettuihin seikkoihin.

Jollei vakuutuksenantaja ole asettanut muunlaista ehtoa, on vakuutus voimassa myös aluksen omistajan hyväksi hänelle tämän luvun tai toisen sopimusvaltion vastaavan lainsäädännön mukaisen vastuun varalta.

Mitä 12 ja 13 §:ssä säädetään vakuutuksesta, sovelletaan vastaavasti 10 ja 11 §:ssä tarkoitettuun vakuuteen.

Asetuksella säädetään 10 ja 11 §:n noudattamisen valvonnasta ja valvontaviranomaisesta.

Valvontaviranomaisella on oikeus kieltää aluksen lähtö ja keskeyttää sen matka, jollei aluksessa ole mukana 10 tai 11 §:n mukaan vaadittavaa todistusta.

Tämän luvun säännökset eivät koske sota-alusta tai muuta alusta, jota vahinkotapahtuman aikaan käytetään yksinomaan valtion muihin kuin kaupallisiin tarkoituksiin. Jos tällainen alus on aiheuttanut öljyvahingon Suomessa tai Suomen talousvyöhykkeellä tai jos on ryhdytty torjuntatoimenpiteisiin, sovelletaan kuitenkin tämän luvun 1 ja 3–5 §:n, 19 luvun 1 §:n 1 momentin 7 kohdan ja 4 momentin sekä 21 luvun 3 a §:n 3 ja 4 momentin säännöksiä.

Jos muu kuin 1 momentissa tarkoitettu alus, johon ei sovelleta tämän luvun 2 §:n 1 momenttia eikä 10 a tai 11 lukua, on aiheuttanut öljyvahingon Suomessa tai Suomen talousvyöhykkeellä tai jos on ryhdytty torjuntatoimenpiteisiin, sovelletaan tämän luvun 1 §:ää, 2 §:n 4 momenttia, 3 §:ää ja 8 §:n 3 momenttia, 19 luvun 1 §:n 1 momentin 7 kohtaa ja 4 momenttia sekä 21 luvun 3 a §:n 3 ja 4 momenttia. Aluksen omistajan oikeuteen rajoittaa vastuunsa näissä tapauksissa sovelletaan 9 lukua. Vastuumäärä määräytyy 9 luvun 5 §:n mukaan.

Jos muu kuin 1 momentissa tarkoitettu alus, johon ei sovelleta tämän luvun 2 §:n 1 momentin eikä 10 a luvun säännöksiä, on aiheuttanut öljyvahingon Suomessa tai Suomen talousvyöhykkeellä tai jos on ryhdytty torjuntatoimenpiteisiin, sovelletaan tämän luvun 1 §:n, 2 §:n 4 momentin, 3 §:n ja 8 §:n 3 momentin, 19 luvun 1 §:n 1 momentin 7 kohdan ja 4 momentin sekä 21 luvun 3 a §:n 3 ja 4 momentin säännöksiä. Samoja säännöksiä sovelletaan myös silloin, kun öljyvahinko on johtunut muusta kuin pysyvästä öljystä. Aluksen omistajan oikeuteen rajoittaa vastuunsa näissä tapauksissa sovelletaan 9 luvun säännöksiä. Vastuumäärä määräytyy 9 luvun 5 §:n mukaan.

Jos alus, joka on rakennettu tai muunnettu kuljettamaan pysyvää öljyä irtolastina, aiheuttaa öljyvahingon muussa kuin sopimusvaltiossa tai muun kuin sopimusvaltion talousvyöhykkeellä taikka avomerellä, vastuu vahingosta voidaan rajoittaa 5 §:n 1 momentissa mainittuun määrään. Tällöin vastuumäärä koskee myös torjuntatoimenpiteistä aiheutuvia kustannuksia.

Vastuun rajoittamisesta on muutoin soveltuvin osin voimassa, mitä tämän luvun 8 §:n 3 momentissa, 9 luvussa, 19 luvun 1 §:n 1 momentin 7 kohdassa ja 4 momentissa ja 21 luvun 3 a §:n 3 ja 4 momentissa säädetään. Jos rajoitusrahasto perustetaan, sen on suuruudeltaan vastattava 1 momentissa tarkoitettua vastuumäärää, ja siihen sovelletaan, mitä 12 luvussa säädetään. Jos rajoitusrahasto on 9 luvun 8 §:n mukaan esteenä takavarikolle, muulle turvaamistoimelle tai ulosotolle, sovelletaan lisäksi, mitä 4 §:n 2 ja 3 momentissa säädetään.

Öljyvahingosta johtuvan saatavan vanhentumisesta säädetään 19 luvun 1 §:ssä.

Toimivaltaisesta tuomioistuimesta öljyvahinkovastuuta koskevassa asiassa säädetään 21 luvun 3 a §:ssä.

Ulkomaisen tuomion täytäntöönpanosta öljyvahinkovastuuta koskevassa asiassa sekä ulkomailla perustetun rajoitusrahaston vaikutuksesta Suomessa annetun öljyvahinkoasiaa koskevan tuomion täytäntöönpanoon säädetään 22 luvun 6 ja 7 §:ssä.

Oikeudesta korvauksen saamiseen öljyn aiheuttamien pilaantumisvahinkojen kansainvälisestä korvausrahastosta säädetään öljyn aiheuttamien pilaantumisvahinkojen kansainvälisen korvausrahaston perustamista koskevan vuonna 1971 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen muuttamisesta tehdyn vuoden 1992 pöytäkirjan eräiden määräysten hyväksymisestä ja soveltamisesta annetussa laissa (424/96).

Oikeudesta korvauksen saamiseen vuoden 2003 kansainvälisestä öljyvahinkojen lisäkorvausrahastosta säädetään öljyn aiheuttamien pilaantumisvahinkojen kansainvälisen korvausrahaston perustamisesta vuonna 1992 tehtyyn kansainväliseen yleissopimukseen liittyvän vuoden 2003 pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja soveltamisesta annetussa laissa (324/2004).

Tämän luvun säännöksiä sovelletaan Suomessa tai Suomen talousvyöhykkeellä taikka toisessa sopimusvaltiossa tai toisen sopimusvaltion talousvyöhykkeellä aluksen polttoaineen aiheuttamaan pilaantumisvahinkoon.

Tämän luvun säännöksiä sovelletaan myös Suomea tai Suomen talousvyöhykettä taikka toisen sopimusvaltion aluetta tai talousvyöhykettä edellä tarkoitetun vahingon vuoksi uhkaavan pilaantumisvahingon torjuntatoimenpiteistä aiheutuneisiin vahinkoihin ja kustannuksiin riippumatta siitä, missä näihin toimenpiteisiin on ryhdytty.

Mitä 1 ja 2 momentissa säädetään toisen sopimusvaltion talousvyöhykkeestä, koskee myös sellaista välittömästi toisen sopimusvaltion aluemeren ulkopuolella olevaa ja siihen rajoittuvaa aluetta, jonka valtio, jos se ei ole perustanut talousvyöhykettä, on kansainvälisen oikeuden mukaisesti määrittänyt ulottumaan enintään 200 meripeninkulman päähän niistä perusviivoista, joista sen aluemeren leveys mitataan.

Tämän luvun säännöksiä ei sovelleta sota-aluksiin, laivaston apualuksiin tai muihin aluksiin, joita valtio omistaa tai käyttää ja joita käytetään kyseisenä ajankohtana yksinomaan muuhun kuin kaupalliseen tarkoitukseen. Jos tällainen alus on aiheuttanut pilaantumisvahingon Suomessa tai Suomen talousvyöhykkeellä tai jos on ryhdytty torjuntatoimenpiteisiin, sovelletaan kuitenkin tämän luvun 1 ja 3–5 §:n, 19 luvun 1 §:n 1 momentin 7 kohdan ja 4 momentin sekä 21 luvun 3 c §:n 3 ja 4 momentin säännöksiä.

Tämän luvun säännöksiä ei sovelleta 10 luvun mukaiseen öljyvahinkoon kyseisen luvun 2 §:n 1 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa.

Tämän luvun säännöksiä sovelletaan sen estämättä, mitä ulkomaan lain soveltamisesta suomalaisessa tuomioistuimessa säädetään.

Tämän luvun säännöksiä ei sovelleta, jos soveltaminen on ristiriidassa kansainvälisistä sopimuksista johtuvien Suomen velvoitteiden kanssa.

Aluksen omistaja on velvollinen korvaamaan 2 §:ssä tarkoitetun vahingon silloinkin, kun hän itse tai kukaan hänen vastuullaan toimiva ei ole aiheuttanut vahinkoa. Jos vahinkotapahtuma muodostuu useista samaa alkuperää olevista tapahtumista, on vahingosta vastuussa se, joka oli aluksen omistajana ensimmäisen tapahtuman sattuessa.

Jos useampi kuin yksi henkilö on 1 momentin nojalla vastuussa vahingosta, he vastaavat siitä yhteisvastuullisesti.

Jos vahinkoa kärsineen puolelta on tahallisesti tai tuottamuksesta myötävaikutettu vahinkoon, voidaan vahingonkorvausta sovitella.

Aluksen omistajaa vastaan saa ajaa kannetta 2 §:ssä tarkoitetun pilaantumisvahingon korvaamiseksi vain tämän luvun nojalla.

Edellä 2 momentin 1–5 kohdassa tarkoitetun henkilön aiheuttamasta vahingosta tämän luvun nojalla suoritettu korvaus voidaan vaatia vahingon aiheuttajalta vain, jos tämä on aiheuttanut vahingon tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta tietäen, että sellainen vahinko todennäköisesti syntyisi. Työntekijän tai virkamiehen maksettavan korvauksen määräämiseen sovelletaan tällöin kuitenkin, mitä vahingonkorvauslaissa ja työsopimuslaissa (55/2001) säädetään työntekijän tai virkamiehen korvausvelvollisuudesta.

Tämän luvun säännökset eivät vaikuta aluksen omistajan ja vakuutuksen tai muun vakuuden antajan oikeuteen rajoittaa vastuutaan 9 luvun säännösten mukaisesti.

Liikenne- ja viestintäviraston ylläpitämään liikenneasioiden rekisteriin tai Ahvenanmaan valtionviraston ylläpitämään alusrekisteriin merkityn aluksen, jonka bruttovetoisuus on yli 1 000, rekisteröidyn omistajan on otettava ja pidettävä voimassa vakuutus tai muu rahavakuus, joka kattaa tämän luvun tai toisessa sopimusvaltiossa voimassa olevan vastaavan lainsäädännön mukaisen aluksen omistajan vastuun 9 luvun 5 §:ssä tarkoitettuun määrään saakka.

Ulkomaisella aluksella, joka käy suomalaisessa satamassa tai käyttää Suomen vesialueella olevia satamalaitteita ja jonka bruttovetoisuus on yli 1 000, tulee olla vakuutus tai muu rahavakuus, joka kattaa tämän luvun mukaisen aluksen omistajan vastuun 9 luvun 5 §:ssä tarkoitettuun määrään saakka.

Edellä 1 momentissa tarkoitetussa aluksessa on oltava mukana sen sopimusvaltion, jossa alus on rekisteröity, toimivaltaisen viranomaisen tai valtuutetun laitoksen myöntämä todistus, joka osoittaa, että 1 momentissa tarkoitettu vakuutus tai muu vakuus on voimassa. Jos aluksen omistaa valtio, aluksessa on oltava mukana todistus, josta ilmenee, että kyseinen valtio omistaa aluksen ja että sen tämän luvun mukainen vastuu on katettu 9 luvun 5 §:ssä tarkoitettuun määrään saakka.

Liikenne- ja viestintävirasto antaa hakemuksesta liikenneasioiden rekisteriin tai Ahvenanmaan valtionviraston ylläpitämään alusrekisteriin merkityn aluksen rekisteröidylle omistajalle todistuksen 6 §:ssä tarkoitetun vakuutuksen tai vakuuden voimassaolosta. Liikenne- ja viestintävirasto voi myös antaa todistuksen vakuutusvelvollisuuden täyttämisestä 7 §:n 1 momentissa tarkoitetussa tapauksessa, jos alusta ei ole rekisteröity missään sopimusvaltiossa. 

Liikenne- ja viestintäviraston tulee peruuttaa todistus, kun sen myöntämisen edellytykset eivät enää täyty.

Todistus on pidettävä mukana aluksella ja jäljennös todistuksesta on talletettava Liikenne- ja viestintäviraston haltuun. Alusta ei saa käyttää merenkulkuun ilman todistusta.

Tässä pykälässä tarkoitettujen todistusten antamisesta peritään maksu siten kuin valtion maksuperustelaissa (150/1992) säädetään.

Tarkemmat säännökset tässä pykälässä tarkoitetuista todistuksista annetaan valtioneuvoston asetuksella.

Korvaukseen oikeutettu saa kohdistaa tämän luvun mukaisen pilaantumisvahinkoon perustuvan korvausvaatimuksensa suoraan 6 tai 7 §:ssä tarkoitetun vakuutuksen tai vakuuden antajaan.

Vakuutuksen tai vakuuden antaja ei kuitenkaan ole velvollinen korvaamaan vahinkoa 3 §:n 3 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa tai silloin, kun aluksen omistaja on itse tahallaan aiheuttanut vahingon.

Vakuutuksen tai vakuuden antaja voi vapautuakseen vastuusta muita kuin aluksen omistajaa kohtaan vedota ainoastaan 2 momentissa tarkoitettuihin seikkoihin.

Vakuutuksen tai vakuuden antajalla on kaikissa tapauksissa oikeus vaatia aluksen omistajan osallistumista oikeudenkäyntiin.

Liikenne- ja viestintävirasto valvoo 6 ja 7 §:n noudattamista.

Liikenne- ja viestintävirastolla on oikeus kieltää aluksen lähtö ja keskeyttää sen matka, jollei aluksessa ole mukana todistusta 6 tai 7 §:n mukaan vaadittavasta vakuutuksesta tai vakuudesta.

Tämän luvun mukaisen saatavan vanhentumisesta säädetään 19 luvun 1 §:n 1 momentissa.

Toimivaltaisesta tuomioistuimesta tämän luvun mukaisessa asiassa säädetään 21 luvun 3 c §:ssä.

Ulkomaisen tuomion täytäntöönpanosta tämän luvun mukaisessa asiassa säädetään 22 luvun 8 §:ssä.

Jos vaarallisten ja haitallisten aineiden aiheuttamaa vahinkoa ei kohtuudella ole mahdollista erottaa muiden tekijöiden aiheuttamista vahingoista, kaikkia tällaisia vahinkoja pidetään vaarallisten ja haitallisten aineiden aiheuttamina.

Mitä 2 momentissa säädetään, ei sovelleta siltä osin kuin kyse on 10 luvun 1 §:n mukaisesta öljyvahingosta tai vahingosta, jonka on aiheuttanut luokkaan 7 kuuluva IMDG-säännöstössä, tai IMSBC-säännöstössä tarkoitettu radioaktiivinen aine.

Mitä 1 momentissa säädetään toisen sopimusvaltion talousvyöhykkeestä, koskee myös sellaista välittömästi toisen sopimusvaltion aluemeren ulkopuolella olevaa ja siihen rajoittuvaa aluetta, jonka valtio, jos se ei ole perustanut talousvyöhykettä, on kansainvälisen oikeuden mukaan määrittänyt ulottumaan enintään 200 meripeninkulman päähän niistä perusviivoista, joista sen aluemeren leveys mitataan.

Tämän luvun säännöksiä ei sovelleta sota-aluksiin, laivaston apualuksiin tai muihin aluksiin, jotka valtio omistaa tai joita se käyttää ja joita käytetään kyseisenä ajankohtana yksinomaan muuhun kuin kaupalliseen tarkoitukseen. Jos tällainen alus on aiheuttanut tässä luvussa tarkoitetun vahingon Suomessa tai Suomen talousvyöhykkeellä tai jos on ryhdytty torjuntatoimenpiteisiin, sovelletaan kuitenkin tämän luvun 1 ja 3–5 §:ää, 19 luvun 1 §:n 1 momentin 8 kohtaa ja 5 momenttia sekä 21 luvun 3 e §:n 3 ja 4 momenttia.

Tätä lukua ei sovelleta, jos soveltaminen on ristiriidassa kansainvälisistä sopimuksista johtuvien Suomen velvoitteiden kanssa.

Aluksen omistaja on velvollinen korvaamaan 2 §:ssä tarkoitetun vahingon silloinkin, kun hän itse tai kukaan hänen vastuullaan toimiva ei ole aiheuttanut vahinkoa. Jos vahinkotapahtuma muodostuu useista samaa alkuperää olevista tapahtumista, vahingosta on vastuussa se, joka oli aluksen omistajana ensimmäisen tapahtuman sattuessa.

Jos useampi kuin yksi aluksen omistaja on 1 momentin nojalla vastuussa vahingosta, he vastaavat siitä yhteisvastuullisesti.

Jos vahinkoa kärsineen puolelta on tahallisesti tai tuottamuksesta myötävaikutettu vahinkoon, vahingonkorvausta voidaan sovitella.

Aluksen omistajaa vastaan saa ajaa kannetta 2 §:ssä tarkoitetun vahingon korvaamiseksi vain tämän luvun nojalla.

Poiketen siitä, mitä 2 momentissa säädetään, korvausta voidaan kuitenkin vaatia laivaajalta tai muulta henkilöltä, joka on laiminlyönyt laivattujen aineiden vaarallisesta tai haitallisesta ominaisuudesta ilmoittamisen, ja tämä on aiheuttanut sen, että aluksen omistaja on 3 §:n 3 momentin 4 kohdan mukaisesti vapaa vastuusta.

Edellä 2 momentin 1, 2 ja 4–6 kohdassa tarkoitetun henkilön aiheuttamasta vahingosta tämän luvun nojalla suoritettu korvaus voidaan vaatia vahingon aiheuttajalta vain, jos tämä on aiheuttanut vahingon tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta tietäen, että sellainen vahinko todennäköisesti syntyisi. Työntekijän tai virkamiehen maksettavan korvauksen määräämiseen sovelletaan tällöin kuitenkin, mitä vahingonkorvauslaissa ja työsopimuslaissa säädetään työntekijän ja virkamiehen korvausvelvollisuudesta.

Aluksen omistajalla on oikeus rajoittaa tämän luvun mukainen vastuunsa irtolastina kuljetettavien vaarallisten ja haitallisten aineiden aiheuttamien vahinkojen osalta jokaista vahinkotapahtumaa kohti määrään, joka vastaa 10 000 000 SDR:ää sellaisesta aluksesta, jonka vetoisuutta osoittava luku on enintään 2 000. Jos vetoisuutta osoittava luku on suurempi kuin 2 000, vastuurajaa korotetaan 1 500 SDR:llä jokaiselta vetoisuuden yksiköltä 2 001 yksiköstä 50 000 yksikköön. Jos vetoisuutta osoittava luku on suurempi kuin 50 000, vastuurajaa korotetaan vielä 360 SDR:ää jokaiselta 50 000 yksikköä ylittävältä vetoisuuden yksiköltä. Vastuun enimmäismäärä on kuitenkin 100 000 000 SDR:ää.

Aluksen omistajalla on oikeus rajoittaa tämän luvun mukainen vastuunsa pakattujen vaarallisten ja haitallisten aineiden aiheuttamien vahinkojen osalta jokaista vahinkotapahtumaa kohti määrään, joka vastaa 11 500 000 SDR:ää sellaisesta aluksesta, jonka vetoisuutta osoittava luku on enintään 2 000. Jos vetoisuutta osoittava luku on suurempi kuin 2 000, vastuurajaa korotetaan 1 725 SDR:llä jokaiselta vetoisuuden yksiköltä 2 001 yksiköstä 50 000 yksikköön. Jos vetoisuutta osoittava luku on suurempi kuin 50 000, vastuurajaa korotetaan vielä 414 SDR:ää jokaiselta 50 000 yksikköä ylittävän vetoisuuden yksiköltä. Vastuun enimmäismäärä on kuitenkin 115 000 000 SDR:ää.

Mitä 2 momentissa säädetään, sovelletaan myös vahinkoon, joka on aiheutunut sekä pakattuina että irtolastina kuljetettavista vaarallisista ja haitallisista aineista sekä vahinkoon, jonka osalta ei ole mahdollista määrittää, onko vahinko aiheutunut pakattuina vai irtolastina kuljetettavista vaarallisista ja haitallisista aineista.

Oikeus vastuun rajoittamiseen ei koske korkoa eikä oikeudenkäyntikuluja.

Aluksen omistajalla ei ole oikeutta rajoittaa vastuutaan, jos hän on aiheuttanut vahingon tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta tietäen, että sellainen vahinko todennäköisesti syntyisi.

Aluksen omistaja voi rajoittaa vastuunsa 5 §:n 1 ja 2 momentissa säädetyllä tavalla vain, jos hän tai hänen vakuutuksenantajansa taikka joku muu hänen puolestaan perustaa 12 luvun tai toisessa sopimusvaltiossa voimassa olevan vastaavan lainsäädännön mukaisesti rajoitusrahaston, joka suuruudeltaan vastaa omistajan vastuun määrää.

Suomessa rajoitusrahasto perustetaan siinä tuomioistuimessa, jossa vahingonkorvausta koskeva kanne 21 luvun 3 e §:n mukaan on pantu vireille tai voidaan panna vireille. Kun rajoitusrahasto on perustettu, aluksen omistaja tai muu asianosainen voi nostaa kanteen rajoitusasiassa saadakseen vastuun määritetyksi ja rahaston jaetuksi.

Jos 5 §:n 1 ja 2 momentissa säädetty vastuumäärä ei riitä hyvitykseksi niille, jotka ovat oikeutettuja vahingonkorvaukseen, jaetaan rajoitusrahaston varat heidän saamistensa määrän mukaisessa suhteessa. Kuolemantapausta ja henkilövahinkoa koskevat vaatimukset ovat kuitenkin ensisijaisia muihin vaatimuksiin nähden siltä osin kuin niiden kokonaismäärä on enintään kaksi kolmasosaa 5 §:n 1 ja 2 momentissa säädetystä vastuumäärästä.

Jos joku on suorittanut vahingonkorvausta 2 §:ssä tarkoitetusta vaarallisten ja haitallisten aineiden vesikuljetuksista aiheutuneesta vahingosta ennen rajoitusrahaston jakamista, hän tulee vahinkoa kärsineen sijaan tämän luvun tai toisessa sopimusvaltiossa voimassa olevan vastaavan lainsäädännön mukaan suorittamansa määrän osalta.

Jos aluksen omistaja tai joku muu osoittaa, että hän joutuu vastaisuudessa suorittamaan sellaisen korvauksen, jonka hän olisi voinut 1 momentin mukaan vaatia suoritettavaksi rajoitusrahastosta, jos tämä korvaus olisi maksettu ennen rajoitusrahaston jakamista, tuomioistuin voi määrätä tätä varten riittävän määrän asetettavaksi erilleen, jotta hän voi esittää vaatimuksensa myöhemmin rajoitusrahastoa vastaan.

Jos aluksen omistaja on suorittanut kustannuksia vapaaehtoisesti tai kärsinyt vahinkoa torjuntatoimenpiteistä, hänellä on sama oikeus korvaukseen rajoitusrahastosta kuin muullakin vahinkoa kärsineellä.

Jos rajoitusrahasto on perustettu 6 §:n mukaisesti eikä kysymyksessä ole 5 §:n 5 momentissa tarkoitettu tapaus, aluksen omistaja ei ole muulla omaisuudellaan vastuussa sellaisesta vahingonkorvauksesta, joka voidaan vaatia maksettavaksi rajoitusrahastosta. Mitä tässä momentissa säädetään, ei kuitenkaan koske korkoa eikä oikeudenkäyntikuluja.

Jos aluksen omistajalle kuuluvaa omaisuutta on pantu takavarikkoon tai siihen on kohdistettu muu toimenpide ulosoton turvaamiseksi saamisesta, joka voidaan vaatia maksettavaksi ainoastaan rajoitusrahastosta, takavarikko tai muu turvaamistoimi on kumottava, kun rajoitusrahasto on perustettu. Jos aluksen omistaja on asettanut vakuuden välttääkseen takavarikon tai muun turvaamistoimen, vakuus on palautettava hänelle.

Jos rajoitusrahasto on perustettu toisessa sopimusvaltiossa, 1 ja 2 momenttia sovelletaan vain jos vahinkoa kärsineellä on oikeus ajaa kannetta siinä tuomioistuimessa tai sen viranomaisen luona, jonka hallussa rahasto on ja hänellä on mahdollisuus saada rahaston varoista hänelle tuleva osuus.

Vaarallisia ja haitallisia aineita lastina kuljettavan suomalaisen aluksen omistajan on otettava ja pidettävä voimassa vakuutus tai muu rahavakuus, joka kattaa tämän luvun tai toisessa sopimusvaltiossa voimassa olevan vastaavan lainsäädännön mukaisen aluksen omistajan vastuun 5 §:n 1 ja 2 momentissa tarkoitettuun määrään saakka.

Vaarallisia ja haitallisia aineita lastina kuljettavalla ulkomaisella aluksella, joka käy suomalaisessa satamassa tai käyttää Suomen vesialueella olevia satamalaitteita, tulee olla vakuutus tai muu rahavakuus, joka kattaa tämän luvun mukaisen aluksen omistajan vastuun 5 §:n 1 ja 2 momentissa tarkoitettuun määrään saakka.

Edellä 1 momentissa tarkoitetussa aluksessa on oltava mukana todistus, joka osoittaa, että 1 momentissa tarkoitettu vakuutus tai vakuus on voimassa. Jos aluksen omistaa valtio, aluksessa on oltava mukana todistus, josta ilmenee, että kyseinen valtio omistaa aluksen ja että sen tämän luvun mukainen vastuu on katettu 5 §:n 1 ja 2 momentissa tarkoitettuun määrään saakka.

Liikenne- ja viestintävirasto antaa hakemuksesta liikenneasioiden rekisteriin tai Ahvenanmaan valtionviraston ylläpitämään alusrekisteriin merkityn aluksen omistajalle todistuksen 10 §:ssä tarkoitetun vakuutuksen tai vakuuden voimassaolosta. Liikenne- ja viestintävirasto voi myös antaa todistuksen vakuutusvelvollisuuden täyttämisestä 11 §:n 1 momentissa tarkoitetussa tapauksessa, jos alusta ei ole rekisteröity missään sopimusvaltiossa.

Liikenne- ja viestintäviraston tulee peruuttaa todistus, kun sen myöntämisen edellytykset eivät enää täyty.

Aluksen päällikön velvollisuus on huolehtia, että todistus pidetään mukana aluksessa ja jäljennös todistuksesta on talletettava Liikenne- ja viestintäviraston haltuun. Alusta ei saa käyttää vesiliikenteeseen ilman todistusta.

Tässä pykälässä tarkoitetun todistuksen antamisesta peritään maksu. Maksusta säädetään valtion maksuperustelaissa.

Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä tässä pykälässä tarkoitetuista todistuksesta ja sen hakemisesta.

Korvaukseen oikeutettu saa kohdistaa tämän luvun mukaiseen vahinkoon perustuvan korvausvaatimuksensa suoraan 10 tai 11 §:ssä tarkoitetun vakuutuksen tai vakuuden antajaan.

Vakuutuksen tai vakuuden antaja ei kuitenkaan ole velvollinen korvaamaan vahinkoa 3 §:n 3 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa tai jos aluksen omistaja on itse tahallaan aiheuttanut vahingon. Vakuutuksen tai vakuuden antajan vastuu ei missään tapauksessa ole 5 §:n 1 ja 2 momentissa tarkoitettua määrää suurempi.

Vakuutuksen tai vakuuden antaja voi vapautuakseen vastuusta muita kuin aluksen omistajaa kohtaan vedota ainoastaan 2 momentissa tarkoitettuihin seikkoihin.

Vakuutuksen tai vakuuden antajalla on kaikissa tapauksissa oikeus vaatia aluksen omistajan osallistumista oikeudenkäyntiin.

Tämän luvun mukaisen saatavan vanhentumisesta säädetään 19 luvun 1 §:n 1 momentissa.

Toimivaltaisesta tuomioistuimesta tämän luvun mukaisessa asiassa säädetään 21 luvun 3 e §:ssä.

Ulkomaisen tuomion täytäntöönpanosta tämän luvun mukaisessa asiassa sekä ulkomailla perustetun rajoitusrahaston vaikutuksesta Suomessa annetun tuomion täytäntöönpanoon tämän luvun mukaisessa asiassa säädetään 22 luvun 9 ja 10 §:ssä.

Oikeudesta korvaukseen saamiseen HNS-yleissopimuksen 13 artiklassa tarkoitetusta kansainvälisestä vaarallisia ja haitallisia aineita koskevasta rahastosta säädetään vastuusta ja vahingonkorvauksesta vaarallisten ja haitallisten aineiden merikuljetusten yhteydessä vuonna 1996 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen vuoden 2010 pöytäkirjasta annetussa laissa (1400/2019).

Ydinvahingosta johtuvasta vastuusta säädetään ydinvastuulaissa (484/72).

Merenkulkuonnettomuudesta aiheutuvan hylyn poistamisesta määrätään vuoden 2007 hylkyjen  poistamista  koskevassa  kansainvälisessä yleissopimuksessa (Nairobin yleissopimus) (SopS 13 ja 14 / 2017), jäljempänä Nairobin yleissopimus.

Nairobin yleissopimusta ja tämän luvun säännöksiä sovelletaan Suomessa ja Suomen talousvyöhykkeellä. Nairobin yleissopimuksen määräyksiä ja tämän luvun säännöksiä, jotka koskevat rekisteröidyn omistajan, aluksen päällikön ja laivanisännän velvollisuuksia, sovelletaan suomalaisiin aluksiin myös toisen sopimusvaltion talousvyöhykkeellä ja yleissopimuksen 1 artiklan 1kohdassa tarkoitetulla vastaavalla alueella.

Tämän luvun säännöksiä ei sovelleta siltä osin kuin merenkulkuonnettomuudesta aiheutuvan hylyn poistamiseen sovelletaan 10, 10 a tai 11 luvun säännöksiä.

Tämän luvun säännöksiä ei sovelleta siltä osin, kuin merenkulkuonnettomuudesta aiheutuvan hylyn poistamiseen sovelletaan 10 tai 10 a luvun säännöksiä.

Merenkulkuonnettomuudesta aiheutuvaan hylkyyn liittyvään öljy- tai kemikaalivahinkojen vaaran torjuntaan sovelletaan öljyvahinkojen torjuntalakia (1673/2009).

Jos suomalainen alus on ollut osallisena merenkulkuonnettomuudessa, jonka seurauksena siitä on tullut hylky, aluksen päällikön tai laivanisännän on viipymättä tehtävä tästä Nairobin yleissopimuksen 5 artiklan mukainen ilmoitus Liikenne- ja viestintävirastolle tai, jos hylky on toisen sopimusvaltion yleissopimusalueella, kyseisen sopimusvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle.

Liikenne- ja viestintäviraston on ilmoitettava asianomaisille merenkulku- ja ympäristöviranomaisille sille 1 momentin nojalla tehdystä ilmoituksesta sekä sille tehdystä Nairobin yleissopimuksen 5 artiklassa tarkoitetusta ilmoituksesta.

Liikenne- ja viestintäviraston on 2 §:ssä tai Nairobin yleissopimuksen 5 artiklassa tarkoitetun ilmoituksen saatuaan viipymättä varoitettava merenkulkijoita ja asianosaisia valtioita Nairobin yleissopimuksen 7 artiklan mukaisesti hylyn luonteesta ja sijainnista.

Jos hylyn voidaan olettaa muodostavan vaaran, Liikenne- ja viestintäviraston on kehotettava rekisteröityä omistajaa ryhtymään kaikkiin mahdollisiin toimiin hylyn tarkan sijainnin määrittämiseksi sekä asetettava määräaika tätä varten. Jos rekisteröity omistaja ei määritä sijaintia asetetussa määräajassa, Liikenne- ja viestintäviraston on rekisteröidyn omistajan kustannuksella ryhdyttävä kaikkiin mahdollisiin toimiin hylyn paikantamiseksi.

Liikenne- ja viestintäviraston on saatuaan tiedon hylystä päätettävä Nairobin yleissopimuksen 6 artiklan mukaisesti, aiheuttaako hylky vaaran. Sen on pyydettävä asian ratkaisua varten Suomen ympäristökeskukselta ja puolustusvoimilta arvio hylyn aiheuttamasta vaarasta.

Jos hylyn katsotaan 1 momentin mukaisesti aiheuttavan vaaran, Liikenne- ja viestintäviraston on ryhdyttävä kaikkiin kohtuullisiin toimenpiteisiin hylyn merkitsemiseksi.

Jos hylyn katsotaan 4 §:n mukaisesti aiheuttavan vaaran, Liikenne- ja viestintäviraston on viipymättä ilmoitettava siitä rekisteröidylle omistajalle ja, jos kyse on ulkomaisesta aluksesta, myös aluksen rekisteröintivaltion toimivaltaiselle viranomaiselle.

Liikenne- ja viestintäviraston on asetettava kohtuullinen määräaika, jonka kuluessa rekisteröidyn omistajan on poistettava hylky ja ilmoitettava määräajasta kirjallisesti omistajalle siten kuin Nairobin yleissopimuksen 9 artiklan 6 kohdassa määrätään.

Jos hylyn katsotaan 4 §:n mukaisesti aiheuttavan vaaran, rekisteröidyn omistajan on toimitettava Liikenne- ja viestintävirastolle näyttö 7 §:ssä tarkoitetun vakuutuksen tai muun vakuuden olemassa olosta.

Liikenne- ja viestintävirasto voi meriturvallisuuden ja meriympäristön suojelun varmistamiseksi asettaa hylyn poistolle tarpeellisia ehtoja Nairobin yleissopimuksen 9 artiklan 4 mukaisesti sekä puuttua poistoon mainitun artiklan 5 kohdan mukaisesti. Ennen kuin Liikenne- ja viestintävirasto tekee päätöksen asiassa, sen on kuultava Suomen ympäristökeskusta ja puolustusvoimia.

Liikenne- ja viestintävirasto voi poistaa hylyn rekisteröidyn omistajan kustannuksella Nairobin yleissopimuksen 9 artiklan 7 ja 8 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa silloin, kun hylky sijaitsee Suomessa tai Suomen talousvyöhykkeellä.

Liikenne- ja viestintävirastolla on oikeus saada tarpeellista virka-apua puolustusvoimilta, Tullilta ja pelastuslaitoksilta tämän pykälän mukaisten tehtävien suorittamiseksi.

Sellaista suomalaista alusta varten, jonka bruttovetoisuus on vähintään 300, rekisteröidyn omistajan on otettava ja pidettävä voimassa vakuutus tai muu vakuus, joka kattaa Nairobin yleissopimuksen 10 artiklan mukaisen vastuun 9 luvun 5 §:n 1 momentissa tarkoitettuun määrään saakka.

Edellä 1 momentissa tarkoitettu velvollisuus ottaa ja pitää voimassa vakuutus tai muu vakuus, koskee myös ulkomaista alusta, jonka bruttovetoisuus on vähintään 300 ja joka käy suomalaisessa satamassa tai käyttää Suomen vesialueella olevia satamalaitteita.

Edellä 1 ja 2 momenttia ei sovelleta sota-aluksiin eikä muihin valtion omistamiin tai käyttämiin aluksiin, joita käytetään yksinomaan muuhun kuin kaupalliseen tarkoitukseen.

Liikenne- ja viestintävirasto antaa hakemuksesta Suomen alusrekisteriin merkityn aluksen rekisteröidylle omistajalle todistuksen 6 §:ssä tarkoitetun vakuutuksen tai vakuuden voimassaolosta. Liikenne- ja viestintävirasto voi myös antaa todistuksen vakuutusvelvollisuuden täyttämisestä, jos alusta ei ole rekisteröity missään Nairobin yleissopimuksen osapuolena olevassa valtiossa.

Liikenne- ja viestintäviraston tulee peruuttaa todistus, kun sen myöntämisen edellytykset eivät enää täyty.

Aluksen päällikön velvollisuus on huolehtia, että 1 momentissa tarkoitettu todistus pidetään mukana aluksessa ja jäljennös todistuksesta on talletettava Liikenne- ja viestintäviraston haltuun. Alusta ei saa käyttää merenkulkuun ilman todistusta.

Tässä pykälässä tarkoitetun todistuksen antamisesta peritään maksu siten kuin valtion maksuperustelaissa säädetään.

Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä tässä pykälässä tarkoitetusta todistuksesta.

Liikenne- ja viestintäviraston 3–5 §:n nojalla tekemä päätös voidaan panna heti täytäntöön, vaikka se ei ole saanut lainvoimaa, jollei päätöksessä ole toisin määrätty tai muutoksenhakuviranomainen toisin määrää.

Tämän luvun säännökset koskevat rajoitusrahastoa, joka perustetaan 9 luvun 7 §:n mukaisesti (rajoitusrahasto), ja sellaista rajoitusrahastoa, joka perustetaan 10 luvun 6 §:n tai 11 luvun 6 §:n mukaisesti.

Tämän luvun säännökset koskevat rajoitusrahastoa, joka perustetaan 9 luvun 7 §:n mukaisesti (rajoitusrahasto), ja soveltuvin osin sellaista rajoitusrahastoa, joka perustetaan 10 luvun 6 §:n mukaisesti.

Rajoitusoikeudenkäynnillä tarkoitetaan oikeudenkäyntiä, jossa ratkaistaan vastuu ja sen rajoittaminen, ilmoitetut saamiset samoin kuin rahaston jako.

Jollei tämän luvun säännöksistä muuta johdu, sovelletaan rajoitusoikeudenkäynnissä 21 luvun merioikeudellisten riita-asioiden oikeudenkäyntiä koskevia säännöksiä.

Öljyvahinkoa koskevan rajoitusrahaston tulee suuruudeltaan vastata 10 luvun 5 §:ssä säädettyä vastuumäärää.

Vaarallisten ja haitallisten aineiden aiheuttamaa vahinkoa koskevan rajoitusrahaston tulee suuruudeltaan vastata 11 luvun 5 §:ssä säädettyä vastuumäärää.

Rajoitusrahastoa perustettaessa on tuomioistuinpaikkakunnan lääninhallitukseen talletettava vastuun määrää vastaava summa rahaa tai asetettava siitä lääninhallituksen hyväksymä vakuus.

Hakijan on liitettävä kirjalliseen hakemukseensa selvitys hakemuksen perusteena olevista seikoista sekä kaikkien niiden henkilöiden nimi- ja osoitetiedot, joiden voidaan olettaa haluavan esittää vaatimuksia rajoitusrahastolle.

Tuomioistuimen on määrättävä rahaston suuruus ja ratkaistava, voidaanko tarjottu vakuus hyväksyä.

Tuomioistuimen tulee, jollei erityisistä syistä muuta johdu, päätöksessään määrätä myös rajoitusrahaston perustamisesta sekä oikeudenkäynnistä aiheutuviin kustannuksiin ja korkoon käytettävän lisämäärän tallettamisesta tai vakuuden asettamisesta vastaavasta määrästä. Jos kysymyksessä on 9 luvun mukainen rajoitusrahasto, koskee se, mitä edellä korosta säädetään, ainoastaan rahaston perustamisen jälkeiseltä ajalta maksettavaa korkoa.

Jos päätöksestä ilmenee, että vaadittava määrä on talletettu tai vakuus asetettu, katsotaan rajoitusrahasto perustetuksi päätöksentekopäivänä. Muussa tapauksessa rahasto katsotaan perustetuksi sinä päivänä, jona tuomioistuin päätökseen tekemällään merkinnällä vahvistaa määrän talletetuksi tai vakuuden asetetuksi.

Edellä 1 ja 2 momentissa tarkoitettu päätös on voimassa, kunnes toisin määrätään. Jos päätöksessä määrätään, että rajoitusrahastoon on maksettava korkeampi määrä tai asetettava lisävakuus, on tuomioistuimen asetettava rahaston perustajalle määräaika, jonka kuluessa puuttuva määrä on maksettava tai vakuus asetettava. Jos määräystä ei noudateta, tuomioistuimen on määrättävä, että rahastolla ei enää ole 9 luvun 8 §:ssä tarkoitettua vaikutusta.

Muutosta 1, 2 ja 4 momentissa tarkoitettuun päätökseen haetaan erikseen.

Kun rajoitusrahasto on perustettu, tuomioistuimen on heti kuulutettava tästä. Kuulutuksessa kaikkia velkojia on kehotettava ilmoittamaan saatavansa rahastolle vähintään kahden kuukauden pituisen määräajan kuluessa. Kuulutukseen tulee sisältyä selvitys tämän luvun 8 ja 15 §:n sekä 9 luvun 7 §:n 3 momentin säännöksistä.

Kuulutus on julkaistava virallisessa lehdessä sekä tuomioistuimen harkinnan mukaan paikkakunnalla ilmestyvässä sanomalehdessä. Jos syytä on, rajoitusrahaston perustamisesta on kuulutettava myös muussa valtiossa.

Rajoitusrahaston perustajalle sekä tunnetuille velkojille on annettava erillinen ilmoitus.

Jos asian laatuun tai olosuhteisiin nähden muuten katsotaan tarpeelliseksi, tuomioistuin voi määrätä rajoitusrahastolle hoitajan. Hoitajalla tulee olla tehtävänsä vaatima tieto ja kokemus. Hoitajan on 11 §:n 2 momentissa säädettyjen tehtävien lisäksi myös avustettava rahastoa koskevien kysymysten käsittelyssä samoin kuin rajoitusasian käsittelyssä sekä osapuolten välisissä neuvotteluissa.

Tuomioistuin vahvistaa hoitajan palkkion.

Ilmoittaessaan saatavansa velkojan on annettava tuomioistuimelle saatavan suuruutta ja perustetta koskevat tiedot. Jos saatavaa koskeva tuomio on annettu tai saatavasta on käynnissä erillinen oikeudenkäynti, on myös tästä ilmoitettava.

Saatava, jota ei ole ilmoitettu tuomioistuimelle ennen kuin rajoitusrahaston jakamista koskeva kysymys päätetään alioikeudessa, voidaan maksaa ainoastaan 14 §:n säännösten mukaan.

Rajoitusrahastoa ei voida purkaa ennen kuin 5 §:n 1 momentin nojalla asetettu määräaika on kulunut. Mainitun määräajan kuluttua rahasto voidaan purkaa ilman tuomioistuimen päätöstä, jos rahaston perustaja ja rahastolle vaatimuksia esittäneet velkojat siitä sopivat.

Rajoitusoikeudenkäynti tulee vireille siten, että rajoitusrahaston perustaja, tämän vakuutuksenantaja tai velkoja hakemuksella pyytää rahaston jakamista siinä tuomioistuimessa, jossa rahasto on perustettu.

Rajoitusoikeudenkäynnin vireillepanon jälkeen tuomioistuimen on kutsuttava rajoitusrahaston hoitaja, rahaston perustaja, rajoitusoikeudenkäynnin vireille panija sekä velkojat rahaston kokoukseen. Myös muu henkilö, jota asia koskee, on kutsuttava. Rahaston kokouksessa on käsiteltävä vastuuta ja sen rajoittamista, vastuumäärän suuruutta sekä ilmoitettuja vaatimuksia koskevat asiat.

Ennen rahaston kokousta rajoitusrahaston hoitajan tulee käydä läpi esitetyt vaatimukset ja siinä määrin kuin on mahdollista laatia kokouksessa käsiteltäviä asioita ja rahaston jakoa koskevat päätösehdotukset. Esitys tulee toimittaa kokoukseen kutsutuille henkilöille. Jollei hoitajaa ole määrätty, tulee tuomioistuimen ryhtyä näihin toimenpiteisiin.

Jollei rahaston kokouksen päättyessä haluta tehdä väitettä esityksen tai kokouksessa esitykseen mahdollisesti tehtyjen muutosten johdosta, esitys on otettava rahaston jaon perustaksi. Tarvittaessa rahaston kokous voi jatkua myöhempänä ajankohtana.

Jos rahaston kokouksen päätyttyä joku haluaa pysyä väitteessään, tuomioistuimen on asetettava määräaika, jonka kuluessa hänen on pyydettävä tuomioistuinta tutkimaan väitettä koskeva asia. Jollei sellaista pyyntöä ole määräajan kuluessa tehty, väite katsotaan rauenneeksi. Jos väitteessä pysytään, tuomioistuimen on mahdollisimman nopeasti ratkaistava asia.

Kun 11 §:n 4 momentissa tarkoitettu pyyntö asian käsittelemisestä on tehty, asian käsittelyyn on kutsuttava rajoitusrahaston hoitaja. Milloin väite koskee oikeutta vastuunrajoitukseen tai vastuumäärän suuruutta, asian käsittelyyn on kutsuttava myös rajoitusrahaston perustaja. Jos väite koskee ilmoitettua saamista, käsittelyyn on rahaston hoitajan lisäksi kutsuttava saamisen ilmoittanut velkoja.

Edellä 5 §:n 1 momentin nojalla asetetun määräajan kuluttua voi tuomioistuin määrätä, että toistaiseksi vahvistetuista saamisista voidaan maksaa vain osa.

Kun kaikki riidat on ratkaistu, tuomioistuimen tulee päätöksellään jakaa rajoitusrahasto.

Tuomioistuin voi varata määrätyn summan sellaisten vaatimusten kattamiseksi, joista ei ole ilmoitettu ennen kuin rajoitusrahaston jako otetaan lopulliseen käsittelyyn alioikeudessa. Tämä rahamäärä jaetaan, kun kaikki ilmoitetut vaatimukset on käsitelty ja voidaan olettaa, ettei uusia vaatimuksia enää esitetä.

Rajoitusrahasto on jaettava, vaikka rahaston perustajalla ei olisi oikeutta vastuunrajoitukseen. Tällaisessa tapauksessa tuomioistuin voi vaadittaessa antaa sitä saamisen osuutta koskevan päätöksen, jota ei korvata rahastosta.

Lainvoiman saanut päätös, joka koskee oikeutta vastuunrajoitukseen, vastuumäärän suuruutta, ilmoitettuja vaatimuksia ja rahaston jakamista, on voimassa kaikkiin niihin nähden, jotka voivat esittää vaatimuksia rajoitusrahastolle, siitä riippumatta, onko vaatimuksista ilmoitettu vai ei.

Tämän luvun säännöksiä sovelletaan sopimukseen kappaletavaran merikuljetuksesta Suomen sisäisessä liikenteessä sekä Suomen, Norjan, Ruotsin ja Tanskan välisessä liikenteessä. Sopimukseen kappaletavaran merikuljetuksesta Norjan, Ruotsin ja Tanskan sisäisessä liikenteessä sovelletaan sen maan lakia, jossa kuljetus suoritetaan.

Jollei sovittu lastaussatama tai sovittu ja todellinen purkaussatama sijaitse Suomessa, Norjassa, Ruotsissa tai Tanskassa, voidaan kuitenkin sopia, että sopimukseen merikuljetuksesta sovelletaan jonkin toisen, määrätyn sopimusvaltion lakia.

Tämän luvun säännöksiä ei sovelleta rahtauskirjoihin alusten kokonais- tai osittaisrahtauksesta. Jos konossementti on annettu rahtauskirjan perusteella, tämän luvun säännöksiä on kuitenkin sovellettava konossementtiin, kun se määrää rahdinkuljettajan ja konossementin haltijan välisen suhteen.

Jos sopimus koskee tavaran kuljetusta meritse siten, että se on jaettu usealle matkalle määrätyn ajanjakson kuluessa, sovelletaan tämän luvun säännöksiä jokaiseen matkaan. Jos matka suoritetaan rahtauskirjan perusteella, on kuitenkin voimassa, mitä 1 momentissa säädetään.

Kuljetussopimuksessa tai kuljetusasiakirjassa oleva määräys on mitätön siltä osin kuin se poikkeaa tämän luvun säännöksistä tai siitä, mitä 19 luvun 1 §:n 1 momentin 4 kohdassa ja 2 momentissa säädetään. Mitättömyys ei vaikuta sopimuksen tai asiakirjan pätevyyteen muilta osin. Määräys, joka antaa rahdinkuljettajalle oikeuden vakuutuskorvaukseen tavarasta, tai muu vastaava määräys on mitätön.

Edellä 1 momentissa tarkoitetut säännökset eivät kuitenkaan koske 5, 8–11 ja 14–23 §:ää eivätkä myöskään estä sisällyttämästä kuljetussopimukseen yhteistä haveria koskevia määräyksiä. Rahdinkuljettaja voi myös laajentaa tämän luvun mukaista vastuutaan ja velvollisuuksiaan.

Jos kuljetussopimukseen on sovellettava yleissopimusta tai sopimusvaltion siihen perustuvaa lakia, kuljetusasiakirjan tulee sisältää tieto tästä sekä siitä, että ehdot, jotka poikkeavat yleissopimuksen tai lain säännöksistä lastinantajan, laivaajan tai vastaanottajan vahingoksi, ovat mitättömiä.

Jos tavaran epätavallisen laadun tai tilan taikka erityisten olosuhteiden tai kuljetusehtojen vuoksi on kohtuullista sopimuksella rajoittaa rahdinkuljettajan vastuuta tai laajentaa hänen tämän luvun mukaisia oikeuksiaan, on tällainen sopimus pätevä.

Laivaajan tulee toimittaa tavara rahdinkuljettajan ilmoittamaan paikkaan ja hänen ilmoittamanaan aikana. Tavara on luovutettava sellaisella tavalla ja sellaisessa kunnossa, että se voidaan mukavasti ja turvallisesti lastata alukseen, ahdata, kuljettaa ja purkaa.

Rahdinkuljettajan tulee kohtuullisessa määrin tutkia, onko tavara pakattu sellaisella tavalla, ettei se vahingoitu tai voi aiheuttaa vahinkoa henkilöille tai omaisuudelle. Jos tavara jätetään kuljetettavaksi kontissa tai vastaavassa kuljetusyksikössä, rahdinkuljettaja ei kuitenkaan ole velvollinen tutkimaan sitä sisältä, paitsi jos on aihetta epäillä, että kuljetusyksikkö on puutteellisesti pakattu.

Rahdinkuljettajan on ilmoitettava lastinantajalle puutteista, joita hän on havainnut. Hän ei ole velvollinen kuljettamaan tavaraa, ellei hän kohtuullisilla toimilla voi tehdä siitä kuljetukseen sopivaa.

Vaarallinen tavara on sopivalla tavalla merkittävä vaaralliseksi. Lastinantajan on hyvissä ajoin ilmoitettava rahdinkuljettajalle ja alirahdinkuljettajalle, jolle tavara luovutetaan, tavaran vaarallisesta laadusta ja ilmoitettava turvallisuustoimenpiteistä, jotka voivat olla tarpeen.

Jos lastinantaja muutoin tietää, että tavara on laadultaan sellaista, että kuljetus voi aiheuttaa vaaraa tai huomattavaa haittaa henkilöille, alukselle tai lastille, hänen on myös ilmoitettava tästä.

Jos tavara vaatii erityistä huolenpitoa, lastinantajan on ilmoitettava siitä hyvissä ajoin ja mainittava ne toimenpiteet, jotka voivat olla tarpeellisia. Tavara on tarvittaessa merkittävä sopivalla tavalla.

Laivaajalla on oikeus saada kuitti tavaran vastaanottamisesta sitä mukaa kuin sitä luovutetaan.

Konossementin ja muiden kuljetusasiakirjojen antamisesta säädetään 42–59 §:ässä.

Jos rahtia ei voida katsoa sovitun, on maksettava se rahti, joka oli käypä tavaran kuljetukseen luovutushetkellä. Rahti on maksettava, kun tavara vastaanotetaan.

Tavarasta, joka ei kuljetuksen päättyessä ole tallella, on rahti maksettava ainoastaan, jos tavara on hävinnyt oman laatunsa, puutteellisen pakkauksen tai lastinantajan puolella olevan virheen tai laiminlyönnin johdosta tai jos rahdinkuljettaja on myynyt tavaran omistajan lukuun tai purkanut, tehnyt vaarattomaksi tai hävittänyt sen 41 §:n mukaisesti.

Etukäteen maksettu rahti on maksettava takaisin, jollei rahdinkuljettajalla 2 momentin mukaan ole oikeutta rahtiin.

Jos lastinantaja peräytyy kuljetussopimuksesta ennen kuljetuksen alkua, rahdinkuljettajalla on oikeus korvaukseen rahdin menetyksestä ja muusta vahingosta.

Jos tavaraa ei luovuteta oikeaan aikaan, rahdinkuljettaja voi purkaa kuljetussopimuksen, mikäli viivästys merkitsee olennaista sopimusrikkomusta. Jos rahdinkuljettaja haluaa purkaa sopimuksen, hänen on ilmoitettava siitä kohtuullisen ajan kuluttua siitä, kun lastinantaja on tiedustellut sitä, kuitenkin viimeistään silloin, kun tavara vastaanotetaan kuljetettavaksi. Jollei hän näin menettele, hän menettää purkuoikeutensa. Jos sopimus puretaan, rahdinkuljettajalla on oikeus korvaukseen rahdin menetyksestä ja muusta vahingosta.

Jos lastinantaja tai vastaanottaja pyytää, että kuljetus keskeytetään ja tavara luovutetaan muussa paikassa kuin määräpaikassa, rahdinkuljettajalla on oikeus korvaukseen rahdin menetyksestä ja muusta vahingosta. Kuljetusta ei saa vaatia keskeytettäväksi, jos keskeytys aiheuttaisi olennaista vahinkoa tai haittaa rahdinkuljettajalle tai jollekin toiselle lastinantajalle.

Mitä 14 luvun 32 §:n 2–4 momentissa säädetään korvauksen määräämiseen vaikuttavista tekijöistä, sovelletaan vastaavasti kappaletavaran kuljetukseen.

Rahdinkuljettajan tulee suorittaa kuljetus asianmukaisella huolellisuudella ja joutuisuudella, huolehtia tavarasta ja muutoinkin valvoa lastinomistajan etuja tavaran vastaanottamisesta sen luovuttamiseen asti.

Rahdinkuljettajan on huolehdittava siitä, että kuljetukseen käytettävä alus on merikelpoinen, jolloin hänen on huolehdittava myös siitä, että alus on asianmukaisesti miehitetty ja varustettu ja että lastiruumat, jäähdytys- ja jäädytystilat sekä muut aluksen tilat, joihin tavara lastataan, ovat hyvässä kunnossa tavaran vastaanottamista, kuljettamista ja säilyttämistä varten.

Jos tavara on hävinnyt, vahingoittunut tai viivästynyt, rahdinkuljettajan on välittömästi ilmoitettava tästä lastinantajan nimeämälle henkilölle. Jollei ilmoitusta voida hänelle antaa, se annetaan lastinomistajalle tai, jollei häntä tunneta, lastinantajalle. Samaa on noudatettava, jollei kuljetusta voida tarkoitetulla tavalla suorittaa.

Tavaraa voidaan kuljettaa kannella ainoastaan, jos se on kuljetussopimuksen mukaan sallittua, kauppatavan mukaista tai muutoin tapana kyseisessä liikenteessä tai jos sitä vaaditaan lain, asetuksen tai viranomaisen päätöksen mukaan.

Jos tavara sopimuksen mukaan tulee tai voidaan kuljettaa kannella, on tästä mainittava kuljetusasiakirjassa. Jos näin ei ole tehty, rahdinkuljettajan on näytettävä, että kannella kuljettamisesta on sovittu. Rahdinkuljettaja ei voi vedota tällaiseen sopimukseen vilpittömässä mielessä konossementin haltuunsa saanutta kolmatta henkilöä vastaan.

Vastuusta kansilastista säädetään 34 §:ssä.

Lastinantaja saa purkaa kuljetussopimuksen rahdinkuljettajan puolelta johtuvasta viivästyksestä tai muusta sopimusrikkomuksesta, jos sopimusrikkomus on olennainen. Lastinantaja ei voi purkaa sopimusta sen jälkeen kun tavara on luovutettu kuljetukseen, jos tavaran luovuttaminen takaisin aiheuttaisi olennaista vahinkoa tai haittaa jollekin toiselle lastinantajalle.

Jos lastinantaja haluaa purkaa sopimuksen, hänen on ilmoitettava siitä kohtuullisessa ajassa siitä, kun hänen voidaan olettaa saaneen tiedon sopimusrikkomuksesta. Jollei hän näin menettele, hän menettää purkuoikeutensa.

Jos tavaran kuljetukseen käytetty tai käytettävä alus tuhoutuu tai julistetaan vahingon jälkeen kuntoonpanokelvottomaksi, rahdinkuljettajan velvollisuus kuljetuksen suorittamiseen ei sen perusteella kuitenkaan lakkaa.

Jos ilmenee este, jonka takia alus ei pääse purkaussatamaan purkamaan lastia, tai jos sitä ei voida tehdä ilman kohtuutonta viivästystä, voi rahdinkuljettaja sen sijaan valita muun sopivan purkaussataman.

Kuljetussopimuksesta peräytymiseen sodanvaaran takia sovelletaan 14 luvun 38 ja 40 §:ää.

Jos osa kuljetuksesta on suoritettu, kun kuljetussopimus puretaan tai raukeaa tai tavara jostakin muusta syystä puretaan jossakin muussa kuin sovitussa purkaussatamassa, rahdinkuljettajalla on oikeus osamatkarahtiin 14 luvun 21 §:n säännösten mukaan.

Jos käy välttämättömäksi ryhtyä erityisiin toimenpiteisiin tavaran säilyttämiseksi tai kuljettamiseksi taikka muutoin lastinomistajan etujen valvomiseksi, rahdinkuljettajan on kysyttävä ohjeita lastinomistajalta.

Jos ohjeiden pyytäminen ei ole mahdollista ajan puutteen tai muiden olosuhteiden johdosta tai jos ohjeet eivät saavu ajoissa, rahdinkuljettaja voi lastinomistajan puolesta ryhtyä tarpeellisiin toimenpiteisiin ja edustaa tätä tavaraa koskevissa asioissa. Vaikka toimenpide ei ollut välttämätön, se sitoo lastinomistajaa, jos kolmas henkilö oli vilpittömässä mielessä.

Ilmoitus toimenpiteistä, joihin on ryhdytty, on annettava 12 §:n 3 momentin mukaisesti.

Lastinomistaja vastaa niistä toimenpiteistä, joihin rahdinkuljettaja on ryhtynyt, ja niistä kuluista, jotka tämä on lastin vuoksi suorittanut. Jos rahdinkuljettaja on toiminut ilman ohjeita, lastinomistaja ei kuitenkaan vastaa suuremmasta summasta kuin mitä toimenpiteiden tai maksujen kohteena olevan tavaran arvo oli kuljetuksen alkaessa.

Vastaanottajan on otettava tavara vastaan määräsatamassa rahdinkuljettajan ilmoittamassa paikassa ja hänen ilmoittamanaan aikana. Tavara on luovutettava niin, että se mukavasti ja turvallisesti voidaan vastaanottaa.

Tavaran vastaanottamiseen oikeutetulla on oikeus tarkastaa tavara ennen vastaanottamista.

Jos tavara luovutetaan konossementtia vastaan, vastaanottaja tulee tavaran vastaanottamisella velvolliseksi maksamaan rahdin ja muut saatavat, joita rahdinkuljettajalla konossementin mukaan on.

Jos tavara on luovutettu muutoin kuin konossementtia vastaan, on vastaanottaja velvollinen maksamaan rahdin ja muut saatavat kuljetussopimuksen mukaisesti ainoastaan, jos vastaanottajalle on ilmoitettu saatavista luovutuksen yhteydessä tai hän muutoin käsitti tai hänen olisi pitänyt käsittää, ettei rahdinkuljettaja ollut saanut maksua.

Jos rahdinkuljettajalla on 19 §:n mukaisia saatavia tai muita saatavia, joiden vakuutena on meripanttioikeus tavaraan 3 luvun 9 §:n mukaisesti, hänen ei tarvitse luovuttaa tavaraa ennen kuin vastaanottaja on joko maksanut saatavat tai asettanut niille vakuuden. Kun tavara on luovutettu, voi rahdinkuljettaja ottaa vakuuden käyttöön, jollei tuomioistuin vastaanottajan vaatimuksesta sitä kiellä.

Jollei tavaraa noudeta siinä ajassa, jonka rahdinkuljettaja on ilmoittanut, tai muussa tapauksessa kohtuullisessa ajassa, se voidaan varastoida varmaan talteen vastaanottajan lukuun.

Ilmoitus tavaran varastoimisesta on annettava 12 §:n 3 momentin mukaisesti. Ilmoituksessa on asetettava kohtuullinen määräaika, jonka päätyttyä tavara voidaan myydä tai ryhtyä muihin 22 §:n mukaisiin määräämistoimiin sen osalta.

Kun 21 §:n 2 momentin mukainen määräaika on kulunut umpeen, rahdinkuljettajalla on oikeus myydä varastoitua tavaraa siinä määrin kuin se on tarpeellista myyntikustannusten ja 20 §:ssä tarkoitettujen saatavien kattamiseksi. Rahdinkuljettajan tulee hoitaa myynti huolellisuutta noudattaen.

Jos tavaraa ei voida myydä tai jos on ilmeistä, että myyntikustannuksia ei voida kattaa myyntisummalla, voi rahdinkuljettaja ryhtyä muihin sopiviin toimenpiteisiin tavaran suhteen.

Jos tavara luovutetaan vastaanottajalle ilman, että hän on maksanut sellaisen lastinantajaan kohdistuvan saatavan, jonka vastaanottajan olisi pitänyt suorittaa, lastinantaja on edelleen vastuussa saatavasta, jollei tavaran luovutus aiheuta vahinkoa lastinantajalle ja rahdinkuljettajan olisi pitänyt se käsittää.

Rahdinkuljettaja ei ole velvollinen myymään varastoitua tavaraa saadakseen maksun sellaisesta lastinantajaan kohdistuvasta saatavasta, joka vastaanottajan olisi pitänyt maksaa. Jos tavara kuitenkin myydään saatavien tulematta katetuiksi, lastinantaja on vastuussa puuttuvasta osasta.

Rahdinkuljettaja on vastuussa tavarasta sen ollessa hänen huostassaan lastaussatamassa, kuljetuksen aikana ja purkaussatamassa.

Tavaran katsotaan olevan rahdinkuljettajan huostassa 1 momentin mukaisesti hänen vastaanotettuaan sen laivaajalta tai viranomaiselta taikka joltakulta muulta, jolle tavara lain tai lastaussatamassa voimassa olevien määräysten perusteella tulee luovuttaa.

Rahdinkuljettaja on vastuussa vahingosta, joka aiheutuu tavaran häviämisestä tai vahingoittumisesta sen ollessa hänen huostassaan aluksessa tai maissa, jollei hän näytä, ettei hän itse eikä kukaan hänen vastuullaan toimiva ole virheellään tai laiminlyönnillään aiheuttanut vahinkoa tai myötävaikuttanut sen syntymiseen.

Rahdinkuljettaja ei ole vastuussa vahingosta, joka aiheutuu henkilöiden pelastamisesta johtuvista toimenpiteistä tai aluksen tai muun merellä olevan omaisuuden pelastamisesta johtuvista kohtuullisista toimenpiteistä.

Jos vahinko on aiheutunut rahdinkuljettajan puolelta johtuvasta virheestä tai laiminlyönnistä yhdessä jonkin muun syyn kanssa, rahdinkuljettaja on vastuussa vain siinä määrin kuin vahinko johtuu virheestä tai laiminlyönnistä. Rahdinkuljettajan on näytettävä, missä määrin vahinko ei ole seurausta hänen puoleltaan johtuvasta virheestä tai laiminlyönnistä.

Rahdinkuljettaja on kuitenkin vastuussa vahingosta, joka aiheutuu siitä, että hän tai joku hänen vastuullaan toimiva ei ole noudattanut asianmukaista huolellisuutta, jotta alus on merikelpoinen ennen matkan alkamista. Rahdinkuljettajan on vastuusta vapautuakseen näytettävä, että tällaista huolellisuutta on noudatettu.

Rahdinkuljettaja ei ole vastuussa elävien eläinten menetyksestä tai vahingoittumisesta, joka johtuu tällaisiin kuljetuksiin liittyvistä erityisistä riskeistä.

Jos rahdinkuljettaja näyttää, että hän on noudattanut annettuja erityisohjeita ja että menetys tai vahinko liittyy 1 momentissa tarkoitettuihin riskeihin, hän ei ole vastuussa, ellei vahinko ole aiheutunut kokonaan tai osaksi hänen omasta tai jonkun hänen vastuullaan toimivan virheestä tai laiminlyönnistä.

Rahdinkuljettaja on 25–27 §:n mukaisesti vastuussa vahingosta, joka johtuu tavaran luovutuksen viivästymisestä.

Tavaran luovutuksen viivästyminen on kyseessä, kun tavaraa ei ole luovutettu kuljetussopimuksen edellyttämässä purkaussatamassa sovitun ajan kuluessa, tai jollei määräaikaa ole sovittu, sen kuljetusajan kuluessa, jota olosuhteisiin nähden kohtuudella voidaan vaatia huolelliselta rahdinkuljettajalta.

Jos tavaraa ei ole luovutettu 60 päivän kuluttua siitä päivästä, jolloin se 2 momentin mukaan olisi tullut luovuttaa, voidaan korvausta vaatia kuten tavaran menetyksestä 25 §:n mukaisesti.

Tavaran häviämisestä tai vahingoittumisesta johtuva vahingonkorvaus lasketaan siten, että lähtökohtana pidetään samanlaisen tavaran arvoa sillä paikalla ja siihen aikaan, jolloin tavara sopimuksen mukaan luovutettiin tai olisi tullut luovuttaa.

Tavaran arvo määrätään pörssihinnan mukaan tai, jos tällaista hintaa ei ole, markkinahinnan mukaan. Jollei pörssi- eikä markkinahintaa ole, hinta määrätään samanlaisen ja samanlaatuisen tavaran käyvän hinnan mukaan.

Rahdinkuljettajan vastuu on rajoitettu 667:ään erityiseen nosto-oikeuteen (SDR) jokaiselta kollilta tai muulta tavarayksiköltä taikka kahteen SDR:ään kilolta kyseessä olevan tavaran kokonaispainosta, jos vastuu täten laskettuna muodostuu kollilta tai muulta tavarayksiköltä laskettua määrää suuremmaksi. Erityinen nosto-oikeus määritellään 23 luvun 2 §:ssä.

Jos konttia, kuormalavaa tai vastaavaa kuljetusyksikköä on käytetty tavaran yhteenlastaamiseen, muodostaa 30 §:ää sovellettaessa jokainen kolli tai muu tavarayksikkö, joka kuljetusasiakirjan mukaan on pakattu kuljetusyksikköön, yhden kollin tai tavarayksikön. Muutoin kuljetusyksikössä oleva tavara muodostaa yhden yksikön. Jos itse kuljetusyksikkö on hävinnyt tai vahingoittunut, muodostaa se oman yksikön, jollei rahdinkuljettaja omista sitä tai muuten ole antanut sitä käyttöön.

Mitä tässä luvussa säädetään rahdinkuljettajan vastuusta vapauttamisesta ja vastuun rajoittamisesta, on voimassa, vaikka häneen kohdistettu kanne ei perustuisikaan kuljetussopimukseen.

Mitä tässä luvussa säädetään rahdinkuljettajan vastuusta vapauttamisesta ja vastuun rajoittamisesta, sovelletaan vastaavasti, jos kanne kohdistetaan henkilöön, josta rahdinkuljettaja vastaa, ja tämä osoittaa toimineensa tehtävässään tai toimeksiannon suorittamiseksi.

Rahdinkuljettajalle ja hänen vastuullaan toimiville henkilöille määrättävä yhteenlaskettu vastuu ei saa ylittää 30 §:n mukaisia vastuunrajoituksia.

Oikeutta vastuun rajoittamiseen ei ole sillä, jonka näytetään itse aiheuttaneen vahingon tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta tietäen, että sellainen vahinko todennäköisesti syntyy.

Jos tavaraa kuljetetaan kannella vastoin 13 §:n säännöksiä, rahdinkuljettaja on, sen estämättä mitä 25–28 §:ssä säädetään, vastuussa vahingosta, joka yksinomaan aiheutuu kuljetuksesta kannella. Vastuun laajuuteen sovelletaan, mitä 30 ja 31 §:ssä säädetään.

Jos tavaraa on kuljetettu kannella vastoin nimenomaista sopimusta kannen alla kuljettamisesta, oikeutta tämän luvun mukaiseen vastuun rajoittamiseen ei ole.

Jos kuljetuksen suorittaa osaksi tai kokonaan alirahdinkuljettaja, säilyy rahdinkuljettajan tämän luvun mukainen vastuu niin kuin hän itse olisi suorittanut koko kuljetuksen.

Jos on nimenomaisesti sovittu, että tietyn osan kuljetuksesta suorittaa nimetty alirahdinkuljettaja, rahdinkuljettaja voi vapauttaa itsensä vastuusta sellaisesta vahingosta, joka on aiheutunut tapahtumasta, joka on sattunut tavaran ollessa alirahdinkuljettajan huostassa. Rahdinkuljettajan on näytettävä, että vahinko on aiheutunut tällaisesta tapahtumasta.

Edellä 2 momentissa tarkoitettu ehto on kuitenkin pätemätön, jollei kannetta alirahdinkuljettajaa vastaan voida nostaa 60 §:ssä tarkoitetussa tuomioistuimessa.

Suorittamastaan kuljetusosuudesta alirahdinkuljettaja on vastuussa samojen sääntöjen mukaan kuin rahdinkuljettaja. Mitä 32 ja 33 §:ssä säädetään, sovelletaan vastaavasti alirahdinkuljettajaan.

Jos rahdinkuljettaja on sitoutunut vastaamaan laajemmin kuin mitä tästä luvusta johtuu tai luopunut tämän luvun mukaisista oikeuksista, on alirahdinkuljettaja tähän sidottu ainoastaan, jos hän on antanut kirjallisen suostumuksensa.

Jos sekä rahdinkuljettaja että alirahdinkuljettaja ovat vastuullisia, he vastaavat yhteisvastuullisesti.

Rahdinkuljettajan ja alirahdinkuljettajan sekä heidän vastuullaan toimivien henkilöiden yhteenlaskettu vastuu ei saa ylittää 30 §:n mukaisia vastuunrajoituksia, ellei 33 §:stä muuta johdu.

Tämän luvun säännökset eivät estä rahdinkuljettajaa ja alirahdinkuljettajaa sopimasta takautumisoikeudesta.

Jollei vastaanottaja ole tavaran luovutuksen yhteydessä kirjallisesti ilmoittanut rahdinkuljettajalle tavaran vähenemisestä tai vahingoittumisesta, jonka hän on havainnut tai joka hänen olisi pitänyt havaita, ja vähenemisen tai vahingoittumisen yleisestä laadusta, katsotaan tavara luovutetuksi sellaisena kuin se kuljetusasiakirjassa on kuvattu, jollei muuta näytetä. Jos vähenemistä tai vahingoittumista ei luovutuksen yhteydessä voitu havaita, on sama voimassa, jollei ilmoitusta ole tehty viimeistään kolmen päivän kuluessa luovutuksesta.

Kirjallista ilmoitusta ei tarvitse tehdä menetyksestä tai vahingosta, joka on todettu yhteisessä tavaran tarkastuksessa.

Rahdinkuljettaja ei ole vastuussa tavaran luovuttamisen viivästymisestä aiheutuneesta vahingosta, ellei kirjallista ilmoitusta tehdä rahdinkuljettajalle 60 päivän kuluessa tavaran luovuttamisesta vastaanottajalle.

Ilmoitus voidaan tehdä sille alirahdinkuljettajalle, joka on luovuttanut lastin, tai rahdinkuljettajalle.

Mitä 24–38 §:ssä säädetään rahdinkuljettajan vastuusta tavaran häviämisestä tai vahingoittumisesta, sovelletaan myös vastaanottajan oikeuteen kieltäytyä maksamasta osuutta yhteisessä haverissa ja rahdinkuljettajan velvollisuuteen maksaa korvausta tällaisesta osuudesta tai pelastuspalkkiosta, jonka vastaanottaja on maksanut.

Lastinantaja ei ole vastuussa sellaisesta vahingosta, joka on aiheutunut rahdinkuljettajalle tai alirahdinkuljettajalle mukaan lukien alukselle aiheutunut vahinko, ellei vahinko ole aiheutunut hänen omasta tai jonkun hänen vastuullaan toimivan virheestä tai laiminlyönnistä. Lastinantajan vastuulla toimiva henkilö ei myöskään ole vastuussa vahingosta, joka ei ole aiheutunut hänen omasta tai jonkun hänen vastuullaan toimivan virheestä tai laiminlyönnistä.

Jos lastinantaja on luovuttanut rahdinkuljettajalle tai alirahdinkuljettajalle vaarallista tavaraa ilmoittamatta 7 §:n mukaisesti tavaran vaarallisesta laadusta ja tarpeellisista turvallisuustoimenpiteistä ja jollei sillä, joka vastaanottaa tavaran, ole muutoinkaan tietoa sen vaarallisesta laadusta, lastinantaja on vastuussa rahdinkuljettajalle ja jokaiselle alirahdinkuljettajalle kustannuksista ja muusta vahingosta, joka syntyy tällaisen tavaran kuljetuksesta. Rahdinkuljettaja tai alirahdinkuljettaja saa tällaisessa tapauksessa olosuhteiden mukaan purkaa, tehdä vaarattomaksi tai hävittää tavaran ilman vahingonkorvausvelvollisuutta.

Se, joka on ottanut tavaran huostaansa tietäen sen vaarallisen laadun, ei kuitenkaan voi vedota 1 momentin säännöksiin.

Tavaran, joka osoittautuu vaaralliseksi henkilöille tai omaisuudelle, voi rahdinkuljettaja olosuhteiden mukaan purkaa, tehdä vaarattomaksi tai hävittää ilman vahingonkorvausvelvollisuutta.

Konossementti voidaan asettaa nimetylle henkilölle, nimetylle henkilölle tai hänen määräämälleen taikka haltijalle. Konossementtia, joka on asetettu nimetylle henkilölle, pidetään määrännäiskonossementtina, jollei siihen ole tehty varausta siirtoa vastaan sanoin "ei määräämälle" tai vastaavalla tavalla.

Konossementti määrää tavaran kuljetus- ja luovutusehdot rahdinkuljettajan ja muun konossementin haltijan kuin lastinantajan välillä. Kuljetussopimuksen ehtoihin, joita ei ole otettu konossementtiin, ei saa vedota tällaista haltijaa vastaan, jos konossementti ei sisällä viittausta niihin.

Kauttakulkukonossementilla tarkoitetaan konossementtia, josta käy ilmi, että tavaran kuljetuksen suorittaa useampi kuin yksi rahdinkuljettaja.

Sen, joka antaa kauttakulkukonossementin, on huolehdittava siitä, että erityisessä konossementissa, joka annetaan osasta kuljetusta, mainitaan tavaran kuljetuksen tapahtuvan kauttakulkukonossementin perusteella.

Kun rahdinkuljettaja on vastaanottanut tavaran, on hänen laivaajan pyynnöstä annettava vastaanottokonossementti.

Kun tavara on lastattu alukseen, on lastauskonossementti annettava laivaajan pyynnöstä. Jos vastaanottokonossementti on annettu, se on palautettava lastauskonossementtia annettaessa. Vastaanottokonossementti käy lastauskonossementista, kun asiakirjaan on merkitty sen aluksen tai niiden alusten nimet, joihin tavara on lastattu, sekä lastauksen ajankohta.

Laivaajalla on oikeus saada erillisiä konossementteja tavaraerän osista, milloin se käy päinsä olennaista haittaa tuottamatta.

Konossementti, jonka on allekirjoittanut tavaraa kuljettavan aluksen päällikkö, katsotaan allekirjoitetuksi rahdinkuljettajan puolesta.

Lastauskonossementissa on lisäksi mainittava aluksen nimi ja kansallisuus, lastauspaikka sekä lastauksen lopettamispäivä.

Konossementin allekirjoittaa rahdinkuljettaja taikka joku, joka toimii hänen puolestaan. Allekirjoitus voi olla mekaanisesti tai elektronisesti tehty.

Asiakirja, joka täyttää 42 §:n 1 momentin mukaiset vaatimukset, katsotaan konossementiksi, vaikka 46 §:ssä mainittu tieto puuttuisikin.

Rahdinkuljettajan on kohtuullisessa määrin tarkastettava, että konossementtiin merkittävät 46 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaiset tiedot tavarasta ovat oikeita. Jos hänellä on pätevä syy epäillä tietojen oikeellisuutta tai jollei hänellä ole ollut kohtuullista mahdollisuutta tutkia niiden oikeellisuutta, on hänen tehtävä konossementtiin varauma, joka ilmaisee tämän.

Konossementti on todisteena siitä, että tavara on vastaanotettu tai, jos on annettu lastauskonossementti, lastattu konossementin merkintöjen mukaisena, jollei muuta näytetä tai jollei 48 §:n mukaista varausta ole tehty. Jos maininta tavaran ja pakkauksen havaittavasta tilasta puuttuu konossementista, on katsottava siihen merkityksi, että tavara oli hyvässä havaittavassa tilassa, jollei muuta näytetä.

Konossementti, jossa ei ole merkintää rahdista tai jossa ei muutoin ole ilmaistu, että vastaanottaja maksaa rahdin 46 §:n 1 momentin 10 kohdan mukaisesti, on todisteena siitä, ettei vastaanottajan tarvitse maksaa rahtia, jollei muuta näytetä. Säännöstä sovelletaan vastaavasti, jos määrää, joka tulee maksaa korvauksena lisäseisonta-ajasta, ei ole mainittu konossementissa.

Jos kolmas henkilö on vilpittömässä mielessä lunastanut konossementin luottaen siihen, että siinä olevat tiedot ovat oikeita, ei 1 ja 2 momentin mukainen vastanäyttö ole sallittu. Jos rahdinkuljettaja käsitti tai hänen olisi pitänyt käsittää, että tavarasta annettu tieto oli virheellinen, hän ei voi vedota 48 §:ssä tarkoitettuun varaukseen, ellei varaus sisällä nimenomaista huomautusta tiedon virheellisyydestä.

Jos kolmas henkilö kärsii vahinkoa lunastettuaan konossementin luottaen siihen merkittyjen tietojen oikeellisuuteen, rahdinkuljettaja on vastuullinen, jos hän käsitti tai hänen olisi pitänyt käsittää, että konossementin sisältö saattoi johtaa kolmatta henkilöä harhaan. Tämän luvun mukaista vastuunrajoitusoikeutta ei tällöin ole.

Jos tavara ei vastaa konossementin tietoja, rahdinkuljettaja on vastaanottajan vaatiessa velvollinen ilmoittamaan, onko laivaaja sitoutunut rahdinkuljettajaan nähden huolehtimaan siitä, ettei tämä joudu kärsimään vahinkoa väärän tai epätäydellisen tiedon aiheuttamasta vahingosta (vastuuvapautussitoumus), niin myös ilmoittamaan vastaanottajalle sellaisen sitoumuksen sisällön.

Laivaaja vastaa rahdinkuljettajalle niiden tavaraa koskevien tietojen oikeellisuudesta, jotka hänen pyynnöstään on otettu konossementtiin.

Jos laivaaja on sitoutunut korvaamaan rahdinkuljettajalle vahingon, joka aiheutuu konossementin antamisesta virheellisillä tiedoilla varustettuna tai ilman varausta, hän ei kuitenkaan ole vastuullinen, jos tämä on tehty tarkoituksena johtaa harhaan konossementin saajaa. Tällöin laivaaja ei myöskään vastaa 1 momentin mukaisesti.

Se, joka esittää konossementin ja joka on sen sisällön tai, jos se on määrännäiskonossementti, yhtenäisen häneen jatkuvan siirtosarjan tai avosiirron mukaan konossementin oikea haltija, on oikeutettu tavaran vastaanottajaksi.

Jos konossementtia on annettu useampia kappaleita, on tavaran luovutukselle määräpaikassa riittävää, että vastaanottaja osoittaa oikeutensa esittämällä yhden konossementtikappaleen. Jos tavara luovutetaan muussa paikassa, täytyy sen lisäksi palauttaa muut kappaleet tai asettaa vakuus niiden vaatimusten varalta, joita liikkeessä olevan kappaleen haltija voi esittää rahdinkuljettajaa vastaan.

Jos useampia vastaanottajia ilmoittautuu ja he esittävät erilliset konossementtikappaleet, rahdinkuljettajan on pantava tavara varmaan talteen oikean vastaanottajan lukuun. Ilmoitus toimenpiteestä on mahdollisimman pian annettava niille, jotka ovat ilmoittautuneet.

Vastaanottajalla on oikeus saada tavara haltuunsa ainoastaan, jos hän tallettaa konossementin ja antaa kuitin sitä mukaa kuin tavaraa luovutetaan.

Kun kaikki tavara on luovutettu, on konossementti kuittausmerkinnöin palautettava rahdinkuljettajalle.

Jos kadonneen konossementin kuolettamisesta on tehty hakemus, voi hakija oikeuden päätettyä julkisesta kuulutuksesta vaatia tavaran luovuttamista, jos hän asettaa vakuuden niiden korvausten varalta, joita rahdinkuljettaja voi joutua maksamaan kadonneen konossementin johdosta.

Jos 52 §:n mukainen konossementin oikea haltija luovuttaa useampia määrännäis- tai haltijakonossementin kappaleita eri henkilöille, on sillä, joka ensimmäisenä vastaanotti kappaleensa vilpittömässä mielessä, oikeus tavaraan. Jos tavara on luovutettu määräpaikassa toisen kappaleen haltijalle, ei hänen tarvitse luovuttaa pois mitään siitä, minkä hän on jo vilpittömässä mielessä saanut haltuunsa.

Se, joka on vilpittömässä mielessä saanut määrännäis- tai haltijakonossementin haltuunsa, ei ole velvollinen luovuttamaan konossementtia sille, jolta se on kadonnut.

Myyjän oikeus estää myydyn tavaran luovuttaminen ostajalle tai vaatia sen palauttamista ostajan maksukyvyttömyyden vuoksi tai siksi, ettei tämä täytä sopimusvelvoitettaan, on voimassa, vaikka tavaraa koskeva konossementti onkin luovutettu ostajalle.

Edellä 1 momentissa mainittuun oikeuteen ei saa vedota vilpittömässä mielessä määrännäis- tai haltijakonossementin saanutta kolmatta henkilöä vastaan.

Lastinantaja voi vielä merirahtikirjan antamisen jälkeen määrätä, että tavara on luovutettava jollekin muulle kuin asiakirjan mainitsemalle vastaanottajalle, jollei hän suhteessa rahdinkuljettajaan ole luopunut tästä oikeudesta tai jollei vastaanottaja jo ole käyttänyt oikeuttaan.

Konossementtia voidaan vaatia 44 §:n mukaisesti, jollei lastinantaja ole luopunut oikeudestaan määrätä toinen vastaanottaja.

Merirahtikirjan tulee sisältää tiedot kuljetettavaksi luovutetusta tavarasta, lastinantajasta, vastaanottajasta ja rahdinkuljettajasta, kuljetusehdoista sekä rahdista ja muista kustannuksista, jotka vastaanottajan tulee maksaa. Mitä 46 §:n 3 momentissa ja 48 §:ssä säädetään, sovelletaan vastaavasti merirahtikirjaan.

Jos muuta ei näytetä, merirahtikirja on todisteena kuljetussopimuksesta ja siitä, että tavara on vastaanotettu asiakirjassa kuvatun mukaisena.

Sen estämättä, mitä 1 momentissa säädetään, asianosainen voi nostaa kanteen sen paikkakunnan tuomioistuimessa, joka mainitaan kuljetussopimuksessa. Riidan syntymisen jälkeen osapuolet saavat vapaasti sopia siitä, miten riita käsitellään.

Milloin konossementti on annettu sellaisen rahtauskirjan perusteella, joka sisältää määräyksen toimivaltaisesta tuomioistuimesta tai välimiesmenettelystä, eikä konossementti sisällä nimenomaista määräystä siitä, että sellaiset määräykset ovat myös konossementin haltijaa sitovia, rahdinkuljettaja ei saa vedota määräyksiin konossementin vilpittömässä mielessä haltuunsa saanutta kohtaan.

Mitä 1 momentissa säädetään, ei sovelleta, ellei sovittu lastaussatama eikä sovittu purkaussatama sijaitse Suomessa, Norjassa, Ruotsissa tai Tanskassa.

Osapuolet voivat, sen estämättä mitä 60 §:n 1 momentissa säädetään, kirjallisesti sopia siitä, että riita voidaan jättää välimiesten ratkaistavaksi. Välityssopimuksen osana on tällöin aina, että välimiesmenettelyn tulee kantajan valinnan mukaan tapahtua sellaisessa valtiossa, jossa 60 §:n 1 momentissa tarkoitettu paikkakunta sijaitsee, ja että välimiesten on sovellettava tämän luvun säännöksiä.

Siitä huolimatta, mitä välityssopimuksessa on sovittu, sovelletaan kuitenkin vastaavasti 60 §:n 2 ja 3 momentin säännöksiä.

Mitä 1 momentissa säädetään, ei sovelleta, ellei sovittu lastaussatama eikä sovittu tai todellinen purkaussatama sijaitse Suomessa, Norjassa, Ruotsissa tai Tanskassa.

Rahtausta koskevia säännöksiä sovelletaan aluksen kokonais- ja osittaisrahtaukseen. Matkarahtausta koskevia säännöksiä sovelletaan myös peräkkäisiin matkoihin, jos toisin ei säädetä.

Tämän luvun säännöksiä sovelletaan sopimukseen aluksen rahtauksesta Suomen sisäisessä liikenteessä sekä Suomen, Norjan, Ruotsin ja Tanskan välisessä liikenteessä. Sopimukseen rahtauksesta Norjan, Ruotsin ja Tanskan sisäisessä liikenteessä sovelletaan sen maan lakia, jossa kuljetus suoritetaan.

Rahtaukseen muussa kuin 3 momentissa tarkoitetussa liikenteessä sovelletaan tämän luvun säännöksiä, kun Suomen lakia on noudatettava.

Tämän luvun säännöksiä ei sovelleta, jos sopimuksesta, sopijapuolten omaksumasta käytännöstä tai kauppatavasta taikka muusta tavasta, jota on pidettävä sopijapuolia sitovana, johtuu muuta.

Matkarahtauksessa Suomen sisäisessä liikenteessä ja Suomen, Norjan, Ruotsin ja Tanskan välisessä liikenteessä 27 §:n säännöksistä ei voida sopimuksin poiketa laivaajan, matkarahdinantajan tai vastaanottajan vahingoksi. Sama koskee 19 luvun 1 §:n 1 momentin 4 kohdan ja 2 momentin säännöksiä. Rahtaussopimukseen saa kuitenkin sisällyttää yhteistä haveria koskevia määräyksiä. Sopimusvapautta koskeviin rajoituksiin Norjan, Ruotsin ja Tanskan sisäisessä liikenteessä sovelletaan sen maan lakia, jossa kuljetus suoritetaan.

Rahtauksessa 13 luvun 2 §:n 1 ja 2 momentissa tarkoitetussa liikenteessä ei saa sopimuksin lastaajan vahingoksi poiketa konossementin antamista koskevista 18 §:n säännöksistä.

Tämän luvun säännöksistä ei saa myöskään sopimuksin poiketa, milloin tämä seuraa siitä, mitä 5 §:ssä säädetään.

Jos rahtaussopimus koskee määrättyä alusta, rahdinottaja ei saa käyttää sopimuksen täyttämiseen muuta alusta. Jos sopimus oikeuttaa rahdinottajan käyttämään toista alusta kuin mistä on sovittu tai muutoin käyttämään muita aluksia, rahdinottaja saa käyttää yksinomaan aluksia, jotka ovat tarkoitukseen yhtä sopivia kuin sopimuksen mukainen alus. Oikeutta voidaan käyttää useampaan kertaan.

Jos sopimus tarkoittaa koko alusta tai täyttä lastia, rahdinottaja ei saa ottaa mukaan tavaraa muun kuin rahdinantajan puolesta. Tätä on noudatettava silloinkin, kun alus kulkee painolastissa aloittaakseen uuden matkan.

Jos rahdinantaja siirtää rahtaussopimuksen mukaiset oikeutensa toiselle tai edelleenrahtaa aluksen, jää hän kuitenkin edelleen vastuuseen sopimuksen täyttämisestä.

Rahdinottaja ei saa siirtää rahtaussopimusta toiselle ilman rahdinantajan suostumusta. Jos rahdinantaja on suostunut siirtoon, rahdinottajan sopimuksen mukainen vastuu lakkaa.

Jos rahdinottaja antaa aluksella kuljetettavasta tavarasta konossementin, määrää konossementti tavaran kuljetus- ja luovutusehdot rahdinottajan ja konossementin haltijana olevan kolmannen henkilön välillä. Rahtaussopimuksen määräyksiin, joita ei ole sisällytetty konossementtiin, ei saa vedota kolmatta henkilöä vastaan, jos konossementti ei sisällä viittausta niihin.

Mitä 13 luvun 45–57 §:ssä säädetään, sovelletaan myös 1 momentissa tarkoitettuun konossementtiin. Milloin 13 luvun 3 §:stä seuraa, että kappaletavaran kuljetusta koskevia säännöksiä on sovellettava konossementtiin, määräytyy rahdinottajan vastuu ja oikeudet suhteessa kolmanteen henkilöön 13 luvun 4 ja 24–40 §:n mukaisesti.

Jollei rahti määräydy rahtaussopimuksen perusteella, on maksettava se rahti, joka oli käypä sopimuksen tekohetkellä.

Milloin alukseen on lastattu muuta tavaraa tai enemmän tavaraa kuin mistä on sovittu, on tavarasta maksettava se rahti, joka oli käypä lastaushetkellä, ei kuitenkaan vähemmän kuin sovittu rahti.

Matkarahdinottajan on huolehdittava siitä, että alus on merikelpoinen, jolloin hänen on huolehdittava myös siitä, että alus on asianmukaisesti miehitetty ja varustettu ja että lastiruumat, jäähdytys- ja jäädytystilat sekä muut aluksen tilat, joihin tavaraa lastataan, ovat hyvässä kunnossa tavaran vastaanottamista, kuljettamista ja säilyttämistä varten.

Jos rahtaussopimus oikeuttaa matkarahdinantajan valitsemaan lastaus- tai purkaussataman, on aluksen mentävä hänen osoittamaansa satamaan, mikäli sinne pääsee ja alus voi kellua siinä vapaasti ja turvallisesti ja esteettä saapua sinne tai lähteä sieltä pois lasteineen. Purkaussataman valinta on tehtävä viimeistään lastauksen päättyessä.

Jos matkarahdinantaja on määrännyt aluksen turvattomaan satamaan, hän on vastuussa alukselle tämän vuoksi aiheutuvasta vahingosta, jollei hän näytä, ettei vahinko johdu hänen omasta tai jonkun hänen vastuullaan toimivan virheestä tai laiminlyönnistä.

Peräkkäisillä matkoilla oikeutta valita, mitkä matkat aluksen tulee suorittaa, on käytettävä siten, että sekä lastimatkojen että painolastimatkojen yhteenlaskettu pituus sopimuksen mukaan pysyy olennaisesti samana. Muutoin matkarahdinantaja on velvollinen maksamaan korvausta rahdin menetyksestä.

Matkarahdinantaja ei saa muuttaa sataman tai matkan suhteen tehtyä valintaa.

Jollei määrätystä lastauspaikasta ole sovittu, alus on sijoitettava matkarahdinantajan osoittamaan lastauspaikkaan, mikäli siihen pääsee ja alus voi kellua siinä vapaasti ja turvallisesti ja voi esteettä lähteä sieltä lasteineen pois.

Jollei lastauspaikkaa ole osoitettu ajoissa, alus on sijoitettava tavanmukaiseen lastauspaikkaan. Jollei se käy päinsä, matkarahdinottajan tulee valita paikka, jossa lastaus voi kohtuudella tapahtua.

Matkarahdinantajalla on oikeus, riippumatta siitä, onko määrätystä lastauspaikasta sovittu tai ei, saada alus siirretyksi lastauspaikasta toiseen, jos hän vastaa siitä aiheutuvista kustannuksista.

Matkarahdinottaja on velvollinen pitämään aluksen lastattavana määrätyn lastausajan, joka käsittää seisonta-ajan ja lisäseisonta-ajan. Linjaehdoin (liner terms) tapahtuvassa rahtauksessa lastausaikaan ei sisälly lisäseisonta-aikaa.

Seisonta-aika on se aika, jonka rahtaussopimusta tehtäessä voidaan kohtuudella laskea kuluvan lastaukseen. Seisonta-aikaa laskettaessa on otettava huomioon aluksen ja lastin laatu ja suuruus, aluksen ja sataman lastauslaitteet sekä muut sen kaltaiset seikat.

Jos lastaukseen ja purkaukseen on määrätty yhteinen aika, seisonta-aika päättyy vasta yhteisen ajan päätyttyä.

Seisonta-aika lasketaan työpäivinä ja työtunteina. Työpäiväksi lasketaan jokainen arkipäivä, jona tehdään työtä niin monta tuntia kuin satamassa on arkipäiväisin tapana. Työtunniksi lasketaan jokainen tunti, joka voidaan arkipäivisin käyttää lastaamiseen. Sellaisina päivinä, joina työtä tehdään vähemmän kuin työpäivinä, lasketaan se tuntimäärä, joka tavallisesti käytetään lastaukseen.

Seisonta-aika ei ala kulua ennen kuin alus on lastauspaikassa valmiina ottamaan lastia ja matkarahdinottaja on tehnyt tästä ilmoituksen.

Ilmoituksen saa tehdä etukäteen, ei kuitenkaan ennen aluksen tuloa lastaussatamaan. Jos myöhemmin osoittautuu, että alus ei ollut lastausvalmis, lastausaikaan ei lasketa sitä aikaa, joka menetetään aluksen tekemiseksi lastausvalmiiksi.

Ilmoitus on tehtävä laivaajalle tai, jollei häntä tavoiteta, matkarahdinantajalle. Milloin laivaajaa tai matkarahdinantajaa ei tavoiteta, ilmoitus katsotaan tehdyksi, kun se on tarkoituksenmukaisella tavalla lähetetty.

Aika luetaan joko siitä kellonajasta, jolloin työ satamassa tavanmukaisesti aamulla alkaa, tai lounastauon päättymisestä. Edellisessä tapauksessa ilmoitus on tehtävä edellisenä päivänä viimeistään tuntia ennen toimistoajan päättymistä ja jälkimmäisessä tapauksessa viimeistään kello kymmenen samana päivänä.

Jollei alusta voida matkarahdinantajan puolella olevan esteen johdosta sijoittaa lastauspaikkaan, alus voidaan kuitenkin ilmoittaa lastausvalmiiksi sillä seurauksella, että seisonta aika alkaa kulua. Sama on voimassa liikenneruuhkiin sekä lisäksi muuhun esteeseen, jota matkarahdinottaja ei ole kohtuudella voinut ottaa lukuun sopimusta tehdessään.

Seisonta-aikaan ei lueta aikaa, joka menetetään rahdinottajan puolella olevan esteen johdosta. Sama koskee aikaa, joka menetetään sen johdosta, että alus on sijoitettu muuhun kuin tavanmukaiseen lastauspaikkaan sellaisesta syystä, joka matkarahdinottajan on kohtuudella täytynyt ottaa lukuun sopimusta tehdessään. Sitä vastoin viivytys, joka johtuu aluksen siirtämisestä, luetaan seisonta-aikaan.

Lisäseisonta-aika on se aika, joka aluksen on seisonta-ajan päätyttyä viivyttävä satamassa tullakseen lastatuksi, jos lisäseisonta-ajan pituutta ei ole määrätty sopimuksella.

Lisäseisonta-aika lasketaan juoksevina päivinä ja tunteina seisonta-ajan päättymisestä lukien. Mitä 13 §:n 2 momentissa säädetään, sovelletaan vastaavasti lisäseisonta-aikaan.

Matkarahdinottajalla on oikeus erilliseen korvaukseen lisäseisonta-ajasta. Korvaus määrätään ottaen huomioon rahti sekä matkarahdinottajalle aluksen seisonnasta aiheutuva menojen lisäys tai vähennys.

Korvaus erääntyy maksettavaksi vaadittaessa.

Jollei korvausta makseta tai vakuutta siitä aseteta, matkarahdinottaja voi tehdä saatavasta merkinnän konossementtiin. Jollei hän näin menettele, hän voi asettaa matkarahdinantajalle määrätyn lisäajan maksun suorittamiseksi. Jos aika ei ole kohtuuttoman lyhyt eikä saatavaa makseta lisäajan kuluessa, matkarahdinottaja saa purkaa rahtaussopimuksen ja vaatia korvausta toteutumatta jääneestä matkasta aiheutuneesta menetyksestä.

Matkarahdinottajan on huolehdittava alustasta ja muusta, mikä on ahtauksessa tarpeellista, sekä suoritettava ahtaus.

Mitä 13 luvun 13 §:ssä säädetään, sovelletaan vastaavasti kansilastiin.

Jos alus on syystä, joka matkarahdinottajan on kohtuudella pitänyt ottaa lukuun sopimusta tehdessään, sijoitettu muuhun kuin tavanmukaiseen lastauspaikkaan, matkarahdinottaja vastaa siitä aiheutuvista lisäkustannuksista.

Tavara on luovutettava ja lastattava asianmukaisen joutuisasti. Se on luovutettava sellaisella tavalla ja sellaisessa kunnossa, että se voidaan mukavasti ja turvallisesti lastata alukseen, ahdata, kuljettaa ja purkaa.

Mitä 13 luvun 6–9 §:ssä säädetään, sovelletaan vastaavasti tavaran luovutukseen ja lastaamiseen matkarahtauksessa.

Kun tavara on lastattu, matkarahdinottajan tai päällikön taikka matkarahdinottajan tähän tehtävään muutoin valtuuttaman henkilön on laivaajan pyynnöstä annettava lastauskonossementti, edellyttäen että tarvittavat asiakirjat ja tiedot ovat käytettävissä.

Laivaajalla on oikeus saada erillisiä konossementteja tavaraerän osista, milloin se käy päinsä olennaista haittaa tuottamatta.

Jos rahtaussopimuksen perusteella annetaan konossementti sopimuksesta poikkeavin ehdoin ja tästä seuraa matkarahdinottajalle laajempi vastuu, matkarahdinantajan on vastattava matkarahdinottajalle tästä mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta.

Matka on suoritettava asianmukaisen joutuisasti ja muuten hyväksyttävällä tavalla. Mitä 13 luvun 12 §:n 1 ja 3 momentissa ja 16 §:ssä säädetään rahdinottajan velvollisuudesta ja oikeudesta toimia lastinomistajan lukuun sekä 17 §:ssä lastinomistajan vastuusta suoritetuista toimenpiteistä, sovelletaan vastaavasti matkarahtaukseen.

Poikkeamisen saa tehdä ainoastaan henkilön, aluksen tai tavaran pelastamiseksi tai muusta kohtuullisesta syystä.

Milloin ilmenee este, jonka takia alus ei pääse purkaussatamaan purkamaan lastia, tai jos sitä ei voida tehdä ilman kohtuutonta viivästystä, matkarahdinottaja saa sen sijaan valita muun sopivan purkaussataman.

Jos osa matkasta on suoritettu silloin, kun rahtaussopimus puretaan tai raukeaa taikka tavara jostakin muusta syystä puretaan jossakin muussa kuin sovitussa purkaussatamassa, matkarahdinottajalla on oikeus osamatkarahtiin. Mitä 24 §:ssä säädetään, sovelletaan vastaavasti osamatkarahtiin.

Osamatkarahti on sovittu rahti vähennettynä määrällä, joka lasketaan jäljellä olevan ja sovitun matkan pituuden suhteen mukaan. Tällöin on myös otettava huomioon tällaisten matkojen kestoaika ja niihin liittyvät erityiset kustannukset. Osamatkarahti ei saa muodostua tavaran arvoa suuremmaksi.

Osamatkarahtia koskeva riita voidaan jättää merivahingonlaskijan selvitettäväksi ja ratkaistavaksi. Tällöin noudatetaan soveltuvin osin yhteistä haveria koskevia säännöksiä vahingon selvittämisestä.

Milloin alukseen on lastattu vaarallista tavaraa matkarahdinottajan tietämättä sen vaarallista laatua, hän saa olosuhteiden mukaan purkaa, tehdä vaarattomaksi tai hävittää tavaran ilman vahingonkorvausvelvollisuutta. Sama on voimassa, vaikka matkarahdinottaja on tiennyt tavaran vaarallisen laadun, jos henkilölle tai omaisuudelle myöhemmin koituu vaaraa, minkä vuoksi tavaran pitäminen aluksessa ei enää ole hyväksyttävissä.

Tavaran purkauspaikkaan, purkausaikaan ja purkaukseen sovelletaan vastaavasti, mitä 9–17 §:ssä säädetään. Mitä näissä säännöksissä säädetään matkarahdinantajasta, koskee tällöin tavaran vastaanottajaa.

Tavaran vastaanottamiseen oikeutetulla on oikeus tarkastaa tavara ennen sen vastaanottamista.

Jos saman rahtaussopimuksen perusteella kuljetettavalla tavaralla on useampia vastaanottajia, he saavat vain yhteisesti määrätä purkauspaikan tai vaatia aluksen siirrettäväksi.

Matkarahdinantajan on maksettava ne lisäkustannukset, jotka aiheutuvat tavaran vahingoittumisesta tai poistamisesta vahinkotapauksen johdosta, jos vahinko on johtunut tavaran omasta laadusta tai matkarahdinantajan puolella olevasta virheestä tai laiminlyönnistä. Käytettäessä lauseketta fio (free in and out) matkarahdinantajan on maksettava kustannukset, jollei matkarahdinottaja 27 §:n mukaan ole vastuussa vahingosta.

Tavarasta, joka ei ole tallella matkan päättyessä, rahti on maksettava ainoastaan, jos tavara on hävinnyt oman laatunsa, puutteellisen pakkauksen tai matkarahdinantajan puolella olevan virheen tai laiminlyönnin johdosta tai jos matkarahdinottaja on myynyt tavaran omistajan lukuun taikka purkanut, tehnyt vaarattomaksi tai hävittänyt sen 22 §:n mukaan.

Etukäteen maksettu rahti on maksettava takaisin, jollei matkarahdinottajalla 1 momentin mukaan ole oikeutta rahtiin.

Vastaanottaja tulee tavaran vastaanottamisella velvolliseksi maksamaan rahdin ja muut saatavat 13 luvun 19 §:n säännösten mukaisesti.

Matkarahdinottaja voi kaikissa tapauksissa vaatia maksun matkarahdinantajalta 13 luvun 23 §:n mukaisesti.

Matkarahdinottajalla on oikeus tavaran pidättämiseen 13 luvun 20 §:n mukaisesti.

Jos tavaran vastaanottaja jättää täyttämättä tavaran haltuun saamisen edellytykset tai jos hän viivyttää aluksen purkamista niin, ettei sitä ehditä suorittaa loppuun sovitun tai muutoin kohtuullisen ajan kuluessa, matkarahdinottaja saa purkaa tavaran ja varastoida sen varmaan talteen vastaanottajan lukuun. Varastoimisesta on ilmoitettava vastaanottajalle.

Jos vastaanottaja kieltäytyy vastaanottamasta tavaraa tai jollei vastaanottajaa tiedetä tai tavata, matkarahdinottajan on ilmoitettava asiasta matkarahdinantajalle mahdollisimman pian. Jollei vastaanottaja ilmoittaudu niin ajoissa, että tavaran purkaus ehditään suorittaa ajallaan, matkarahdinottajan tulee purkaa tavara ja varastoida se varmaan talteen. Varastoimisesta on ilmoitettava vastaanottajalle ja matkarahdinantajalle.

Edellä 1 ja 2 momentin mukaisessa ilmoituksessa on asetettava kohtuullinen määräaika, jonka päätyttyä matkarahdinottajalla on oikeus myydä varastoitu tavara tai muutoin määrätä siitä. Mitä 13 luvun 22 §:ssä säädetään, sovelletaan vastaavasti tavaran myyntiin tai muihin sitä koskeviin määräämistoimenpiteisiin.

Matkarahdinottaja on vastuussa 13 luvun 24–35 ja 37–39 §:n mukaan vahingosta, joka johtuu tavaran häviämisestä, vahingoittumisesta tai viivästymisestä sen ollessa hänen huostassaan. Mitä 13 luvun 36 §:ssä säädetään alirahdinkuljettajan vastuusta, sovelletaan vastaavasti.

Muu vastaanottaja kuin matkarahdinantaja on myös oikeutettu 1 momentin mukaiseen korvaukseen. Jos vastaanottajalla on matkarahdinottajan antama konossementti hallussaan, hän voi myös vedota 5 §:n säännöksiin.

Milloin aluksen tulee olla valmis ottamaan lastia määrätyn ajan kuluessa (purkamisaika), matkarahdinantaja saa purkaa rahtaussopimuksen, jos alus ei ole valmis ottamaan lastia tai lastausilmoitusta ei ole tehty ennen määräajan päättymistä.

Jos matkarahdinottaja ilmoittaa aluksen saapuvan määräajan päätyttyä ja ilmoittaa ajankohdan, jolloin alus on valmis ottamaan lastia, matkarahdinantajalla on oikeus purkaa sopimus, jos se tehdään kohtuullisen ajan kuluessa. Jos sopimusta ei pureta, ilmoitetusta ajankohdasta tulee uusi purkamisaika.

Matkarahdinantaja saa purkaa rahtaussopimuksen matkarahdinottajan puolelta johtuvasta viivästyksestä tai muusta sopimusrikkomuksesta, jos sopimusrikkomus on olennainen.

Lastauksen tapahduttua matkarahdinantaja ei saa purkaa sopimusta, jos tavaran purkaminen aiheuttaisi olennaista vahinkoa tai haittaa toiselle rahdinantajalle. Kun kyse on peräkkäisistä matkoista, matkarahdinantaja ei saa purkaa sopimusta yksittäisen matkan osalta, jollei tämän matkan suorittaminen ole matkarahdinottajalle epäolennaista suhteessa jäljellä oleviin matkoihin.

Jos matkarahdinantaja haluaa purkaa sopimuksen, hänen on ilmoitettava tästä kohtuullisessa ajassa siitä, kun hänen voidaan olettaa saaneen tiedon sopimusrikkomuksesta. Jollei hän näin menettele, hän menettää purkuoikeutensa.

Jos rahtaussopimus tarkoittaa määrättyä alusta ja alus tuhoutuu tai julistetaan vahingon jälkeen kuntoonpanokelvottomaksi, matkarahdinottaja ei ole velvollinen suorittamaan matkaa. Tällaisessa tapauksessa hänellä ei myöskään ole oikeutta suorittaa matkaa toisella aluksella kuin mistä on sovittu, vaikka hänellä sopimuksen mukaan on oikeus asettaa toinen alus sovitun tilalle.

Jos matkarahdinottajan puolelta johtuvasta viivästyksestä tai muusta sopimusrikkomuksesta syntyy sellaista vahinkoa, jota 27 § ei koske, sovelletaan vastaavasti, mitä 13 luvun 25 ja 26 §:ssä säädetään vastuusta tavaravahingosta sekä navigointivirheen ja tulipalon aiheuttamasta vahingosta.

Jos matkarahdinantaja peräytyy rahtaussopimuksesta ennen kuin lastaus on aloitettu tai jos hän, jollakin tavalla sen ilmaistuaan, lastauksen päättyessä ei ole luovuttanut kaikkea sopimuksen tarkoittamaa tavaraa, matkarahdinottajalla on oikeus korvaukseen rahdin menetyksestä ja muusta vahingosta. Kun kyse on peräkkäisistä matkoista, yksittäisestä matkasta voi luopua ainoastaan, jos sen suorittaminen on matkarahdinottajalle epäolennaista suhteessa jäljellä oleviin matkoihin.

Korvausta määrättäessä on otettava huomioon, onko matkarahdinottaja ilman kohtuullista aihetta jättänyt ottamatta muuta tavaraa.

Oikeutta korvaukseen ei ole, jos tavaran antaminen, kuljettaminen tai määräpaikkaan toimittaminen on katsottava mahdottomaksi sellaisten seikkojen johdosta, joita matkarahdinantajan ei olisi pitänyt sopimusta tehdessään ottaa lukuun, kuten vienti- tai tuontikiellon tai viranomaisen muun toimenpiteen, kaiken sopimuksen tarkoittaman tavaralajin tuhoutumisen tai muun niihin verrattavan tapahtuman johdosta. Sama on voimassa, milloin sopimus tarkoittaa määrättyä tavaraa, joka on tuhoutunut onnettomuuden seurauksena.

Jos matkarahdinantaja haluaa vedota 3 momentissa tarkoitettuun seikkaan, hänen on ilmoitettava siitä vastapuolelle kohtuullisessa ajassa. Jollei hän näin menettele, hän on velvollinen korvaamaan vahingon, joka olisi voitu välttää, jos ilmoitus olisi tehty ajoissa.

Jos matkarahdinantaja saa peräytyä rahtaussopimuksesta ilman vahingonkorvausvastuuta 32 §:n 3 momentin mukaan, myös matkarahdinottajalla on oikeus peräytyä sopimuksesta, mikäli hän ilmoittaa asiasta kohtuullisen ajan kuluessa.

Jollei matkarahdinantaja anna lastattavaksi kaikkea sopimuksessa tarkoitettua tavaraa, matkarahdinottaja voi asettaa matkarahdinantajalle määrätyn lisäajan, jonka kuluessa tämän on maksettava korvaus tai asetettava vakuus. Mikäli aika ei ole kohtuuttoman lyhyt eikä korvausta ole maksettu tai vakuutta siitä asetettu lisäajan kuluessa, matkarahdinottaja voi purkaa sopimuksen. Hänellä on myös oikeus korvaukseen 32 §:n mukaan.

Kun tavara on lastattu, matkarahdinantajalla ei ole oikeutta saada sitä puretuksi eikä matkaa keskeytetyksi, jos tämä aiheuttaisi olennaista vahinkoa tai haittaa matkarahdinottajalle tai jollekin toiselle rahdinantajalle. Tällöin sovelletaan vastaavasti, mitä 32 ja 33 §:ssä säädetään peräytymisestä ennen lastauksen päättymistä ja purkuoikeudesta.

Jos lisäseisonta-ajasta on sovittu ja jos matkarahdinantaja ei ole lastausajan päättyessä luovuttanut tavaraa tai on luovuttanut siitä vain osan, sovelletaan vastaavasti mitä 32 ja 33 §:ssä säädetään peräytymisestä ennen lastauksen päättymistä ja purkuoikeudesta. Sama on voimassa, kun rahtaussopimukseen sisältyy lauseke liner terms (linjaehdot) ja seisonta-aika on kulunut umpeen.

Jos lisäseisonta-ajan pituudesta ei ole sovittu ja jos lastaus viivästyy niin paljon, että matkarahdinottajalle aiheutuu olennaista vahinkoa tai haittaa, vaikka lisäseisonta-ajasta maksettaisiin korvausta, hän voi purkaa sopimuksen tai, milloin tavaraa on jo annettu lastattavaksi, ilmoittaa lastauksen päättyneeksi. Tällaisessa tapauksessa sovelletaan vastaavasti, mitä 32 ja 33 §:ssä säädetään.

Jos alus viivästyy lastauksen jälkeen tai matkalla matkarahdinantajan puolella olevasta seikasta, matkarahdinottajalla on oikeus korvaukseen, jollei matkarahdinantaja osoita, ettei hän itse eikä kukaan hänen vastuullaan toimiva ole syyllistynyt virheeseen tai laiminlyöntiin. Sama on voimassa, milloin aluksen purkaus viivästyy siitä syystä, että matkarahdinottajan ei ole mahdollista varastoida tavaraa 26 §:n mukaisesti.

Jollei peräkkäisten matkojen rahtia, lisäseisonta-ajasta johtuvaa korvausta tai muuta rahtaussopimuksen mukaista saatavaa makseta oikeaan aikaan, matkarahdinottaja voi asettaa määrätyn lisäajan maksun suorittamiseksi. Jollei aika ole kohtuuttoman lyhyt eikä saatavaa makseta lisäajan kuluessa, matkarahdinottaja voi keskeyttää sopimuksen täyttämisen tai purkaa sen. Matkarahdinottajalla on oikeus korvaukseen menetyksestä, joka johtuu sopimuksen täyttämisen keskeyttämisestä tai, jos sopimus puretaan, jäljellä olevien matkojen peruuntumisesta.

Milloin tavara on aiheuttanut vahinkoa matkarahdinottajalle tai alukselle, matkarahdinantaja on velvollinen maksamaan korvausta, jos vahinko johtuu hänen omasta tai jonkun hänen vastuullaan toimivan virheestä tai laiminlyönnistä. Sama koskee osittaisrahtausta, jos tavara on aiheuttanut vahinkoa aluksessa olevalle muulle tavaralle.

Jos rahtaussopimuksen tekemisen jälkeen osoittautuu, että matkasta saattaisi aiheutua alukselle, aluksella oleville henkilöille tai lastille vahinkoa sodan, saarron, kapinan, levottomuuksien, merirosvouden tai muun aseellisen väkivallan johdosta tai että tällainen vaara on olennaisesti lisääntynyt, sekä matkarahdinottajalla että matkarahdinantajalla on oikeus peräytyä sopimuksesta ilman vahingonkorvausvelvollisuutta, vaikka matka olisi alkanut. Sen, joka haluaa peräytyä sopimuksesta, on kohtuullisessa ajassa annettava vastapuolelle siitä ilmoitus. Jollei hän näin menettele, hän on velvollinen korvaamaan vahingon, joka olisi voitu välttää, jos ilmoitus olisi tehty ajoissa.

Jos vaara voidaan torjua jättämällä tai purkamalla osa tavarasta, saadaan sopimuksesta peräytyä vain tältä osin. Matkarahdinottajalla on kuitenkin oikeus, jollei siitä aiheudu toiselle matkarahdinantajalle olennaista vahinkoa tai haittaa, peräytyä sopimuksesta kokonaan, jos rahdin menetyksestä ja muusta vahingosta ei kehotuksesta huolimatta makseta korvausta tai aseteta vakuutta.

Peräkkäisten matkojen osalta sopimuksesta saa peräytyä 38 §:n mukaan yksittäisen matkan osalta ainoastaan, milloin tämän matkan suorittaminen on epäolennaista suhteessa jäljellä oleviin matkoihin.

Mikäli rahtaussopimus oikeuttaa matkarahdinantajan valitsemaan, mitkä matkat aluksen tulee tehdä, sopimuksesta voi peräytyä 38 §:n mukaan ainoastaan, milloin vaaran merkitys sopimuksen täyttämiselle on olennainen.

Jos alus lastauksen alkamisen jälkeen joutuu 38 §:ssä tarkoitetun vaaran takia viipymään lastaussatamassa tai jossakin muussa matkan varrella olevassa satamassa, on viivytyksestä johtuvia kustannuksia pidettävä yhteisen haverin kustannuksina ja jaettava aluksen, rahdin ja lastin kesken sen mukaan kuin yhteisestä haverista säädetään. Tämä ei kuitenkaan koske peräytymisen jälkeen syntyviä kustannuksia silloin, kun sopimuksesta peräydytään.

Jos alus on rahdattu niin monelle matkalle kuin se voi suorittaa määrätyn ajanjakson kuluessa ja jos matkarahdinantaja on ennen sopimuskauden päättymistä saanut ilmoituksen siitä, että alus on valmis vastaanottamaan lastia, matka on suoritettava, vaikka tämä tapahtuisi kokonaan tai osaksi sopimuskauden kuluttua umpeen.

Jos on ilmeistä, ettei alus ehdi lastaussatamaan valmiina vastaanottamaan lastia ennen sopimuskauden päättymistä, matkarahdinottaja ei ole velvollinen lähettämään alusta lastaussatamaan.

Jos matkarahdinottaja ilmoittaa, että alus saattaa saapua lastaussatamaan myöhästyneenä, ja pyytää toimintaohjeita, matkarahdinantaja voi määrätä joko että matka suoritetaan rahtaussopimuksen mukaan tai että sopimus raukeaa. Sopimus raukeaa, jollei matkarahdinantaja kohtuullisen ajan kuluessa siitä, kun hän on saanut ilmoituksen, pyydä matkan suorittamista.

Säännökset määräsopimuksesta koskevat määrätyn tavaramäärän kuljettamista aluksella jaettuna usealle matkalle määrätyn ajanjakson kuluessa.

Säännöksiä ei kuitenkaan sovelleta, jos matkat on sovittu tehtäväksi peräkkäin määrätyllä aluksella.

Milloin sopimus antaa mahdollisuuden kuljetettavan tavaran kokonaismäärän valintaan, rahdinantajalla on oikeus päättää määrästä.

Milloin tavaramäärän valinta koskee tietyllä matkalla kuljetettavan tavaran määrää, rahdinottajalla on oikeus päättää määrästä.

Rahdinantajan on tehtävä laivaussuunnitelmat sopivasti jaksotettuina suhteessa ajanjaksoon, jota rahtisopimus koskee, ja hyvissä ajoin ilmoitettava rahdinottajalle suunnitelmista.

Rahdinantajan on huolehdittava siitä, että sopimukseen sisältyvä määrä tavaraa jaetaan sopivalla tavalla sopimuskaudelle. Tällöin hänen on otettava huomioon käytettävien alusten koko.

Rahdinantajan on ilmoitettava laivauksesta kohtuullisessa ajassa ennen lastausta. Ilmoituksessa on mainittava, milloin tavara on viimeistään valmis lastattavaksi.

Kun laivausilmoitus on jätetty, rahdinottajan on järjestettävä alus, joka on sopiva matkan suorittamiseen oikeassa ajassa. Rahdinottajan on kohtuullisessa ajassa ilmoitettava, mikä alus tulee suorittamaan matkan, aluksen lastauskyky ja arvioitu saapumisaika lastaussatamaan.

Rahdinottaja ei ole velvollinen järjestämään alusta tavaralle, joka ei ole valmiina lastattavaksi ennen sopimuskauden päättymistä, ellei ajan ylittäminen johdu rahdinantajasta riippumattomista olosuhteista eikä ole olennainen.

Kun rahdinantaja on jättänyt 46 §:ssä tarkoitetun ilmoituksen, sovelletaan kuljetukseen matkarahtausta tai kappaletavarakuljetusta koskevia säännöksiä.

Milloin rahdinottajan velvollisuus suorittaa tietty matka raukeaa rahdinottajan puolella olevan seikan vuoksi, rahdinantajalla on oikeus vaatia tavaran tai vastaavan uuden tavaramäärän kuljettamista.

Jos matkan raukeaminen antaa aihetta olettaa, että myöhempiä matkoja ei suoriteta ilman olennaista viivästystä, rahdinantaja voi purkaa sopimuksen sen jäljellä olevalta osalta.

Jos rahdinantaja ei jätä laivausilmoitusta ajoissa, voi rahdinottaja asettaa määrätyn lisäajan ilmoituksen jättämiselle. Jollei aika ole kohtuuttoman lyhyt eikä laivausta ole ilmoitettu lisäajan kuluessa, rahdinottaja voi joko nimetä aluksen 46 §:n mukaisesti voimassa olevan laivaussuunnitelman perusteella tai purkaa sopimuksen kyseisen matkan osalta.

Jos viivästys antaa aihetta olettaa, että myöhempiä laivauksia koskevissa ilmoituksissa tapahtuu olennaista viivästystä, rahdinottaja voi purkaa sopimuksen sen jäljellä olevalta osalta.

Rahdinottajalla on oikeus korvaukseen, jollei viivästys johdu 32 §:n 3 momentissa tarkoitetusta tilanteesta.

Jollei rahdinantaja ilmoita rahdinottajalle laivaussuunnitelmista ajoissa, rahdinottaja voi asettaa määrätyn lisäajan. Jollei aika ole kohtuuttoman lyhyt eikä sitä noudateta, rahdinottaja saa purkaa sopimuksen sen jäljellä olevalta osalta. Tällöin sovelletaan vastaavasti, mitä 3 momentissa säädetään oikeudesta korvaukseen.

Jollei rahdinottaja jätä ajoissa ilmoitusta aluksesta, rahdinantaja voi asettaa määrätyn lisäajan. Jollei aika ole kohtuuttoman lyhyt eikä ilmoitusta ole tehty lisäajan kuluessa, rahdinantaja voi purkaa sopimuksen sen matkan osalta, jota lisäaika koskee.

Jos viivästys antaa aihetta olettaa, että aluksesta ilmoittamisessa tapahtuu olennaista viivästystä myös myöhempien laivauksien osalta, voi rahdinantaja purkaa sopimuksen sen jäljellä olevalta osalta.

Rahdinantajalla on oikeus korvaukseen, jollei viivästys johdu rahdinottajasta riippumattomasta esteestä, jota rahdinottajan ei kohtuudella voida edellyttää ottaneen huomioon sopimusta tehdessään ja jonka seurauksia hän ei myöskään kohtuudella olisi voinut välttää tai voittaa.

Jollei rahtia, korvausta lisäseisonta-ajasta tai muita sopimuksen mukaisia saatavia makseta oikeaan aikaan, rahdinottaja voi asettaa määrätyn lisäajan maksun suorittamiseksi. Jollei aika ole kohtuuttoman lyhyt eikä saatavaa makseta lisäajan kuluessa, rahdinottaja voi keskeyttää sopimuksen täyttämisen tai, jos viivästys merkitsee olennaista sopimusrikkomusta, purkaa sopimuksen.

Rahdinottajalla on oikeus korvaukseen menetyksestä, joka aiheutuu sopimuksen täyttämisen keskeyttämisestä, tai jos sopimus puretaan, siitä, että jäljellä olevat matkat eivät toteudu.

Rahdinottajalla on jokaisen sopimuksen mukaisen matkan päättyessä oikeus pidättää lasti sopimuksen mukaisten saatavien vakuudeksi. Suhteessa kolmanteen henkilöön näin voidaan menetellä vain, jos saatava on merkitty konossementtiin.

Jos sopimuskautena syttyy sota tai muodostuu sodankaltaiset olosuhteet tai sodanvaara lisääntyy olennaisesti ja tällä on olennainen merkitys sopimuksen täyttämiselle, saa sekä rahdinottaja että rahdinantaja peräytyä sopimuksesta ilman vahingonkorvausvelvollisuutta.

Sen, joka haluaa peräytyä sopimuksesta, on kohtuullisessa ajassa jätettävä vastapuolelle ilmoitus tästä. Jollei hän näin menettele, hän on velvollinen korvaamaan vahingon, joka olisi voitu välttää, mikäli ilmoitus olisi tehty ajoissa.

Aikarahdinottajan on toimitettava alus aikarahdinantajan käyttöön siihen paikkaan ja aikaan, josta on sovittu.

Aikarahdinottajan on aluksen luovutuksen yhteydessä huolehdittava siitä, että aluksen kunto, vaaditut asiakirjat, miehitys, muonitus ja muu varustus täyttävät ne vaatimukset, jotka asetetaan tavalliselle rahtiliikenteelle rahtaussopimuksessa mainitulla liikennealueella.

Aluksessa on myös oltava tarpeeksi polttoainetta, jotta se voi saavuttaa lähimmän soveliaan polttoaineen täydennyssataman. Aikarahdinantajan on vastaanotettava polttoaine ja maksettava siitä tämän sataman hinnan mukaan.

Aluksen luovutuksen yhteydessä voi sekä aikarahdinottaja että aikarahdinantaja vaatia aluksen, sen varustuksen ja jäljellä olevan polttoaineen tavanomaista tarkastusta.

Kustannuksista, mukaan lukien tarkastuksen aiheuttamasta viivästyksestä aiheutuneet kustannukset, on osapuolten vastattava puoliksi.

Tarkastuslausunto on todistuksena aluksen ja varustuksen kunnosta sekä jäljellä olevasta polttoaineen määrästä, jollei muuta näytetä.

Milloin osapuolet ovat sopineet, että alus luovutetaan merellä, aikarahdinottajan on ilmoitettava aikarahdinantajalle luovutuksesta ja annettava tiedot aluksen sijainnista ja luovutusajankohdasta.

Edellä 53 §:ssä tarkoitettu tarkastus suoritetaan ensimmäisessä satamassa, johon alus luovutuksen jälkeen saapuu. Jos katsastuksessa todetaan aluksessa olevan vikaa, rahtia ei makseta vian korjaamiseen menetetyltä ajalta. Jos aikarahdinantaja purkaa rahtaussopimuksen 56 §:n mukaisesti, aikarahdinottajalla ei ole oikeutta rahtiin luovutuksesta lukien.

Milloin aluksen tulee rahtaussopimuksen mukaan olla valmis ottamaan lastia määrätyn ajan kuluessa (purkamisaika), aikarahdinantaja saa purkaa sopimuksen, jos alus ei ole valmis ottamaan lastia tai jos lastausilmoitusta ei ole tehty ennen määräajan päättymistä. Jos alus muutoin on luovutettava määrätyssä ajassa, aikarahdinantaja saa purkaa sopimuksen, mikäli aika ylittyy.

Jos aikarahdinottaja ilmoittaa aluksen saapuvan myöhässä sekä samalla ajankohdan, jolloin alus on valmis ottamaan lastia tai valmis luovutettavaksi, aikarahdinantaja saa purkaa sopimuksen, jos se tehdään kohtuullisen ajan kuluessa. Jos sopimusta ei pureta, ilmoitetusta ajankohdasta tulee uusi purkamisaika.

Jos alus muussa tapauksessa luovutetaan liian myöhään, aikarahdinantaja saa purkaa sopimuksen, mikäli viivästys merkitsee olennaista sopimusrikkomusta.

Jos aluksessa tai sen varustuksessa on vika luovutuksen yhteydessä, aikarahdinantajalla on oikeus rahdin vähennykseen tai, jos sopimusrikkomus on olennainen, oikeus purkaa rahtaussopimus. Oikeutta rahdin vähennykseen ja sopimuksen purkamiseen ei kuitenkaan ole, jos aikarahdinottaja korjaa vian ilman sellaista viivästystä, joka 55 §:n mukaan antaa aikarahdinantajalle oikeuden purkaa sopimus.

Aikarahdinantajalla on oikeus korvaukseen menetyksestä, joka johtuu viivästyksestä tai viasta luovutuksen yhteydessä. Milloin aikarahdinottaja näyttää, että viivästys tai vika ei johdu hänen tai jonkun hänen vastuullaan toimivan virheestä tai laiminlyönnistä, oikeutta tällaiseen korvaukseen ei ole. Aikarahdinantajalla on myös oikeus korvaukseen vahingosta siitä, että aluksesta sopimuksen tekohetkellä puuttui ominaisuus tai varustus, jonka voidaan katsoa olleen taattu.

Aikarahdinottajan on rahtauskauden aikana suoritettava ne matkat, jotka aikarahdinantaja vaatii rahtaussopimuksen mukaisesti. Tällöin sovelletaan vastaavasti, mitä 52 §:n 2 momentissa säädetään aluksen kunnosta ja varustuksesta.

Aikarahdinottaja ei ole velvollinen suorittamaan matkaa, jonka aikana alus, aluksessa olevat henkilöt tai lasti joutuisivat vaaraan sodan tai sodankaltaisten olosuhteiden johdosta, jään tai muun vaaran vuoksi taikka josta aiheutuu olennaista haittaa, jota hänen ei kohtuudella voida edellyttää ottaneen huomioon sopimusta tehdessään.

Aikarahdinottaja ei ole velvollinen ottamaan mukaan helposti syttyvää, tulenarkaa, syövyttävää tai muutoin vaarallista tavaraa, ellei sitä jätetä sellaisessa kunnossa, että se voidaan kuljettaa ja luovuttaa niiden vaatimusten ja suositusten mukaisesti, jotka aluksen rekisteröintimaan, laivanisännän pääkonttorin sijaintimaan ja matkaan kuuluvien satamien viranomaiset asettavat. Aikarahdinottaja ei ole myöskään velvollinen kuljettamaan eläviä eläimiä.

Aikarahdinottajan on ilmoitettava aikarahdinantajalle kaikista alusta ja matkoja koskevista seikoista, joilla on merkitystä aikarahdinantajalle. Aikarahdinantajan on ilmoitettava aikarahdinottajalle suunnitelluista matkoista.

Aikarahdinantajan on huolehdittava polttoaineesta ja vedestä aluksen koneita varten. Hän vastaa siitä, että toimitettu polttoaine on sovitun määrittelyn mukaista.

Aikarahdinantajan tulee huolehtia lastin vastaanotosta, lastauksesta, ahtaamisesta, trimmauksesta, varmennuksesta, purkauksesta ja luovuttamisesta. Ahtaus on suoritettava siten, että alus on turvallisesti tasapainotettu ja lasti varmennettu. Aikarahdinantajan on noudatettava aikarahdinottajan ohjeita lastin jakautumisesta siinä määrin kuin aluksen turvallisuus ja vakavuus edellyttävät.

Aikarahdinantaja saa vaatia laivan päällikköä ja miehistöä osallistumaan työhön siten kuin on tavanomaista kyseessä olevassa liikenteessä. Ylityökorvaus ja muu sellaisesta työstä johtuva erityinen korvaus on aikarahdinantajan maksettava.

Jos aikarahdinottaja on velvollinen korvaamaan lastin lastauksesta, ahtauksesta, trimmauksesta, varmennuksesta, purkauksesta tai luovutuksesta aiheutuneen vahingon, aikarahdinantajan on kuitenkin huolehdittava siitä, ettei aikarahdinottaja joudu kärsimään vahingosta, jollei se johdu päällikön tai miehistön osallistumisesta tai muusta seikasta, josta aikarahdinottaja vastaa.

Aikarahdinottajan on pyynnöstä annettava suoritettavan matkan osalta konossementti alukseen lastatusta tavarasta sellaisin ehdoin, jotka ovat tavanomaisia kyseessä olevassa liikenteessä. Jos hänen vastuunsa suhteessa konossementin haltijaan siten on laajempi kuin mitä rahtaussopimuksesta johtuu, aikarahdinantajan on huolehdittava siitä, ettei hän joudu kärsimään vahinkoa.

Aikarahdinottaja ei ole velvollinen aikarahdinantajan pyynnöstä luovuttamaan tavaraa vastaanottajalle, joka ei osoita oikeuttaan tähän, tai muutoin konossementin vastaisesti, jos hän tällöin toimisi vastoin kunniaa ja omaatuntoa. Aikarahdinottaja voi aina vaatia vakuutta sellaisen korvauksen varalta, jonka hän voi joutua maksamaan tällaisen luovutuksen johdosta.

Aikarahdinottaja on suhteessa aikarahdinantajaan vastuussa 13 luvun 24–35 ja 37–39 §:n mukaan vahingosta, joka johtuu tavaran häviämisestä, vahingoittumisesta tai viivästymisestä sen ollessa hänen huostassaan. Mitä 13 luvun 36 §:ssä säädetään alirahdinkuljettajan vastuusta, sovelletaan vastaavasti.

Muu vastaanottaja kuin aikarahdinantaja on myös oikeutettu 1 momentin mukaiseen korvaukseen. Jos vastaanottajalla on aikarahdinottajan antama konossementti hallussaan, hän voi myös vedota 5 §:n säännöksiin.

Jos alusta ei pidetä merikelpoisena tai muuten sopimuksen mukaisessa kunnossa tai jos matkat suoritetaan myöhässä taikka jos aikarahdinottajan puolelta johtuu muu sopimusrikkomus, aikarahdinantaja voi purkaa sopimuksen, jos sopimuksen tarkoitus olennaisesti jäisi täyttämättä. Jos aikarahdinantaja haluaa purkaa sopimuksen, hänen on ilmoitettava tästä kohtuullisen ajan kuluessa siitä, kun hänen voidaan olettaa saaneen tiedon sopimusrikkomuksesta. Jollei hän näin menettele, hän menettää purkuoikeutensa.

Aikarahdinantajalla on oikeus korvaukseen vahingosta, joka aiheutuu aluksen tuhoutumisesta tai siitä, että se vahingon jälkeen julistetaan kuntoonpanokelvottomaksi, taikka siitä, ettei alusta pidetä merikelpoisena tai muuten sopimuksen mukaisessa kunnossa, jos vahinko johtuu aikarahdinottajan tai jonkun hänen vastuullaan toimivan virheestä tai laiminlyönnistä. Sama koskee vahinkoa, joka on aiheutunut virheestä tai laiminlyönnistä päällikön tai miehistön osallistuessa 61 §:n 2 momentissa tarkoitettuun työhön, aikarahdinantajan ohjeiden noudattamisesta tai muusta sopimusrikkomuksesta.

Aikarahdinottajalla on oikeus korvaukseen alukselle aiheutuneesta vahingosta, joka johtuu aikarahdinantajan tai jonkun hänen vastuullaan toimivan virheestä tai laiminlyönnistä.

Jos vahinko johtuu siitä, että aikarahdinantaja on määrännyt aluksen turvattomaan satamaan, hän on korvausvelvollinen, jollei hän näytä, ettei virhettä tai laiminlyöntiä ole tapahtunut.

Aikarahdinantajan on maksettava rahdin osalle tuleva yhteisen haverin maksu. Sama koskee aikarahdinantajan aluksessa olevan polttoaineen ja varustuksen osalle tulevaa maksua. Jos yhteisessä haverissa määrätään korvaus aikarahdinantajalle aiheutuneista menoista ja menetyksestä, korvaus on maksettava hänelle.

Aikarahdinottaja saa ilman aikarahdinantajan suostumusta pelastaa henkilöitä. Hän saa myös pelastaa aluksia tai muuta omaisuutta, jollei se ole kohtuutonta aikarahdinantajalle. Aikarahdinottajan osuudesta 16 luvun 11 §:n 2 momentissa tarkoitettuun nettopelastuspalkkioon sekä vastaavasti 16 luvun 9 §:ssä tarkoitettuun erityiskorvaukseen aikarahdinantaja saa yhden kolmasosan.

Aikarahdinantajan on vastattava niistä matkojen suorittamisesta aiheutuvista menoista, jotka eivät tämän luvun säännösten mukaan kuulu aikarahdinottajalle.

Aikarahdinantajan on luovutettava alus takaisin aikarahdinottajalle siinä paikassa ja siinä ajankohtana kuin on sovittu.

Mitä 52 §:n 3 momentissa, 53 §:ssä sekä 54 §:n 1 momentissa ja 2 momentin ensimmäisessä virkkeessä säädetään, sovelletaan vastaavasti takaisinluovutukseen. Sama koskee tilannetta, jolloin rahtaussopimus on purettu tai muutoin rauennut ennen rahtauskauden päättymistä.

Aikarahdinottaja on velvollinen sallimaan aluksen lähdön uudelle matkalle, vaikka takaisinluovutukselle sovittu aika näin ylittyy. Tätä velvollisuutta ei kuitenkaan ole, jos ylitys on pidempi kuin mitä voidaan katsoa kohtuulliseksi tai jos takaisinluovutukselle on sovittu määrätty aikaväli.

Aikarahdinantajan on maksettava 1 momentin mukaan sallitulta ylitykseltä sovittu aikarahti. Muusta ylityksestä hänen on maksettava käypä aikarahti, kuitenkin vähintään sovittu aikarahti, sekä korvaus viivästyksen aikarahdinottajalle aiheuttamasta vahingosta.

Aikarahti maksetaan etukäteen 30 päivältä kerrallaan.

Jos aikarahdinantaja esittää vaatimuksen vähennyksen suorittamisesta määrällä, joka on riidanalainen, hän on kuitenkin velvollinen maksamaan aikarahdin, jos aikarahdinottaja asettaa vakuuden vaatimuksen osalta. Aikarahdinantaja ei kuitenkaan saa vaatia vakuutta suuremmasta määrästä kuin hänen maksamastaan aikarahdista.

Jollei aikarahtia makseta oikeaan aikaan, aikarahdinantajan on maksettava korkolain mukaista viivästyskorkoa viimeistään seuraavan aikarahdin maksun yhteydessä.

Jos aikarahtia ei ole maksettu oikeaan aikaan, aikarahdinottajan on ilmoitettava tästä aikarahdinantajalle. Kun ilmoitus on lähetetty, aikarahdinottaja saa keskeyttää rahtaussopimuksen täyttämisen samoin kuin kieltäytyä lastaamasta tavaraa tai antamasta konossementtia. Jollei maksua ole vastaanotettu 72 tunnin kuluessa ilmoituksen lähettämisestä, aikarahdinottaja saa purkaa sopimuksen.

Jos aikarahdinottaja on keskeyttänyt sopimuksen täyttämisen tai purkanut sen, hänellä on oikeus korvaukseen, jollei aikarahdinantaja näytä, että maksun viivästyminen johtuu lain säännöksestä, yleisen liikenteen tai maksuliikenteen keskeytyksestä taikka muusta samankaltaisesta esteestä, jota hänen ei kohtuudella voida edellyttää ottaneen huomioon sopimuksen tekoaikana ja jonka seurauksia hän ei myöskään kohtuudella olisi voinut välttää tai voittaa.

Jollei aikarahdinantaja maksa erääntynyttä aikarahtia, aikarahdinottaja saa vaatia aikarahdinantajaa siirtämään hänelle aluksen edelleenrahtaamisesta aikarahdinantajalle tulevat rahtisaatavat.

Aikarahtia ei makseta ajalta, jonka aikarahdinantaja menettää meripelastuksen, aluksen kunnossapidon ja sellaisen vahingon korjaamisen johdosta, josta aikarahdinantaja ei ole vastuussa, tai muutoin aikarahdinottajan puolella olevan seikan vuoksi.

Aikarahdinantajan velvollisuus vastata aluksen käytöstä aiheutuneista menoista on rajoitettu vastaavalla tavalla.

Jos alus tuhoutuu tai julistetaan vahingon jälkeen kuntoonpanokelvottomaksi, rahtaussopimus raukeaa, vaikka aikarahdinottajalla sopimuksen mukaan onkin oikeus asettaa toinen alus sovitun tilalle. Sama koskee pakko-ottoa tai vastaavaa toimenpidettä, jolla on olennainen merkitys sopimuksen täyttämiselle.

Jos alus on tuhoutunut eikä saada tietoa tapahtumahetkestä, aikarahti on maksettava 24 tunnista sen jälkeen, kun aluksesta viimeksi kuultiin jotain.

Jos alus on satamassa tai muulla alueella, jossa puhkeaa sota tai muodostuu sodankaltaiset olosuhteet tai vaara sellaisten olosuhteiden osalta olennaisesti lisääntyy, aikarahdinottaja saa välittömästi viedä aluksen pois alueelta ja turvaan.

Aikarahdinantajan on aikarahdin lisäksi korvattava aikarahdinottajalle aluksen sotavakuutuksen ja miehistölle maksettavan sodanvaaralisän osalta aiheutuvat lisäkustannukset, jotka johtuvat niistä matkoista, jotka aikarahdinantaja vaatii suoritettaviksi aluksella.

Jos sopimuskauden aikana syttyy sota tai muodostuu sodankaltaiset olosuhteet tai sodanvaara lisääntyy olennaisesti ja tällä on olennainen merkitys rahtaussopimuksen täyttämiselle, saa sekä aikarahdinottaja että aikarahdinantaja peräytyä sopimuksesta ilman vahingonkorvausvelvollisuutta.

Sen, joka haluaa peräytyä sopimuksesta, on kohtuullisessa ajassa ilmoitettava siitä vastapuolelle. Jollei hän näin menettele, hän on velvollinen korvaamaan vahingon, joka olisi voitu välttää, jos ilmoitus olisi tehty ajoissa.

Matkustajien ja matkatavaran merikuljetuksesta säädetään Ateena-asetuksessa. Matkustajien oikeuksista säädetään matkustajien oikeuksista meri- ja sisävesiliikenteessä sekä asetuksen (EY) N:o 2006/2004 muuttamisesta annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) N:o 1177/2010, jäljempänä merimatkustajien oikeuksista annettu asetus.

Edellä 2 momentissa tarkoitettuihin aluksiin ei sovelleta Ateena-asetuksen liitteen I 4 a artiklan ja liitteen II 2 kohdan sääntelyä, siltä osin kuin kyse on sotariskivakuutuksesta. Näiltä aluksilta ei myöskään edellytetä Ateena-asetuksen liitteen I 4 a artiklan 2 kohdassa tarkoitettua vastuuvakuutusta koskevaa todistusta.

Sen lisäksi, mitä 1 §:ssä säädetään, matkustajan ja matkatavaran kuljetuksesta säädetään tässä luvussa, 21 luvun 5 §:ssä, 22 luvun 9 §:ssä sekä matkustajien ja matkatavaroiden kuljettamisesta meritse vuonna 1974 tehdyn Ateenan yleissopimuksen vuoden 2002 pöytäkirjassa (SopS 69 ja 70 / 2017), jäljempänä vuoden 2002 Ateenan yleissopimus.

Edellä 1 momentissa mainitut tämän lain säännökset eivät koske kuljetuksia siltä osin kuin kuljetukseen sovelletaan matkustajien tai matkatavaroiden kuljetusta muissa liikennemuodoissa koskevan muun kuin 1 momentissa tarkoitetun kansainvälisen yleissopimuksen nojalla siviilioikeudellista vastuuta kyseisen yleissopimuksen määräysten mukaisesti, jos määräyksiä sovelletaan pakollisina merikuljetuksiin.

Jos aluksessa mukana olevalle henkilölle, joka ei ole matkustaja eikä rahdinkuljettajan palveluksessa tai suorita työtä aluksen lukuun, aiheutuu Ateena-asetuksessa tarkoitettu vahinko tai tämän luvun 11 §:ssä tarkoitettu viivästyksestä aiheutunut vahinko, jokaiseen henkilöön laivanisännän puolella, jota vastaan vastuuvelvollisuus voidaan kohdistaa, sovelletaan, mitä Ateena-asetuksessa sekä tässä luvussa säädetään rahdinkuljettajan vastuun rajoittamisesta ja vastuusta vapauttamisesta.

Rahdinkuljettajalla tarkoitetaan tässä luvussa henkilöä, joka sopimuksen perusteella, ammattimaisesti tai vastiketta vastaan, ottaa kuljetettavakseen aluksella matkustajia taikka matkustajia ja matkatavaraa.

Matkustajalla tarkoitetaan henkilöä, jota matkustajankuljetuksesta tehdyn sopimuksen nojalla kuljetetaan tai aiotaan kuljettaa aluksella, sekä henkilöä, joka rahdinkuljettajan suostumuksella on aluksessa tavarankuljetussopimuksen nojalla kuljetettavan ajoneuvon tai elävän eläimen mukana.

Matkatavaralla tarkoitetaan jokaista esinettä, myös ajoneuvoa, jota kuljetetaan matkustajan lukuun edellyttäen, ettei kuljetus tapahdu rahtauskirjan, konossementin tai muun tavarankuljetuksen yhteydessä tavallisesti käytettävän asiakirjan nojalla.

Käsimatkatavaralla tarkoitetaan matkatavaraa, jota matkustaja pitää mukanaan tai hytissään tai joka muutoin on hänen huostassaan matkan aikana, hänen ajoneuvossaan tai sen päällä.

Rahdinkuljettajan on huolehdittava siitä, että alus on merikelpoinen, jolloin hänen on huolehdittava myös siitä, että alus on asianmukaisesti miehitetty, muonitettu ja varustettu sekä että matkustaja ja hänen matkatavaransa nopeasti ja turvallisesti kuljetetaan määräpaikkaan. Rahdinkuljettajan on muutoinkin huolehdittava matkustajan parhaasta.

Matkatavaraa ei saa kuljettaa kannella.

Matkareitiltä saa poiketa vain ihmishengen, aluksen tai tavaran pelastamiseksi taikka muusta kohtuullisesta syystä.

Jos kuljetussopimus koskee määrättyä alusta, rahdinkuljettaja ei saa suorittaa kuljetusta muulla aluksella.

1 momentti on kumottu L:lla 5.5.2017/249.

Matkustaja on kuljetuksen aikana velvollinen noudattamaan järjestyksestä ja turvallisuudesta annettuja määräyksiä.

Pakkokeinoista säädetään merityösopimuslain (756/2011) 13 luvun 18 ja 19 §:ssä. Mitä mainitussa 19 §:ssä säädetään työntekijästä, koskee myös matkustajaa.

Matkustaja saa kuljettaa mukanaan kohtuullisen määrän matkatavaraa. Jos matkustaja tietää matkatavaransa voivan aiheuttaa vaaraa tai olennaista haittaa henkilölle tai omaisuudelle, hänen on ilmoitettava siitä rahdinkuljettajalle ennen matkan alkua. Vastaavasti hänen on ilmoitettava, jos muu matkatavara kuin käsimatkatavara vaatii erityistä hoitoa ja tehtävä tästä merkintä tavaraan ennen matkan alkamista, jos se on mahdollista.

Rahdinkuljettajalla on oikeus kieltää matkustajaa ottamasta mukaan matkatavaraa, joka voi tuottaa vaaraa tai olennaista haittaa henkilölle tai omaisuudelle.

Jos sellaista matkatavaraa on tuotu alukseen rahdinkuljettajan tietämättä sen ominaisuuksista, rahdinkuljettaja voi olosuhteiden mukaan viedä tavaran maihin, tehdä sen vaarattomaksi tai hävittää sen joutumatta vahingonkorvausvelvolliseksi. Sama koskee matkatavaraa, joka on otettu alukseen rahdinkuljettajan ollessa tietoinen sen ominaisuuksista, mutta sen myöhemmin havaitaan tuottavan sellaista vaaraa tai olennaista haittaa henkilölle tai omaisuudelle, ettei sen aluksessa pitäminen ole puolustettavissa.

Jos matkatavarasta on aiheutunut vahinkoa rahdinkuljettajalle tai alukselle, matkustaja on korvausvelvollinen, jos hän tai joku hänen vastuullaan toimiva on virheellään tai laiminlyönnillään aiheuttanut vahingon.

Jos aluksen matka keskeytyy niin, ettei matkustajan kohtuudella voida vaatia odottavan matkan jatkamista, tai jos alus tuhoutuu tai julistetaan vahingon jälkeen kuntoonpanokelvottomaksi, rahdinkuljettajan on huolehdittava, että matkustaja ja hänen matkatavaransa kuljetetaan määräpaikkaan muulla sopivalla tavalla, ja suoritettava tästä aiheutuvat kustannukset. Jos rahdinkuljettaja laiminlyö tämän, matkustajalla on oikeus purkaa sopimus.

Jos matkustajan on oleskeltava maissa haverin tai muun alusta koskevan seikan vuoksi, rahdinkuljettajan on sopivalla tavalla huolehdittava hänen ylläpidostaan ja suoritettava siitä aiheutuvat kustannukset, jollei merimatkustajien oikeuksista annetusta asetuksesta muuta johdu.

Jos matkustaja ei lähde matkalle tai keskeyttää sen, sovittu kuljetusmaksu on kuitenkin suoritettava paitsi, jos matkalle lähtemättä jääminen tai keskeytys on johtunut matkustajan sairastumisesta tai kuolemasta taikka muusta kohtuullisesta syystä ja rahdinkuljettajalle on siitä kohtuullisessa ajassa ilmoitettu.

Jos matkustaja 1 momentin mukaan on velvollinen suorittamaan sovitun kuljetusmaksun, sitä on kuitenkin kohtuullisella määrällä alennettava, jos rahdinkuljettaja on ottanut toisen matkustajan hänen tilalleen taikka jos rahdinkuljettaja on muutoin rajoittanut tai olisi voinut rajoittaa vahinkoaan.

Jos kuljetussopimuksen tekemisen jälkeen käy ilmi, että matkan suorittamisesta saattaisi aiheutua matkustajalle tai alukselle vaaraa sodan, saarron, kapinan, levottomuuksien, merirosvouden tai muun aseellisen väkivallan vuoksi tai että sellainen vaara on olennaisesti lisääntynyt, kummallakin sopimuspuolella on oikeus peräytyä kuljetussopimuksesta, vaikka matka olisi alkanut. Jos sopimuksesta peräydytään, kumpikin sopimuspuoli saa kärsiä kustannuksensa ja vahinkonsa.

Jos matkustaja keskeyttää matkan 8 §:n 1 momentissa tarkoitetusta syystä taikka jos kuljetussopimus puretaan 7 §:n 1 momentin nojalla taikka 9 §:n nojalla sen jälkeen kun matka on alkanut, suoritettavasta kuljetusmaksusta on vähennettävä rahamäärä, jonka suuruus määrätään ottamalla huomioon jäljellä olevan ja sovitun matkan pituus sekä niiden vaatima aika ja kustannukset.

Jos rahdinkuljettaja on saanut maksua enemmän kuin mitä hänelle 1 momentin mukaan kuuluu, hänen on palautettava ylimenevä osa.

Rahdinkuljettaja vastaa matkustajan viivästymisestä aiheutuvasta vahingosta, jos vahinko on aiheutunut rahdinkuljettajan tai jonkun hänen vastuullaan toimivan virheestä tai laiminlyönnistä.

Jos matkustajalle on suoritettu korvausta merimatkustajien oikeuksista annetun asetuksen perusteella, tämä osuus on vähennettävä 1 momentissa tarkoitetun vahingonkorvauksen määrästä.

Rahdinkuljettaja vastaa vahingosta, joka aiheutuu matkatavaran viivästymisestä, jos vahinko on aiheutunut rahdinkuljettajan tai jonkun hänen vastuullaan toimivan virheestä tai laiminlyönnistä.

Jos matkustajan puolelta on myötävaikutettu 11 tai 12 §:ssä tarkoitettuun vahinkoon, voidaan vahingonkorvausta sovitella sen mukaan kuin vahingonkorvauslain 6 luvun 1 §:ssä säädetään.

Vapautuakseen vastuusta rahdinkuljettajan on näytettävä, että 11 tai 12 §:ssä tarkoitettu vahinko ei ole aiheutunut hänen tai jonkun hänen vastuullaan toimivan virheestä tai laiminlyönnistä.

Rahdinkuljettajan vastuu 11 §:ssä tarkoitetusta viivästymisvahingosta on rajoitettu kutakin matkustajaa kohden 4 150 erityiseen nosto-oikeuteen (Special Drawing Right; SDR).

Edellä 1 ja 2 momentissa mainitut vastuumäärät tarkoittavat yhteenlaskettua vastuuta kaikista saman matkan aikana aiheutuneista vahingoista. Määrät eivät sisällä korkoa eivätkä oikeudenkäyntikuluja.

Erityisellä nosto-oikeudella tarkoitetaan 23 luvun 2 §:ssä tarkoitettua laskentayksikköä.

Rahdinkuljettaja ja matkustaja voivat sopia nimenomaisesti ja kirjallisesti 15 §:ssä säädettyä korkeammasta vastuunrajasta.

Rahdinkuljettajalla on oikeus vähentää matkustajan tai matkatavaran viivästymisestä johtuvasta vahingosta matkustajan omavastuuosuutena enintään 20 SDR.

Rahdinkuljettajalla ei ole oikeutta vedota 15 tai 16 §:n säännöksiin vastuun rajoittamisesta, jos hänen näytetään itse aiheuttaneen viivästymisestä johtuneen vahingon tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta tietäen, että sellainen vahinko todennäköisesti syntyisi.

Jos kuljetuksen kokonaan tai osaksi suorittaa joku muu kuin rahdinkuljettaja, rahdinkuljettaja on kuitenkin vastuussa 11 ja 12 §:ssä tarkoitetusta vahingosta niin kuin hän olisi itse suorittanut koko kuljetuksen. Tällöin noudatetaan soveltuvin osin, mitä tässä luvussa säädetään.

Se, joka suorittaa kuljetuksen 1 momentissa tarkoitetussa tapauksessa, on vastuussa kuljetusosuudestaan niiden säännösten mukaan, jotka ovat voimassa rahdinkuljettajaan nähden. Jos rahdinkuljettaja on ottanut itselleen muita kuin tässä luvussa tarkoitettuja vastuita, tämä ei sido kuljetuksen suorittajaa, ellei hän ole siihen kirjallisesti suostunut.

Jos sekä rahdinkuljettaja että 1 momentissa tarkoitettu henkilö ovat vastuussa, he vastaavat vahingosta yhteisvastuullisesti.

Mitä tässä luvussa säädetään rahdinkuljettajan vastuusta vapautumisesta tai sen rajoittamisesta, sovelletaan myös korvauskanteeseen, joka ei perustu kuljetussopimukseen.

Jos korvauskannetta ajetaan rahdinkuljettajan vastuulla 7 luvun 1 §:n tai tämän luvun 18 §:n nojalla toimivaa henkilöä vastaan, tällä on oikeus samanlaiseen vastuusta vapautumiseen tai sen rajoittamiseen kuin rahdinkuljettajalla. Ne korvausmäärät, jotka rahdinkuljettaja ja hänen vastuullaan toimiva henkilö voidaan velvoittaa suorittamaan, eivät yhteensä saa ylittää 15 §:ssä säädettyjä vastuurajoja.

Mitä 2 momentissa säädetään, ei ole voimassa sen hyväksi, jonka näytetään itse aiheuttaneen vahingon tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta tietäen, että sellainen vahinko todennäköisesti syntyisi.

Oikeus korvausvaatimuksen esittämiseen matkustajaa kohdanneen vahingon tai hänen kuljetuksensa viivästymisen johdosta on vain matkustajalla itsellään tai hänen oikeudenomistajillaan taikka, kun matkustaja on kuollut, vain sillä, jolla vahingonkorvauslain 5 luvun nojalla on oikeus vahingonkorvaukseen.

Sopimusehto, joka poikkeaa tämän luvun 4 §:n 2 ja 3 momentin säännöksistä tai joka rajoittaa tämän luvun 5 §:n 3 momentissa tai 7 – 20 §:ssä, 19 luvun 1 §:n 1 momentin 3 tai 5 kohdassa taikka 21 luvun 5 §:ssä säädettyjä matkustajan oikeuksia, on mitätön. Muita tämän luvun säännöksiä sovelletaan ainoastaan, jollei muuta ole sovittu eikä tavasta muuta johdu.

Suomen sisäisessä liikenteessä tapahtuvaa kuljetusta koskevaan sopimukseen sovelletaan Ateena-asetuksen liitteen I ja tämän lain matkustajan oikeuksia koskevia pakottavia säännöksiä riippumatta siitä, minkä valtion lakia sopimukseen muuten sovelletaan.

Sen estämättä, mitä 21 §:ssä säädetään, rahdinkuljettajalla on oikeus vapauttaa itsensä 11 ja 12 §:n mukaisesta vastuusta matkustajan saapumista alukseen edeltävältä ja hänen maihin astumisensa jälkeiseltä ajalta. Aluksen ja rannan välisen merikuljetuksen osalta sellaiset sopimukset eivät ole sallittuja, jos kuljetus sisältyy lipun hintaan tai se suoritetaan rahdinkuljettajan käytettäväksi asettamalla kuljetusvälineellä.

Sellaiseen käsimatkatavaraan nähden, jota ei säilytetä matkustajan mukanaan tuomassa ajoneuvossa tai sen päällä, rahdinkuljettaja voi sopimuksella vapauttaa itsensä 12 §:n mukaisesta vastuusta käsimatkatavaran alukseen tuomista edeltävältä ja sen maihin viemisen jälkeiseltä ajalta. Vastuusta vapautuminen ei kuitenkaan ole sallittu 1 momentissa tarkoitettuun alukseen tai aluksesta suoritettavaan kuljetukseen nähden eikä siltä ajalta, jona käsimatkatavara on rahdinkuljettajan huostassa matkustajan oleskellessa terminaalirakennuksessa, laiturilla tai muussa satamalaitoksessa.

Jos on sovittu, että määrätyn osan kuljetuksesta suorittaa joku muu nimeltä mainittu laivanisäntä kuin rahdinkuljettaja, rahdinkuljettaja saa vapauttaa itsensä vastuusta sellaisten viivästymisvahinkojen osalta, jotka aiheutuvat toisen laivanisännän kuljetusosuuden aikana sattuneista tapahtumista. Sama koskee tapauksia, joissa matkustajalla kuljetussopimuksen mukaan on oikeus kokonaan tai osittain käyttää muuta rahdinkuljettajaa kuljetukseen.

Toimivaltaisesta tuomioistuimesta riidassa, joka koskee matkustajien ja matkatavaroiden kuljetuksesta tehdystä sopimuksesta johtuvaa vastuuta, säädetään 21 luvun 5 §:ssä.

Saatavan vanhentumisesta säädetään 19 luvun 1 §:ssä.

Ulkomaisella aluksella, joka saapuu Suomen alueella olevaan satamaan tai lähtee sieltä ja jolla on lupa kuljettaa yli kaksitoista matkustajaa, on oltava Ateena-asetuksen liitteen I 4 a artiklan mukainen vakuutus tai vakuus, jollei tämän luvun 1 §:n 3 momentista muuta johdu. Vakuuttamisvelvollisuus ei kuitenkaan koske vieraan valtion omistamaa alusta.

Liikenne- ja viestintävirasto antaa hakemuksesta liikenneasioiden rekisteriin tai Ahvenanmaan valtionviraston ylläpitämään alusrekisteriin merkityn aluksen rekisteröidylle omistajalle todistuksen Ateena-asetuksen liitteen I 4 a artiklassa tarkoitetun vakuutuksen tai vakuuden voimassaolosta. Liikenne- ja viestintävirasto voi myös antaa todistuksen vakuutusvelvollisuuden täyttämisestä, jos alusta ei ole rekisteröity missään sopimusvaltiossa.

Liikenne- ja viestintäviraston tulee peruuttaa todistus, kun sen myöntämisen edellytykset eivät enää täyty.

Todistusta on säilytettävä aluksessa ja jäljennös todistuksesta on talletettava Liikenne- ja viestintäviraston haltuun. Alusta ei saa käyttää merenkulkuun ilman todistusta.

Tässä pykälässä tarkoitetun todistuksen antamisesta peritään maksu siten kuin valtion maksuperustelaissa säädetään.

Tarkemmat säännökset tässä pykälässä tarkoitetusta todistuksesta annetaan valtioneuvoston asetuksella.

Liikenne- ja viestintävirasto valvoo Ateena-asetuksen liitteen I 4 a artiklan noudattamista.

Liikenne- ja viestintävirastolla on oikeus kieltää aluksen lähtö ja keskeyttää sen matka, jollei aluksessa ole mukana todistusta Ateena-asetuksen liitteen I 4 a artiklassa vaadittavasta vakuutuksesta tai vakuudesta.

Tämän luvun säännöksiä sovelletaan, kun meripelastusta koskevaa riita-asiaa käsitellään suomalaisessa tuomioistuimessa tai välimiesmenettelyssä Suomessa.

Tämän luvun säännöksiä sovelletaan myös silloin, kun sekä pelastetulla että pelastustyön suorittaneella aluksella on sama omistaja.

Tämän luvun säännöksiä sovelletaan viranomaisen suorittamaan tai valvomaan meripelastukseen vain siltä osin kuin niistä ei säädetä tai määrätä muualla. Tällaiseen meripelastukseen osallistuneella meripelastajalla on kuitenkin oikeus pelastuspalkkioon tai erityiskorvaukseen tämän luvun säännösten mukaisesti.

Tämän luvun säännöksiä ei sovelleta kiinteisiin tai kelluviin alustoihin eikä siirrettäviin merenpohjan porausyksiköihin silloin, kun tällaiset alustat tai yksiköt ovat määräpaikallaan ja niitä käytetään merenpohjan mineraalivarojen tutkimiseen, hyödyntämiseen tai tuottamiseen.

Tämän luvun säännöksiä ei myöskään sovelleta muinaismuistolaissa (295/1963) tarkoitettuihin aluksiin ja omaisuuteen, jollei siitä ole erikseen sovittu.

Tämän luvun säännöksistä voidaan sopimuksin poiketa. Sopimuksella ei voida kuitenkaan rajoittaa meripelastajan, aluksen päällikön, laivanisännän taikka aluksen tai muun omaisuuden omistajan tämän luvun säännösten mukaista velvollisuutta estää tai rajoittaa ympäristölle aiheutuvia vahinkoja. Jäljempänä 11 §:n 5 momentissa säädetään eräiden pelastuspalkkion jakamista koskevien sopimusten pätevyydestä.

Aluksen päälliköllä on oikeus tehdä meripelastussopimus aluksen omistajan puolesta. Aluksen omistajalla, laivanisännällä ja päälliköllä on oikeus kullakin erikseen tehdä meripelastussopimus aluksella olevan tai siellä olleen omaisuuden omistajan puolesta.

Meripelastusta koskevaa sopimusta tai tällaisessa sopimuksessa olevaa ehtoa voidaan kohtuullistaa tai jättää se huomioon ottamatta, jos sopimus on tehty painostuksen tai vaaran vaikutuksen alaisena ja sopimus tai sen ehto on kohtuuton taikka jos sopimuksen mukaisen pelastuspalkkion tai erityiskorvauksen määrä ei ole kohtuullisessa suhteessa suoritettuun meripelastustyöhön.

Mitä 10 §:n 3 momentissa säädetään, noudatetaan silloinkin, kun pelastamisesta on tehty sopimus.

Meripelastajalla on oikeus pelastuspalkkioon, jos meripelastus oli tuloksellinen. Pelastuspalkkiota ei saa määrätä suuremmaksi kuin pelastetun aluksen ja muun omaisuuden arvo on. Pelastuspalkkioon ei lueta korko- ja oikeudenkäyntikuluja.

Ihmishengen pelastaminen ei sinällään oikeuta pelastuspalkkioon. Meripelastustilanteen yhteydessä ihmisiä pelastaneella on kuitenkin oikeus kohtuulliseen osuuteen meripelastajalle kuuluvasta pelastuspalkkiosta tai erityiskorvauksesta.

Edellä 1 momentin estämättä voidaan esittää vaatimuksia 9 §:ssä tarkoitetusta erityiskorvauksesta.

Aluksen omistajan sekä muun omaisuuden omistajan on maksettava pelastuspalkkio suhteessa heille kuuluvan pelastetun omaisuuden arvoon.

Jaettaessa pelastuspalkkiota usean meripelastajan kesken tulee 6 §:ssä mainitut seikat ottaa huomioon.

Jos meripelastajan pelastustoimet ovat kohdistuneet alukseen, joka itse tai jonka lasti on uhannut aiheuttaa vahingon ympäristölle, meripelastajalla on oikeus saada erityiskorvaus kustannuksistaan aluksen omistajalta ja laivanisännältä. Erityiskorvausta maksetaan kuitenkin vain siltä osin kuin korvaus ylittää 6 §:n mukaisesti määräytyvän pelastuspalkkion.

Jos meripelastaja on 1 momentissa tarkoitetuissa olosuhteissa estänyt ympäristölle aiheutuvan vahingon syntymisen tai rajoittanut sitä, voidaan erityiskorvausta korottaa määrällä, joka vastaa enintään 30 prosenttia meripelastajan kustannuksista. Jos harkitaan kohtuulliseksi, korvausta voidaan kuitenkin korottaa enintään 100 prosenttiin meripelastajan kustannuksista. Tällöin tulee ottaa huomioon 6 §:ssä mainitut seikat.

Meripelastajan kustannuksilla tarkoitetaan meripelastajalle meripelastustyöstä aiheutuneita kohtuullisia kuluja ja kohtuullista korvausta pelastustoimissa perustellusti käytetyistä varusteista ja henkilökunnasta. Korvausta määrättäessä on otettava huomioon 6 §:n 8–10 kohdassa mainitut seikat.

Jos meripelastaja on ollut huolimaton, eikä sen vuoksi ole estänyt tai rajoittanut ympäristölle aiheutuvaa vahinkoa, voidaan erityiskorvaus evätä häneltä osittain tai kokonaan.

Sillä, joka toimii ennen vaaran syntymistä tehdyn sopimuksen mukaisesti, on oikeus pelastuspalkkioon tai erityiskorvaukseen vain, jos suoritetut toimenpiteet ovat olleet sellaisia, ettei niiden kohtuudella voida katsoa kuuluvan sopimuksen täyttämiseen.

Sillä, joka on aluksen omistajan, laivanisännän tai päällikön nimenomaisesta ja perustellusta kiellosta huolimatta osallistunut meripelastukseen, ei ole oikeutta pelastuspalkkioon eikä erityiskorvaukseen. Oikeutta pelastuspalkkioon tai erityiskorvaukseen ei ole myöskään, jos muun vaarassa olevan omaisuuden, joka ei ole eikä ole ollut aluksella, omistaja on nimenomaisesti ja perustellusti kieltänyt osallistumisen meripelastukseen.

Pelastuspalkkio tai erityiskorvaus voidaan evätä kokonaan tai osittain, jos meripelastus on aiheutunut tai vaikeutunut meripelastajan virheen tai laiminlyönnin seurauksena taikka jos meripelastaja on meripelastuksen yhteydessä syyllistynyt petokseen tai muuhun vilpilliseen tekoon.

Jos Suomessa rekisteröity alus on pelastanut matkalla jotakin, pelastuspalkkiosta on ensin suoritettava korvaus siitä vahingosta, joka meripelastuksen johdosta on aiheutunut alukselle, lastille tai jollekin muulle aluksessa olevalle omaisuudelle, korvaus sellaisista polttoaineesta sekä päällikön ja miehistön palkoista ja muonituksesta aiheutuneista kustannuksista, jotka ovat syntyneet meripelastuksen johdosta, sekä 3 momentissa tarkoitettu korvaus.

Pelastuspalkkion jäljelle jäävästä osasta (nettopelastuspalkkio) laivanisäntä saa kolme viidesosaa ja jäännöksestä päällikkö yhden kolmasosan ja varsinainen miehistö kaksi kolmasosaa. Miehistön osuus jaetaan heille heidän palkkauksensa mukaisessa suhteessa. Päällikön osuuden on kuitenkin aina oltava vähintään kaksi kertaa niin suuri kuin korkeimmin palkatun merimiehen osuus on. Aluksessa oleva luotsi saa osuuden pelastuspalkkiosta niin kuin hän kuuluisi miehistöön ja, jollei hän ole laivanisännän palveluksessa, saisi samansuuruista palkkaa kuin ylin perämies.

Jos merimies on erittäin ansiokkaasti osallistunut meripelastukseen tai antautunut erityiselle vaaralle alttiiksi, hänelle voidaan myöntää korvausta 2 momentissa säädetyn osuuden lisäksi. Merimiehen, joka esittää tällaisen korvausvaatimuksen, on kolmen kuukauden kuluessa meripelastuksen päättymisestä ilmoitettava siitä laivanisännälle tai päällikölle.

Jos erityiset syyt, kuten aluksen matkan tarkoitus tai aluksen palveluksessa oleville suoritettavan palkan tai korvauksen laskemistapa, antavat aihetta, voidaan pelastuspalkkiot jakaa muulla kuin 1–3 momentissa säädetyllä tavalla.

Sopimus, jonka mukaan päällikölle tai miehistölle suoritetaan pienempi osuus aluksella mahdollisesti ansaittavasta pelastuspalkkiosta kuin mitä edellä tässä pykälässä säädetään, on mitätön, jollei kyseessä ole alus, joka harjoittaa meripelastusta ja on erityisesti sitä varten varustettu tai jollei kyseessä ole tiettyä pelastustyötä koskeva sopimus, joka on tehty ottokatselmuksen yhteydessä.

Tämän pykälän säännöksiä sovelletaan Suomen valtion alukselle kuuluvan pelastuspalkkion jakamiseen silloinkin, kun alusta käytetään yksinomaan valtion muuhun kuin kaupalliseen tarkoitukseen. Päällikön osuus pelastuspalkkiosta suoritetaan kuitenkin aluksen päällikön esimiehelle tai tämän vertaiselle, jos tämä on ottanut itselleen aluksen päällikkyyden pelastukseen ryhdyttäessä. Aluksen vakinainen päällikkö saa palkkio-osuutensa miehistölle tulevasta osuudesta palkkauksensa mukaisessa suhteessa. Valtio voi luopua pelastuspalkkiosta kokonaisuudessaan joutumatta vastuuseen aluksessa olevia kohtaan. Aluksessa oleville tulevan pelastuspalkkion osuuden jakamisessa huomioon otettavasta palkkauksesta, osuuden jakamisesta valtion eri alusten kesken sekä alukselle tulevasta pelastuspalkkiosta luopumisesta säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.

Muualla kuin Suomessa rekisteröityyn alukseen sovelletaan pelastuspalkkion jakamisessa sen valtion lainsäädäntöä, jossa alus on rekisteröity. Jos meripelastusta ei ole suoritettu aluksesta, pelastuspalkkio jaetaan sen lainsäädännön mukaisesti, jota sovelletaan meripelastajan ja tämän palveluksessa olevien väliseen sopimukseen.

Tämän luvun säännösten nojalla maksuvelvollisen on meripelastajan pyynnöstä asetettava vakuus pelastuspalkkion ja erityiskorvauksen maksamisesta. Vakuuden on katettava myös korot ja oikeudenkäyntikulut. Kun tällainen vakuus on asetettu, meripelastaja ei saa vedota meripanttioikeuteen pelastuspalkkiovaatimusten osalta.

Pelastetun aluksen omistajan ja laivanisännän on myötävaikutettava siihen, että lastin omistaja asettaa ennen lastin luovuttamista vakuuden häneen kohdistuvien vaatimusten varalle. Vakuuden on katettava korot ja oikeudenkäyntikulut.

Pelastettua alusta tai muuta pelastettua omaisuutta ei saa ilman meripelastajan suostumusta siirtää siitä satamasta tai paikasta, jonne omaisuus ensimmäiseksi on viety meripelastuksen jälkeen, ellei vakuutta meripelastajan vaatimusten turvaamiseksi ole asetettu.

Jos alus sen vuoksi, että pelastaja kieltäytyy hyväksymästä tarjottua vakuutta, joutuu viipymään tai omaisuuden omistaja ei saa omaisuutta haltuunsa, mutta tarjotun vakuuden katsotaan olleen riittävä ja turvaava, pelastajan on korvattava kaikki näin aiheuttamansa vahinko.

Tuomioistuin tai välimiesoikeus, joka on toimivaltainen käsittelemään meripelastajan vaatimuksia, voi meripelastajan pyynnöstä väliaikaisesti määrätä, että pelastuspalkkiosta tai erityiskorvauksesta on maksettava kohtuullinen ennakko. Asian luonteen niin vaatiessa voidaan tällaisen ennakon ehdoksi asettaa, että meripelastaja asettaa vakuuden vastaanotettavalle määrälle taikka muita olosuhteisiin nähden kohtuullisia ehtoja.

Milloin alus on pelastanut toisen saman omistajan aluksen tai sen lastia, pelastetun aluksen päällikkö ei saa edustaa lastin omistajaa, kun lastista haetaan pelastuspalkkiota.

Jollei heti saada selvyyttä, kenen lasti on, tuomioistuimen tulee pelastajan tai vakuutuksenantajan pyynnöstä määrätä esteetön ja asiantunteva uskottu mies edustamaan lastin omistajaa kaikessa, mikä koskee lastiin liittyviä pelastuspalkkiovaatimuksia. Sama on voimassa, jos lastin omistajaa ei ilman vaikeuksia tai ajanhukkaa voida tavoittaa.

Tämän luvun säännökset eivät oikeuta vieraan valtion omistaman lastin takavarikkoon tai muihin lastia koskeviin turvaamistoimenpiteisiin, jos lastia käytetään yksinomaan muita kuin kaupallisia tarkoituksia varten ja se nauttii meripelastuksen aikana kansainvälisen oikeuden yleisesti tunnustettujen periaatteiden mukaista koskemattomuutta.

Tämän luvun säännökset eivät oikeuta sellaisen lastin, jonka jokin valtio on lahjoittanut humanitaarista tarkoitusta varten, takavarikkoon tai muihin sitä koskeviin turvaamistoimenpiteisiin, jos kyseinen valtio on sitoutunut maksamaan lastin pelastustoimista.

Merivakuutukseen perustuvien korvausselvitysten laatimista ja muita 3 §:ssä säädettyjä tehtäviä varten on itsenäinen ja merenkulun ja vakuutusalan elinkeinonharjoittajista riippumaton merivahingonlaskijan toimi. Merivahingonlaskijan nimittää valtioneuvosto.

Merivahingonlaskijan kelpoisuusvaatimuksena on oikeustieteen muu ylempi korkeakoulututkinto kuin kansainvälisen ja vertailevan oikeustieteen maisterin tutkinto, todistus merivahingonlaskijan kelpoisuudesta, hyvä perehtyneisyys vakuutus- ja vahingonkorvausoikeuteen ja toimenkuvaan kuuluviin tehtäviin sekä tehtävän edellyttämä suomen, ruotsin ja englannin kielen taito.

Merivahingonlaskijaksi ei voida nimittää henkilöä, joka on konkurssissa tai jonka toimintakelpoisuutta on rajoitettu.

Merivahingonlaskijan tulee olla tehtävässään puolueeton ja riippumaton. Merivahingonlaskijaan sovelletaan rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä. Vahingonkorvausvastuusta säädetään vahingonkorvauslaissa (412/1974).

Merivahingonlaskijalla on sijainen, joka käsittelee ja ratkaisee asiat, joissa merivahingonlaskija on esteellinen. Merivahingonlaskijan sijaiseen sovelletaan, mitä merivahingonlaskijasta säädetään.

Jos vakuutuksenantaja ja vakuutuksenottaja ovat sopineet vakuutusehdoissa, että venevakuutuksiin liittyvissä erimielisyysasioissa voidaan pyytää merivahingonlaskijalta korvausselvitystä, merivahingonlaskijan on myös tällöin vakuutuksenantajan, vakuutuksenottajan tai vakuutetun pyynnöstä annettava korvausselvitys. Vakuutuksenantajan on ilmoitettava tämän lain voimaantulon jälkeen vakuutuksenottajalle tai vakuutetulle mahdollisuudesta sisällyttää vakuutussopimukseen tämän momentin mukainen ehto siitä, että erimielisyysasiat ratkaistaan merivahingonlaskijan korvausselvityksellä.

Merivahingonlaskija antaa vakuutuksenottajan, vakuutetun tai vakuutuksenantajan pyynnöstä lausuntoja muissa kuin 1 momentin 2 kohdassa tai 2 momentissa tarkoitetuissa venevakuutukseen liittyvissä asioissa.

Merivahingonlaskija laatii 3 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohdassa sekä 2 momentissa tarkoitetut korvausselvitykset noudattaen tätä lukua.

Siltä osin kuin tämän luvun säännöksistä ei muuta johdu, merivahingonselvittäjä laatii korvausselvityksen noudattaen mitä välimiesmenettelystä annetussa laissa (967/1992) säädetään välimiesmenettelyssä noudatettavasta menettelystä.

Hakemuksen tekeminen katkaisee siinä tarkoitetun velan vanhentumisen velan vanhentumisesta annetun lain (728/2003) 11 §:n mukaisesti.

Merivahingonlaskijan on laadittava korvausselvitys 60 päivässä siitä, kun hän on saanut asianosaisilta kaikki tarpeelliseksi katsomansa tiedot. Merivahingonlaskija voi pidentää määräaikaa laajoissa ja vaikeissa asioissa.

Merivahingonlaskijan on allekirjoitettava korvausselvitys ja toimitettava se asianosaisille. Muutoksenhausta säädetään 21 luvun 8 §:ssä. Korvausselvitykseen on liitettävä muutoksenhakuohjeet.

Merivahingonlaskija antaa lausunnon kuultuaan vakuutussopimuksen osapuolia ja vakuutettua ja perehdyttyään osapuolten esittämään aineistoon. Merivahingonlaskijan on annettava lausunto 30 päivässä siitä, kun hän on saanut osapuolilta kaikki tarpeellisiksi katsomansa tiedot. Merivahingonlaskija voi pidentää määräaikaa laajoissa ja vaikeissa asioissa.

Merivahingonlaskijan antamaan lausuntoon on sisällytettävä selostus lausuntopyynnön kohteena olevasta tapauksesta sekä sitä koskeva oikeudellinen arvio perusteluineen. Merivahingonlaskijan on allekirjoitettava lausunto ja toimitettava se osapuolille. Lausunto ei sido asian osapuolia, eikä se ole täytäntöönpanokelpoinen. Lausuntoon ei voi hakea muutosta.

Menettelystä 3 §:n 1 momentin 3–6 kohdassa tarkoitetuissa asioissa säädetään 17 luvun 7 §:ssä.

Merivahingonlaskijan on tehtävä 3 §:n 1 momentin 3 ja 4 kohdassa tarkoitetut ratkaisut kolmessa kuukaudessa siitä, kun hän on saanut asianosaisilta kaikki tarpeelliseksi katsomansa tiedot. Merivahingonlaskija voi pidentää määräaikaa laajoissa ja vaikeissa asioissa.

Merivahingonlaskija vahvistaa käsittelemissään asioissa työstään ja kustannuksistaan suoritettavan korvauksen määrän. Korvauksen tulee olla asian laajuus ja vaikeus huomioon ottaen kohtuullinen.

Vakuutuksenantaja on velvollinen suorittamaan merivahingonlaskijan korvauksen 3 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohdassa sekä 2 momentissa tarkoitettujen korvausselvitysten laatimisesta, jollei vakuutetun tai vakuutuksenottajan hakemus ole ollut ilmeisen perusteeton, ja lausunnon pyytäjä 3 §:n 3 momentissa tarkoitetun lausunnon laatimisesta. Korvauksen 3 §:n 1 momentin 5 kohdassa tarkoitetusta yhteisen haverin selvityksen ja jakamisen toimittamisesta suorittavat yhteisvastuullisesti yhteisen haverin asianosaiset.

Muissa asioissa merivahingonlaskija ratkaisee, miten korvausvelvollisuus jakautuu asianosaisten kesken noudattaen soveltuvin osin oikeudenkäymiskaaren 21 luku a.

Muutoksenhausta säädetään tämän lain 21 luvun 8 §:ssä.

Merivahingonlaskijan käsittelemissä asioissa noudatetaan oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annettua lakia (370/2007).

Yhteisestä haverista johtuvaan vahinkoon, menetykseen ja kustannukseen sekä niiden jakoon sovelletaan, jollei toisin sovita, vuoden 1974 York-Antwerpenin sääntöjä siten kuin asetuksella tarkemmin säädetään.

Yhteisen haverin selvitys ja jakaminen on, jollei toisin sovita, toimitettava merivahingonselvityksellä siinä maassa ja sillä paikkakunnalla, jonka laivanisäntä määrää. Suomessa merivahingonselvityksen toimittaa merivahingonlaskija.

Vahinko, joka yhteisessä haverissa on kohdannut alusta tai sen tarpeistoa, on, jollei toisin sovita, 18 luvun 17 §:n mukaisesti määrättyjen katsastus- ja arviomiesten arvioitava sillä paikkakunnalla, jossa korjaus suoritetaan, jos se tapahtuu matkan aikana, mutta muutoin sillä paikkakunnalla, jossa matka päättyy. Lastivahinko on arvioitava viimeistään sillä paikkakunnalla, jossa lasti puretaan.

Laivanisännän tai sen, joka laivanisännän sijasta käyttää alusta, tulee viipymättä merivahingonlaskijalta pyytää merivahingonselvityksen toimittamista ja samalla ilmoittaa tunnettujen asianosaisten nimet ja osoitteet.

Jokainen, jota haveri koskee, on velvollinen viipymättä luovuttamaan merivahingonlaskijalle kaikki asiakirjat, joita tämä pitää vahingon selvitystä ja jakamista varten tarpeellisina, sekä muutoinkin antamaan hänelle tarpeelliset tiedot.

Jos haverimaksu on suoritettava lastista tai muusta tavarasta, omistaja vastaa tavaralla mutta ei henkilökohtaisesti.

Laivanisännän oikeudesta pidättää tavara, joka vastaa haverimaksusta, säädetään 13 luvun 20 §:ssä ja 14 luvun 25 §:ssä. Jos sellainen tavara luovutetaan ilman, että sen omistaja sitoutuu henkilökohtaiseen vastuuseen haverimaksusta, ja ilman, että hän, milloin niin vaaditaan, asettaa siitä vakuuden, laivanisäntä vastaa haverimaksusta jokaiseen muuhun haveriin osalliseen nähden.

Vahinkoa, menetystä tai kustannusta, joka tapaturman johdosta kohtaa alusta tai lastia ja jota ei ole yhteiseksi haveriksi katsottava tai 13 luvun 15 §:n 3 momentin tai 14 luvun 40 §:n mukaan samanlaisten perusteiden mukaan jaettava, on pidettävä yksityisenä haverina ja niihin esineisiin kohdistuvana, joita vahinko tai menetys on kohdannut tai joista kustannus on aiheutunut.

Jos yksityisenä haverina pidettäviä kustannuksia on kertynyt yhteisesti aluksen ja lastin tai lastin jonkin osan tai myös eri omistajille kuuluvien lastin osien puolesta, on nämä kustannukset jaettava niiden esineiden osalle, joiden takia ne ovat syntyneet, yhteisestä haverista voimassa olevien perusteiden mukaisesti. Kustannukset lastin pelastamisesta jaetaan lastin arvon ja tavarasta suoritettavan rahdin kesken.

Haverin selvitys ja jako, josta 2 momentissa säädetään, on merivahingonlaskijan toimitettava jonkun haveriin osallisen sitä vaatiessa.

Kun merivahingonselvitystä pyydetään, on merivahingonlaskijan viipymättä kehotettava virallisessa lehdessä kuuluttamalla haveriin osallisia hänen määräämässään lyhyessä ajassa kirjallisesti merivahingonlaskijalle esittämään, mitä he oikeutensa valvomiseksi pitävät tarpeellisena, sekä hänelle toimittamaan ne asiakirjat, joihin he tahtovat vedota. Jos merivahingonlaskija havaitsee hänelle toimitetut asiakirjat epätäydellisiksi, hänen on mahdollisimman pian vaadittava asianomaisilta tarpeellinen selvitys.

Kun kuulutuksessa määrätty aika on päättynyt tai, jollei sanotussa ajassa ole toimitettu täydellisiä asiakirjoja, niin pian kuin se on tapahtunut, merivahingonlaskijan on viipymättä ja viimeistään kolmessa kuukaudessa sen jälkeen käräjäoikeuden ilmoitustaululle ja viralliseen lehteen pannulla kuulutuksella ilmoitettuna päivänä saatettava merivahingonselvitys valmiiksi kahtena kappaleena ja varustettuna muutoksenhakuohjeilla. Merivahingonlaskija voi pidentää määräaikaa laajoissa ja vaikeissa asioissa. Muutoksenhausta säädetään 21 luvun 8 §:ssä.

Edellä 1 momentissa tarkoitetusta kuulutuksesta sekä 2 momentissa tarkoitetusta julkipanopäivästä merivahingonlaskijan on ilmoitettava asianomaisille tai heidän asiamiehilleen, jos heidän asuinpaikkansa on tiedossa.

Tämän pykälän 3 momentissa ja 21 luvun 8 §:n 2 momentissa tarkoitettu tiedotus saadaan toimittaa kirjeellä.

Jos merivahingonselvitykseen hävinneenä korvattavaksi otettu tavara saadaan takaisin tai jos korvausvelvollinen on myöhemmin korvannut jakoon otetun vahingon, menetyksen tai kustannuksen, on merivahingonselvitys lisälaskelmalla sen mukaisesti oikaistava. Merivahingonselvityksen toimittamista ei kuitenkaan saa viivyttää vain siitä syystä, että on toiveita saada uhrattu esine takaisin taikka vahinko, menetys tai kustannus korvatuksi.

Tässä laissa tarkoitettuja päiväkirjoja ovat laivapäiväkirja, konepäiväkirja, yhdistetty laiva- ja konepäiväkirja, ajopäiväkirja, kalastusaluksen päiväkirja ja radiopäiväkirja. Ajopäiväkirjaan ja radiopäiväkirjaan ei sovelleta 20 luvun rangaistussäännöksiä. Aluksella pidettävistä ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseen liittyvistä päiväkirjoista säädetään merenkulun ympäristönsuojelulaissa (1672/2009).

Kansainvälisen liikenteen aluksessa, jonka bruttovetoisuus on vähintään 500, on pidettävä laivapäiväkirjaa ja konepäiväkirjaa. Jos kansainvälisen liikenteen aluksen bruttovetoisuus on alle 500, voidaan erillisten laiva- ja konepäiväkirjojen sijasta pitää yhdistettyä laiva- ja konepäiväkirjaa. Kansainvälisen liikenteen aluksessa, jonka bruttovetoisuus on alle 100, voidaan edellä mainittujen päiväkirjojen sijasta pitää ajopäiväkirjaa.

Kotimaanliikenteen aluksessa, jonka bruttovetoisuus on vähintään 300, tai joka kuljettaa vähintään 100 matkustajaa, on pidettävä yhdistettyä laiva- ja konepäiväkirjaa tai erillisiä laiva- ja konepäiväkirjoja. Jos aluksen satamien välinen matka kestää enintään 20 minuuttia, voidaan aluksessa pitää edellä mainittujen päiväkirjojen sijasta ajopäiväkirjaa. Kotimaanliikenteen aluksessa, jonka bruttovetoisuus on vähintään 150 mutta alle 300, on pidettävä vähintään ajopäiväkirjaa.

Kalastusaluksessa, jonka pituus on vähintään 24 metriä, on pidettävä yhdistettyä laiva- ja konepäiväkirjaa tai erillisiä laiva- ja konepäiväkirjoja. Kalastusaluksessa, jonka pituus on vähintään 15 metriä mutta alle 24 metriä, on pidettävä kalastusaluksen päiväkirjaa.

Aluksessa, joka kansainvälisten sopimusten tai Liikenne- ja viestintäviraston antamien määräysten mukaan on varustettava radiolaitteilla, on pidettävä radiopäiväkirjaa.

Päiväkirjaa pidetään Liikenne- ja viestintäviraston hyväksymällä sähköisellä järjestelmällä tai manuaalisesti. Sähköiseen päiväkirjaan voidaan yhdistää aluksella pidettävä radio-, lasti-, öljy-, jäte- tai muu vastaava päiväkirja.

Päiväkirjaan merkittävien tietojen käsittelyssä on varmistettava tietojen saatavuus ja käytettävyys. Tietojen tulee säilyä eheinä ja muuttumattomina koko niiden säilytysajan. Sähköisen päiväkirjan säilyminen on varmistettava luotettavalla tavalla, jolla estetään päiväkirjaan merkittyjen tietojen häviäminen tai tuhoutuminen sähköhäiriön tai muun teknisen vian vuoksi.

Laivanisäntä vastaa päiväkirjan säilyttämisestä. Päiväkirjaan tehdyt merkinnät on säilytettävä vähintään kolme vuotta viimeisestä merkinnästä. Päiväkirjan liitteet on säilytettävä vähintään kolme vuotta laskettuna liitteen päivämäärästä. Jos päiväkirjaan merkityn tapahtuman johdosta on mainitussa ajassa pantu vireille oikeudenkäynti, päiväkirja on säilytettävä, kunnes asia on lainvoimaisesti ratkaistu.

Sähköisen päiväkirjan järjestelmän valmistajan on haettava järjestelmän hyväksymistä Liikenne- ja viestintävirastolta. Liikenne- ja viestintävirasto voi antaa tarkempia määräyksiä päiväkirjojen muodosta ja tietojen säilyttämisestä sekä sähköisen päiväkirjan järjestelmän hyväksymisen edellytyksistä kansainvälisten yleissopimusten vaatimusten mukaisesti.

Aluksen päällikön on huolehdittava siitä, että aluksessa pidetään 1 §:ssä tarkoitettua päiväkirjaa. Päiväkirjaa pitää se laivaväkeen kuuluva henkilö, joka vastaa vahdinpidosta. Päiväkirjaa on pidettävä aluksen työkielellä tai englanniksi.

Merkinnät päiväkirjaan on tehtävä aikajärjestyksessä vahtivuoroittain. Päiväkirjan pitäjän on varmistettava päiväkirjaan tekemänsä merkinnät hyväksynnällään. Aluksen päällikön on myös hyväksyttävä päiväkirjan merkinnät, lukuun ottamatta konepäiväkirjaa, jonka merkinnät hyväksyy aluksen konepäällikkö.

Päiväkirjaan tehtyä merkintää tai päiväkirjan liitettä ei saa poistaa eikä tehdä epäselväksi. Päiväkirjan pitäjän on korjattava tekemänsä virheelliset merkinnät päiväkirjan tai sen liitteen asianomaiseen kohtaan tehdyllä uudella merkinnällä tai lisäämällä oikea liite virheellisen liitteen yhteyteen. Päiväkirjaan tai sen liitteeseen tehdystä korjauksesta on käytävä ilmi korjauksen tekoaika, sisältö ja tekijä.

Liikenne- ja viestintävirasto voi antaa tarkempia määräyksiä päiväkirjan pitämisestä sekä siihen tehtävistä merkinnöistä ja niiden hyväksymisestä.

Laivapäiväkirjaan on merkittävä tiedot siitä, mitä aluksella matkan ja satamassa olon aikana tapahtuu. Lisäksi päiväkirjaan on merkittävä tiedot, joista voi olla hyötyä laivanisännälle, lastinomistajalle, vakuutuksenantajalle tai muulle, jonka oikeuksiin matkan tapahtumilla voi olla vaikutusta.

Konepäiväkirjaan on merkittävä koneiston käyttöön liittyvät tiedot ja polttoaineiden määrä aluksessa.

Yhdistettyyn laiva- ja konepäiväkirjaan, ajopäiväkirjaan sekä kalastusaluksen päiväkirjaan on merkittävä kyseisen päiväkirjan edellyttämässä laajuudessa vastaavat tiedot kuin mitä 1 ja 2 momentissa säädetään laivapäiväkirjaan ja konepäiväkirjaan merkittävistä tiedoista.

Radiopäiväkirjaan on merkittävä tiedot kaikesta hätä-, pika- ja varoitusliikenteestä sekä muista radiotoimintaan liittyvistä tapahtumista.

Liikenne- ja viestintävirasto voi antaa tarkempia määräyksiä päiväkirjoihin merkittävistä tiedoista ja päiväkirjan liitteistä.

Keneltäkään ei saa evätä sellaisia tietoja päiväkirjan sisällöstä, joista hänen oikeutensa riippuu. Milloin kysymyksessä on alusten yhteentörmäys, tätä on kuitenkin noudatettava ainoastaan oikeudenkäynnissä, jossa yhteentörmäyksen perusteella ajetaan kannetta.

Mitä 1 momentissa säädetään, on voimassa myös norjalaisessa, ruotsalaisessa tai tanskalaisessa aluksessa pidetystä päiväkirjasta, milloin alus on Suomen satamassa.

Päiväkirjasta voidaan antaa arkaluonteisia henkilötietoja vain asianomaisen henkilön suostumuksella tai jos se on tarpeen oikeusvaateen laatimiseksi, esittämiseksi, puolustamiseksi tai ratkaisemiseksi.

4 momentti on kumottu L:lla 28.6.2017/482.

Meriselitys on suomalaisen aluksen osalta myös annettava, kun jonkin tapahtuman johdosta, joka on sattunut tai jonka voidaan olettaa sattuneen aluksen käytön yhteydessä, Liikenne- ja viestintävirasto niin määrää taikka päällikkö tai laivanisäntä sitä vaatii tai, kun kysymyksessä on tavaralle aiheutunut huomattava vahinko ja lastinomistaja tai lastin vakuutuksenantaja sitä pyytää.

Jos Liikenne- ja viestintävirasto määrää meriselityksen annettavaksi tai lastinomistaja tai lastin vakuutuksenantaja sitä pyytää, on siitä ilmoitettava päällikölle tai laivanisännälle, jonka tulee tehdä 7 §:n 2 momentin mukainen ilmoitus.

Poikkeuksista velvollisuuteen antaa meriselitys eräissä tapauksissa säädetään 11 §:n 2 momentissa ja 14 §:n 2 momentissa.

Meriselitys annetaan 21 luvun 1 §:n mukaan sen paikkakunnan merioikeudelle, jossa tapahtuma on sattunut tai johon alus tai sen päällikkö ensin saapuu. Meriselityksen antaminen voidaan lykätä, kunnes alus saapuu toiseen satamaan, jos sillä meriselityksen tarkoitusta syrjäyttämättä voidaan saavuttaa huomattavaa kustannusten säästöä alukselle tai muita olennaisia etuja. Sellaisesta lykkäyksestä ja sen syystä on päällikön tai laivanisännän viipymättä kirjallisesti ilmoitettava Liikenne- ja viestintävirastolle.

Meriselityksen antamista varten on päällikön itse tai asiamiestä käyttäen niin pian kuin mahdollista ilmoittauduttava 1 momentin mukaan toimivaltaiselle merioikeudelle tai sen puheenjohtajalle. Ilmoittautumisen tulee tapahtua kirjallisesti ja ilmoittautumiskirjaan on liitettävä jäljennös 8 §:ssä mainitusta ilmoituksesta ja tiedot koko laivaväestä ja niistä henkilöistä, joiden oletetaan voivan antaa selvitystä asiassa, sekä mikäli mahdollista kaikista niistä, joita asia voi koskea, tai heidän asiamiehistään.

Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa annetaan meriselitys suomalaisen aluksen osalta sille oikeudelle, joka maan lain mukaan on siihen toimivaltainen. Muutoin annetaan meriselitys ulkomailla Suomen edustustolle, jonka ulkoministeriö on valtuuttanut meriselityksen vastaanottamiseen. Milloin niin voi sopivasti tapahtua, tulee meriselityksen vastaanottamisessa avustaa kaksi edustuston kutsumaa meriasioita tuntevaa henkilöä, mieluimmin Suomen, Norjan, Ruotsin tai Tanskan kansalaista, jotka eivät ole esteellisiä toimimaan tuomareina. Sellaisella paikkakunnalla, jossa tähän tehtävään oikeutettua Suomen edustustoa ei ole, voidaan meriselitys antaa sille Norjan, Ruotsin tai Tanskan ulkomaan edustustolle, jolla kotimaansa lain mukaan on oikeus vastaanottaa meriselitys.

Jos meriselitys on annettu ulkomailla tai jos ulkomaan viranomainen on toimittanut tutkinnan onnettomuuden syistä, päällikön on huolehdittava siitä, että asianomaisen viranomaisen oikeaksi todistama jäljennös toimituksesta laaditusta pöytäkirjasta lähetetään Liikenne- ja viestintävirastolle ja Onnettomuustutkintakeskukselle.

Milloin alus on kadonnut tai tuhoutunut eikä kukaan ole pelastunut, on tutkinta tapahtuman johdosta toimitettava aluksen kotipaikkakunnalla, jollei Liikenne- ja viestintävirasto määrää sitä toimitettavaksi muualla.

Tarkemmat määräykset meriselitystä koskevien säännösten soveltamisesta annetaan asetuksella.

Aluksen päällikön on 6 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa viipymättä toimitettava kirjallinen ilmoitus tapahtumasta meriselitystä varten Liikenne- ja viestintävirastolle tai, jos alus on ulkomailla, lähimmälle 7 §:n 3 momentissa tarkoitetulle Suomen ulkomaan edustustolle.

Kirjallista ilmoitusta, joka koskee aluksen törmäämistä toiseen alukseen, ei saa antaa vastapuolelle tiedoksi, ennen kuin tapahtuman johdosta annettava meriselitys on otettu oikeuden tai muun asianomaisen viranomaisen käsiteltäväksi.

Suomen ulkomaan edustuston, joka on vastaanottanut tässä pykälässä tarkoitetun kirjallisen ilmoituksen, tulee, kun ilmoitusta ei enää tarvita, lähettää se viipymättä Liikenne- ja viestintävirastolle.

Liikenne- ja viestintävirasto voi antaa tarkempia määräyksiä tässä pykälässä tarkoitetusta kirjallisesta ilmoituksesta ja sen sisällöstä.

Milloin ilmoittautuminen meriselityksen antamista varten on tapahtunut 7 §:ssä säädetyllä tavalla, merioikeuden on määrättävä, mikäli mahdollista päällikön toivomuksen mukaisesti, istunnon aika meriselityksen antamista varten oikeudelle ja määrättävä päällikkö silloin esittämään aluksen päiväkirjat ja niihin liittyvät muistikirjat alkuperäisinä, jos sellaisia on pidetty ja ne ovat tallella, sekä myös muut asiakirjat tai esineet, jotka voivat valaista asiaa, samoin kuin oikeudessa kuulemista varten ilmoittamaan ne henkilöt, joiden oletetaan voivan parhaiten antaa selvitystä asiassa. Istunnon ajasta on ilmoitettava oikeuden ilmoitustaululle pantavalla kuulutuksella tai, milloin se viivytyksettä voi tapahtua, erikseen annettava siitä tieto niille henkilöille, joita asia voi koskea, tai heidän paikkakunnalla oleville asiamiehilleen sekä Liikenne- ja viestintävirastolle ja myös viralliselle syyttäjälle.

Edellä 1 momentissa tarkoitettu esittämisvelvollisuus voidaan määrätä sakon uhalla, milloin se katsotaan tarpeelliseksi.

Asiantuntijoille on viipymättä ilmoitettava meriselityksen antamista varten tapahtuneesta ilmoittautumisesta. Heidän tulee perehtyä ilmoittautumiskirjaan liitettyihin asiakirjoihin sekä, jos aika sen sallii, ennen istuntoa selostaa merioikeudelle niitä kysymyksiä, joista meri- tai konetekniseltä tai muulta kannalta tarvitaan tietoja onnettomuuden laadun selvittämiseksi.

Meriselitystä käsiteltäessä on oikeuden yritettävä saada täydellinen selvitys onnettomuudesta ja sen syistä. Käsittelyn alussa on aluksen päiväkirjojen ja muistikirjojen sisältöä tarpeellisin osin verrattava toisiinsa sekä ilmoittautumiskirjaan liitettyyn kappaleeseen 8 §:ssä mainittua ilmoitusta. Sen jälkeen on ensin päällikön ja sitten asian selvittämistä varten oikeuteen kutsuttujen henkilöiden annettava kunkin erikseen, mikäli mahdollista, yhtenäinen kertomus tapahtumasta. Jos jonkun kertomus on epätäydellinen tai epämääräinen, oikeuden on yritettävä saada selville, mitä hän todella on tapahtumasta havainnut. Sitten kun kaikki kertomukset on annettu, on päällikölle ja läsnä oleville osapuolille annettava tilaisuus lausua niistä. Sen jälkeen oikeuden on pyydettävä päällikköä ja asian selvitystä varten oikeuteen kutsuttuja henkilöitä, jollei laillista estettä ole, valalla tai vakuutuksella vahvistamaan kertomuksensa niiden tultua pöytäkirjasta luetuiksi.

Oikeus voi kutsua kuulusteluun muitakin laivaväkeen kuuluvia kuin ne, jotka päällikkö on nimennyt, sekä siihen kuulumattomiakin henkilöitä ja tarvittaessa toimittaa katselmuksen aluksessa tai onnettomuuspaikalla sekä hankkia asiantuntijoiden lausuntoja kysymyksistä, joiden arvosteleminen edellyttää erityistä asiantuntemusta. Henkilö, joka on kutsuttu kuultavaksi tai jonka apua on käytetty, saa korvauksen valtion varoista oikeuden harkinnan mukaan.

Jos meriselitys annetaan muulla kuin 7 §:n 1 momentissa mainitulla paikkakunnalla, tulee oikeuden tehdä pöytäkirjaan merkintä siihen johtaneesta syystä.

Jos meriselitys koskee aluksen törmäämistä toiseen alukseen, merioikeus voi sallia, että meriselityksen antaminen lykätään, mikäli meriselitys siten voidaan antaa samanaikaisesti toisen aluksen osalta annettavan meriselityksen tai vastaavan selvityksen kanssa. Sellaista lykkäystä ei saa myöntää pitemmäksi ajaksi kuin mikä on ehdottoman välttämätöntä. Jollei lykkäyksen tarkoitus ole saavutettavissa, tulee oikeuden, milloin sen aluksen päällikkö tai laivanisäntä, jonka osalta meriselitys ensin annetaan, sitä pyytää eikä erityisiä syitä ole esteenä, määrätä, että meriselitys osaksi tai kokonaan annetaan suljettujen ovien takana ja ettei tilaisuudessa saa olla läsnä muita kuin laivanisäntä ja virallinen syyttäjä sekä asianomainen Liikenne- ja viestintäviraston edustaja ja Tullin edustaja sekä Onnettomuustutkintakeskuksen edustaja.

Milloin törmääminen on tapahtunut ulkomaiseen alukseen, jonka osalta ei toimiteta meriselitystä vastaavaa selvitystä, ei meriselitys ole tarpeen, ellei Liikenne- ja viestintävirasto toisin määrää.

Sellaisen aluksen osalta, jolla on kotipaikka Norjassa, Ruotsissa tai Tanskassa, on toimivaltaisen suomalaisen tuomioistuimen otettava vastaan meriselitys, milloin päällikkö tai laivanisäntä taikka aluksen kotimaan asianomainen viranomainen pitää sitä tarpeellisena. Muun ulkomaisen aluksen osalta otetaan meriselitys sellaisessa tapauksessa vastaan, jos syytä siihen on.

Jos Liikenne- ja viestintävirasto katsoo ulkomaisen aluksen käytön yhteydessä sattuneen tapahtuman vaativan selvitystä meriturvallisuuden kannalta ja alus on Suomen satamassa, voi Liikenne- ja viestintävirasto määrätä meriselityksen annettavaksi.

Jos 1 momentissa mainittu viranomainen pitää meriselitystä tarpeellisena tai jos Liikenne- ja viestintävirasto määrää sen annettavaksi, on siitä ilmoitettava päällikölle tai laivanisännälle. Meriselitys annetaan jommankumman heistä 7 §:n 2 momentin mukaisesti tekemästä ilmoituksesta.

Mitä 10–12 §:ssä säädetään oikeudelle annettavasta meriselityksestä, on soveltuvin osin voimassa myös Suomen ulkomaan edustustolle annettavasta meriselityksestä. Edustusto ei kuitenkaan voi ottaa valaa tai vakuutusta eikä asettaa uhkasakkoa.

Meriselitystä käsiteltäessä laaditusta pöytäkirjasta on maksutta toimitettava ote Liikenne- ja viestintävirastolle. Pöytäkirjanote annetaan pyynnöstä laivanisännälle tai päällikölle.

Jos meriselitys havaitaan joltakin osin epätäydelliseksi, voi Liikenne- ja viestintävirasto määrätä sitä täydennettäväksi. Sellaisessa tapauksessa sovelletaan vastaavasti, mitä 6 §:n 3 momentissa ja 7 §:ssä säädetään.

Jos 6 §:ssä tarkoitetusta tapahtumasta on tai voidaan odottaa olevan saatavissa tyydyttävä selvitys muulla tavalla, voi Liikenne- ja viestintävirasto sallia, että meriselitys jätetään antamatta tai että sen antaminen lykätään sellaista selvitystä odotettaessa.

Aluksen päällikön tai laivanisännän on viipymättä ilmoitettava Liikenne- ja viestintävirastolle tietoonsa tulleista aluksen käytön yhteydessä tapahtuneista onnettomuuksista ja vaaratilanteista suomalaisella aluksella.

Edellä 1 momentissa tarkoitettujen tietojen salassa pitämisestä säädetään viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 24 §:ssä.

Onnettomuuksista ja vaaratilanteista ilmoittamisesta Onnettomuustutkintakeskukselle säädetään turvallisuustutkintalaissa (525/2011).

Liikenne- ja viestintävirasto voi antaa tarkempia määräyksiä 1 momentissa tarkoitetun ilmoituksen tekemisestä ja sisällöstä.

Viranomainen ei saa ryhtyä oikeudellisiin toimenpiteisiin suunnittelemattoman tai tahattoman rikkomuksen johdosta, joka tulee viranomaisen tietoon ainoastaan siksi, että siitä on tehty ilmoitus 15 §:n nojalla, ellei kyse ole törkeänä huolimattomuutena pidettävästä velvollisuuksien laiminlyömisestä tai rikoslaissa (39/1889) rangaistavaksi säädetystä menettelystä.

Varustamo, laivanisäntä, aluksen päällikkö tai muu tässä laissa tarkoitettu toimija eivät saa kohdella syrjivästi palveluksessaan olevaa työntekijää tai muuta henkilöä, joka tekee ilmoituksen tiedossaan olevasta mahdollisesta vaaratilanteesta.

Katsastus ja arvioiminen, josta tässä laissa säädetään tai johon laivanisäntä, päällikkö tai asianosainen muuten haluaa vedota todistukseksi tämän lain mukaan tuomittavissa jutuissa, on julkisten katsastus- ja arviomiesten toimitettava, jolleivät asianosaiset toisin sovi tai jollei julkisia katsastus- ja arviomiehiä voida ilman suurempaa haittaa käyttää.

Julkisiksi katsastus- ja arviomiehiksi määrää merioikeus määräajaksi, enintään kolmeksi vuodeksi kerrallaan, tarpeellisen määrän asiantuntevia henkilöitä. Merioikeus voi myös, milloin aihetta ilmenee, peruuttaa antamansa määräyksen. Merioikeuden määräämät katsastus- ja arviomiehet ovat toimivaltaisia koko maassa Ahvenanmaan maakuntaa lukuun ottamatta.

Katsastus- ja arviomiehiä määrättäessä on, mikäli mahdollista, otettava huomioon, että sekä merenkulun että laivan- ja konerakennuksen asiantuntemus ja tavaran tuntemus tulevat edustetuiksi sekä myös, että toimitusmiehet pystyvät antamaan kirjallisia lausuntoja.

Katsastus- ja arviomiesten määräämiseksi on merioikeuden pyydettävä asianomaisia ammatinharjoittajien yhdistyksiä tai muita sopivia tahoja ehdottamaan tehtävään henkilöitä, joilla on taitoa tällaiseen tehtävään ja jotka suostuvat tehtävän vastaanottamaan.

Toimitusmiehiä tulee olla vähintään kaksi ja heidän tulee olla esteettömiä sekä valittuja sellaisista julkisista katsastus- ja arviomiehistä, joilla on toimituksen vaatima asiantuntemus.

Jos useammat asianosaiset vaativat toimitusta eivätkä he sovi toimitusmiehistä, tulee jokaisen kutsua yhtä monta.

Toimitusmiehillä on oikeus käsitellä alusta ja lastia siinä määrin kuin on tarpeellista, jotta toimitus voidaan tarkasti suorittaa.

Jos ne, jotka on kutsuttu toimittamaan katsastus ja arvioiminen, katsovat, että tarvitaan sellaista asiantuntemusta, jota ilman katsastusta ei voida asianmukaisesti toimittaa, he voivat kutsua asiantuntijoita toimituksessa avustamaan. Sellaisessa tapauksessa voidaan turvautua myös muun kuin julkisen katsastus- ja arviomiehen apuun.

Jos aluksen katsastuksessa herää kysymys, onko alus julistettava kuntoonpanokelvottomaksi, toimitusmiesten tulee ilmoittaa siitä merioikeudelle, joka silloin määrää yhden jäsenistään yhdessä toimitusmiesten kanssa harkitsemaan asiaa ja päättämään siitä. Samoin menetellään, jos asianosainen ilmoittaa merioikeudelle, että katsastusmiesten on harkittava sellaista kysymystä.

Jos alus julistetaan kuntoonpanokelvottomaksi, on siitä viipymättä ilmoitettava merioikeudelle.

Jos asianosainen on tyytymätön katsastukseen ja arvioon, jonka hänen tai muun asianosaisen kutsumat katsastus- ja arviomiehet ovat toimittaneet, hän saa pyytää merioikeudelta uutta katsastusta ja arviota, jos sellainen vielä voidaan toimittaa. Merioikeus määrää tällöin yhden jäsenensä sekä edellä tarkoitettujen katsastus- ja arviomiesten lisäksi yhtä monta muuta julkista katsastus- ja arviomiestä yhdessä suorittamaan uuden toimituksen.

Julkinen katsastus- ja arviomies on velvollinen niistä toimituksista, joihin häntä on pyydetty, pitämään luetteloa, josta käy selville toimituksen aika, se tai ne katsastus- ja arviomiehet, jotka yhdessä hänen kanssaan ovat toimituksen suorittaneet, sekä kuka heistä säilyttää toimituskirjan alkuperäisen kappaleen.

Toimituskirjasta on lunastuksesta annettava jäljennös asianosaiselle, joka sitä pyytää.

Jos alus on ulkomailla, kun katsastus tai arvioiminen on tarpeen, noudatetaan siellä sellaisista toimituksista voimassa olevaa järjestystä.

Jos alus on matkalla kärsinyt vaurion, joka aiheuttaa huomattavaa kuntoonpanotyötä tai pidempää viivytystä, on päällikön järjestettävä aluksen katsastus ja arvioiminen. Katsastus- ja arviomiesten on arvioitava vahinko ja aluksen arvo vahingoittuneena sekä myös annettava lausunto niistä toimenpiteistä, joihin vahingon korjaamiseksi on ryhdyttävä, sekä laskettava siitä aiheutuvat tarpeelliset kustannukset. Jos alus pannaan kuntoon, on työn päätyttyä selvitettävä toimittamalla uusi katsastus, onko alus siinä kunnossa, että suunniteltu matka voidaan tehdä.

Jos lasti on matkalla huomattavasti vahingoittunut tai jos ilmenee aihetta epäillä lastin olevan sellaisessa kunnossa, että sen säilyttämiseksi tarvitaan erityisiä toimenpiteitä, taikka jos lastin purkaus on välttämätön aluksen vahingoittumisen takia, on päällikön järjestettävä lastin katsastus. Milloin lasti katsotaan vahingoittuneeksi, toimitusmiesten on annettava lausunto siitä, minkä syyn voidaan katsoa aiheuttaneen vahingon, sekä ehdotettava, mihin toimenpiteisiin on ryhdyttävä.

Jos päällikön mielestä ilmenee aihetta varmistautua todistuksella, että lastin mahdollinen vahingoittuminen ei ole aiheutunut luukunvaajausten, ahtauksen, sivuverhouksen tai alustan virheellisyydestä tai muusta sellaisesta syystä, hänen on järjestettävä katsastus.

Jos luukkuja avattaessa tai sittemmin lastia purettaessa ilmenee, että tavaraa on vahingoittunut tai on aihetta epäillä sellaista, on, mikäli mahdollista ja milloin se käy päinsä, ennen kuin tavaraa siirretään paikaltaan aluksessa, selvitettävä vahingon syy sekä tarvittaessa myös sen laajuus.

Sellaiseen katsastukseen on kutsuttava lastin vastaanottaja, jos se haitatta käy päinsä.

Korvauskanteen osalta, joka perustuu 1 momentin 4 kohtaan, asianosaiset voivat kanteen aiheuttaneen tapahtuman jälkeen sopia siinä säädetyn ajan pidentämisestä. Takautumiskanne saadaan panna vireille sanotun ajan jälkeenkin, ei kuitenkaan myöhemmin kuin vuoden kuluessa siitä, kun päävaatimus on tullut täytetyksi tai sitä koskeva kanne on pantu vireille.

Tässä pykälässä mainitun vanhentumisajan pidentämisestä tai keskeyttämisestä on Suomessa voimassa, mitä Suomen laissa siitä säädetään, vaikka oikeussuhteeseen muutoin sovellettaisiinkin ulkomaan lakia. Missään tapauksessa ei 1 momentin 3 ja 5 kohdassa mainittuja määräaikoja saa ulottaa yli kolmen vuoden siitä, kun maihin astuminen tai maihin tuominen on tapahtunut tai niiden olisi pitänyt tapahtua.

Edellä 1 momentin 7 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa kannetta ei saa nostaa enää sen jälkeen, kun kuusi vuotta on kulunut päivästä, jona vahinkotapahtuma sattui, tai jos vahinko aiheutui tapahtumasarjasta, päivästä, jona ensimmäinen tapahtuma sattui.

Edellä 1 momentin 8 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa kannetta ei saa nostaa enää sen jälkeen, kun kuusi vuotta on kulunut päivästä, jona hylyn aiheuttanut merenkulkuonnettomuus sattui tai jos merenkulkuonnettomuus muodostui tapahtumasarjasta, päivästä, jona ensimmäinen tapahtuma sattui.

Jos velallinen muissa kuin 1 momentissa mainituissa tapauksissa vastaa korvauksesta tai muusta saamisesta, johon laivanisännän vastuu on rajoitettu tai josta vain lastattu tavara vastaa, on kanne maksun saamiseksi pantava vireille korvaussaamisesta kahden vuoden kuluessa siitä päivästä, jolloin vahinko tapahtui, ja muusta saamisesta yhden vuoden kuluessa siitä, kun saaminen erääntyi. Jos velkojalla samalla on oikeus vaatia maksua laivanisännältä, lastinomistajalta tai muulta, vastuun olematta rajoitettu, kanneoikeuden säilyttämisestä on noudatettava, mitä yleisesti säädetään.

Jos tässä pykälässä mainittu saatava on joutunut merivahingonlaskijan käsiteltäväksi, katsotaan kanne pannuksi vireille maksun saamiseksi.

Edellä 1 momentin 9 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa kannetta ei kuitenkaan saa nostaa enää sen jälkeen, kun kymmenen vuotta on kulunut päivästä, jona vahinkotapahtuma sattui, tai jos vahinko aiheutui tapahtumasarjasta, päivästä, jona viimeinen tapahtuma sattui.

Jos päällikkö, hädän pakottamatta, on lähtenyt merelle aluksella, jonka rungossa, koneistossa tai varusteissa on ollut sellaisia puutteita tai joka on ollut niin huonosti miehitetty taikka niin raskaasti tai niin sopimattomasti lastattu tai niin sopimattomassa painolastissa, että hänen olisi pitänyt huomata matkan tuottavan aluksessa oleville ilmeistä hengenvaaraa, on hänet tuomittava sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.

Laivanisäntä tai muu henkilö on tuomittava 1 momentissa tarkoitettuun rangaistukseen, jos hän tahallaan on johtanut päällikön sellaiseen rikkomukseen taikka neuvoin tai toimin edistänyt sitä, niin myös laivanisäntä tai muu, joka on laivanisännän sijasta toiminut alusta koskevassa asiassa, jos hän tietoisena sellaisista puutteista ja vioista kuin edellä on mainittu, on laiminlyönyt, jos hänen vallassaan on ollut, estää alusta lähtemästä merelle.

Jos päällikkö laiminlyö 6 luvun 3 §:n mukaan hänelle kuuluvat velvollisuudet eikä tapaus ole sellainen kuin 1 momentissa on mainittu, on hänet tuomittava sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

Laivanisäntä tai muu henkilö on tuomittava 3 momentissa tarkoitettuun rangaistukseen, jos hän tahallaan on johtanut päällikön sellaiseen rikkomukseen taikka neuvoin tai toimin edistänyt sitä, niin myös laivanisäntä tai muu, joka laivanisännän sijasta on toiminut alusta koskevassa asiassa, jos hän tietoisena aluksen merikelpoisuuden ja varusteiden virheellisyydestä tai puutteellisuudesta on laiminlyönyt, mikäli hänen vallassaan on ollut, huolehtia vian tai puutteen poistamisesta.

Jos päällikkö on laiminlyönyt noudattaa, mitä 6 luvun 9 §:n mukaan hänelle kuuluu, on hänet tuomittava sakkoon.

Jos edellä tässä pykälässä tarkoitetusta toimenpiteestä tai laiminlyönnistä on aiheutunut vahinkoa, tekijä on tuomittava, jollei teosta muualla säädetä ankarampaa rangaistusta, 1 ja 2 momentissa mainituissa tapauksissa vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi sekä 3 ja 4 momentissa mainituissa tapauksissa vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.

Jos päällikkö muutoin kuin 1 §:ssä tarkoitetulla tavalla taikka konepäällikkö, perämies, konemestari tai muu, joka aluksessa suorittaa meriturvallisuuden kannalta olennaisesti merkityksellistä tehtävää, laiminlyö, mitä hyvänä merimiehenä on hänen velvollisuutenaan merionnettomuuden estämiseksi, on hänet tuomittava, jollei teosta muualla säädetä ankarampaa rangaistusta, sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.

Jos päällikkö on laiminlyönyt noudattaa, mitä 6 luvun 4 §:n mukaan on hänen velvollisuutenaan, on hänet tuomittava sakkoon.

Jos päällikkö tai laivanisäntä ei anna jollekulle, jolla on siihen oikeus, tietoa laivapäiväkirjan tai sitä varten pidetyn muistikirjan sisällöstä tai siitä, mitä teknisin keinoin on merkitty aluksen navigoinnista ja sen koneiston käynnistä, on hänet tuomittava sakkoon.

Jos laivanisäntä laiminlyö velvollisuutensa säilyttää laivapäiväkirjaa tai sitä varten pidettyä muistikirjaa taikka, mitä 2 momentissa sanotuin tavoin on merkitty, on hänet tuomittava sakkoon.

Jos päällikkö laiminlyö, mitä päiväkirjan pitämisestä ja näyttämisestä säädetään 18 luvussa, on hänet tuomittava sakkoon.

Jos päällikkö on itseään tai toista hyödyttääkseen tai tuottaakseen vahinkoa väärin pitänyt päiväkirjaa tai sitä muuttanut, sen hävittänyt, kätkenyt tai tehnyt mahdottomaksi lukea, on hänet tuomittava, jollei teosta muualla säädetä ankarampaa rangaistusta, sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi tai, milloin olosuhteet ovat erittäin lieventävät, sakkoon.

Jos päällikkö muutoin antaa päiväkirjassa väärän tai harhaanjohtavan tiedon, on hänet tuomittava sakkoon, jollei teosta muualla säädetä ankarampaa rangaistusta.

Konepäällikkö, perämies, konemestari tai radiosähköttäjä, joka on syyllistynyt 1, 2 tai 3 momentissa tarkoitettuun tekoon, on tuomittava niin kuin niissä säädetään.

Päällikkö, joka laiminlyö ilmoittautua 18 luvun 7 §:n 2 momentin mukaisesti meriselityksen antamista varten tai joka aiheuttaa meriselityksen antamisen lykkäytymisen, ilman että 18 luvun 7 §:n 1 momentissa mainitut edellytykset siihen ovat olemassa, on tuomittava sakkoon.

Jos päällikkö laiminlyö ilmoituksen antamisen sen mukaan kuin 18 luvun 8 §:ssä säädetään, on hänet tuomittava sakkoon. Jos hän sellaisessa ilmoituksessa tahallaan antaa väärän tai harhaanjohtavan tiedon, on hänet myös, jollei teosta muualla säädetä ankarampaa rangaistusta, tuomittava sakkoon.

Päällikkö, joka laiminlyö jotakin siitä, mihin hän 8 luvun 5 §:n mukaan on velvollinen, kun yhteentörmäys tai 8 luvun 6 §:ssä mainittu tapahtuma on sattunut, on tuomittava sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Päällikkö, joka laiminlyö jotakin, mihin hän 6 luvun 11 §:n mukaan on velvollinen, on tuomittava sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

Jos päällikkö tahallaan syyllistyy epärehellisyyteen laivanisäntää, lastinomistajaa, vakuutuksenantajaa tai jotakuta muuta kohtaan, jonka oikeutta ja etua hänen on tämän lain mukaan valvottava, on hänet tuomittava, jollei teosta muualla säädetä ankarampaa rangaistusta, vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Jos 1 momentissa tarkoitettu rikos on tehty törkeästä huolimattomuudesta, on rikoksen tekijä tuomittava sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.

Laivanisäntä, joka on laiminlyönyt 22 luvun 4 §:n 2 momentissa säädetyn velvollisuutensa ja siten aiheuttanut vahinkoa kiinnityksen haltijalle, on tuomittava sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Jos päällikkö jättää toimensa ja hylkää hänelle uskotun aluksen, on hänet tuomittava sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Jos päällikkö jättää aluksen, milloin se on vaarassa, noudattamatta, mitä 6 luvun 12 §:ssä säädetään tai mitä muutoin hyvänä merimiehenä on hänen velvollisuutenaan, on hänet tuomittava sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.

Laivanisäntä, aluksen omistaja, rekisteröity omistaja tai rahdinkuljettaja, joka tahallaan laiminlyö 7 luvun 2 §:ssä, 10 luvun 10 §:ssä tai 11 §:n 1 momentissa, 11 luvun 10 §:ssä tai 11 §:n 1 momentissa, 11 a luvun 6 §:ssä, 15 luvun 23 a §:ssä tai Ateena-asetuksen liitteen I 4 a artiklassa säädetyn taikka tämän lain 15 luvun 1 §:n 2 momenttiin perustuvan velvollisuuden ottaa vakuutus tai asettaa vakuus, on tuomittava merilaissa säädetyn vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyönnistä sakkoon.

Merilaissa säädetyn vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyönnistä tuomitaan myös laivanvarustaja, joka sallii aluksen käytön merenkulkuun, vaikka hän tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää, että 10 luvun 10 §:ssä tai 11 §:n 1 momentissa, 11 luvun 10 §:ssä tai 11 §:n 1 momentissa tai 11 a luvun 6 §:ssä säädettyä vakuuttamis- tai vakuudenasettamisvelvollisuutta ei ole täytetty. Sama koskee sitä, joka aluksen omistajan sijasta huolehtii aluksen käytöstä sekä aluksen päällikköä.

Laivanisäntä, aluksen omistaja, rekisteröity omistaja tai rahdinkuljettaja, joka tahallaan laiminlyö 7 luvun 2 §:ssä, 10 luvun 10 §:ssä tai 11 §:n 1 momentissa, 11 a luvun 6 §:ssä, 15 luvun 23 a §:ssä tai Ateena-asetuksen liitteen I 4 a artiklassa säädetyn taikka tämän lain 15 luvun 1 §:n 2 momenttiin perustuvan velvollisuuden ottaa vakuutus tai asettaa vakuus, on tuomittava merilaissa säädetyn vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyönnistä sakkoon.

Merilaissa säädetyn vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyönnistä tuomitaan myös laivanvarustaja, joka sallii aluksen käytön merenkulkuun, vaikka hän tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää, että 10 luvun 10 §:ssä tai 11 §:n 1 momentissa säädettyä vakuuttamis- tai vakuudenasettamisvelvollisuutta ei ole täytetty. Sama koskee sitä, joka aluksen omistajan sijasta huolehtii aluksen käytöstä sekä aluksen päällikköä.

Aluksen päällikkö, joka tahallaan laiminlyö 7 luvun 3 §:n 3 momentissa, 10 luvun 10 §:n 3 momentissa tai 11 §:n 2 momentissa, 11 luvun 11 §:n 2 momentissa tai 12 §:n 4 momentissa, 11 a luvun 7 §:n 3 momentissa taikka 15 luvun 24 §:n 3 momentissa säädetyn velvollisuuden huolehtia, että aluksessa pidetään mukana vakuutusta tai vakuutta koskeva todistus, on tuomittava vakuutustodistuksen mukanapitovelvollisuuden laiminlyönnistä sakkoon.

Aluksen päällikkö, joka tahallaan laiminlyö 7 luvun 3 §:n 3 momentissa, 10 luvun 10 §:n 3 momentissa tai 11 §:n 2 momentissa, 11 a luvun 7 §:n 3 momentissa taikka 15 luvun 24 §:n 3 momentissa säädetyn velvollisuuden huolehtia, että aluksessa pidetään mukana vakuutusta tai vakuutta koskeva todistus, on tuomittava vakuutustodistuksen mukanapitovelvollisuuden laiminlyönnistä sakkoon.

Päällikkö, joka on tuomittu rangaistukseen 1, 2, 4, 8 tai 9 §:ssä mainitusta rikoksesta tai vesiliikennejuopumuksesta, voidaan samalla tuomita määräajaksi menettämään oikeutensa olla aluksen päällikkönä, milloin sitä varten on säädetty erityisiä kelpoisuusehtoja. Jos rikos osoittaa hänet sopimattomaksi hoitamaan aluksessa muutakaan tointa, hänet voidaan tuomita menettämään myös sellainen pätevyys.

Konepäällikköön, perämieheen, konemestariin tai radiosähköttäjään, joka on tuomittu rangaistukseen 2 §:ssä tai 4 §:n 2 momentissa mainitusta rikoksesta tai vesiliikennejuopumuksesta, ja jos rikos osoittaa hänet sopimattomaksi tehtäväänsä, sovelletaan vastaavasti, mitä 1 momentissa säädetään.

Tässä pykälässä tarkoitetusta seuraamuksesta oikeuden on viipymättä ilmoitettava merenkulkuhallitukselle sekä, jos kysymys on radiosähköttäjästä, myös telehallintokeskukselle.

Mitä tässä luvussa säädetään päällikön tekemästä rikoksesta, sovelletaan myös, kun rikoksen on tehnyt se, joka on pantu päällikön sijaan.

Rangaistus vesiliikennejuopumuksesta ja kulkuneuvon luovuttamisesta juopuneelle säädetään rikoslain 23 luvun 5 ja 8 §:ssä.

Virallinen syyttäjä ei saa nostaa syytettä 7 §:ssä tarkoitetusta rikoksesta, ellei asianomistaja ole ilmoittanut rikosta syytteeseen pantavaksi.

Tässä laissa tarkoitettuja asioita käsitteleviä alioikeuksia (merioikeudet) ovat Ahvenanmaan ja Helsingin käräjäoikeudet.

Ahvenanmaan merioikeuden tuomiopiirinä on Ahvenanmaan maakunta ja Helsingin merioikeuden tuomiopiirinä muu Suomi.

Merioikeuden päätösvaltaisuuteen sovelletaan, mitä oikeudenkäymiskaaren 2 luvussa säädetään käräjäoikeuden päätösvaltaisuudesta.

Sen estämättä, mitä 1 momentissa säädetään, meriselitystä, 4 luvun mukaista aluksen takavarikkoa sekä 18 luvun 21 ja 22 §:ssä tarkoitettuja asioita käsiteltäessä merioikeus on päätösvaltainen, kun siinä on yksin merioikeuden puheenjohtaja.

Merioikeudessa tuomioistuinta avustaa kaksi meriasioita tuntevaa ja niihin perehtynyttä asiantuntijaa, jotka ovat läsnä asian käsittelyssä. Asiantuntijoiden läsnäolo ei kuitenkaan ole tarpeellista, jos merioikeuden puheenjohtaja asian vähäisen merkityksen tai sen laadun vuoksi näin päättää.

Asiantuntijan tulee avustaa merioikeutta tarvittavilla selvityksillä merenkulullisissa ja meriteknisissä kysymyksissä, jos merioikeus sitä pyytää tai asiantuntija itse pitää sitä asian selvittämiseksi tarpeellisena. Asiantuntijalla on oikeus merioikeuden puheenjohtajan välityksellä tai hänen suostumuksellaan tehdä asianosaiselle, todistajalle tai selvityksen antamista varten oikeuteen kutsutulle henkilölle kysymyksiä. Jos merioikeus pyytää asiantuntijalta lausuntoa tietystä kysymyksestä, hänen on annettava se pöytäkirjaan otettavaksi.

Merioikeus määrää asiantuntijat ja heille neljä varajäsentä kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Asiantuntijan on ennen tehtävään määräämistä annettava tuomioistuinlain (673/2016) 19 luvun 6 §:n 4 momentissa tarkoitettu tuomarinvakuutusta vastaava vakuutus merioikeudessa.

Asiantuntijalla on oikeus saada kohtuullinen palkkio, jonka merioikeus kustakin istunnosta erikseen määrää. Riita-asiassa kantaja suorittaa palkkion etukäteen, mutta se jää häviävän puolen maksettavaksi. Muissa asioissa ja meriselityksen käsittelyssä avustamisesta suoritetaan palkkio valtion varoista noudattaen, mitä tuomioistuinlain 17 luvun 22 §:ssä säädetään.

Tässä laissa tarkoitetut riita-asiat käsitellään siinä merioikeudessa, jonka tuomiopiirissä vastaajalla on kotipaikka tai jossa hän harjoittaa pysyvästi liikettään taikka jossa alus on. Isännistöyhtiön kotipaikkana pidetään aluksen kotipaikkaa.

Jos saamisesta on asetettu vakuus viranomaiselle aluksen vapauttamiseksi takavarikosta tai muusta turvaamistoimenpiteestä, voidaan asia käsitellä myös siinä merioikeudessa, jonka tuomiopiirissä vakuus on asetettu. Kanne saamisesta, josta vakuus on asetettu, voidaan käsitellä tässä merioikeudessa, vaikka vakuus olisi vapautettu.

Suomen tuomioistuin on toimivaltainen tutkimaan 10 luvun mukaisen vahingonkorvausasian, jos öljyvahinko on tapahtunut Suomessa tai Suomen talousvyöhykkeellä tai jos torjuntatoimenpiteet on suoritettu sellaisen vahingon estämiseksi tai rajoittamiseksi Suomessa tai Suomen talousvyöhykkeellä.

Jos Suomen tuomioistuin on 1 momentin nojalla toimivaltainen, voidaan vaatimus vahingonkorvauksen saamiseksi samasta vahinkotapahtumasta aiheutuneesta muusta öljyvahingosta tutkia samassa tuomioistuimessa.

Suomen toimivaltainen tuomioistuin 1 ja 2 momentissa tarkoitetussa asiassa on Helsingin käräjäoikeus.

Jos vahinkotapahtuman jälkeen on perustettu 10 luvun 6 §:ssä tarkoitettu rajoitusrahasto Suomessa ja aluksen omistajalla tai vakuutuksenantajalla, jota vastaan kanne on nostettu Suomen tai toisen sopimusvaltion tuomioistuimessa, on oikeus rajoittaa vastuunsa, Helsingin käräjäoikeus tutkii vaatimukset, jotka liittyvät rajoitusrahaston jakamiseen vahingonkorvaukseen oikeutettujen kesken.

Kanne vahingonkorvauksen saamiseksi 10 luvun nojalla voidaan nostaa suomalaisessa tuomioistuimessa, jos öljyvahinko on tapahtunut Suomessa tai mainitun luvun 1 §:n 10 kohdassa tarkoitetulla Suomen talousvyöhykkeellä tai jos torjuntatoimenpiteet on suoritettu sellaisen vahingon estämiseksi tai rajoittamiseksi Suomessa tai Suomen talousvyöhykkeellä.

Sen lisäksi, mitä 3 §:ssä säädetään, 16 luvussa tarkoitettua pelastuspalkkiota tai erityiskorvauksen määräämistä tai jakamista koskeva asia voidaan käsitellä siinä merioikeudessa, jonka tuomiopiirissä meripelastus suoritettiin tai pelastettu omaisuus tuotiin maihin.

Jos 1 momentissa tarkoitettu asia koskee meripelastustyötä, joka on suoritettu muualla kuin Suomessa, voidaan kanne 3 §:ssä säädetyn lisäksi nostaa Helsingin käräjäoikeudessa.

Kanne vahingonkorvauksen saamiseksi 10 a luvun nojalla voidaan nostaa suomalaisessa tuomioistuimessa, jos vahinko on tapahtunut Suomessa tai Suomen talousvyöhykkeellä tai jos torjuntatoimenpiteet on suoritettu sellaisen vahingon estämiseksi tai rajoittamiseksi Suomessa tai Suomen talousvyöhykkeellä.

Jos kanne 1 momentin nojalla voidaan nostaa suomalaisessa tuomioistuimessa, voidaan kanne vahingonkorvauksen saamiseksi samasta vahinkotapahtumasta aiheutuneesta muusta vahingosta nostaa samassa tuomioistuimessa.

Korvauskanne, joka 1 ja 2 momentin nojalla voidaan nostaa suomalaisessa tuomioistuimessa, käsitellään Helsingin käräjäoikeudessa.

Jos vahinkotapahtuman jälkeen on perustettu 9 luvun 7 §:ssä tarkoitettu rajoitusrahasto Suomessa ja rekisteröidyllä omistajalla tai vakuutuksenantajalla, jota vastaan kannetta ajetaan Suomessa tai toisessa sopimusvaltiossa, on oikeus rajoittaa vastuunsa, käsittelee Helsingin käräjäoikeus kysymykset, jotka liittyvät rajoitusrahaston jakamiseen vahingonkorvaukseen oikeutettujen kesken.

Jos kanne korvauksen saamiseksi 11 a luvun tai Nairobin yleissopimuksen nojalla hylyn paikantamisesta, merkitsemisestä tai poistamisesta aiheutuvista kustannuksista voidaan nostaa Suomen tuomioistuimessa, käsitellään kanne Helsingin käräjäoikeudessa.

Jos vahinkotapahtuman jälkeen on perustettu 9 luvun 7 §:ssä tarkoitettu rajoitusrahasto Suomessa ja rekisteröidyllä omistajalla tai vakuutuksenantajalla, jota vastaan kannetta ajetaan Suomessa tai toisessa sopimusvaltiossa, on oikeus rajoittaa vastuunsa, käsittelee Helsingin käräjäoikeus asiat, jotka liittyvät rajoitusrahaston jakamiseen vahingonkorvaukseen oikeutettujen kesken.

Jos Suomen tuomioistuin on 1 momentin nojalla toimivaltainen, voidaan vaatimus vahingonkorvauksen saamiseksi samasta vahinkotapahtumasta aiheutuneesta muusta vahingosta tutkia samassa tuomioistuimessa.

Asia, joka 1 ja 2 momentin nojalla voidaan tutkia Suomen tuomioistuimessa, tutkitaan Helsingin käräjäoikeudessa.

Jos vahinkotapahtuman jälkeen on perustettu 11 luvun 6 §:ssä tarkoitettu rajoitusrahasto Suomessa ja aluksen omistajalla tai vakuutuksenantajalla, jota vastaan kanne on nostettu Suomen tai toisen sopimusvaltion tuomioistuimessa, on oikeus rajoittaa vastuunsa, Helsingin käräjäoikeus tutkii vaatimukset, jotka liittyvät rajoitusrahaston jakamiseen vahingonkorvaukseen oikeutettujen kesken.

Kanne voidaan myös nostaa sen paikkakunnan merioikeudessa, missä tavaran kuljettanut alus on takavarikoitu tai joutunut muun turvaamistoimenpiteen kohteeksi. Jos viranomaiselle on asetettu vakuus aluksen vapauttamiseksi takavarikosta tai muusta turvaamistoimenpiteestä, kanne voidaan nostaa myös sen paikkakunnan merioikeudessa, missä vakuus on asetettu. Kanne saamisesta, josta vakuus on asetettu, voidaan nostaa viimeksi mainitussa tuomioistuimessa, vaikka vakuus olisi vapautettu.

Mitä 1 ja 2 momentissa säädetään, ei ole esteenä väliaikaisille toimenpiteille.

Sen estämättä, mitä 1 momentissa säädetään, osapuolet voivat riidan syntymisen jälkeen sopia toimivaltaisesta merioikeudesta tai siitä, että asia jätetään välimiesten ratkaistavaksi.

Tämän pykälän 1 ja 2 momentin mukaan toimivaltainen merioikeus on toimivaltainen tutkimaan myös kansainvälisluonteisen riita-asian, jollei vuoden 2002 Ateenan yleissopimuksen 17 artiklasta muuta johdu.

Jollei 13 luvun 60 §:stä ja tämän luvun 4 §:stä muuta johdu, riita-asia voidaan käsitellä asianomaisten sopimassa muussa kuin 3 §:n mukaan toimivaltaisessa merioikeudessa.

Riita-asia voidaan käsitellä muussa kuin 3 ja 4 §:ssä tarkoitetussa merioikeudessa myös silloin, kun vastaaja tultuaan tuomioistuimeen saapuville ei ole ennen pääasiaan vastaamistaan tehnyt väitettä siitä, että hänet on haastettu vastaamaan asiassa muuhun kuin lain mukaan toimivaltaiseen merioikeuteen.

Jos joku vaatimuksesta, joka perustuu päällikön tekoon tai laiminlyöntiin, haluaa samalla ajaa kannetta sekä päällikköä että laivanisäntää vastaan, hänellä on oikeus haastaa molemmat siihen merioikeuteen, jossa jompikumpi on velvollinen vastaamaan.

Merivahingonlaskijan ratkaisuun voidaan hakea muutosta merioikeudelta valittamalla. Muutoksenhaussa noudatetaan, mitä oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 12–14, 14 a–14 c ja 15–18 §:ssä säädetään muutoksenhausta käräjäoikeuden ratkaisuun.

Merioikeuden ratkaisuun voidaan hakea muutosta korkeimmalta oikeudelta valittamalla, jos korkein oikeus myöntää valitusluvan. Haettaessa muutosta noudatetaan oikeudenkäymiskaaren 30 luvun niitä säännöksiä, jotka koskevat muutoksenhakua hovioikeuden toisena oikeusasteena käsittelemässä asiassa.

Merivahingonlaskijan ratkaisu, johon ei ole haettu muutosta, pannaan täytäntöön kuten lainvoimainen tuomio.

Tämän lain säännöksiä tuomioistuimen toimivallasta noudatetaan, jollei Euroopan unionin lainsäädännöstä ja tuomioistuimen toimivaltaa koskevista Suomea sitovista yleissopimuksista ja niihin liittyvistä pöytäkirjoista muuta seuraa.

Tämän lain nojalla käsiteltävät rikosasiat sekä alusten yhteentörmäyksen estämiseksi annettujen säännösten rikkomista koskevat asiat käsitellään siinä merioikeudessa, jonka tuomiopiirissä rikos on tehty. Jos rikos on tehty matkalla, asia käsitellään siinä merioikeudessa, jonka tuomiopiirin alueelle vastaaja aluksella ensin saapuu tai jossa hänet muuten tavataan taikka jossa aluksen kotipaikka on.

Vähäiset rikosasiat voidaan käsitellä ja ratkaista merioikeusriidan yhteydessä, jollei niitä voida toisistaan erottaa tai jos ne kuuluvat läheisesti yhteen.

Muissa kuin 8 ja 9 §:ssä tarkoitetuissa merioikeusjutuissa on asianosaisten kesken toimitettava valmistava kirjelmien vaihto kummankin vaatimusten kehittämiseksi ja sen seikan selvittämiseksi, missä määrin puolin tai toisin esitetyt väitteet kiistetään. Siinä tarkoituksessa on kummankin puolen haasteessa määrätyn ajan kuluessa merioikeudelle tai oikeuden kansliaan annettava kirjelmä ja kantajan puolesta lisäksi toinen sekä ne asiakirjat, joihin kirjelmissä vedotaan, kaksin kappalein, joista vastapuoli saa ottaa toisen. Milloin on erityistä syytä, voi merioikeus riitapuolen pyynnöstä myöntää hänelle lykkäystä kirjelmien antamiseen. Kun kirjelmien vaihdon aika on päättynyt, merioikeuden on määrättävä päivä, jolloin juttu tulee oikeudessa käsiteltäväksi.

Jos merioikeus katsoo jutun olevan laadultaan niin yksinkertaisen, että se voidaan heti suullisesti käsitellä, voidaan haasteessa määrätä, ettei valmistavaa kirjelmien vaihtoa toimiteta.

Jollei asianosainen ole noudattanut, mitä 10 §:ssä säädetään, ja jos siitä on aiheutunut jutun lykkäys, hänen on korvattava siitä johtuvat kustannukset.

Mikäli tässä laissa ei toisin säädetä, oikeudenkäynnissä merioikeudessa noudatetaan, mitä oikeudenkäynnistä käräjäoikeudessa säädetään.

Merioikeuden muuhun kuin 8 §:ssä tarkoitettuun ratkaisuun haetaan muutosta valittamalla Helsingin hovioikeuteen siten kuin oikeudenkäymiskaaressa säädetään.

Jos riita-asia tämän lain mukaan on välimiesten ratkaistava, noudatetaan sen lisäksi, mitä 13 luvun 61 §:ssä säädetään, välimiesmenettelystä annettua lakia (967/92).

Jos saamista haetaan aluksesta tai lastista, joka on saamisen panttina, kanne tutkitaan aluksen kotipaikan tai pantin sijaitsemispaikkakunnan tuomioistuimessa.

Laivanisännälle tai päällikölle sekä lastinomistajalle, jos tämä asuu tai oleskelee paikkakunnalla, on varattava tilaisuus tulla kuulluksi.

Se, jolla tämän lain mukaan on panttioikeus laivaosuuteen, on nostettava kanne saamisen suorittamiseksi pantista omistajaa vastaan sen paikkakunnan tuomioistuimessa, jossa omistajalla on asuinpaikka. Jollei tämä asu Suomessa, sovelletaan 1 momenttia.

Jos tuomioistuin hyväksyy 1 §:ssä tarkoitetun kanteen, tuomioistuimen on vahvistettava 1 §:ssä tarkoitettu saaminen ulosmittauksen uhalla pantista maksettavaksi.

Jos alus myydään ulosottotoimin, on niillä, joilla siihen on panttioikeus, oikeus saada heti maksu kauppahinnasta, mikäli sitä riittää, ja aluksen on siirryttävä ostajalle vapaana kaikesta muusta panttioikeudesta kuin sellaisesta kiinnitetystä velkapääomasta, jonka kiinnityksen haltija ennen kauppahinnan jakamista on ilmoittanut saavan jäädä alukseen kiinnitetyksi ja josta ostaja on ottanut vastatakseen. Kauppahinnan jakamisesta noudatetaan muuten, mitä ulosottolaissa säädetään.

Aluksen osuutta ei saa myydä muutoin kuin säilyttämällä se panttioikeus, joka alukseen on voimassa.

Jos alus on julistettu arvottomaksi panna kuntoon ja se sen jälkeen myydään, jokainen panttioikeus alukseen raukeaa ja velkojalla on sen sijaan samanlainen oikeus kauppahintaan, mikäli se vielä on maksamatta taikka päällikön tai laivanisännän asiamiehen hallussa.

Jos alus ulkomailla ulosmitataan tai tuhoutuu taikka julistetaan arvottomaksi panna kuntoon, on kiinnityksenhaltijalla oikeus saada heti maksu saamisestaan, vaikka se muutoin ei olisikaan erääntynyt. Laivanisännän on viipymättä ilmoitettava sellaisesta tapahtumasta sekä rekisteriviranomaiselle että kiinnityksenhaltijalle. Jos hän sen laiminlyö, hänen on korvattava kiinnityksenhaltijalle vahinko ja kustannukset kokonaisuudessaan.

Lähtövalmiina olevaan alukseen lastattua tavaraa ei saa ulosmitata tai takavarikoida, mikäli sellaisesta toimenpiteestä aiheutuisi viivytystä ja se loukkaisi kolmannen oikeutta.

Päällikköä tai ketään aluksessa palvelevaa ei myöskään saa, sen jälkeen kun alus on selvitetty ja muutoin lähtövalmiina, velan tähden estää lähtemästä matkalle eikä sellaista, mitä hän toimensa vuoksi on tuonut alukseen, ulosmitata tai takavarikoida.

Jos öljyvahingon korvaamista koskeva tuomio on annettu toisessa sopimusvaltiossa ja se on saanut siellä lainvoiman ja on siellä täytäntöönpanokelpoinen, on se, jollei 10 luvun 9 §:stä tai 21 luvun 3 a §:n 4 momentista muuta johdu, ilman asiaa koskevaa uutta käsittelyä pantava täytäntöön Suomessa, jos asianomaisen sopimusvaltion tuomioistuimilla on vuoden 1992 vastuuyleissopimuksen mukaan ollut oikeus ratkaista asia. Velvollisuutta panna täytäntöön ulkomaista tuomiota ei kuitenkaan ole, jos aluksen omistajan vastuumäärä siten ylitettäisiin.

Edellä 2 momentin 1 ja 2 kohdassa mainituissa asiakirjoissa tulee olla todistus siitä, että asiakirjan on antanut sellaisten asiakirjojen antamiseen oikeutettu viranomainen. Todistuksen antaa Suomen ulkomaan edustusto tai tuomion antaneen valtion ylin oikeushallintoviranomainen.

Täytäntöönpanoa koskevaa hakemusta ei saa hyväksyä varaamatta vastapuolelle tilaisuutta antaa siitä vastineensa.

Jos hakemus hyväksytään, pannaan tuomio täytäntöön samalla tavoin kuin suomalaisen tuomioistuimen antama lainvoimainen tuomio, jollei korkein oikeus muutoksenhakemuksen perusteella toisin määrää.

Jos vuoden 1992 vastuuyleissopimuksen mukainen rajoitusrahasto on perustettu toisessa sopimusvaltiossa siellä voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti ja jos aluksen omistajalla tai vakuutuksenantajalla, jota vastaan korvauskanne on nostettu suomalaisessa tuomioistuimessa, on oikeus rajoittaa vastuunsa, on tuomioistuimen määrättävä, että tuomio voidaan panna täytäntöön vasta sen jälkeen, kun asianomaisessa valtiossa on sen lainsäädännön mukaan ratkaistu rajoitusrahaston jakamista koskevat kysymykset.

Toisessa sopimusvaltiossa annetun 10 a luvussa tarkoitetun pilaantumisvahingon korvaamista koskevan tuomion täytäntöönpanoon sovelletaan soveltuvin osin tämän luvun 6 §:n säännöksiä, jollei 2 momentista muuta johdu.

Tuomioon, joka on annettu Euroopan yhteisöön kuuluvassa jäsenvaltiossa, sovelletaan tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla annettua neuvoston asetusta (EY) N:o 44/2001.

Vuoden 2002 Ateenan yleissopimuksen sopimusvaltioissa annettu matkustajalle tai matkatavaralle aiheutuneen vahingon korvaamista koskeva lainvoimainen tuomio, joka on siellä täytäntöönpanokelpoinen, on pantava täytäntöön Suomessa, jos asianomaisen sopimusvaltion tuomioistuin on mainitun yleissopimuksen mukaan ollut asiassa toimivaltainen. Tuomion asiaratkaisua ei saa ottaa uudelleen tutkittavaksi. Tuomiota ei kuitenkaan tunnusteta eikä panna täytäntöön, jos se on saatu petollisin keinoin tai vastaajalle ei ole annettu kohtuullista aikaa ja oikeudenmukaista mahdollisuutta valmistautua vastaamaan asiassa.

Tuomion täytäntöönpanoon sovelletaan tämän luvun 6 §:n 2–4 momenttia.

Mitä 1 ja 2 momentissa säädetään, sovelletaan, jollei Euroopan unionin lainsäädännöstä tai Suomea sitovasta kansainvälisestä sopimuksesta muuta johdu.

HNS-yleissopimuksen sopimusvaltiossa annettu 11 luvussa tarkoitetun vaarallisen ja haitallisen aineen aiheuttaman vahingon korvaamista koskeva lainvoimainen tuomio, joka on siellä täytäntöönpanokelpoinen, on pantava täytäntöön Suomessa, jos asianomaisen sopimusvaltion tuomioistuin on mainitun yleissopimuksen mukaan ollut asiassa toimivaltainen. Tuomion asiaratkaisua ei saa ottaa uudelleen tutkittavaksi. Tuomiota ei kuitenkaan tunnusteta eikä panna täytäntöön, jos se on saatu petollisin keinoin tai vastaajalle ei ole annettu kohtuullista aikaa ja oikeudenmukaista mahdollisuutta valmistautua vastaamaan asiassa.

Tuomion täytäntöönpanoon sovelletaan 6 §:n 2–4 momenttia.

Mitä 1 ja 2 momentissa säädetään, sovelletaan, jollei Euroopan unionin lainsäädännöstä tai Suomea sitovasta kansainvälisestä sopimuksesta muuta johdu.

Kansainvälisellä merenkulkujärjestöllä on oikeus arvioida ja tarkastaa, miten Suomi noudattaa ja panee täytäntöön merenkulun kansainväliset velvoitteet, jotka perustuvat merenkulkua koskeviin yleissopimuksiin ja Kansainvälisen merenkulkujärjestön päätöslauselmiin. Tämän tehtävänsä suorittamiseksi, Kansainvälisellä merenkulkujärjestöllä on oikeus tehdä tarkastuksia kaikkiin valtion lainkäyttövaltaan kuuluviin paikkoihin.

Liikenne- ja viestintäministeriö vastaa yhteistyöstä Suomen hallituksen sekä Kansainvälisen merenkulkujärjestön välillä sekä vastaa edellä mainittujen tarkastuskäyntien yleisestä järjestelystä Suomessa.

Euroopan komissiolla ja Euroopan meriturvallisuusvirastolla on oikeus suorittaa tarkastuskäyntejä meriturvallisuusviraston hallintoneuvoston määrittelemän toimintapolitiikan mukaisesti ja arvioida Suomen viranomaisten toiminta Euroopan unionin meriturvallisuus-, meriympäristö- ja merenkulun turvatoimiasioita koskevan sääntelyn noudattamiseksi ja täytäntöön panemiseksi.

Liikenne- ja viestintäministeriö vastaa Euroopan meriturvallisuusviraston suorittamien tarkastuskäyntien yleisestä järjestelystä Suomessa.

Turvallisuustutkintaa koskevien tarkastuskäyntien yleisestä järjestelystä Suomessa vastaa Onnettomuustutkintakeskus.

Erityisellä nosto-oikeudella (Special Drawing Right, SDR) tarkoitetaan tässä laissa Kansainvälisen Valuuttarahaston määrittelemää erityistä nosto-oikeutta.

Erityisen nosto-oikeuden muuntaminen Suomen rahaksi on toimitettava sen päivän kurssin mukaan, jona vastuusta asetetaan vakuus tai, jollei vakuutta aseteta, jona maksu tapahtuu. Edellä 15 luvun 15 §:ssä tarkoitetun vastuumäärän muuntaminen tapahtuu kuitenkin maksupäivän kurssin mukaan. Muunnettaessa on Suomen markan arvo määrättävä käyttäen sitä laskemistapaa, jota Kansainvälinen Valuuttarahasto sanottuna päivänä soveltaa omassa toiminnassaan.

Liikenne- ja viestintävirasto toimii Kansainvälisen merenkulkujärjestön yleissopimuksissa ja päätöslauselmissa tarkoitettuna toimivaltaisena kansallisena viranomaisena, jollei tässä tai muussa laissa toisin säädetä.

Tämä laki tulee voimaan asetuksella säädettävänä ajankohtana.

Tällä lailla kumotaan 9 päivänä kesäkuuta 1939 annettu merilaki (167/39) siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen.

Kumotun lain nojalla annetut asetukset jäävät kuitenkin edelleen voimaan, jollei asetuksella toisin säädetä.

Tavaran kuljetusta koskevaan sopimukseen, joka on tehty ennen tämän lain voimaantuloa, sovelletaan tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. Jos konossementti tai merirahtikirja on tämän lain voimaantulon jälkeen annettu tällaisen sopimuksen perusteella, tätä lakia on kuitenkin sovellettava suhteessa kolmanteen henkilöön.

Matkustajien kuljetusta koskevaan sopimukseen, joka on tehty ennen tämän lain voimaantuloa, sovelletaan kuitenkin tätä lakia, jos tapahtuma, johon vastuu perustuu, on sattunut tämän lain voimaantulon jälkeen.

Jos muualla laissa tai muussa säädöksessä viitataan kumotun lain säännöksiin, on viittauksen katsottava tarkoittavan tämän lain vastaavia säännöksiä.