Avioliittolaki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1930. Sillä kumotaan 1734 vuoden lain naimiskaari, mikäli se vielä on voimassa, perintökaaren 8 luvun 1–6 §, huhtikuun 15 päivänä 1889 aviopuolisojen omaisuus- ja velkasuhteista annettu laki sekä asetus avioliiton solmimisesta siviiliviranomaisen edessä marraskuun 2 päivältä 1917, niin myös muut määräykset, jotka ovat ristiriidassa avioliittolain säännösten kanssa. Kuitenkaan ei tapahdu muutosta siinä, mitä oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 1 §:ssä ja 17 luvun 7 §:ssä säädetään tuomarin ja todistajain esteellisyydestä naimiskaaren 2 luvussa mainitun sukulaisuuden tai lankouden vuoksi.

2 momentti on kumottu L:lla 23.9.2005/779.

Sellaisten puolisoiden oikeussuhteisiin, jotka ovat menneet avioliittoon ennen avioliittolain voimaantuloa, on aikaisempaa lakia edelleen sovellettava, mikäli ei jäljempänä 3 ja 4 §:ssä toisin sanota.

Avioliittolain tultua voimaan on myöskin sitä ennen päätetyissä avioliitoissa miehen edusmiehyys katsottava poistetuksi. Kuitenkin vallitkoon mies, mikäli ei jäljempänä toisin säädetä, yhtä laajalti kuin tähän saakka puolisoiden omaisuutta ja olkoon yksin oikeutettu kantamaan ja vastaamaan asioissa, jotka koskevat hänen vallittavanaan olevaa omaisuutta; älköönkä tällaista omaisuutta käytettäkö vaimon tekemän velan maksuun laajemmalti, kuin mitä aikaisemmassa laissa on säädetty.

Puolisot älkööt tehkö keskenään sopimuksia muista asioista kuin niistä, joista puhutaan avioliittolain 46–48, 51, 79 ja 80 §:ssä sekä tämän pykälän 4 momentissa.

Vaimo vallitkoon omaisuutta, jonka hän avioliittolain tultua voimaan saa perinnön, lahjan tai testamentin nojalla, sekä sellaisen omaisuuden tuottoa silloinkin, kun omaisuus aikaisemman lain mukaan olisi ollut miehen vallittavana.

Puolisot voivat tehdä avioehtosopimuksen siitä, että sellainen omaisuus, jonka toinen heistä omakseen saa, on oleva hänen yksityistä omaisuuttaan, niin myös siitä, että vaimo saa vallita omaa kiinteää omaisuuttaan. Sellaiseen avioehtosopimukseen on sovellettava, mitä avioliittolain 42–44 ja 66 §:ssä sanotaan.

Avioliittolain 39, 40, 40 a ja 46–51 §:n sekä III ja V osan säännöksiä on soveltuvilta kohdin noudatettava myöskin sellaisiin puolisoihin nähden, jotka ovat menneet avioliittoon ennen sen voimaantuloa. Arvosteltaessa kumpaisenkin puolison kykyä ottaa osaa perheen elatukseen on tällöin otettava huomioon sen omaisuuden suuruus, jota hän vallitsee.

Kun vaimo tahtoo luovuttaa tai velasta kiinnityttää avioliittolain 38 §:ssä tarkoitettua omaisuutta, jonka hän avioliittolain voimaan tultua on saanut perintönä, lahjana tai testamentin nojalla ja johon toisella puolisolla on naimaosa, noudattakoon, mitä sanotussa lainkohdassa sekä avioliittolain 40 §:ssä on säädetty.

Jos puolisot ovat saaneet pesäeron, on, sen jälkeen kun tuomion suhteen on menetelty, niinkuin avioliitolain 43 §:ssä sanotaan avioehtosopimuksista, ja jako on toimitettu, sanottua lakia sellaisenaan heihin sovellettava; älköön kuitenkaan toisella puolisolla olko avio-oikeutta toisen omaisuuteen, ellei avioehtosopimuksin toisin määrätä. Paitsi niissä tapauksissa, jolloin pesäero tätä ennen on voitu myöntää, olkoon puolisoilla oikeus saada pesäero myöskin, kun ovat siitä yksimieliset.

Mitä rikoslain 9 luvun 3 §:ssä, konkurssisäännön 13 §:ssä tai muuten yleisessä laissa on vaimosta tai leskivaimosta säädetty, on soveltuvissa tapauksissa voimassa myöskin miehestä tai leskimiehestä.

1 momentti on kumottu L:lla isyyslain voimaanpanosta 5.9.1975/701.

Niihin lapsiin, jotka on siitetty ennen avioliittolain voimaantuloa, sovelletaan aikaisemman lain säännöksiä lasten oikeudellisesta asemasta.

Sellaisen lapsen lakimääräisenä holhoojana, joka on siitetty ennen avioliittolain voimaantuloa ja jonka vanhempia ei ole kirkollisella tai siviilivihkimisellä avioliittoon yhdistetty, olkoon sen äiti siinäkin tapauksessa, että avioliiton ulkopuolella syntyneistä lapsista annettua lakia ei ole sovellettava. Jos oikeus katsoo hänet sopimattomaksi, on toinen holhooja määrättävä.

Sen jälkeen kun kolme vuotta on kulunut avioliittolain voimaantulosta, älköön mies tai nainen naimiskaaren 3 luvun 9 tai 10 §:n tahi 5 luvun 1 §:n nojalla nostako kannetta makaamisen perusteella, joka on tapahtunut ennen viimeksimainittua ajankohtaa, älköönkä muutenkaan perustako siihen mitään oikeutta, jonka tueksi ei voida vedota ennen sanotun ajan päättymistä vireillepantuun kanteeseen tai sitä ennen tapahtuneeseen vahvistamiseen.

Jos joku 1 momentissa säädetyn ajan kuluessa tahtoo siinä mainitun lainkohdan nojalla estää aiottua avioliittoa eikä esteeksi esitettyä suhdetta ole vahvistettu, on asiassa meneteltävä, niinkuin aikaisemmassa laissa on sanottu.

Sillä, jonka oikeus avioliittolain tultua voimaan on julistanut jonkun aviopuolisoksi, olkoon osituksessa sama oikeus, kuin jos vihkiminen olisi tapahtunut

Suhteen, josta puhutaan naimiskaaren 3 luvun 9 ja 10 §:ssä sekä 5 luvun 1 §:ssä ja jota ei ole vahvistettu kirkollisella tai siviilivihkimisellä, voi tasavallan presidentti jommankumman asianosaisen hakemuksesta purkaa erivapautuksella, jos syytä siihen on.

Avioliiton purkamista koskevat asiat, jotka avioliittolain voimaan tullessa ovat oikeudessa vireillä, ovat käsiteltävät ja ratkaistavat uuden lain mukaan; kuitenkin on, jos kanne olisi aikaisemman lain mukaan ollut hyväksyttävä, mutta olisi uuden mukaan hylättävä, ensiksimainittua lakia tässä kohden sovellettava.

Avioeroa koskevain erivapaushakemusten, jotka avioliittolain tullessa voimaan ovat ratkaisematta, on katsottava rauenneen.

Rangaistus väärän todistuksen antamisesta viranomaiselle säädetään rikoslain 16 luvun 8 §:ssä.

Työnantaja, joka laiminlyö palkan pidättämistä varten tarpeellisten tietojen antamisen ulosottomiehelle tai antaa vääriä tietoja, tuomittakoon enintään kahteenkymmeneen päiväsakkoon.

Tarkemmat säännökset siitä, miten esteettömyys avioliittoon on selvitettävä sekä kuuluttaminen ja siviilivihkiminen toimitettava, niin myös muut avioliittolain sekä tämän lain soveltamista varten tarpeelliset määräykset annetaan asetuksella.

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1930.